2000-luvun alussa kaupunkitutkijoita, -kehittäjiä ja kaupunkien johtajia puhutti Richard Floridan teos The Rise of the Creative Class, jossa tekijä väitti kaupunkien menestyksen perustuvan aivan uusille asioille. Floridan näkemyksen mukaan kaupunkien tulisi kehittää ilmapiiriä, katukulttuuria ja kaupunkien elävyyttä perinteisten rakennushankkeitten sijaan. Menestys mitattaisiin siten erityisesti luovan luokan kautta: tavassa, miten tätä avainryhmää onnistuttaisiin houkuttelemaan ja jäämään kaupunkeihin, miten heille luotaisiin sopivia toimintaedellytyksiä yrittää, toimia ja viettää vapaa-aikaa. Ilman luovaa luokkaa kaupungit kuihtuisivat.
Floridan läpimurtoteos käännettiin vuonna 2005 suomeksi otsikolla Luovan luokan esiinmarssi. Teos oli otteeltaan raikas, suorastaan riehakas. Florida leikitteli erilaisilla indekseillä, uusilla termeillä ja näkemyksellisillä väitteillä kaupunkien uudesta noususta. Tunnetuksi tuli mm. suvaitsevaisuusindeksi, joka osoitti positiivista yhteyttä kaupunkien luovuuden ja taloudellisen menestyksen välillä. Kehittäessään toimintaedellytyksiä luovan luokan nousulle koko kaupunki nousisi taloudellisesti. Teos sai valtavasti huomiota ja Florida kiersi ympäri maailmaa levittämässä ilosanomaansa. Ajatuksille löytyi myös paljon vastakaikua.
Juuri julkaistu teos The New Urban Crisis on sävyltään varsin erilainen viidentoista vuoden takaiseen ilotteluun nähden. Florida katsoo kaupunkikehitystä uudessa teoksessaan aiempaa pessimistisemmästä näkökulmasta. On itsetutkiskelun aika.
Florida hämmästelee, miksi moninaisesta kaupunkikehittämisestä ja -edistyksestä huolimatta kasvun hedelmät eivät ole kohdelleet kaikkia kaupunkeja ja kaupunkilaisia yhtäläisesti. Hänen mukaansa olemmekin kohtaamassa kirjan otsikon mukaisesti uuden urbaanin kriisin. Huomio on pääosin Yhdysvaltain kaupunkien tilanteessa – ja siitä lukijan tulee olla tietoinen – mutta tällä kehityskululla on merkitystä myös laajemmin.
Vanha kaupunkikriisi
Floridan terminologiassa vanha kaupunkikriisi tarkoittaa erityisesti kaupunkikeskustojen laskusuhdannetta: tällöin keskiluokka ja valtaosa yrityksistä muuttivat lähiöihin ja naapurikaupunkeihin metropolialueella. Tilalle keskustoihin tuli köyhyyttä, tyhjyyttä ja näköalattomuutta. Näin kaupunkien ydin uhkasi sulaa pois ja niiden dynamiikka katosi. Vastauksena tähän murrokseen Florida näki luovuuden esiinmarssin, luovan luokan pelastavan roolin kaupunkien menestystekijänä. Tyhjentyneistä teollisuus- ja varastokiinteistöistä alkoi vähitellen kummuta uutta elämää, kun luovat toimialat alkoivat hyödyntää kulttuurisesti mielenkiintoisia ja usein varsin rujoja kohteita. Niihin tuotiin uutta yritteliäisyyttä ruohonjuuritasolta ylöspäin, ei niinkään suurten kehittämisohjelmien kautta.
Vanha kriisin muoto on edelleenkin voimissaan joissain kaupungeissa Yhdysvalloissa, mutta monin paikoin keskustat ovat elpyneet ja esille nousee aivan erilainen kaupunkien ongelmavyyhti, jota tuore teos käsittelee.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Uuden urbaanin kriisin ulottuvuudet
Floridan perusväittämän mukaan innovaatioiden, luovuuden ja tiedon tihentyminen kaupunkeihin on ristiriitainen kokonaisuus. Kaupunkeihin kertyvä aktiivisuus toisaalta edesauttaa uusia keksintöjä, tukee taloudellista nousua ja tarjoaa parhaat edellytykset kasvulle. Toisaalta juuri ne tekijät, jotka edesauttavat taloudellista kasvua ja tuottavuutta, lisäävät myös eriarvoisuutta.
Kasvu, tiivistyvä kaupunkirakenne sekä yhä verkostoituneempi ja tiheämpi toimintojen kokonaisuus ovat siis kolikon kaksi puolta: ne tuottavat kaupungeille samanaikaisesti sekä myönteistä että kielteistä kehitystä. Miksi menestys ei säteile kaikille hyvää, missä määrin taloudellinen kasvu ja samanaikainen eriytyminen ovat hyväksyttäviä, mitä tilanteessa voidaan tehdä, miten hallita tätä ristiriitaa? Ollaan kaupunkikehityksen ydinkysymysten äärellä.
Voittaja vie kaiken -urbanismi
Uusi urbaani kriisi sisältää Floridan mukaan viisi ulottuvuutta. Ensinnäkin tilannetta luonnehtii ”voittaja vie kaiken” -urbanismi. Urheilussa on tunnettua, että harvat ja valitut tähdet vievät suurimman potin. Näin uhkaa käydä myös kaupunkien välisessä kilpailussa, jossa varsin pieni joukko kaupunkeja on pyramidin huipulla, ja ne erkanevat jatkuvasti yhä kauemmas muista.
Maailmanlaajuisessa kilpailussa New York, Lontoo, San Francisco ja Tokio keräävät suurimman osan kilpailukykyisistä lahjakkuuksista ja yrityksistä. Sama ilmiö näkyy pienimuotoisemmin myös yksittäisten valtioiden sisällä, jolloin ero kärkikaupunkien ja muiden välillä kasvaa.
Toinen kriisin muoto on kaupunkirakenteen ja asukkaiden eriytyminen. Superkaupungit ja teknologiakeskittymät tuottavat suuria eroja eri asukasryhmien välille, jossa luovan luokan menestyksen vastapainona palvelu- ja työväenammateissa työskentelevät jäävät monin tavoin jälkeen. Kaupungit siis eriytyvät yhä voimakkaammin.
Eriytyminen kiihtyy
Eriytymistä edistää kolmas ilmiö, eli keskiluokkaisten kaupunginosien häviäminen. Keskiluokan osuus laskee erityisesti kaikkein menestyvimmissä kaupungeissa ja näin kaupunkien vanhaa ydinryhmää uhkaa vähittäinen häviäminen.
Neljäs uuden urbaanin kriisin muoto on esikaupunkien kriisi. Siinä missä esikaupungit ovat etenkin Yhdysvalloissa olleet tietynlaisia pakopaikkoja rappeutuvilta kaupunkikeskustoilta, nyt myös ne ovat eriytymässä. Esikaupunkialueilla on kaikkein rikkaimpia mutta samalla kaikkein köyhimpiä kaupunginosia. Enää ei ole niinkään keskustojen ja lähiöiden välistä eroa, vaan kaupunkirakenteesta on tullut yhä mosaiikkimaisempi kokonaisuus. Kaupunkirakenne tiivistyy hyvin- ja pahoinvoinnin keskittymiin samalla, kun näiden väliset keskiluokkaiset ja keskimäärin menestyvät alueet ohenevat jatkuvasti.
Näiden lähinnä Yhdysvaltoihin perustuvien väitteiden ohella Florida mainitsee viidentenä uuden urbaanin kriisin osa-alueena globaalin kaupungistumiskriisin, jossa köyhien maiden kaupungistuminen ei lisää hyvinvointia samalla tavalla kuin aikoinaan läntisissä maissa, vaan tilalle tulee urbanisaatiota ilman kasvua. Kaupungistuminen kolmannen maailman kaupungeissa ei enää olekaan lupaus paremmasta tulevaisuudesta.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Uusia indeksejä
Kutakin kriisin muotoa Florida esittelee tyypilliseen tapaansa tuomalla vaikuttavan määrän tilastotietoa väitteidensä tueksi. Floridan käsialaan kuuluu erilaisten indeksien kehittely, joilla hän tiivistää monia kehityskulkuja ja kaupunkien välisiä eroja. Tällä kertaa esille nousevat muun muassa segregaatio- ja eriarvoistumisindeksit, sekä yhteen kokoava kirjan nimen mukainen uusi urbaani kriisi -indeksi. Näiden tekeminen ei ole metodisesti kovin vaikeaa, mutta Floridalla tutkimusryhmineen on taito kehittää tehokkaita kaupunkirakenteen kehityskulkuja kuvaavia mittareita ja tiivistää sanomaansa ymmärrettävällä tavalla.
Indeksien kehittelyn tarkastelussa vahvistuu käsitys siitä, että Yhdysvalloissa on verrattain korkeatasoista ja runsasta aineistoa, jota voi hyödyntää kaupunkien välisessä vertailussa. Maan suuresta koosta johtuen varsin yksinkertaisetkin tilastoluvut asettuvat mielenkiintoiseen vertailuasetelmaan, kun kymmenien tai satojen kaupunkien tilannetta voidaan tarkastella uskottavasti. Valitettavasti tämä ei ole vastaavalla tavalla mahdollista esimerkiksi Euroopassa tai maailmanlaajuisesti, sillä kansainvälisestä luotettavasta ja vertailukelpoisesta kaupunkitilastoaineistosta on huutava pula. Tämä on suuri ongelma. Tilanne on parempi valtioiden välisessä vertailussa, mutta vertailukelpoisen kansainvälisen kaupunkidatan kehittäminen olisi ensiarvoisen tärkeää.
Eriytymiskehitys huomion keskipisteenä
Suurin painopiste kirjassa on eriytymisen kuvauksessa. Florida osoittaa, että Yhdysvaltojen suurkaupungeissa suhteellinen ero rikkaimpien ja köyhimpien asukkaiden välillä on samaa luokkaa kuin kaikkein epätasa-arvoisimmissa ja alikehittyneimmissä maissa maailmassa. Tilanne johtuu pääosin rikkaamman väestön jatkuvasti kasvavasta irtiotosta muuhun väestöön nähden, mutta eroa tulee eräissä kaupungeissa myös köyhimpien kaupunkilaisten köyhtyessä. Kahden ääripään välissä olevan keskiluokan väheneminen lisää erojen jyrkkyyttä. Yhdistelmä on siis varsin vaikea, sillä erojen skaala levenee jatkuvasti.
Taloushaitarin yläosan irtiottoa vahvistavat menestyvimmät tähtikaupungit, kuten New York ja San Francisco. Alhon syvyyttä puolestaan lisäävät tyypilliset teollisen rakennemuutoksen runtelemat niin sanotut ruostekaupungit kuten Detroit ja Pittsburgh. Lisäksi tilanne näyttää heikolta etelän aurinkovyöhykkeen matalapalkkaisen palvelusektorin ytimessä ja mustan väestönosan köyhyyskeskittymien täplittämissä New Orleansin ja Miamin kaltaisissa kaupungeissa.
Eriytyminen on monimutkainen kokonaisuus. Kaupungit Yhdysvalloissa tai muuallakaan eivät ole onnistuneet yhdistämään vahvaa taloudellista kasvua ja hallittua eriarvoistumista. Yhdistelmä on vaikea toteuttaa. Kuitenkin tämä olisi tärkeää, sillä silloin, kun kaupunkien koko yltää todella suureksi – miljoonaluokkaan – kasvun vauhti jossain vaiheessa hidastuu. Eriarvoistuminen alkaa nakertaa kasvun ja luovuuden pohjaa.
Florida lähteekin hakemaan mallia kansainvälisestä vertailusta, jossa hän siirtää katseensa kaupungeista valtioihin. Hän osoittaa, että maailman mittakaavassa vahvaa kasvun ja epätasa-arvoisuuden yhdistelmää edustavat USA:n ja Britannian kaltaiset maat. Harvinaisempi, mutta pitkällä tähtäimellä kestävämpi malli löytyy Pohjoismaista, joissa luovuus ja kasvu yhdistyvät maltilliseen eriarvoistumiseen. Näissä maissa luovuutta, kehittymistä ja kasvua eivät hidasta eriarvoistumisen mukanaan tuottamat moninaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Vastaus kaupunkiongelmaan löytyy siis osin valtakunnallisesta politiikasta. Toki Florida ehdottaa myös kaupunkitasoisia ratkaisuja.
Kriisin ratkaisuehdotuksia
Mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä? Florida tarjoaa joitakin ehdotuksia.
Ensinnäkin meidän tulee lisätä kaupunkien tiiviyttä, eli urbanisaation kriisiin vastataan lisäämällä urbanisaatiota. Mutta tällä kertaa viisasta urbanisaatiota. Keskeisin keino tähän on aivan uusi suhtautuminen ns. nimby-ilmiöön, siis perinteiseen ei-minun-takapihalleni-vastustukseen. Nimbyily estää kaupunkeja ja kansakuntia kehittymästä, siksi tämä tulee ottaa vakavasti ja aivan uudella otteella.
Nimby-ilmiön yhtenä seurauksena on kaupunkirakenteen hajoaminen, mikä käy yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestämättömäksi. Tätä suuntausta vastaan Florida kampanjoi erityisen voimakkaasti. Yhtenä vastauksena hän esittää verotuksen muuttamista niin, että se tukee tehokasta ja tiivistä maankäyttöä. Alikäytössä olevista tonteista pitäisi verottaa ankarasti, tehokkaassa käytössä olevista puolestaan hyvin kevyesti.
Muutos uuteen pitää kuitenkin tehdä huolellisesti tuottamalla tiivistä kaupunkirakennetta, joka ei perustu yksinomaan pilvenpiirtäjiin, vaan monipuoliseen kokonaisuuteen, jossa erityinen huomio kiinnittyy katutason elävyyteen ja luovuuteen.
Toisaalta tulee löytää parempi ja nykyistä joustavampi suhde omistusasumisen ja vuokra-asumisen välille. Omistusasuminen ei kaikilta osin tue ihmisten liikkuvuutta edes Yhdysvalloissa. Kolmanneksi infrastruktuuriin tulee investoida, erityisesti kaupunkien toimivaan julkiseen liikenteeseen. Neljänneksi tulee tukea hyvinvoinnin tasa-arvoisempaa jakautumista, mukaan lukien alimpien palkkojen reiluus ja kohtuuhintainen asuminen.
Yhteenvetona Florida korostaa, että kasvun tulee olla jatkossa reilumpaa kaikille. Myös yhteiskunnan vähäosaiset ja heikosti palkatut on saatava nauttimaan kasvun hedelmistä.
Sovelluksia Helsinkiin
Yhdeltä osin uusi urbaani kriisi kiteytyy kilpailuun maasta. Vaikka maailmassa − Helsingissä ja Suomessakin − on näennäisesti paljon maata, kilpailu halutusta ja houkuttelevasta maasta on yhä ankarampaa. Kaikkein halutuimmat asumis- ja yrittämiskohteet sijaitsevat yllättävän pienellä maa-alueella, jolloin kysyntä luovien ja kasvavien kaupunkien kiinnostavimmista kohteista kasvaa jatkuvasti, eikä tätä maa-aluetta voi juurikaan tuottaa lisää.
Kilpailu maasta ja tilasta on näin ollen keskeinen kaupunkikehitystä ohjaava tekijä. Pystyykö Helsinki tuottamaan sellaista kaupunkirakennetta, jalostettua maata, että se on kansainvälisesti kiinnostavaa, asukkaille ja yrittäjille houkuttelevaa? Tästä on kyse kansainvälisessä urbaanissa kilpailussa.
Jos ja kun tähän kilpailuun mennään, saatamme joutua kohtaamaan Floridan kuvaamia uuden urbaanin kriisin piirteitä. Yksi vakavimpia kysymyksiä on eriytymiskehitykseen vastaaminen. Suomessa tilannetta tasoittaa pohjoismaisen hyvinvointimallin perusta; se mahdollistaa harvinaisen yhdistelmän, jossa kasvun hedelmät jakautuvat tasaisemmin kuin monessa muussa kaupungissa maailmassa. Tästä huolimatta meitäkin odottaa todennäköisesti tilanne, jossa parhaiten menestyvien ero muihin nähden kasvaa. Tämän tilanteen ymmärtäminen kaupunkikehityksen dynamiikan osana on keskeinen yhteiskuntapoliittinen kysymys.
Timo Cantell toimii kaupunkitietopäällikkönä Helsingin kaupunginkansliassa.
Kirjallisuus:
Florida, Richard 2017. The New Urban Crisis. How our cities are increasing inequality, deepening segregation, and failing the middle class – and what we can do about it. New York: Basic Books.