Turvalliseksi koetut asuinalueet ovat asumisen keskeisiä viihtyvyystekijöitä. Siksi Helsingissä on jo pitkään panostettu sekä turvallisuuden tutkimiseen, että koetun turvallisuuden ja asuinalueiden elinvoiman parantamiseen. Asuinalueille suunnattiin erityisesti 1990-luvulta lähtien sekä kaupungin oman lähiöprojektin ja lähiörahaston kautta toteutettuja että valtakunnallisen ja EU:n Urban-projektirahoituksen saaneita kehittämistoimenpiteitä. Tavoitteina oli alueiden fyysisen ja toiminnallisen ympäristön parantaminen, mutta myös asukkaiden sosiaalisen kiinnittymisen ja omatoimisuuden edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Näihin tavoitteisiin on pyritty esimerkiksi luomalla viihtyisiä kohtaamispaikkoja, joissa asukkaat pystyvät tutustumaan toisiinsa. Asukastiloilla ja yhteisöllisyydellä on toivottu olevan vaikutusta asuinalueiden sosiaalisen kontrollin ja koetun turvallisuuden paranemisessa (Bäcklund & Schulman 2000, 2003; Karjalainen 2004; Broman ym. 2011).
Viimeisimpinä toimintamalleina Helsingin alueiden niin fyysistä, toiminnallista kuin sosiaalista ympäristöä pyritään parantamaan poikkihallinnollisesti erilaisin projektein ja kaupunkiuudistukseksi kutsuttujen toimenpidekokonaisuuksien avulla. Uudistustarpeita on tunnistettu muiden muassa alueiden sosiaalisen epäjärjestyksen mittareilla, joita ovat niin koettu turvattomuus kuin epäsiisteys ja rauhattomuus. Koettu turvallisuus on siinä määrin merkittävä alueellisen hyvinvoinnin indikaattori, että kaupunginosan sisälle paikantuvilla pistemäisilläkin ongelmakohdilla on suoraan vaikutus koko alueen viihtyvyyteen, maineeseen ja muuttopäätöksiin (esim. Vilkama ym. 2016).
Turvallisuuden käsitettä voidaan ajatella paitsi mitattavana turvallisuutena (vrt. vaarallisuus) myös koettuna turvallisuutena. Turvattomuuden tunteeseen ei vaikuta yksinomaan rikollisuuden määrä, vaan se perustuu ennemminkin mielikuviin jonkun paikan vaarallisuudesta. Turvattomuuden tunne ei ole suorassa yhteydessä todellisiin vaaroihin, sillä eniten pelkäävillä on todellisuudessa pienempi todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi (esim. Koskela 2009). Rikollisuuden määrän lisäksi turvattomuuden tunnetta lisäävät erilaiset sosiaalisen kontrollin puutteesta johtuvat häiriöt (Kääriäinen 2002; Brunton-Smith & Sturgis 2011). Epäjärjestyksen kokemuksilla on sekä sosiaalisia että fyysisiä ilmenemismuotoja, kuten hengaileva nuoriso, julkinen juopottelu ja huumeiden käyttö, väkivalta, ilkivalta, roskaaminen ja graffiti (Wilson & Kelling 1982; Sampson & Raudenbush 1999; Skogan 2015). Alueen epäsiisteydellä on myös todettu olevan vaikutus koettuun turvallisuuteen (Kääriäinen 2002) ja viihtyisyyteen (Strandell 2017).
Asukkaiden kokemaa turvallisuutta on seurattu Helsingissä vuodesta 2003 lähtien kolmen vuoden välein toteutetuilla laajoilla kyselytutkimuksilla (ks. myös Keskisen artikkeli Kvartissa 1/2019). Turvallisuuskyselyjen kysymykset ja tulosten analyysi ovat kuitenkin keskittyneet tarkimmillaan kaupunginosatasolle. Näin ollen kokemusten todellinen paikantuminen kaupunkirakenteeseen jää usein epäselväksi. Helsingin kaupungin turvallisuuskyselyissä on havaittu, että turvattomuuskokemukset helsinkiläisillä asuinalueilla vaihtelevat paljon, mutta keskittyvät kuitenkin usein asemien ja ostoskeskusten läheisyyteen sekä pimeisiin ja syrjäisiin paikkoihin esimerkiksi puistoissa sekä lenkkipoluilla (Keskinen & Laihinen 2017). Turvattomuuskokemusten yhteyksistä alue- ja yksilötason muuttujiin, kuten köyhyyteen ja huono-osaisuuteen sekä tiiviissä kerrostaloympäristössä ja raideliikenteen asemien lähellä asumiseen, on myös paljon tutkimusta (esim. Kääriäinen 2002; Kortteinen ym. 2005; Kemppainen ym. 2014; Kemppainen & Saarsalmi 2015).
Karttakyselymenetelmä ja aluekuvia rikastava aineisto
Asukkaille tai muille kohderyhmille osoitettuja karttakyselyitä on käytetty Suomessa elinympäristön koetun laadun tutkimisessa ja suunnittelun tukena jo viisitoista vuotta. Tampereen Muotialassa karttakyselyä käytettiin juuri asukkaiden turvallisuuskokemusten kartoittamiseen (Kyttä ym. 2008). Myös Helsingin kaupungilla on vuodesta 2010 lähtien toteutettu useita erilaisia karttakyselyitä muun muassa Kerro kartalla -työkalulla. Valtaosalla kyselyistä on kartoitettu asukkaiden mielipiteitä asuinympäristöstään ja niihin liittyvistä suunnitelmista. Suoraan turvallisuuteen tai sosiaaliseen epäjärjestykseen liittyvää tutkimusta ei karttakyselymenetelmällä kuitenkaan ole tehty.
Tässä artikkelissa pyrimme tunnistamaan Helsingin kaupungilla tehtyjen karttakyselyvastausten avulla asukkaiden havaitseman sosiaalisen epäjärjestyksen ja turvattomuuden kokemusten keskittymistä Myllypurossa, vertaillen vastauksia kahdeksaan muuhun kaupunginosaan. Myllypuron tapaus on kiinnostava, sillä alueella on tehty monenlaisia kehittämistoimenpiteitä, joista ostoskeskuksen alueen uudistaminen valmistui juuri ennen vuonna 2012 toteutettua kyselyä. Selvitämme, näkyvätkö kehittämistoimien vaikutukset asukkaiden turvallisuuden ja viihtyvyyden kokemuksissa alueella ja erityisesti uudistetun kaupunginosakeskuksen ympäristössä.
Aineistonamme toimivat Kerro kartalla -kyselyt on laadittu ja toteutettu Helsingin kaupungin rakennusvirastossa vuosina 2010–2017. Karttakyselyillä kerättiin alun perin asukkaiden mielipiteitä ja ehdotuksia alueiden viher- ja katualueiden hoidon ja kunnostuksen sekä yleisen turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseen. Osa kyselyistä on toteutettu jo 2010-luvun alkupuolella, joten niissä esiin tulleisiin ongelmakohtiin on mahdollisesti ehditty puuttua. Siitä huolimatta kyselyvastaukset voivat lisätä ymmärrystä turvattomuutta ja häiriöitä keräävien paikkojen ominaisuuksista ja tuottaa näkymiä kaupunkiuudistuksen tarpeista ja vaikutuksista.
Kyselyt ovat olleet avoimia kaikille vastaajille, mutta 90 prosenttia vastaajista asui ilmoittamansa postinumeron perusteella kyselyalueella. Loput vastanneista eivät ilmoittaneet postinumeroa tai asuivat muualla. Vastaajista 36 prosenttia oli miehiä ja 64 prosenttia naisia. Suurin ikäryhmä olivat yli 30-vuotiaat työikäiset. Alle 30-vuotiaita vastaajia oli vain 10 prosenttia. Myllypuron kyselyssä hieman useampi vastaaja oli nainen (73 prosenttia), muuten vastaajajakaumat noudattivat kyselyjen keskiarvoa.
Kyselyissä on pyydetty vastaajia merkitsemään kartalle alueiden vahvuuksia, epäkohtia ja kehittämisehdotuksia. Lisäksi jokaisessa kyselyssä on kysytty taustatietoina vastaajan ikää, sukupuolta ja postinumeroaluetta. Tässä artikkelissa analysoimme vastauksia kysymyksiin: 1) Rauhaton ja meluisa paikka, 2) Roskainen ja epäsiisti paikka sekä 3) Turvaton paikka. Lisäksi tarkastelemme Myllypuron osalta positiivisia kysymyksiä, joita kyselyssä oli 11 kappaletta. Tämän artikkelin analyysien ulkopuolelle on jätetty kaikki ne paikkamerkinnät, joiden on voitu todeta avovastausten sisältönsä perusteella koskevan liikenneturvallisuutta. Karttakyselyvastaukset on analysoitu paikkatietomenetelmin ja avovastaukset laadullisella sisällönanalyysillä. Lisäksi on tehty kaupunkirakenteellista analyysiä karttoja sekä ympäristöjä havainnoiden.
Sosiaalisen epäjärjestyksen saarekkeet ja piilot
Turvattomuudesta, rauhattomuudesta ja epäsiisteydestä kertovia asukkaiden merkitsemiä karttavastauksia oli yhdeksän kyselyn aineistossa yhteensä 2 748. Näiden vastausten osuus kunkin kyselyn kaikista vastauksista vaihteli 9 ja 23 prosentin välillä (kuviot 1 ja 2). Näistä keskimäärin puolet koski roskaisia paikkoja, kolmannes turvattomia paikkoja ja viidennes rauhattomia paikkoja. Myllypuron kyselyssä karttapaikannuksia oli 217 ja vastaukset sijoittuivat vertailussa alueiden keskiarvoon.
Suhteellisesti eniten turvattomuus- ja häiriövastauksia annettiin Jakomäen, Pihlajamäen ja Mellunkylän kyselyissä. Vähiten turvattomuutta ja häiriöitä kartalle merkittiin Vanhankaupungin alueen, Pakilan ja Tuomarinkylän sekä Kulosaaren kyselyissä, joissa positiivisten vastausten määrä oli suurin (noin 60 prosenttia). Neutraaliksi luokitellut vastaukset liittyvät pääosin puisto- ja katualueiden kunnossapitoon liittyviin kysymyksiin.
Asukkaiden turvattomuutta ja sosiaalista epäjärjestystä koskevat vastaukset keskittyivät asuinalueilla pääosin viidentyyppisiin kohteisiin: 1) kaupallisiin keskuksiin eli yleensä ostoskeskuksiin, 2) asemanseuduille, 3) alikulkutunneleihin ja 4) puistoihin, sekä 5) muihin erityisesti päihtyneitä kerääviin paikkoihin (Kuvio 3).
Myllypuron lisäksi Pihlajamäen, Jakomäen ja Mellunkylän kyselyissä oli kaikissa yksi selkeä vastauskeskittymä: metroasema tai ostoskeskus. Pitäjänmäen kyselyssä vastaukset olivat selkeästi keskittyneitä, mutta useisiin eri paikkoihin. Vanhankaupungin, Kulosaaren ja Pakilan kyselyissä vastausten kasautuminen oli puolestaan selvästi pienempää. Kampinmalmin kysely erosi muista alueista siten, että suurimmat turvattomuuden ja epäjärjestyksen vastauskeskittymät olivat tuetun asumisen palveluyksikköjen ympäristöissä (Kuvio 3).
Suurimmat rauhattomat ja turvattomuutta aiheuttavat paikat olivatkin sellaisia, joihin kerääntyi sekä nuorisoa että päihtyneitä ihmisiä viettämään aikaa. Näitä paikkoja olivat etenkin ostoskeskukset ja raideliikenteen asemat, mutta saman tyyppisiä paikkoja löytyi ainakin hetkellisesti myös kaupunkirakenteen syrjäisemmistäkin kolkista, esimerkiksi puistoista ja alikulkutunneleista. Sekä rakennetusta että rakentamattomasta ympäristöstä löytyi myös pienempiä, ei niin keskeisiä paikkoja, jotka olivat roskaisia ja epäsiistejä, ja joita kukaan ei kyselyvastaajien mielestä näytä hoitavan. Yhteistä näille kaikille paikoille oli sosiaalisen kontrollin puute; sosiaaliset häiriöt ja niiden aiheuttama turvattomuuden kokemus hakeutuivat sinne, missä oli vain ohikulkuliikennettä tai mahdollisimman vähän valvovia silmiä. Esimerkiksi ostoskeskusten myymälät ja ravintolat avautuvat usein sisäpihoille tai ostoskäytäville, joihin ei yleensä ole näköyhteyttä esimerkiksi lähimmistä asunnoista.
Myllypuron ostariuudistuksen onnistuminen
Myllypuro tarjoaa mielenkiintoisen tutkimusnäkymän kaupunginosan laajemman uudistuksen vaikutuksista, sillä alueella on täydennysrakentamisen, uuden liikuntakeskuksen ja ammattikorkeakoulun sijoittumisen sekä rakennusten perusparannuksen lisäksi uudistettu huonomaineisen vanhan ostoskeskuksen alue. Myllypurossa toteutettiin asukaskarttakysely vuoden 2012 syksyllä, juuri uuden ostoskeskuksen ja keskustan valmistumisen jälkeen. Siten kyselystä välittyy jo asukkaiden kokemuksia uusiutuvasta Myllypurosta. Seuraavassa tarkastelemme, miten kaupunkiympäristön kohentaminen näyttäytyy asukkaiden turvattomuuden ja sosiaalisen epäjärjestyksen kokemuksissa Myllypuron alueella.
Päällimmäinen havainto Myllypurosta oli, että uuden ostoskeskuksen aluetta ei vuoden 2012 asukaskyselyssä koettu enää yhtä rauhattomaksi ja turvattomaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että koko kyselyalueella (Myllypuro, Roihupelto ja Puotinharju) 18 prosenttia kaikista vastauksista koski sosiaalista epäjärjestystä ja turvattomuutta. Suurin häiriökeskittymä sijaitsi kuitenkin vain noin sadan metrin päässä uudesta ostoskeskuksesta, metroaseman ulkopuolella ja sen läheisessä metsässä (Kuvio 4).
”Metron bussipysäkin valtaavat muut kuin bussin käyttäjät, siellä istuvat "kuin puistobaarissa" ja juopottelee jo aikaisin aamusta porukka mikä ostarilla ei voi tätä enää tehdä. Sama myös metron pyörien parkkipaikassa, tätäkään ei kukaan käytä.” (Vastaaja Myllypuron kyselyssä).
Myllypuron toinen häiriöitä, epäsiisteyttä ja turvattomuutta keräävä vastauskeskittymä paikantui Orpaanportaan läntisessä päässä sijaitsevan lähikaupan ympärille, jonne humalaiset olivat monen vastaajan mukaan siirtyneet vanhalta ostoskeskukselta hengailemaan. Myös kyselyalueella sijaitseva Puotinharjun ostoskeskus Puhos keräsi paljon vastauksia.
Vastausten keskittymistä tarkastellessa nousee Myllypuron ostoskeskuksen merkittävä ero muihin saman aikakauden kaupunginosiin nähden. Jakomäessä ja Pihlajamäessä suurimmat epäjärjestyksen ja turvattomuuden vastauskeskittymät (noin 45 prosenttia näiden kyselyiden vastauksista) paikantuvat ostoskeskusten ympäristöihin, kuten kuviosta 3 kävi ilmi. Kontulan metroasemalle ja ostoskeskukseen asukkaat olivat paikantaneet noin 25 prosenttia kyselyalueen vastauksista, mutta avovastauksista päätellen ne liittyvät etenkin ostoskeskuksen ravintoloiden aiheuttamiin häiriöihin, eivätkä itse metroasemaan.
Myllypuron ohella toisen poikkeuksen ostareiden joukossa tekee vuonna 1960 valmistunut Kulosaaren ostoskeskus, joka on kuitenkin rakenteeltaan muiden aineistossa esiin nousseiden vanhojen ongelmallisten ostoskeskusten tapainen. Turvallisuuden kokemuksiin voikin vaikuttaa niin alueen varakkaampi asukasrakenne kuin ostarin sijainti liikenteellisesti hieman syrjemmässä. Kulosaaren ostoskeskukseen ei myöskään sijoittunut ainakaan suuremmin häiriöitä aiheuttavia anniskeluravintoloita.
Epämääräisyyttä asemilla ja pussikaljaa puistoissa
Merkittäviä sosiaalisen epäjärjestyksen ja turvattomuuden vastausten keskittymispaikkoja analysoiduissa kyselyissä olivat myös raideliikenteen asemat niin metro- kuin junaradan varrella. Kyselyissä nousevat esiin niin Myllypuron, Kulosaaren, Ruoholahden ja Kontulan metroasemat kuin Pitäjänmäen juna-asema. Yleisin huolenaihe ovat metro- ja juna-asemien ovilla, laitureilla ja ulkopuolella etenkin iltaisin hengailevat nuoret ja muu ”epämääräinen porukka”.
”Metron sisäänkäynti ja kulku metrolle olisi suunniteltava uudelleen. Nyt kulkuväylä metrolle on meluisa kokoontumispaikka myös niille, jotka eivät käytä metroa. Voi tuntua ajoittain turvattomalta.” (Vastaaja Mellunkylän/Kontulan kyselyssä).
Asemalaitureille ja metroasemille kuljetaan usein joko ylikulkusiltojen tai alikulkutunneleiden kautta, ja sosiaalisen epäjärjestyksen vastaukset paikantuvat erityisesti niihin. Erityisesti Kontulassa Kontulantien, Pitäjänmäellä Pitäjänmäentien ja Kulosaaressa Itäväylän ja metroaseman alittavat kulkuväylät keräsivät paljon turvattomuus- ja häiriövastauksia. Alikulkutunnelit olivat vastaajien mukaan pelottavia, epämääräisiä, liian pimeitä ja täynnä tägejä sekä lasinsirpaleita.
Ruoholahden metroasema poikkeaa muista aineistossa esiin nousevista asemanseuduista. Maanalaisen metroaseman sisäänkäynti sijaitsee asuinkerrostalokorttelin kupeessa eikä sen ympäristöön liity alikulkuteitä tai ratapiha-alueita. Rauhattomuuden vaikuttaakin aiheuttavan aseman vieressä sijaitsevat useat ravintolat ja pubit, jotka keräävät päihtyneitä ”notkumaan” ajoittain myös suojaisille kävelykaduille.
Roskaisuuteen ja epäsiisteyteen liittyviä vastauksia oli etenkin puistoissa ja muilla viheralueilla, missä käyttäjät muun muassa rikkovat lasipulloja. Jotkin pienemmät paikat viheralueilla olivat keränneet useita turvattomuuteenkin viittaavia vastauksia. Yleensä nämä paikat sijaitsivat suojassa ympäristön katseilta ja niiden lähistölle sijoittui jokin päihtymiseen ja kokoontumiseen vetoava ”vetovoimatekijä”.
Myllypurossa jonkin verran vastauksia keskittyi kirkon ja koulun välissä sijaitsevaan asukaspuistoon, joka vastausten perusteella oli erityisesti nuorten kesäisin suosima ajanviettopaikka. Suojaisista ja syrjäisistä puistoalueista yksi runsaasti vastauksia muissa kaupunginosissa kerännyt puisto oli Pitäjänmäen peruskoulun vieressä sijaitseva Kolkkapojanpuisto.
”Tämä puisto on leikkipuisto, mutta ainoat "leikkijät" ovat viereisestä kapakasta ulosheitetyt humalaiset ja teini-ikäiset, jotka tulevat mielellään puistoon kaljoittelemaan.” (Vastaaja Pitäjänmäen kyselyssä).
Viheralueet Myllypuron vahvuuksina
Turvattomuutta ja sosiaalista epäjärjestystä kuvaavien kysymysten lisäksi Myllypuron kyselyssä oli 27 muuta karttakysymystä, niin positiivisista, neutraaleista kuin negatiivisista paikoista. Kun tarkastellaan näitä kaikkia, voidaan sanoa, että Myllypuron uusi ostoskeskus sai hyvän vastaanoton.
”Täällä on ihmisiä ja valaistus kohdallaan. Hyvä kohtaamispaikka.” (Vastaaja Myllypuron kyselyssä).
Uusitussa keskuksessa oli muutamia vastauksia roskaisuudesta ja ilkivallasta, mutta lähes puolet kaikista positiivisista merkinnöistä olivat vastauksia kysymykseen ”Paras kohtauspaikka”. Se on poikkeuksellista Myllypuron–Kontulan alueella, sillä kaikki muut positiivisten vastausten keskittymät sijaitsivat viheralueilla (Kuvio 5).
Myllypuron asukaspuistoa ja Kontulan Alakivenpuistoa lukuun ottamatta positiiviset vastaukset keskittyvät täysin eri paikkoihin kuin turvattomuuteen ja sosiaaliseen epäjärjestykseen liittyvät vastaukset. Huomionarvoista on, että rakennetussa ympäristössä ei ostoskeskuksen sekä yksittäisten puistojen ja liikuntapaikkojen lisäksi sijaitse positiiviseksi luokiteltuja vastauksia, kun taas negatiiviset vastaukset kasaantuvat muutamiin ongelmakohtiin rakennetussa ympäristössä. (Ks. kuviot 4 ja 5)
Johtopäätökset kaupunkiuudistuksen lähtökohdiksi?
Myllypuron vanha turvattomana koettu ostoskeskus ja sen ympäristö uudistettiin juuri ennen vuonna 2012 toteutettua asukaskarttakyselyä. Yksi hyvä kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuden mittari onkin se, mitä tapahtui koetulle turvallisuudelle: poistuiko ongelma, vai siirtyikö se jonnekin muualle? Analysoimamme karttakyselyt osoittivat, että Myllypuron ostoskeskuksen alueen uudistaminen kohensi asukkaiden kokemaa turvallisuutta ainakin vuoden 2012 tilanteessa.
Uudistustoimien jälkeen huonomaineisen ostoskeskuksen alue koettiin pääosin miellyttävänä kohtaamispaikkana. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ostoskeskuksen uudistuksella puututtiin ainoastaan fyysis-toiminnallisen ympäristön ongelmiin, siirtäen sosiaalista epäjärjestystä muihin paikkoihin, jopa vain Myllypuron alueella.
Myllypuron ostoskeskuksen uudistamisessa erityisen onnistunutta vaikutti olevan asumisen sekä julkisten ja yksityisten palveluiden yhdistäminen rakenteellisesti samaan tilaan niin, että ympäristössä on ympärivuorokautinen sosiaalinen kontrolli. Merkittävää oli myös lisätä asuinalueen positiivisia viihtyvyystekijöitä ja turvallisena koettuja tärkeitä kohtaamispaikkoja rakennetussa ympäristössä, pelkkien viheralueiden rinnalle.
Jokaisella tässä tutkimuksessa vertaillulla asuinalueella oli omanlaisensa profiili koetun turvattomuuden ja epäjärjestyksen paikoissa. Tärkeää suunniteltaessa tulevia kehittämistoimenpiteitä onkin paitsi seurata Myllypuron kehitystä, myös lisätä suunnitteluun asukastietoa alueiden koetuista positiivisista viihtyvyystekijöistä. Näin tunnistetaan kaupunginosien erityispiirteet ja vahvuudet, ja saadaan ne lähtökohdiksi kaupunkistrategian mukaisten omaleimaisten asuinalueiden kehittämistyöhön.
Jenni Väliniemi-Laurson toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Oskar Rönnberg on toiminut kaupunginkansliassa korkeakouluharjoittelijana.
Kirjallisuus:
Broman, Eeva-Liisa, J-P Sorjonen, Mari-Anne Aronen, Titta Reunanen & Mirja Eklund (2011). Suomen Urban II –yhteisöaloite Helsingin ja Vantaan toimenpideohjelma 2001–2007. Loppuraportti. 84 s. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Alueiden kehittäminen 33/2011. https://tem.fi/documents/1410877/3346190/Suomen+Urban+II+-yhteis%C3%B6aloite+Helsingin+ja+Vantaan+toimenpideohjelma+2001-2007+21102011.pdf(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Brunton-Smith, Ian & Patrick Sturgis (2011). Do neighbourhoods generate fear of crime? An empirical test using the British Crime Survey. Criminology 49:2, 331–369.
Bäcklund, Pia & Harry Schulman (toim.) (2000) Kunnostusta ja kuntokävelyä, asukastiloja ja aikamatkoja. Onnistuiko Helsingin lähiöprojekti? 192 s. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2000:4.
Bäcklund, Pia & Harry Schulman (toim.) (2003) Lähiöprojekti lähikuvassa. Lähiöprojektikauden 2000-2003 arviointi. 215 s. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2003:4.
Karjalainen, Pekka (2004). Uudenlaisia otteita ja kertaustyylejä. Lähiöuudistus 2000 –ohjelman arvioinnin loppuraportti. 84 s. Suomen ympäristö 703, Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto.
Kemppainen, Teemu, Henrik Lönnqvist & Martti Tuominen (2014). Turvattomuus ei jakaudu tasan Mitkä asuinalueen piirteet selittävät helsinkiläisten kokemaa turvattomuutta? Yhteiskuntapolitiikka 79:1, s. 5–20.
Kemppainen, Teemu & Perttu Saarsalmi (2015). Perceived social disorder in suburban housing estates in the Helsinki region: a contextual analysis. Research on Finnish Society 8, s. 47–60.
Keskinen, Vesa & Eija Laihinen (2017). Kaikesta huolimatta turvallista. Helsingin turvallisuustutkimus 2015. 178 s. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2017:2,
Kortteinen, Matti, Martti Tuominen & Mari Vaattovaara (2005). Asumistoiveet, sosiaalinen epäjärjestys ja kaupunkisuunnittelu pääkaupunkiseudulla. Yhteiskuntapolitiikka 70:2, s. 121–131.
Koskela, Hille (2009). Pelkokierre. 397 s. Gaudeamus, Helsinki.
Kyttä, Marketta, Sari Puustinen, Jukka Hirvonen, Anna Broberg & Hilkka Lehtonen (2008). Turvallinen asuinalue: Tampereen Muotiala suunnitelmissa ja kokemuksissa. 166 s. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 93.
Kääriäinen, Juha (2002). Rikollisuuden pelko kasvaa Itä-Helsingissä. Yhteiskuntapolitiikka 67:3, s. 214–222.
Laihinen, Eija & Martti Tuominen (2013). ”Stadiin kuuluu pieni rosoisuus”. Helsingin turvallisuustutkimus 2012. 72 s. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2013:4,
Sampson, Robert J. & Stephen W. Raudenbush (1999). Systematic social observation of public spaces: A new look at disorder in urban neighborhoods. American Journal of Sociology 105:3, s. 603–651.
Skogan, Wesley (2015). Disorder and Decline: The State of Research. Journal of Research in Crime and Delinguency 52:4, s. 464–485.
Strandell, Anna (2017). Asukasbarometri 2016. Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. 138 s. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2017:19.
Vilkama, Katja, Susanna Ahola & Mari Vaattovaara (2016). Välttelyä vai vetovoimaa? Asuinympäristön vaikutus asuinalueilla viihtymiseen ja muuttopäätöksiin pääkaupunkiseudulla. 152 s. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2016:4.
Wilson, James Q. & George L. Kelling (1982) Broken windows. The Atlantic Monthly, March 1982, s. 29–38. Saatavilla: https://www.theatlantic.com/magazine/archive/1982/03/broken-windows/304465/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)