Kiertotalous lineaaritalouden vaihtoehtona rakentamisessa
Rakentaminen kuten monet muutkin talouden sektorit toimivat ns. lineaaritalouden periaatteilla. Rakennussektori ottaa käyttöönsä luonnonvaroja ja valmistaa niistä rakennuksia ja infrastruktuuria. Käytön jälkeen rakennukset tyhjennetään ja puretaan pois. Rakennusten purkumateriaalit ovat useimmiten päätyneet jätteiksi, ja kierrätykseenkin valikoituneet purkumateriaalit on ohjattu aiempaa vähempiarvoisempaan käyttöön esimerkiksi teiden pohja- ja täyttöaineiksi (Christensen 2021; Morseletto 2023).
Lineaaritalouteen pohjautuva rakentaminen tuottaa merkittäviä ulkoisvaikutuksia. Globaalilla tasolla rakentamisen ja rakennetun ympäristön osuus maapallon luonnonvarojen kulutuksesta on noin puolet. Rakennussektori kuluttaa noin 40 prosenttia jalostamattomasta energiasta, ja se tuottaa noin 30 prosenttia kaikista jätteistä (Ympäristöministeriö 2024).
Kunnallisen rakentamisen lineaaritaloutta kuvastaa se, että kunnat ovat rakennuttaneet merkittäviä määriä kiinteistöjä neitseellisistä raaka-aineista ja purkauttaneet niitä sitten suhteellisen nuorina tuottaen purkujätettä. Suomessa purettujen rakennusten keski-ikä on ollut toimistorakennuksissa vain 39 vuotta ja julkisissa rakennuksissa 41 vuotta (Huuhka & Lahdensivu 2016).
Kiertotalous edustaa vastakkaista talousmallia suhteessa lineaaritalouteen, sillä se pyrkii raaka-aineiden käytön vähentämiseen, materiaalien ja hyödykkeiden uusiokäyttöön sekä jätteiden kierrättämiseen. Tavoitteena on pitää fyysiset hyödykkeet käytössä mahdollisimman pitkään ja lopulta saada aikaiseksi materiaalien suljettu kierto (Sariatli 2017). Rakentamista voidaan viedä kohti kiertotaloutta varsinkin korvaamalla neitseellisten luonnonvarojen käyttöä kierrätysmateriaaleilla, parantamalla materiaalitehokkuutta ja lisäämällä rakennusten käyttövuosia asianmukaisella kiinteistönpidolla ja korjaustoiminnalla.
Kiertotalouden hyödyt ja edistäminen
Rakentamisen ja rakennetun ympäristön kiertotalouteen assosioidaan monia etuja, jotka liittyvät varsinkin puhtaan luonnon ja luonnonvarojen suojeluun ja ympäristökuormituksen vähentämiseen (Bolger & Doyon 2019; Christensen 2021). Rakennussektorilla tehtävät kiertotalousratkaisut voivat vaikuttaa paljon luonnonvarojen riittävyyteen, luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen hillintään (Ympäristöministeriö 2024). Lisäksi osa tutkijoista uskoo, että kiertotaloussiirtymä voi tuottaa ympäristöhyötyjen ohella myös taloudellisia ja sosiaalisia etuja (esim. Geissdoerfer ym. 2017). Kiertotalouden mukainen kaupunkisuunnittelu voi tehostaa tilankäyttöä. Aikaisemmin arvoltaan negatiivisille purkumateriaaleille voidaan löytää arvokkaita käyttökohteita. Suljetun kierron tavoite voi synnyttää markkinoita sellaisille kiertotalouden uusille liiketoimintamalleille, jotka tarjoavat palveluja hyödykkeiden elinkaaren pidentämiseksi. Uudentyyppisiä työpaikkoja voi syntyä esimerkiksi silloin, kun purkuyritykset ryhtyvät tekemään säästävää rakennusosien ja -materiaalien purkamista.
Hallinnon kaikki tasot ovat ryhtyneet edistämään lineaaritalouden korvaamista kiertotaloudella. EU on tehnyt kiertotalouden saavuttamisesta keskeisen strategisen tavoitteen ja laatinut esimerkiksi kiertotalouden toimintasuunnitelmat (action plans) (Alberich, Pansera & Hartley 2023). Suomessa kiertotaloustavoitteet ovat olleet hallitusohjelmissa vuodesta 2015 lähtien (vrt. Tiesmäki, Palander & Tasa 2022). Rakentamisen kiertotaloutta edistetään alan erityislainsäädännöllä, joka päivittyy vuonna 2025, kun uusi rakentamislaki astuu voimaan. Lisäksi valtioneuvosto teki vuonna 2021 periaatepäätöksen kiertotalouden strategisesta ohjelmasta. Ympäristöministeriö edistää myös purkamisen materiaalitehokkuutta kestävän purkamisen green deal -sopimuksella, joka on solmittu kiinteistöomistajien ja rakennuttajien järjestön Rakli ry:n kanssa.
Kaupungit voivat luoda omaehtoista kiertotalouspolitiikkaa valtion toimien rinnalla. Monet kaupungit ovat jo omaksuneet kiertotalouden periaatteita strategisiin tavoitteisiinsa ja kohdentaneet kiertotalouden politiikkatoimia juuri rakentamisen sektorille (Prenderville ym. 2017; Bolger & Doyon 2019). Mitä kattavampia ja yhtenäisempiä kiertotalouden politiikkatoimia kaupungit kykenevät ottamaan käyttöön, sitä paremmat edellytykset niillä on kääntää kehitystä kestävämmälle uralle (vrt. Rezaie ym. 2022).
Kiertotalouden esteet
Rakentamisen siirtäminen kiertotalouteen voi olla hyvin monivaiheinen ja hidas prosessi. Kaikkien kaupunkien kiertotalouspolitiikkaa ehdollistavat niiden rajat, luonnonympäristö, valmis rakennuskanta ja infrastruktuuri ja niiden käyttöasteet sekä paikkakuntien taloudellinen kantokyky. Kirjallisuudessa on tuotu esiin monia esteitä, joihin kiertotalouden edistämisessä voidaan törmätä. Niitä voidaan kiteyttää ainakin tällä tavoin:
- Rakennustoiminta tuottaa ja rakennettu ympäristö sisältää syviä polkuriippuvuuksia. Esimerkiksi aikanaan tehdyt rakenneosa-, kiinnitys- ja materiaaliratkaisut saattavat tehdä purkamisesta kalliimpaa tai jopa estää materiaalien ehjän talteenoton. Lehtimäen, Piispasen ja Henttosen (2020) mukaan polkuriippuvuus voi tarkoittaa myös sitä, että markkinajohtaja saattaa pystyä puolustamaan markkinaosuuksiaan tehokkaasti ympäristöystävällisempiä tulokkaita vastaan, koska alan toimijat tuntevat sen maineen luotettavana sopimuskumppanina.
- Käytettyjen rakennusosien ja -materiaalien hintataso saattaa ylittää neitseellisten raaka-aineiden hinnat. Tähän liittyvät isot kysymykset koskevat sitä, miten ympäristölle aiheutuvat ulkoisvaikutukset mahdollisesti näkyvät neitseellisten raaka-aineiden hankintahinnoissa ja miten purkujätteiden jätehuoltomaksut ottavat huomioon jätteiden saastumis- ja muut haittavaikutukset.
- Kaikkien materiaalien kohdalla täysi kierto ei ole mahdollista, ja uudelleenkäytössä joidenkin materiaalien määrä vähenee väistämättä tai niiden ominaisuudet heikkenevät.
- Osa kiertotaloudeksi määritellyistä toimista saattaa pitkällä aikavälillä tuottaa enemmän ympäristöhaittoja kuin hyötyjä, jos esimerkiksi valittu kiertotalouden malli on energiataloudellisesti tehoton.
Kiertotalouden tavoitteet voivat olla erityisen vaativia kasvaville kaupungeille, jotka saavat runsaasti uusia asukkaita ja yrityksiä (Nylén ym. 2021). Kaupungin omien rakennusosien ja purkumateriaalien uusiokäyttö ja kierrättäminen ei tällöin useinkaan riitä tyydyttämään tarvittavaa uudis- ja korjausrakentamisen tarpeita.
Tutkimusasetelma
Viimeaikainen tutkimus on painottanut tarvetta saada tietoa erilaisten kaupunkien politiikkayhdistelmistä erityisesti rakentamisen kiertotaloudessa (Bucci, van der Berghe & van Bueren 2022). Vastaamme osaltamme tähän tutkimustarpeeseen tarkastelemalla politiikkatoimia, joilla kotimaiset kaupungit ovat ryhtyneet siirtämään rakentamistoimintaa ja rakennettua ympäristöä kohti materiaalien suljettua kiertoa (Valkama & Isoaho 2024).
Valitsimme tutkimuskaupungeiksi Helsingin, Oulun ja Tampereen, koska ne ovat ryhtyneet toteuttamaan omaehtoisesti laadittua ja ohjelmallisesti määrätietoista kiertotalouspolitiikkaa, jossa keskeisenä osa-alueena on rakentamisen sektori. Helsingin erityispiirteenä on se, että kaupungin elinkeino-osasto toteuttaa kiertotalouden klusteriohjelmaa rakentamisen sektorilla. Oulussa kiertotaloutta tehdään tunnetuksi vuoden 2025 asuntomessuilla. Tampereelle puolestaan rakennetaan Suomen ensimmäinen kiertotaloustalo (Kuntalehti 2022).
Tutkimuksemme asiakirja-aineistot koostuvat kaupunkien kiertotalouden voimassa olevista politiikkaohjelmista ja muista täydentävistä politiikkadokumenteista, jotka keräsimme kaupunkien verkkosivustoilta keväällä 2023. Lisäksi teimme kaupungeissa 11 asiantuntijahaastattelua huhti-kesäkuussa 2023. Haastatteluaineistoihin kuuluvat myös rakennussektorin etujärjestöedustajien viisi teemahaastattelua, jotka teimme talvella 2024.
Kaupunkien tavoitteet ja politiikkatoimet
Tutkimuskaupunkien asettamat tavoitteet ovat yhdensuuntaisia ja kunnianhimoisia. Helsingin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraali kiertotalous maankäytössä ja rakentamisessa vuosina 2031–2035. Oulussa on tavoitteena kestävä ja resurssitehokas rakennettu ympäristö vuonna 2030. Tampereella kiertotalouden mukaisella rakentamisella pyritään saamaan aikaiseksi pitkäikäisiä rakennuksia, pienentämään syntyviä jätemääriä ja muita ympäristöhaittoja, supistamaan rakennusten elinkaarenaikaisia hiilijalanjälkiä ja tekemään säästöjä elinkaarikustannuksissa. Kaupunkien tavoitteet toteuttavat ympäristöpoliittista ajattelua, mutta ne on kytketty myös joihinkin elinkeinopoliittisiin pyrkimyksiin (vrt. Nylén ym. 2021).
Tutkimuskaupunkien kiertotalousohjelmat koostuvat monipuolisista ohjauskeinoista (Taulukko 1). Ne alkavat pehmeämmistä eli neuvovista ja suostuttelevista politiikkatoimista ja päätyvät pakottaviin toimiin eli regulaatioon ja omistajaohjaukseen.
Yhtäältä kaupunkien politiikkatoimilla tähdätään tarkoituksenmukaisten kiertotalousvalintojen ja -ratkaisujen etsimiseen ja kehittämiseen (ks. taulukon 1 yläosa). Niissä merkeissä tutkimuskaupungit käynnistävät useita selvityksiä ja testauksia, joilla pyritään arvioimaan vaihtoehtoisten ratkaisujen toimivuutta. Toisaalta kaupungit ovat päättäneet myös ilman erillisiä testauksia toimeenpantavista muutoksista (ks. taulukon 1 alaosa), jotka merkitsevät varsinkin uusia ohjeistuksia, toimintamalleja ja kaupungin urakkaehtojen tarkistuksia. Kaupunkien kiertotalouden politiikkakeinot vaikuttavat johdonmukaisilta, eikä politiikkaohjelmissa näytä olevan sisäisiä ristiriitaisuuksia.
Kaupunkien politiikkakeinojen kokonaisuus ei ole kuitenkaan tasapainossa, koska informaatio- ja omistajaohjauksella on kiertotalouden ohjelmissa korostunut painoarvo. Kaupungeilla on omistuksessaan merkittävä julkisten palvelujen rakennuskanta ja infrastruktuuriomaisuus, minkä vuoksi niiden on luontevaa aloittaa kiertotaloussiirtymän toimeenpano omista omistuksistaan. Informaatio-ohjauksen merkittävää painoarvoa voidaan ymmärtää kuntien omista ja alan yritysten tietotarpeista käsin, sillä kiertotalousajattelua ja -ratkaisuja tunnetaan vielä varsin vaihtelevasti. Kiertotaloustoimien tasapaino kärsii myös siitä, että ohjelmat jättävät talousohjauksen roolin varsin vaatimattomaksi.
Rakentamisen kokonaisprosessin näkökulmasta (Kuva 1) havaitsimme, että kaupunkien toimet kohdentuvat kaikkiin muihin vaiheisiin paitsi rakennustuotteiden valmistamiseen. Suunnitteluvaiheessa painoa pannaan asemakaavoitukseen, jota pyritään uudistamaan ottamalla huomioon sekä kiertotalouden että jakamistalouden periaatteita. Myös tontinluovutusehtojen päivittämistä kiertotalousajattelun mukaisiksi pidetään tärkeänä, ja kaikki tutkimuskaupungit ovat päättäneet vähintäänkin tontinluovutusehtojen pilotoinnista. Sen sijaan suhteellisen vähän toimenpiteitä on kohdennettu yleispiirteiseen tai visioivaan kaupunkisuunnitteluun ja siihen vaiheeseen, jossa rakennuslupia haetaan ja myönnetään.
Mitä haasteita tutkimuksemme tunnistaa?
Isossa kuvassa tutkimushavaintomme tukevat aikaisemmin raportoituja näkemyksiä siitä, että rakennussektorin jäykkäliikkeisyys, pitkän aikavälin kehitysvoimat, rakentamisen ja purkamisen markkinaperusteisuus ja yksityiset kiinteistöomistukset ovat sektorin ominaispiirteitä, joiden ohjattavuuden kysymykset on tunnistettu kiertotalouskeskusteluissa kriittisiksi teemoiksi (Heurkens & Dabrowski 2020). Kaupungeilla on suhteellisen vähän keinoja vaikuttaa yksityisten kiinteistösijoittajien ja -omistajien intresseihin, jos kaavoitusta ja tontinluovutusehtoja ei oteta huomioon. Kaupungit voivat kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan asenteisiin, jotta kiertotalouden mukaista rakentamista ja uusiomateriaalien käyttöä arvostettaisiin ja jotta rakennusten loppukäyttäjät olisivat myös halukkaita maksamaan niistä enemmän.
Rakentamisen sektorilla on myös tiettyjä erityishaasteita, jotka vaikeuttavat sopivien politiikkatoimien määrittämistä tai kohdentamista. Ensinnäkin rakentaminen tuottaa maamassoja, mutta niiden uudelleenkäyttöä hankaloittaa säilytyspaikkojen puute, koska kaupungit ovat tiiviisti rakennettuja. Maamassojen säilyttäminen ja sen edellyttämä massojen käsittely on pulmallista, koska siitä aiheutuu esimerkiksi pölyä ja melua. Toisekseen rakennusten purkumateriaalien hyödyntämistä hankaloittaa esimerkiksi se, että purkukartoitukset tehdään yleensä vasta lähellä purkuajankohtaa, minkä vuoksi uudelleenkäytön ja kierrätyksen järjestämiselle jää liian vähän aikaa. Kolmantena ja yleispiirteisempänä seikkana voidaan mainita se, että rakentamisen ketju on pirstaloitunut ja monenlaiset toimijat ja sopimussuhteet muovaavat rakentamisen työmaiden prioriteetteja ja toimintaedellytyksiä hankekohtaisesti. Kaupunkien olisi viisasta harkita myös kuntayhteistyön puitteissa, miten ne voisivat tukea näiden ongelmien ratkaisemista, joista monet liittyvät uusio- ja kierrätysmateriaalien kysynnän ja tarjonnan ajallisiin, alueellisiin ja muihin eroihin.
Ainakaan toistaiseksi kaupungeilla ei ole aikomuksia käyttää talousarvion tulopuolen lähteitä rakentamissektorin ohjaamiseen. Politiikkaohjelmat eivät sisällä suunnitelmia maksupolitiikan uudistamiseksi resurssitehokkuuden tai -tehottomuuden näkökulmasta. Myös varsinaisten uusien menomäärärahojen kohdentaminen kiertotalouteen näyttää suhteellisen vaatimattomalta.
Haastatteluissa kaupunkien edustajat huomauttivat myös siitä, ettei perusteellinen elinkaarikustannusten laskenta ole vielä vakiinnuttanut asemaansa osana hankintojen ja investointien suunnittelua. Nykyisellään kiertotalousratkaisujen pitkän aikavälin punninta kärsii siis kattavien kustannustietojen rajallisuudesta. Kun kaupunki suunnittelee itselleen esimerkiksi uutta rakennusta, sen pitäisi vertailla erilaisten vaihtoehtojen edullisuutta. Tällöin keskeisenä seikkana on kysymys, mitä nettokustannuksia aiheutuu rakentamisesta ja rakennuksesta sen elinkaaren aikana ja sen myöhemmästä purkamisesta. Problematiikkaan liittyvät myös kunnallistalouden käyttö- ja pääomatalouden erillisyydestä aiheutuvat haasteet. Ne ovat olleet omiaan esimerkiksi kiinnittämään päättäjien päähuomion investointipäätökseen pääomatalouden hankkeena, jolloin rakennuksen ylläpidon riskejä ja kustannuksia ei ole tarkasteltu yhtä kriittisesti. Erillisyys on merkinnyt myös sitä, ettei kattavaa taloussuunnittelua ole ollut mahdollista tehdä kalenterivuotta pitemmällä aikajänteellä, eikä kiinteistöjen tasearvojen kehitystä ole voitu seurata läpinäkyvästi. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi on ehdotettu ainakin tilojen vaihtoehtoisten omistus- ja hallintomallien arviointia (Helsingin kaupungin toimitilastrategia 2020; Helsingin kaupungin kiinteistöstrategia).
Politiikkaohjelmien uskottavuutta nakertaa se, etteivät ohjelmat pureudu selkeästi rakennusten lyhytikäisyyttä koskeviin juurisyihin. Myös politiikkatoimien epäselvät yhteydet kaupunkien rahoitusmahdollisuuksiin ja osittainen tentatiivisuus (se, että monet toimet ovat luonteeltaan selvityksiä tai pilotointeja) haastavat politiikkaohjauksen uskottavuutta. Politiikkaohjelmien uskottavuutta vahvistavat kuitenkin kaupunkien ohjelmallisen työn nojautuminen EU:n ja valtiotason tavoitteisiin, kiertotalousohjelmien hyväksyminen kaupunkien keskushallinnossa, asiantuntijoiden luottamus kaupunkien itsehallinnon riittävyyteen kiertotaloustoimien toimeenpanossa ja kiertotaloustoimien liitynnät hiilineutraalisuustavoitteisiin ja elinkeinopolitiikkaan.
Kiertotalouspolitiikan kehityspotentiaali
Kaupungit ovat vasta ottamassa ensimmäisiä askeleita sitä kohti, että niiden alueella tapahtuvasta julkisesta ja yksityisestä rakentamisesta, kiinteistönpidosta ja purkamisesta tulisi jossain vaiheessa kiertotalouden mukaista. Arvioimme kuitenkin, että nykyisten ja tulevien kuntapäättäjien on mahdollista vahvistaa jo nyt valittujen politiikkatoimien vaikuttavuutta. Tämä voi tapahtua tunnistamalla selvityksissä ja testauksissa toimiviksi havaittuja ratkaisuja ja vakiinnuttamalla niitä osaksi yksiköiden vallitsevia käytäntöjä sekä skaalaamalla toimivia pilotteja laajempaan käyttöön. Tätä kehitystä voidaan tukea sillä, että kiertotaloustavoitteiden painoarvosta pidetään kiinni osana kaupunkien strategioita (vrt. Nylén ym. 2021).
Rakennusteollisuuden edunvalvontajärjestöjen edustajat korostivat sitä, että yritysten olisi tärkeätä tietää, miten kaupungit aikovat edetä kiertotalousvaatimusten käyttöönotossa pitkällä aikavälillä. Tämä loisi yrityksille näkymän siihen, millaisia kehitysponnisteluja heiltä odotetaan. Järjestöjen edustajat sanoivat myös, että kaupungin urakat ja niihin liitetyt kiertotalouskriteerit ovat tärkeitä, koska niillä konkretisoidaan ohjelmallisia politiikkajulistuksia. Kaupunkien rooli rakennusalan julkisena hankkijana on hyvin merkittävä, mutta kiertotalousajattelua toteuttavia hankintoja on kuitenkin tehty vasta hyvin niukalti. Haastateltujen kuntaedustajien mukaan kunnallisten hankintojen ohjausvaikutus jää riippumaan viime kädessä siitä, onko markkinoilla – tai tuleeko sinne – yrityksiä, jotka kykenevät vastaamaan kaupunkien määrittämien kiertotalouskriteerien mukaisiin tarpeisiin.
Taulukkoon 2 on koottu muutamia politiikkaehdotuksia ja niitä kuvaavia esimerkkejä. Ne perustuvat tutkimuksemme analyyseihin tai tutkimushankkeen aikana hankittuihin aineistoihin, ja ne on tarkoitettu virittämään kiertotalouspolitiikan kehittämiskeskusteluja.
Tutkimuskaupungit eivät pyri ainakaan vielä lineaaritalouden mukaisten toimintojen systemaattiseen alasajoon. Kiertotalousohjelmat eivät sisällä esimerkiksi linjauksia merkittävien ja pakottavien määräysten tai selkeiden kieltojen käyttöönotosta. Haastatteluissa tuli kuitenkin esiin, että uudistuva kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus pyrkivät syrjäyttämään joitakin aiemmin laajemmin käytettyjä rakentamistaparatkaisuja. Esimerkkeinä mainittiin asuntokohtaisten saunojen korvaaminen taloyhtiöiden saunoilla (ks. taulukko 2). Jos kaupungit haluavat nykyisten ohjelmien jälkeen edetä pitemmälle kiertotalouspolitiikassa, silloin ne joutuvat harkitsemaan erilaisten mutta kohdennettujen rajoitustoimien tai kiintiöiden käyttöönottoa käyttäen kriteerinä varsinkin materiaalitehokkuutta tai -tehottomuutta.
Jatkotutkimuksessa olisi perusteltua tehdä kansainvälisiä vertailuja, miten menestyksellisesti eurooppalaiset kaupungit ovat onnistuneet omissa kiertotaloustoimissaan ja miten ne koordinoivat toimenpiteitään kuntayhteistyön puitteissa. Tapaustutkimuksia tarvittaisiin lisää selittämään, miten kiertotaloussiirtymän esteitä on ryhdytty käsittelemään sidosryhmäyhteistyön avulla. Kiinnostavia tutkimusongelmia voisi liittyä myös sellaisiin tutkimusasetelmiin, joissa vertailtaisiin kasvavien ja väestöään menettävien kaupunkien edellytyksiä edistää kiertotaloutta.
***
Karoliina Isoaho työskenteli erikoistutkijana Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluissa helmikuuhun 2024 asti. Pekka Valkama on erikoistutkija Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluissa ja Kiertotalouskaupungin hallinta -tutkimushankkeen vastuullinen johtaja. Alkuperäinen tutkimus on julkaistu kokonaisuudessaan Focus Localis -lehdessä 1/2024. Tutkimuksen toteuttamiseen on käytetty Suomen Akatemian myöntämää rahoitusta (päätös nro 357561).
Kirjallisuus:
Alberich, J. P., Pansera, M. & Hartley, S. (2023). Understanding the EU’s Circular Economy Policies Through Futures of Circularity. Journal of Cleaner Production 385, 135723. DOI: 10.1016/j.jclepro.2022.135723.
Bolger, K. & Doyon, A. (2019). Circular Cities: Exploring Local Government Strategies to Facilitate a Circular Economy. European Planning Studies 27(11), 2184–2205. DOI: 10.1080/09654313.2019.1642854.
Bucci Ancapi, F., Van den Berghe, K. & van Bueren, E. (2022). The Circular Built Environment Toolbox: A Systematic Literature Review of Policy Instruments. Journal of Cleaner Production 373, 133918. DOI: 10.1016/j.jclepro.2022.133918
Christensen, T. B. (2021). Towards A Circular Economy in Cities: Exploring Local Modes of Governance in the Transition Towards a Circular Economy in Construction and Textile Recycling. Journal of Cleaner Production 305, 127058. DOI: 10.1016/j.jclepro.2021.127058
Geissdoerfer, M., Savaget, P., Bocken, N.M.P. & Hultink, E. (2017). The Circular Economy – A New Sustainability Paradigm? Journal of Cleaner Production 143, 757–768. DOI: 10.1016/j.jclepro.2016.12.048.
Helsingin kaupungin kiinteistöstrategia (n.d.) Terveelliset ja turvalliset tilat tehokkaasti kaikille kaupungin palveluille. Helsinki. Luettu 16.3.2024. https://www.hel.fi/static/helsinki/valtuustoseminaari-2019/kiinteistostrategia.pdf
Helsingin kaupungin toimitilastrategia (2020) Yhteinen ponnistus kaupungin tilojen arvon säilyttämiseksi
vuosikymmenestä toiseen. 27.5.2020. Helsingin kaupunki. Luettu 16.3.2024.
https://ahjojulkaisu.hel.fi/60915B61-FAA9-C87C-97C8-727EC3700000.pdf
Heurkens, E. & Dąbrowski, M. (2020). Circling the Square: Governance of the Circular Economy Transition in the Amsterdam Metropolitan Area. European Spatial Research and Policy 27(2), 11–31. DOI: 10.18778/1231-1952.27.2.02.
Huuhka, S. & Lahdensivu, J. (2016). Statistical and Geographical Study on Demolished Buildings. Building Research and Information 44(1), 73–96. DOI:10.1080/09613218.2014.980101.
Häkkinen, T. (toim.) (2011). Kestävän rakentamisen prosessit. VTT Tiedotteita – Research Notes 2572.
Kuntalehti (2022) Tampereen Kissanmaalle rakennetaan Suomen ensimmäinen kiertotaloustalo. Luettu 22.2.2024. https://kuntalehti.fi/uutiset/tekniikka/tampereen-kissanmaalle-rakennetaan-suomen-ensimmainen-kiertotaloustalo/
Lehtimäki, H. Piispanen, V-P. & Henttonen, K. (2020) Strategic Decisions Related to Circular Business Model in a Forerunner Company: Challenges Due to Path Dependency and Lock-In. South Asian Journal of Business and Management Cases 9(3) 402–412. https://doi-org.proxy.uwasa.fi/10.1177/2277977920957957
Morseletto, P. (2023). Sometimes Linear, Sometimes Circular: States of the Economy and Transition to the Future. Journal of Cleaner Production 390, 136138. DOI: 10.1016/j.jclepro.2023.136138.
Nylén, E-J., Riki, A., Jokinen, A. & Jokinen, P. (2021). Kiertotalouden kestävyyslupaukset. Yhteiskuntapolitiikka 86(4), 406–418. URN:NBN:fi-fe2021091546264.
Prendeville, S., Cherim, E. & Bocken, N. (2018). Circular Cities: Mapping Six Cities in Transition. Environmental Innovation and Societal Transitions 26, 171–194. DOI: 10.1016/j.eist.2017.03.002.
Rezaie, S., Vanhuyse, F., André, K. & Henrysson, M. (2022). Governing the Circular Economy: How Urban Policymakers Can Accelerate the Agenda. Stockholm: Stockholm Environment Institute. DOI: 10.51414/sei2022.027.
Sarialti, F. (2017). Linear Economy Versus Circular Economy: A Comparative and Analyzer Study for Optimization of Economy for Sustainability. Visegrad Journal on Bioeconomy and Sustainable Development 6(1), 31–34. DOI: 10.1515/vjbsd-2017-0005
Tampereen yliopisto (2024) Recreate. Luettu 22.2.2024. https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/recreate
Tiesmäki, S., Palander, U. & Tasa, S. (2022). Yritysten haasteita ja onnistumisia kiertotalouden siirtymässä. Selvitys kiertotaloushankkeiden valtionavustuksen tuloksellisuudesta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:64. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Valkama, P. & Isoaho, K. (2024) Kuntien kiertotaloussiirtymät rakentamisen sektorilla: Tarkastelussa politiikkayhdistelmät Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Focus Localis 52(1), 43–62
Ympäristöministeriö (2024). Rakentamisen kiertotalous. Luettu 22.2.2024. https://ym.fi/rakentamisen-kiertotalous