Taustaa
Kulutuskäyttäytymisessä on 2010-luvulta alkaen tapahtunut muutoksia, joihin liittyvät hyödykkeiden omistajuuden arvon väheneminen ja kierrätyksen lisääntyminen. Ilmiötä kuvataan sanalla jakamistalous, joka tarkoittaa uutta tapaa jakaa, lainata tai vuokrata tavaroita väliaikaiseen käyttöön niiden omistamisen sijaan. Jakamistalouden kasvua ovat nopeuttaneet kotitalouksien taloudelliseen tilanteeseen liittyvät epävarmuustekijät, lisääntynyt ympäristömyönteisyys ja halu käyttää resursseja järkevästi ja tehokkaasti. Muita muutokseen liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi jakamistalouden koettu hauskuus ja helppous – siitä on tullut monille sosiaalisen kanssakäymisen ja sosiaalisten kohtaamisten kenttä. (Wadlow 2021; Puschmann & Alt 2016)
Jakamistalouden laajentumista on nopeuttanut erityisesti sosiaalisen median kehitys. Kehittyvän tekniikan avulla tavaran ja palveluiden ostajat, myyjät, vuokraajat ja lainaajat löytävät toisensa nopeasti, ja vaihdantaan liittyvät maksutapahtumat hoituvat helposti, nopeasti ja alhaisin kustannuksin (Rinne 2019). Basselierin ym. (2018) mukaan muutoksen ajureita on neljä: digitalisaatio, kaupungistuminen, arvojen muutos ja taloudelliset tavoitteet (erityisesti rahan säästäminen ja sen ansaitseminen).
Jakamistalouteen liittyvien alustojen kautta tapahtuvien transaktioiden arvo kasvoi Euroopassa vuosina 2013–2015 keskimäärin 60–70% vuosittain, ja kasvu on jatkunut senkin jälkeen nopeana. Nopeasta kasvusta huolimatta jakamistalous on talouden kokonaiskuvassa edelleen melko rajallinen ilmiö. Sen odotetaan edelleen kasvavan, vaikka sen nopein kasvuvaihe voi olla jo ohi. Kasvun luonnollisen hidastumisen lisäksi jakamistalouden kasvua alkaa rajoittaa toiminnan lisääntyvä säätely. Viranomaiset ovat lisänneet ja lisäämässä jakamistalouteen liittyvää valvontaa sekä tehostamassa siitä saatavien voittojen verotusta.
Jakamistalouden tilaa luotaava kysely ja sen hyödyntäminen Helsingissä
Tilastokeskus toteutti Jakamistalous-kyselyn syksyllä 2019. Sen tavoitteena oli ”saada kuva uusien ja vielä suhteellisen harvinaisten kotitalouksien kulutusilmiöiden laajuudesta ja esiintymisestä eri väestöryhmissä koko maahan tehtävällä satunnaisotannalla” (Tilastokeskus 2019 ja 2020). Kyselyllä pyrittiin vastaamaan yhteiskunnalliseen tietotarpeeseen kulutusilmiöiden laajuudesta ja esiintymisestä eri väestöryhmissä, ja erityinen tavoite oli tuottaa tilastotietoa jakamistalouden ilmiöistä.
Kyselyssä tutkimusalueena oli koko maa. Vastaajat olivat Suomen 19–71-vuotiasta väestöä. Otos poimittiin Tilastokeskuksen väestötietokannasta systemaattista satunnaisotantaa (SYS) käyttäen. Vastauksia saatiin yhteensä 1343 kappaletta, mikä oli hieman alle puolet suunnitellusta enimmäismäärästä. Vastaajista helsinkiläisiä oli 171.
Tässä artikkelissa tarkastellaan jakamistalouteen ja kierrätykseen liittyviä kysymyksiä yleisesti koko maan tasolla sekä erityisesti Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Jakamistalous-kyselyn keskeisiä tarkastelun kohteita olivat mm. kirpputorit ja huutokaupat, tavaran ostamisen ja saamisen muodot (perinteiset sekä internetin ja sosiaalisen median alustat), avun ja lahjoitusten saaminen ja muiden auttaminen, hävikkiruoka ja suoramyynti sekä asuntojen lyhytaikainen vuokraus. Keskeinen tarkastelun kohde oli jakamistalouden ja kuluttajalta kuluttajalle tapahtuvan kaupan, kierrätyksen ja keskinäisen avun laajuus ja muoto Helsingissä, pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Kauppapaikat sekä käytetyn tavaran ostaminen ja myyminen
Jakamistalous ja siihen liittyvät ilmiöt ovat kyselyyn vastanneiden elämässä tuttuja ilmiöitä niin Helsingissä, pääkaupunkiseudulla kuin koko maassakin. Jakamistalouden toimintaan osallistuvat tavalla tai toisella useimmat kyselyyn vastanneet. Käytettyä tavaraa oli haastatteluhetkeä edeltäneen 12 kuukauden aikana ostanut tai saanut perinteiseltä kirpputorilta 53 prosenttia helsinkiläisistä (koko maa 62 %). Internet-kirpputoreja oli käyttänyt 47 prosenttia vastaajista sekä Helsingissä että koko maassa, ja yhteisöpalveluiden kauppapaikkoja käytti 41 prosenttia helsinkiläisistä (koko maassa 34 %). Vähintään yhdeltä näistä kanavista oli tehnyt hankintoja 74 prosenttia kaikista vastaajista. Jotakin edellä mainittua väylää pitkin tavaraa oli myynyt 44 prosenttia vastaajista, ja käytetyn tavaran kauppapaikkoja oli tavalla tai toisella käyttänyt kaikkiaan 81 prosenttia vastaajista. Tämä kertoo, että käytettyä tavaraa ostaa ja saa tai myy ja antaa vuosittain selvä enemmistö suomalaisista.
Jakamistaloudessa ja erityisesti käytetyn tavaran kaupassa havaittiin myös alueellisia eroja, joista osa liittyi käytettyyn kauppapaikkaan. Kyselyyn vastanneet helsinkiläiset olivat muita suomalaisia vähemmän innokkaita hankkimaan käytettyä tavaraa perinteiseltä kirpputorilta, mutta muita halukkaampia tekemään hankintoja yhteisöpalveluiden tarjoamien kauppapaikkojen kautta (Kuvio 1). Vaikuttaa siltä, että tätä vaihtelua selittää asuinympäristö enemmän kuin esimerkiksi vastaajien ikä. Voi olla, että yhteisöpalveluiden kaupunginosakohtaiset palvelut helpottavat kaupankäyntiä nimenomaan tiheästi asutuilla kaupunkialueilla, joilla kaupan voi hoitaa loppuun viemällä tai noutamalla tarvittavat tuotteet lyhyen matkan päästä.
Jakamistalouden toimintoihin osallistuminen ei ole enää kiinni käytettävissä olevista laitteista. Vastaajista 97 prosenttia omisti älypuhelimen ja kahdella kolmesta oli kotonaan käytössä tabletti tai tietokone.
Suurin osa taustamuuttujien suhteen havaittavissa olevista eroista selittyvät vastaajien olosuhteiden ja elämäntilanteiden välisellä erolla. Eniten käytetyn tavaran kauppaa käyvät lapsiperheikäiset 31–50-vuotiaat, jotka ostavat ja myyvät muita selvästi useammin lastentarvikkeita ja lastenvaatteita. Heitä nuoremmat (<30 v.) aikuiset taas ostavat ja myyvät muita useammin huonekaluja ja aikuisten vaatteita. Edellä mainituista poiketen 51–60 vuotiaiden ikäluokka on hiukan muita ikäluokkia aktiivisempi astioiden, sisustustavaroiden ja antiikin hankinnoissa. 61-vuotiaat ja sitä vanhemmat eivät sen sijaan ole muita innokkaampia tavaran hankkijoita millään ostamisen osa-alueella, mutta heidän osuutensa oli hieman muita ryhmiä suurempi, kun kyse oli esimerkiksi astioiden ja sisustustavaroiden myymisestä. Tässä voidaan ehkä nähdä iäkkäämpien vastaajien halua luopua turhaksi käyneestä tavarasta.
Vastaajien ikä vaikuttaa hankittavan tai myytävän tavaran lisäksi myös siihen, millä tavalla tavaraa myydään tai ostetaan. Kaikkein vanhimmat ikäluokat (51–71-vuotiaat) käyttivät muita paljon harvemmin internet-pohjaisia tai yhteisöpalvelujen tarjoamia kauppapaikkoja. Ero korostui erityisesti yli 60-vuotiailla, joista yhteisöpalvelujen kauppapaikkoja käytti tavaran ostamiseen tai myymiseen vain noin joka kymmenes. Muissa neljässä ikäluokassa vastaava osuus oli tasaisesti noin 40 prosenttia.
Avaa liitetaulukko: Käytettyä tavaraa ostaneiden osuus eri kauppapaikoilla ikäluokan ja tavararyhmän mukaan
Vaikka käytettyä tavaraa ostaa ja myy (tai saa ja antaa) moni, kaupan volyymi on yleensä pieni niin toiminnan laajuuden kuin sen rahallisen arvonkin suhteen. 12 kuukauden aikana tehtyjen yksittäisten hankintojen mediaanisumma on kauppapaikasta riippuen (kirpputori/internet/some) noin 60–100 euroa vastaajaa kohden, ja keskiarvokin vaihteli 133 euron ja 340 euron välillä. Keskiarvoa nostivat mm. ajoneuvoihin sekä koneisiin ja laitteisiin liittyvät yksittäiset kaupat. Suurin yksittäinen kauppa oli arvoltaan 22 000 euroa.
Mielenkiintoinen havainto käytetyn tavaran osalta on, että tavaraa ostaneita tai saaneita on selvästi enemmän kuin sitä myyneitä tai antaneita. Ero korostuu perinteisillä kirpputoreilla, joilta hankintoja oli tehnyt vähän yli 60 prosenttia vastanneista, vaikka samassa kauppapaikassa tavaraa myyneitä oli vain noin 35 prosenttia vastanneista. Tämä voi kertoa siitä, että myynnit joko kasautuvat joillekin ihmisille (jotka ovat aktiivisia tavaran myyjiä tai kierrättäjiä) tai joihinkin ajankohtiin, jotka eivät toistu kovin usein (esim. muuttojen yhteyteen). Internetin ja yhteisöpalveluiden kauppapaikoilla ostoja ja myyntejä tehneiden välinen erotus oli selvästi pienempi, vaikka sielläkin tavaraa ostaneita tai saaneita oli jonkin verran enemmän kuin sitä myyneitä tai antaneita.
Ihmisten keskinäinen apu
Vastikkeettoman avun saaminen ja antaminen näyttää olevan melko yleinen yhteisöllisyyden muoto. Se on harvinaisempaa kuin käytetyn tavaran ostaminen ja myyminen, mutta yli puolet kaikista vastaajista oli saanut jotakin apua kotitaloutensa ulkopuolelta viimeksi kuluneen vuoden aikana. Useimmiten avun saaminen liittyi kyyti- ja kuljetusapuun, kotitöihin, huolto- ja korjaustöihin sekä lastenhoitoon ja lemmikkien hoitamiseen.
Ihmiset tarjoavat kotitaloutensa ulkopuolisille tahoille apua melko tasaisesti eri puolilla maata ja erilaisissa asuinympäristöissä. Huomattavin alueellinen ero syntyy siitä, että helsinkiläisillä vastaajilla ja erityisesti Helsingin kantakaupungissa asuvilla on muita vähemmän tarvetta saada apua pihatöissä, koska hoidettavia pihoja on vähemmän kuin muualla maassa. Vastaava poikkeama näkyy lastenhoidossa Helsingin kantakaupungissa, jossa lapsiperheitä asuu vähemmän kuin Helsingin esikaupungeissa ja muualla pääkaupunkiseudulla. (ks. Mustonen & Lindblom 2016)
Kotitalouden ulkopuolelta saatua apua olivat saaneet kaikkein useimmin 31–40-vuotiaat vastaajat. Tämä ikäryhmä oli saanut muita useammin apua pihatöihin, kotitöihin, lastenhoitoon, lemmikin hoitoon ja korjaus- ja huoltotöihin. Ikäluokkien välisille eroille on loogisia syitä: esimerkiksi lastenhoitoapu kohdistui muita useammin juuri tälle ikäluokalle, jolla on hoitoa tarvitsevia lapsia muita ikäluokkia useammin.
Avun antajien joukossa näkyy samankaltainen mutta hieman tasaisempi ikäjakauma kuin avun saajienkin joukossa: Nuorimmat ikäluokat antavat muita useammin apua kotitalouden ulkopuolelle riippumatta siitä millaisesta avusta on kysymys. Tämä tarkoittaa todennäköisesti myös sitä, että nuoret ikäluokat saavat ja antavat apua sukulaisten lisäksi ystäville ja tuttaville – ja ehkä myös tuntemattomille (Danielsbacka ym. 2020). Pääkaupunkiseudulla vastikkeetonta apua saatiin ja tarjottiin hieman vähemmän kuin muualla maassa, mutta alueiden väliset erot olivat vähäisiä. Avun antaminen ei ole kovin usein toistuvaa toimintaa. Kaikista vastanneista noin puolet tarjosi apua kotitalouden ulkopuolelle harvemmin kuin kerran kuukaudessa, joka viides noin kerran kuukaudessa ja joka kuudes tätä useammin.
Tavaralahjoituksia tai tavaralainoja saaneet olivat muita useammin 19–30-vuotiaita. Tavaralahjoitusten ja -lainojen saajien osuus laski useimmissa tavaratyypeissä tasaisesti ikäluokka ikäluokalta niin, että kaikkein iäkkäimmät vastaajat kertoivat saaneensa lahjaksi tavaraa muita harvemmin. Yleisimmät saadut tai lainatut tavarat olivat tyypiltään varsin tavanomaisia ja usein tarvittavia tai käytettäviä hyödykkeitä: aikuisten ja lasten vaatteita, harrastusvälineitä, kirjoja, työkaluja ja ajoneuvoja.
Tavaralahjoitusten antajat olivat useimmin sukulaisia, perhetuttuja tai ystäviä. Noin puolet vastaajista kertoi saaneensa lahjoituksia näiltä ryhmiltä. Joka viides vastaaja oli lisäksi saanut jotakin naapureilta tai muilta tuttavilta, mutta vain harvat (alle 5 %) aiemmin tuntemattomilta henkilöiltä esimerkiksi jonkin yhteisöpalvelun kautta. Lahjoitusten saamisessa alueelliset erot olivat pieniä.
Hävikkiruoka ja ruoan suoramyynti
Hävikkiruoan käyttö oli verrattain yleistä koko maassa, eikä sen käytön suhteen ollut havaittavissa juurikaan alueellista vaihtelua. Kuviossa 3 on esitetty hävikkiruoan ja suoramyyntiruoan käyttöä koko maassa ja Helsingissä kuvaavat taulukot. Niiden perusteella voidaan nähdä, että noin puolet kuluttajista ostaa hävikkiruokaa vähintään kerran kuukaudessa, ja että puolet kuluttajista ilmoittaa, ettei hanki hävikkiruokaa lainkaan. Hävikkiruokaa saaneita oli noin 15 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Ruoan hankkiminen suoraan tuottajilta oli selvästi harvinaisempaa kuin hävikkiruoan ostaminen. Neljä viidestä vastaajasta ei käyttänyt ruokapiirejä tai REKO-renkaan palveluja lainkaan, eikä muita suoramyynnin muotoja käytetty juuri sen enempää.
Vaikka hävikkiruoan ja ruoan suoramyynnin välillä ei ollut alueellista vaihtelua, lievää vaihtelua havaittiin vastaajien iän mukaan. Kaikkein nuorimmat (alle 30-vuotiaat) vastaajat käyttivät hävikkiruokaa muita innokkaammin ja 51–60-vuotiaat vähiten halukkaasti. Yli 60-vuotiailla kiinnostus hävikkiruokaan oli suurempi kuin pykälää nuoremmalla ikäluokalla, mutta ei kuitenkaan kovin suuri. 31–50-vuotiaiden toiminta hävikkiruoan suhteen oli hyvin lähellä nuorimman ikäluokan toimintatapoja. Tässä vaihtelussa voi olla kysymys yhtäältä vastaajien käytettävissä olevista tuloista ja toisaalta eri ikäluokkien ruokaan ja sen ostamiseen liittyvistä tottumuksista.
Ruokapiirejä ja ruoan suoramyyntiä käyttivät hieman muita innokkaammin 31–60-vuotiaat, mutta eri ikäluokkien väliset erot jäivät nuorinta ikäluokkaa lukuun ottamatta hyvin pieniksi. Alueiden väliset erot olivat myös vähäisiä. Helsingissä ruokapiirien ja suoramyynnin osuus vastaajien ruokabudjetista oli pienempi kuin muissa suurissa kaupungeissa ja myös hieman pienempi kuin koko maassa keskimäärin.
Yhteiskäyttöautot ja kimppakyydit sekä asuntojen vuokraus
Yhteiskäyttöautot eivät olleet varsinaisesti lyöneet läpi ainakaan vielä kyselyn toteutushetkellä. Autovuokraamoja oli käyttänyt 12 prosenttia helsinkiläisistä (koko maa 6 %), mutta yhteiskäyttöautoja ja autojen vertaisvuokrausta oli käyttänyt vain seitsemän prosenttia helsinkiläisistä ja noin kaksi prosenttia koko maan vastaajista. Omia autoja oli vuokrannut jollekulle muulle noin kaksi prosenttia vastaajista sekä Helsingissä että koko maassa.
Sen sijaan kimppakyytien suosio on suuri. Eniten niitä suosivat nuorimmat ikäluokat (alle 31-vuotiaista yli 80 prosenttia) ja vähiten vanhimmat ikäluokat (yli 60-vuotiaista alle 40 prosenttia). Kimppakyydit toteutuvat lähes aina tuttavien kanssa ja joskus (alle viisi prosenttia vastanneista) myös tuntemattomien kanssa. Alueelliset erot olivat kimppakyytien osalta merkityksettömän pieniä. Sen sijaan kimppakyydin käyttämisen taajuus vaihtelee. Noin puolet kimppakyytiä käyttävistä matkustaa kimppakyydillä harvemmin kuin kerran kuukaudessa, mutta toisaalta noin kuudesosa vastaajista matkustaa kimpassa vähintään kerran viikossa, osa jopa lähes päivittäin.
Oman vakituisen asunnon, kakkosasunnon ja kesämökin vuokraaminen lyhytaikaisesti ulkopuolisille on hyvin harvinaista. Tähän kyselyyn vastanneista noin yksi prosentti oli toiminut näin. Sen sijaan jonkun toisen asunnon vuokraaminen esimerkiksi AirBnB:n kautta olikin jo huomattavasti yleisempää. Vastaajista noin 10 prosenttia oli vuokrannut käyttöönsä jonkun toisen asunnon ulkomailta ja seitsemän prosenttia kotimaasta. Tämä voi viitata oman asunnon vuokraustoiminnan kasautumiseen niin, että vertaisvuokraus ammattimaistuu ja sen taloudellinen merkitys jakamistalouden osana hämärtyy.
Lopuksi
Yli kaksi kolmasosaa helsinkiläisistä ja suomalaisista ostaa ja myy vuosittain käytettyä tavaraa, ja lisäksi yli puolet heistä saa apua muilta ja antaa apua muille ihmisille. Myös kimppakyytien käyttö on hyvin yleinen ilmiö sekä Helsingissä että koko Suomessa. Perinteiset kirpputorit ovat edelleen suosittuja, vaikka internetin ja sosiaalisen median kauppapaikat ovat tuoneet jakamistalouden monet muodot yhä useampien saataville. Yhteiskäyttöautoilla ja vertaisvuokrauksella on käyttäjänsä, vaikka niiden suosio onkin vielä melko vähäinen.
Monimuotoistumisestaan huolimatta jakamistalous on edelleen euromääräisesti varsin marginaalinen ilmiö. Euromääräinen marginaalisuus ei tässä tapauksessa kuitenkaan tarkoita, että jakamistalous olisi merkityksetön tai edes vähämerkityksinen ilmiö. Esimerkiksi tavaran kierrätyksen kautta saadut hyödyt ovat moninaisia: henkilökohtaisella tasolla ihmiset säästävät rahaa ja jätteiden määrä vähenee, kun käyttökelpoinen tavara vaihtaa omistajaa ja päätyy uudelleen käyttöön. Tuotteiden käyttöarvo voi olla paljon niiden hankintahintaa suurempi, ja avun antaminen ja saaminen voivat lisätä suoran hyötynsä lisäksi yhteisöllisyyden tunnetta.
Arttu Vainio toimii johtavana asiantuntijana Helsingin kaupunginkansliassa.
Kirjallisuus:
Basselier R, Langenus G & Walravens L (2018). The rise of the sharing economy. NBB Economic Review. https://www.nbb.be/doc/ts/publications/economicreview/2018/ecoreviii2018...
Danielsbacka, M, Hämäläinen, H & Tanskanen A O. (toim.) (2020). Suomalainen auttaminen. Gaudeamus. https://www.gaudeamus.fi/suomalainenauttaminen/
Mustonen, P & Lindblom, T (2016). Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä. Kvartti 2016:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/kantakaupungissa-asuu-tyytyvaisia-l...
Puschmann T & Alt R (2016): "Sharing Economy". Business & Information Systems Engineering: Vol. 58: Iss. 1, 93–99.
Rinne, A (2019). 4 big trends for the sharing economy in 2019. World Economic Forum. https://www.weforum.org/agenda/2019/01/sharing-economy/
Tilastokeskus (2020). Vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa. https://www.stat.fi/tup/kokeelliset-tilastot/vertais-ja-jakamistalous/in...
Tilastokeskus (2019). Tieto- ja viestintätekniikan käyttö. Osa 4. Jakamistalous. https://www.stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_kat_004_fi.html
Wadlow, T (2021). The sharing economy will be worth $335 billion by 2025. Supply Chain Digital. Lainattu 3.9.2021 https://supplychaindigital.com/logistics-1/sharing-economy-will-be-worth...