Kuolleisuuden tasoa mitataan usein vastasyntyneen elinajanodotteella, joka on selkeä ja hyvin ymmärretty mittari. Se tiivistää yhteen lukuun ikäryhmittäisen kuolleisuuden, jolloin väestön ikärakenteen muuttuminen ajassa tai väestön osaryhmien erilaiset ikärakenteet eivät vaikuta siihen.
Vuonna 2014 vastasyntyneen elinajanodote koko Suomessa oli 78,2 vuotta miehillä ja 83,9 naisilla. Helsingissä elinajanodote oli hieman alhaisempi eli 77,8 vuotta miehillä ja 83,5 naisilla. Ero Helsingin ja koko Suomen välillä oli miehillä suurimmillaan 1990-luvun alkupuolella lähes puolitoista vuotta ja naisilla 1980-luvun loppupuolella vajaan vuoden. Sen jälkeen ero kaventui nopeasti.
Niin ikään ero elinajanodotteessa sukupuolten välillä on kaventunut. Kun helsinkiläisnaiset elivät 1970-luvun loppupuolella keskimäärin lähes 10 vuotta pidempään kuin miehet, oli ero 2010-luvulla kuusi vuotta.
Pidemmällä aikavälillä elinajanodotteen kasvuun on vaikuttanut eniten imeväisikäisten ja lasten kuolleisuuden pieneneminen. Kun 1900-luvun ensimmäisen 55 vuoden aikana elinajanodote kasvoi miehillä noin 18 vuotta, jopa 60 prosenttia tästä johtui alle viisivuotiaiden kuolleisuuden pienenemisestä. Naisilla vastaava kasvu oli 22 vuotta, josta vajaa 50 prosenttia tuli pienten lasten kuolleisuuden pienenemisestä. (Koskinen ja Martelin 2007.)
Alle viisivuotiaiden kuolleisuus pieneni Suomessa pääsääntöisesti 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana ja pienenemisen merkitys elinajanodotteen kasvuun on ollut vähäisempi sen jälkeen, mutta ei suinkaan merkityksetön.
Vajaan 40 vuoden aikana 65-vuotiaille miehille tullut kuusi ja naisille viisi elinvuotta lisää
Vastasyntyneen elinajanodotteen lisäksi voidaan tarkastella muidenkin ikäryhmien jäljellä olevan eliniän keskimääräistä pituutta. 65-vuotiaiden helsinkiläismiesten jäljellä olevan elinajan pituus on keskimäärin lähes 18 vuotta ja naisten noin 21 vuotta. Toisin sanoen ne helsinkiläiset miehet, jotka ovat elossa 65 vuoden iässä, tulevat keskimäärin saavuttamaan noin 83 vuoden iän. Naisilla vastaava ikä on hieman yli 86 vuotta. Vastaavasti 75-vuotiaiden miesten jäljellä oleva elinajanodote on noin 11 vuotta ja naisten 13 vuotta. Ne helsinkiläiset, jotka ovat elossa vielä 85 vuoden iässä, tulevat puolestaan elämään keskimäärin vielä 6–7 vuotta.
Myös iäkkäiden keskimääräinen elinajanodote on kasvanut selvästi. Vuosien 1976 ja 2014 välillä 65-vuotiaiden helsinkiläisten miesten jäljellä oleva keskimääräinen elinajanodote on kasvanut lähes 6 vuotta ja naisten 5 vuotta. Samassa ajassa on 75 vuotta täyttäneiden osalta molemmille sukupuolille tullut 3,7 lisävuotta ja vielä 85-vuotiaillekin reilusti toista vuotta lisää.
Kun vastasyntyneen elinajanodote kasvoi miehillä 1970-luvun alkuvuosista vuoteen 2000 mennessä 7,4 vuotta, niin tästä 35 prosenttia johtui 65 vuotta täyttäneiden kuolleisuuden pienemisestä. Naisilla vastaavana ajanjaksona elinajanodote kasvoi 5,7 vuotta ja siitä peräti 65 prosenttia johtui iäkkäiden kuolleisuuden pienemisestä. (Koskinen ja Martelin 2007.)
Elinajanodotteesta on hyvä muistaa, että se ei ole ennuste kuolleisuuden kehittymisestä tulevaisuudessa. Sen sijaan se kertoo, miten pitkä keskimääräinen elinikä olisi, jos kuolleisuus pysyisi tarkasteltavan vuoden tai ajankohdan tasoisena eikä siis muuttuisi missään ikäryhmässä. Näinhän ei todellisuudessa pitkään aikaan enää ole ollut, vaan kuolleisuus on pienentynyt myös iäkkäiden osalta tasaisesti jo vuosikymmeniä. Jos oletetaan että kuolleisuus jatkossa kehittyy samalla tavalla kuin tähän asti, tulee niin vastasyntyneen kuin iäkkäidenkin elinajanodote vielä kasvamaan tässä esitetyistä luvuista.
VTT Netta Mäki toimii tutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.
Koskinen S ja Martelin T (2007): Kuolleisuus. Kirjassa Koskinen S, Martelin T, Notkola I-L ym. (toim): Suomen väestö. Helsinki: Gaudeamus, 169–238.