Helsingin yliopiston rehtorina 1.8.2018 aloittanut Jari Niemelä on seurannut pitkään näköalapaikalta Helsingin kaupunkiluontoa ja sen kehitystä sekä ihmisen toimia, joilla siihen pyritään vaikuttamaan. Ennen rehtoriksi valintaansa hän toimi kaupunkiekologian professorina ja biotieteellisen tiedekunnan dekaanina Helsingin yliopistossa.
Niemelällä on myös monipuolinen kokemus yliopiston ja Helsingin kaupungin välisestä yhteistyöstä. Hän on toiminut viime vuodet muun muassa Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)-tutkimusohjelman (KatuMetro) ohjausryhmän puheenjohtajana.
Kaupunkien ja korkeakoulujen välinen yhteistyöohjelma jakoi vuosina 2010–2018 määrärahoja kymmenille tutkimushankkeille, jotka edustivat monitieteistä ja metropolialueen erityispiirteistä lähtevää kaupunkitutkimusta.
Kaupunkiekologian asiantuntijana Niemelä on ollut mukana tuomassa tieteen näkökulmaa esimerkiksi Helsingin yleiskaavan valmistelun tueksi. Tehtävässään yliopiston rehtorina hän on nyt lisäksi Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston välisen neuvottelukunnan jäsen.
Miltä Niemelästä vaikuttavat oman alan näkökulmasta katsottuna Helsingin tulevaisuus ja sen haasteet? Mitkä mahdollisuudet kaupungilla on kasvaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja huolehtia samalla sekä kaupunkiluonnon säilymisestä että kaupunkilaisten mahdollisuuksista nauttia ympäristöstään?
Ihmisen hyvinvointi on kaupungissakin riippuvainen ympäristön tilasta
—Helsinki kasvaa tällä hetkellä poikkeuksellisen nopeasti ja voimakkaasti, huomauttaa Jari Niemelä. —Nyt on tärkeää hoitaa kaupunkisuunnittelu sillä tavalla tarkasti, ettei viher- ja siniympäristö kärsi liikaa.
Luonnolla on itseisarvo meistä ihmisistä riippumatta, Niemelä muistuttaa. Luonnon monimuotoisuus on helposti uhattuna, jos ihminen tunkee kaupungissa liian voimakkaasti luonnon puolelle.
Helsinki on luonnonolosuhteiltaan omalaatuinen paikka. Eliömaantieteellisesti se edustaa niin eteläisiä piirteitä kuin Suomessa on mahdollista – Ahvenanmaata lukuun ottamatta – ja kaupungissa on vahvoina läsnä sekä merellinen luonto että maaluonto.
Näihin olosuhteisiin yhdistyy se, että Helsinki on myös Suomen ainoa metropoli, mikä merkitsee suurta väenpaljoutta pienehköllä alueella.
Ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen liittyvät kysymykset ovat tämän takia kaupunkiekologian keskeisiä tutkimusaiheita. Ihminen on Niemelän mukaan kaupungissa määräävä eläin, joka kuitenkin tarvitsee luontoa.
Kysymys on siitä, miten luodaan tasapainoinen kestävän kaupungistumisen prosessi.
—Esimerkiksi ympäristöasennekyselyistä nähdään, että kaupunkilaiset käyttävät ympäristöään ahkerasti ja ovat valmiita puolustamaan sitä.
—Pelkistetysti luonnonsuojelun voisi jopa ajatella ihmisen hyvinvoinnista huolehtimisena, koska ihmisen hyvinvointi on kiinni luonnosta. Eri asia on, miten luonnon tuottamia hyötyjä tulevaisuudessa riittää kaikille, kun ihmisten tarpeet kasvavat.
Ihmisen luonnosta saamien aineellisten ja aineettomien hyötyjen eli niin sanottujen ekosysteemipalvelujen kestävyyden turvaaminen onkin kriittinen kysymys, ja niin ollen myös aiheen tutkiminen on tärkeää.
Tutkimuskysymykset kumpuavat kaupunkiekologien työlistalle usein juuri kaupunkilaisten tarpeista, joko suoraan tai epäsuorasti, Niemelä kertoo.
—Kaupunkiekologisella tutkimuksella on tyypillisesti soveltavat ja ratkaisukeskeiset tavoitteet. Toki voidaan tehdä teoreettistakin tutkimusta, mutta yleistä on, että haetaan suoria vastauksia tai tietopohjaa vaikkapa joidenkin kaupunkisuunnittelun haasteiden ratkaisemiseen.
Kaupunki sitoutuu strategiassaan ottamaan ympäristökysymykset vakavasti
Helsinki on linjannut kuluvan valtuustokauden 2017–2021 kaupunkistrategiassaan, että kestävän kasvun turvaaminen on kaupungin keskeisin tehtävä.
Niemelän mukaan on hyvä, että strategiaan sisältyy paitsi lupaus toimia kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi, myös konkreettisiakin tavoitteita ympäristön hyväksi. Esimerkiksi päästövähennysten määrää ja hiilineutraaliuden aikataulua on tiukennettu. Strategiassa otetaan kantaa myös kansallisen kaupunkipuiston edistämisen puolesta.
—Maata ei tehdä enää lisää. Kyse on siitä, miten käytetään sitä maa-alaa, mitä on. Paineet kasvavat ja valinnat vaikeutuvat, Niemelä ennustaa.
—Luonnon kannalta tämä on Helsingin suurin kysymys vuoteen 2050 mentäessä, kun uutta kaavaa sovelletaan asteittain käytäntöön. Suunnittelussa joudutaan miettimään, että kun ympäristöä lähes vääjäämättä uhrataan rakentamiselle, missä ovat kriittisimmät paikat ihmisen ja luonnon näkökulmasta.
Niemelä näkee, että kaupunkisuunnittelijoiden on rakennettava hankkeensa tavalla, jossa ympäristönäkökulmat ovat koko ajan mukana eikä vasta myöhäisessä vaiheessa.
—Asukkaiden puolella on valtavasti asiantuntemusta, ja heidän on tietysti hyvä olla mukana prosesseissa alusta asti. Toisaalta esimerkiksi kaavoituspäätöksiä vastustavalla puolella on usein myös arkkitehtejä. Turhia konflikteja pitäisi välttää, jotta eri osapuolet voivat tuoda asiantuntemuksensa yhteiseksi näkemykseksi.
Kaupungin puolelta Jari Niemelää ja muita kaupunkiekologeja on pyydetty tuomaan tutkimuksellista näkökulmaa keskusteluun, kun esimerkiksi yleiskaavan taustalle tehtyä viherrakenneanalyysiä valmisteltiin.
—Silloin järjestettiin muun muassa eri eliöryhmiin keskittyviä työpajoja ja niissä oli siis mukana hyönteistutkijoita, kasvitieteilijöitä ja niin edelleen. Kävimme läpi karttamateriaalin avulla Helsingin kaupunkiympäristöä ja kartoitimme, missä on kunkin luontonäkökulman kannalta arvokkaita kohteita.
Viime kuukausina Niemelä on ollut mukana säännöllisesti kokoontuvassa ryhmässä, jossa yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa pohditaan kaavoituksen ja ekologian suhdetta käytännön kysymyksissä. Tämä yhteistyö on perua yleiskaavan valmistelussa syntyneistä verkostoista, ja sen puitteissa keskustellaan muun muassa strategian toteuttamisen yksityiskohdista.
—Sitäkin kautta syntyy tutkimustarpeita, kun kaupunki tarvitsee tietoa esimerkiksi jostakin suunnitteluprosessiin liittyvästä kysymyksestä tai haluaa tietää, mitä tutkijoilla on johonkin asiaan sanottavana.
Niemelä toteaa, että ympäristötieteellinen tutkimus myös kaupunkien näkökulmasta sai tänä vuonna lisää resursseja, kun uusi Helsingin yliopiston kestävyystieteiden instituutti HELSUS(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) aloitti tammikuussa toimintansa. HELSUS on hänen mukaansa Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen ponnistus, jossa rakennetaan yhteistyökuvioita paitsi kaupunkien myös yritysmaailman suuntaan.
—Kestävä kaupunkikehitys on yksi instituutin neljästä pääteemasta, ja instituuttiin saaduista professuureista kolmeen liittyy jokin urbaani tutkimusnäkökulma. Helsingin kaupunki on yksi instituutin yhteistyökumppaneista. Kaikkiaan yliopiston eri tiedekunnista on koottu kestävään kehitykseen liittyviä tutkimusaiheita edustavien 250 tutkijan verkosto.
Neljän vuodenajan kaupunkiympäristöä
Mikä on kokeneen kaupunkiekologin ja yliopiston tuoreen rehtorin oma henkilökohtainen suhde helsinkiläiseen kaupunkiluontoon?
—Liikun usein Tuomarinkylän, Haltialan ja Paloheinän alueella, jossa on jännittävää havainnoida esimerkiksi, miten ihmiset käyttävät eri vuodenaikoina isoja peltoalueita, Jari Niemelä sanoo.
—Kun vilja kasvaa, ihaillaan peltomerta. Kun taas on sänkipelto, tulevat koiran ulkoiluttajat ja droonien lennättäjät, ja talvella pelloilla hiihdetään. Vuodenaikaisvaihtelu vaikuttaa tällä alueella paljon ja käyttömahdollisuudet vaihtelevat. Yhtäältä kyse on kulttuuriympäristöstä vanhalla maatilan alueella, mutta lähellä on myös suhteellisen koskematonta metsää keskellä kaupunkia.
Vuodenaikaisvaihtelu on muutenkin meillä rikkaus moneen maahan verrattuna, ja me osaamme toimia talven kanssa. Talviluonto asettaa kuitenkin Niemelän mukaan ekologisena ilmiönä haasteita eliöille ja ympäristölle.
—Viime talvi, jolloin siniympäristö oli pitkään jäässä, avasi toisaalta uusia mahdollisuuksia hyödyntää sitä talviaikaan: virkistyä, rentoutua ja havainnoida. Ihminen on sopeutuvainen eläin ja löytää keinoja hyödyntää kaupunkiympäristöä joustavasti.
Tämäkin on yksi osa Helsingin omalaatuisuutta, merellistä sijaintia ja identiteettiä.