Suomalainen terveydenhuolto on rakennettu universaaliuden periaatteen varaan. Sen mukaan kaikille Suomessa asuville tulee taata tasavertaiset palvelut siitä riippumatta, mikä on ihmisen sosioekonominen asema tai asuinpaikka. Terveydenhuoltojärjestelmämme jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on avoin julkinen terveydenhuolto, joka pitää sisällään kuntien järjestämisvastuulla olevan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon. Toisena on työterveyshuolto, jonka piirissä on noin 86 prosenttia työtä tekevistä kansalaisista (Tarvainen ja Turunen 2021). Kolmannen osan muodostavat Kelan tukemat yksityiset terveyspalvelut.
Terveyspalvelujen kattavuus on Suomessa hyvällä tasolla. Jormanaisen ja Keskimäen (2019) mukaan erityisen hyvin toimii erikoissairaanhoito, jossa hoidon saatavuus on hyvä. Terveyspalvelujärjestelmämme keskeisiksi pulmiksi he nostavat eriarvoisuuden perusterveydenhuollon hoitoon pääsyssä sekä alueellisen vaihtelun sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksissa. Suomen “kolmijakomalli” on poikkeuksellinen koko EU:n tasolla (Kivimäki 2017). Samalla, kun osa kansalaisista voi valita näiden kolmen järjestelmän välillä terveydenhoitoon liittyvät palvelunsa, isolla osalla ihmisiä vaihtoehtoja on vain yksi: julkinen terveydenhuolto.
Helsingin tavoitteena on, että asuinalueet eivät eriydy. Tavoite on tärkeä, sillä useiden tutkimusten mukaan huono-osaisuus kasautuu kaupunkiseuduilla aiempaa vahvemmin samoille alueille (Vilkama ja Hirvonen 2018). Helsingissä asuinalueiden välillä on sosioekonomisia eroja, jotka näkyvät myös alueen väestön sairastavuudessa ja kuolleisuudessa. Hyvätuloisilla alueilla ollaan keskimäärin terveempiä ja pienituloisilla sairaampia (Mäki 2021). Vastaavasta ilmiöstä on raportoitu muun muassa Yhdysvalloissa (mm. Acevedo-Garcia 2000, Gibbons ym. 2020).
Tässä artikkelissa tarkastelemme sitä, minkä verran Helsingin eri alueilla käytetään yksityisiä terveyspalveluita ja minkä verran julkisia. Artikkelissa tarkastellaan myös sairastavuusindeksin ja tulojen yhteyttä palveluiden käyttöön.
Tarkastelussa Kelan ja Helsingin kaupungin järjestelmien tiedot
Tutkimuksessa käytettävät aineistot perustuvat vuoden 2019 tietoihin, joihin koronaepidemia ei vielä vaikuttanut. Tutkimuksen yksityistä terveydenhuoltoa koskeva aineisto perustuu Kelan sairaanhoitokorvausten etuusjärjestelmästä muodostettuihin tilastoihin. Tarkastelussa ovat helsinkiläisten saamat korvaukset yksityisen sektorin lääkärin, hammaslääkärin tai suuhygienistin perimistä palkkioista ja lääkärin määräämän tutkimuksen ja hoidon kustannuksista. Sairaanhoitokorvauksia tarkastelemalla saadaan hyvä käsitys siitä, kuinka suuri osuus helsinkiläisistä käyttää yksityisen terveydenhuollon palveluita. Sairaanhoitokorvauksia koskevassa aineistossa eivät ole mukana työ- tai opiskeluterveydenhuoltoon liittyvät käynnit tai julkisen terveyden huollon määräämät käynnit (esim. palvelusetelillä hankittu yksityinen hoito). Aineistosta ei myöskään voida eritellä sitä, kuinka monella on yksityinen sairauskuluvakuutus.
Julkisia terveyspalveluja ovat Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tuottamat ja järjestämät terveyspalvelut mukaan lukien Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin terveyspalvelut. Perusterveydenhuollon avohoidon palveluja käyttäneet helsinkiläiset ovat käyneet terveysasemien avosairaanhoidossa tai heillä on käyntiä korvaava hoitopuhelu. Erikoissairaanhoito sisältää somaattisen ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoidon käynnit.
Artikkelin aluetarkastelut on tehty Helsingin piirijakojärjestelmän peruspiiritasolla. Julkisia palveluita koskevaan aineistoon peruspiiritieto on saatu suoraan Helsingin tietojärjestelmistä, mutta yksityistä terveydenhuoltoa koskevaan aineistoon peruspiirit muodostettiin postinumeroalueita ryhmittelemällä. Postinumeroalueista muodostettujen alueiden rajat poikkeavat jonkin verran virallisten peruspiirien rajoista. Tästä syystä palvelujen käyttäjien määrä on yksityisten palveluiden kohdalla suhteutettu virallisen peruspiirin väestön sijaan niiden postinumeroalueiden väestömäärään, joista kukin peruspiiri tarkastelua varten muodostettiin.
Tarkastelussa haluttiin nostaa esiin myös peruspiirien väestön sairastavuus ja tulotaso. Sairastavuutta on tässä tarkasteltu ikävakioidulla sairastavuusindeksillä, joka perustuu tietoihin siitä, kuinka yleisiä työkyvyttömyys, kuolleisuus ja Kelan lääkekorvausoikeudet alueella ovat. Indeksi kuvaa sairastavuutta suhteessa koko maan keskiarvoon, joka on 100 (Mäki 2021). Jos sairastavuusindeksi on alueella yli 100, se tarkoittaa, että alueen sairastavuus on suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Tulotasoa puolestaan kuvattiin 15 vuotta täyttäneen väestön valtionveronalaisten tulojen keskiarvolla (Tilastokeskus). Sairastavuusindeksin ja tulotason yhteyttä palveluiden käyttöön peruspiireittäin tarkasteltiin Pearsonin korrelaatiokertoimella.
Yksityisiä terveyspalveluita käyttävät eniten hyvätuloiset
Aiempi tutkimustieto tukee käsitystä siitä, että tulotasolla on yhteys yksityisten terveyspalveluiden käyttöön. Esimerkiksi Jenni Blomgrenin ja kollegoiden (2015) selvityksen mukaan yksityisen sairaanhoidon korvauksia maksettiin sitä enemmän, mitä suuremmat olivat tulot. Yksityisen sairaanhoidon korvauksia (lääkärinpalkkiot, hammashoito sekä tutkimus ja hoito) maksettiin keskimäärin 63 euroa jokaista 25 vuotta täyttänyttä kohden. Pienituloisimmat saivat korvauksia keskimäärin 33 euroa vuodessa ja suurituloisimmat lähes 100 euroa. Eniten korvauksia maksettiin suurituloisille eläkeikäisille: naisten suurituloisimmassa ryhmässä korvauksia maksettiin vuodessa lähes 200 euroa henkeä kohden. Pienimmät korvaukset havaittiin pienituloisten työikäisten miesten ryhmässä, jossa näitä korvauksia maksettiin vain 21 euroa henkeä kohden (Sosiaalivakuutus 2015).
Yhä useammat ihmiset ovat hankkineet vakuutusyhtiöiden tarjoamia yksityisiä sairauskuluvakuutuksia. Vuoden 2019 lopussa jo 1 239 000 suomalaisella oli vakuutus, mikä vastaa reilua 22 prosenttia väestöstä. Vakuutusten ottajien määrä on lisääntynyt vuodesta 2009 vuoteen 2019 noin 50 prosenttia (Sairauskuluvakuutustilastot 2021). Yksityinen sairauskuluvakuutus mahdollistaa nopean hoitoon pääsyn yksityiseen terveydenhuoltoon. Se korvaa vakuutuksen kattavuudesta riippuen tutkimus- ja hoitokuluja sekä lääkkeitä määrätyn vuosittaisen omavastuun ylittävältä osalta.
Osaa erikoislääkäripalveluista, kuten silmälääkäripalveluita, ei ole tarjolla perusterveydenhuollossa, vaan palvelun saaminen edellyttää lähetettä erikoissairaanhoitoon, mikä voi pahimmillaan tarkoittaa jopa kuukausien jonotusaikaa. Yksityisellä puolella erikoislääkärille pääsy on huomattavasti nopeampaa. Tämä osaltaan lisää yksityisten palveluiden käyttöä myös muilla kuin korkeampiin tuloluokkiin kuuluvilla.
Lähes joka kolmas helsinkiläinen on saanut Kela-korvauksia yksityislääkärin kustannuksista
Vuoden 2019 aikana helsinkiläisistä 31 prosenttia sai sairaanhoitokorvauksia yksityislääkärin palkkioista, 20 prosenttia hammashoidon kustannuksista ja 24 prosenttia tutkimukseen ja hoitoon liittyvistä kustannuksista. Kaiken kaikkiaan sairaanhoitokorvaukset niin lääkärinpalkkioista kuin hammashoidosta ja tutkimuksesta ja hoidosta olivat yleisimpiä 50 vuotta täyttäneiden joukossa ja erityisesti ikääntyneillä. 65 vuotta täyttäneistä 45 prosenttia sai korvauksia lääkärinpalkkioista, 40 prosenttia hammashoidosta ja 35 prosenttia tutkimuksesta ja hoidosta (Kuvio 1).
Naiset saivat korvauksia enemmän kuin miehet kaikkien kolmen palvelun osalta. Naiset käyttävät myös julkisen terveydenhuollon palveluita yleisemmin ja enemmän. Lääkärinpalkkioiden osalta naisten osuus nousee miehiä selvästi suuremmaksi jo 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä ja on korkeimmillaan 50–59-vuotiden joukossa. Hammashoidon osalta sukupuolten väliset erot ovat maltillisempia, mutta naisten osuus on siinäkin miehiä suurempi.
Niin lääkäri- kuin hammaslääkärikäynnit sekä tutkimus ja hoito ovat kallistuneet 2000-luvulla merkittävästi. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan esimerkiksi erikoislääkärikäynnit maksavat (vuoden 2020 rahassa) 2020-luvulla yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2000 (Lehtinen 2020). Samaan aikaan lääkärinpalkkioiden sairausvakuutuskorvauksia ei ole korotettu, joten potilaiden itsensä maksettavaksi jäävä osuus lääkäripalkkioista on kasvanut (Mikkola ja Räsänen 2021). Kuviosta 2 nähdäänkin Helsingin osalta, että toteutunut keskimääräinen korvausaste on aikavälillä 2000–2019 laskenut reilusti: lääkäripalkkioiden osalta 35 prosentista 14 prosenttiin, hammashoidon osalta 44 prosentista 13 prosenttiin ja tutkimuksen ja hoidon osalta 37 prosentista 12 prosenttiin. Korvauksia saaneiden väestöosuus on sen sijaan hammashoitoa lukuun ottamatta säilynyt melko vakaana vastaavana aikana. Koko väestö on ollut sairausvakuutuksen hammashuollon piirissä vasta joulukuusta 2002 alkaen, mistä johtuen yksityisen hammashuollon käyttäjien väestöosuus kasvoi vuoden 2002 jälkeen (Blomgren ym. 2015).
Suurta vaihtelua yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen käytössä peruspiirien välillä
Seuraavaksi esitellään kolmella kuviolla yksityisten ja julkisten palveluiden käytön väestöosuudet sekä sairastavuusindeksi ja valtionveronalaisten tulojen keskiarvo peruspiireittäin. Sairastavuusindeksi ja tulot esitetään eri kuvioissa, koska niiden erilainen asteikko ei mahdollista niiden esittämistä samassa yhteydessä palveluiden käytön kanssa.
Helsinkiläisistä 31 prosenttia on siis käyttänyt yksityisiä lääkäripalveluita ja noin 50 prosenttia Helsingin kaupungin tuottamia tai järjestämiä perusterveydenhuollon avoterveydenhuollon palveluja. Niin yksityisten lääkäripalveluiden kuin perusterveydenhuollon avoterveydenhuollon palvelujen käytössä on merkittäviä asuinaluekohtaisia eroja.
Suhteellisesti yleisintä yksityisten lääkäripalveluiden käyttö on eteläisen Helsingin peruspiireissä ja vähäisintä itäisissä ja koillisissa peruspiireissä. Näiden palveluiden käyttäjien väestöosuudet peruspiireittäin vaihtelevat 17 ja 43 prosentin välillä. Ääripäissä ovat Jakomäki ja Kulosaari. Yksityisiä lääkärinpalveluita käyttäneiden osuus oli kolmessa peruspiirissä suurempi kuin julkisia palveluita käyttäneiden. (Kuvio 3).
Julkisten perusterveydenterveydenhuollon avopalvelujen käyttö näyttäytyy varsin päinvastaisena verrattuna yksityisten palveluiden käyttöön. Suhteellisesti vähäistä julkisten palveluiden käyttö on eteläisen Helsingin peruspiireissä ja yleisintä itäisissä, koillisissa ja pohjoisissa peruspiireissä. Peruspiireittäin julkisia terveyspalveluita käyttäneiden osuudet väestöstä vaihtelivat Kulosaaren peruspiirin 41 prosentin ja Jakomäen 66 prosentin välillä.
Eniten yksityisiä lääkäripalveluita käytetään peruspiireissä, joissa myös asukkaiden keskimääräinen tulotaso on korkein. Peruspiirien sisällä voi lisäksi olla suuriakin tulotasoon liittyviä eroja. Tällaisia peruspiirejä ovat esimerkiksi Herttoniemi, johon kuuluu myös korkean tulotason alue Tammisalo. Tammisalon väestöstä lähes 46 prosenttia sai korvauksia yksityisistä lääkärikäynneistä, kun koko Herttoniemen peruspiirissä osuus on 30 prosenttia. Samoin Laajasalon peruspiiriin kuuluu korkean tulotason Jollas, jossa korvausten saajien väestöosuus on koko peruspiiriä selvästi korkeampi. Nämä alueet osaltaan nostavat koko peruspiirin keskiarvoa.
Sairastavuusindeksissä on suurta alueellista vaihtelua. Kuviosta 3 voidaan havaita silmämääräisesti, että sairastavuusindeksi on keskimäärin suurempi alueilla, joilla yksityisten lääkäripalveluiden käyttö on vähäisempää ja julkisten palveluiden käyttö yleisempää. Sairastavuusindeksi vaihtelee Kulosaaren 55:stä Jakomäen 137:ään.
Työkyvyttömyyttä, kuolleisuutta ja lääkekorvausten määrää osoittavan sairastavuusindeksin kohotessa perusterveydenhuollon palveluja käyttäneiden osuus lisääntyi (Pearson-korrelaatio = 0,69, p = <0,01). Sen sijaan peruspiirin sairastavuusindeksin noustessa yksityisistä lääkäripalkkioista KELA-korvausta saaneiden väestöosuus väheni (Pearson-korrelaatio = -0,48, p = <0,05). Tulojen mukaan tarkasteltuna perusterveydenhuollon palvelujen käyttö oli yleisempää alemman tulotason peruspiireissä (Pearson-korrelaatio = -0,84, p = <0,01) ja yksityisten lääkäripalveluiden käyttö yleisempää korkeamman tulotason peruspiireissä (Pearson-korrelaatio = 0,81, p = <0,01)
Helsinkiläisistä noin 39 prosenttia on käyttänyt vuoden 2019 aikana Helsingin kaupungin järjestämiä erikoissairaanhoidon avoterveydenhuollon palveluja. Erikoissairaanhoidon avoterveydenhoidon käyttäneiden väestöosuudet vaihtelivat peruspiireittäin 35–45 prosentin välillä. Suhteellisesti yleisintä kaupungin tuottamien ja järjestämien avoterveydenhuollon palvelujen käyttö oli eräissä pohjoisissa ja itäisissä peruspiireissä (Kuvio 4). Peruspiirin sairastavuusindeksillä ja kaupungin järjestämien erikoissairaanhoidon palveluja käyttäneiden osuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (Pearson-korrelaatio = 0,16, p = 0,378. Alhaisemmalla peruspiirin tulotasolla oli puolestaan tilastollisesti merkitsevä yhteys erikoissairaanhoidon yleisempään käyttöön (Pearson-korrelaatio = -0,38, p = <0,05).
Helsinkiläisistä 21 prosenttia oli saanut korvauksia yksityisestä hammashoidosta ja 28 prosenttia oli käyttänyt kaupungin järjestämiä suun terveydenhuollon palveluita. Yksityisiä hammashoidon palveluita käyttäneiden osuus oli seitsemässä peruspiirissä suurempi kuin julkisia palveluita käyttäneiden. Peruspiirien väliset erot olivat hammashoidon osalta varsin samankaltaiset kuin yksityisten lääkäripalveluiden ja perusterveydenhuollon avoterveydenhuollon palvelujen käytössä (Kuvio 5).
Samoin kuin yksityisten lääkärikorvausten osalta, myös yksityisen hammashoidon korvauksissa peruspiirien väliset erot ovat suuret. Ääripäissä ovat Ullanlinna ja Jakomäki. Näissä peruspiireissä korvauksia saaneiden osuudet ovat 30 prosenttia Ullanlinnassa ja noin 10 prosenttia Jakomäessä. Kuviosta 5 voidaan havaita, että peruspiirien järjestys on hyvin samankaltainen kuin yksityisiä lääkäripalveluita käyttävien osalta. Korkeamman tulotason alueilla siis käytetään enemmän myös yksityistä hammashoitoa.
Sairastavuusindeksin kohotessa julkisia suun terveydenhuollon palveluja käyttäneiden osuus lisääntyi (Pearson-korrelaatio = 0,42, p = <0,05). Sen sijaan peruspiirin sairastavuusindeksi noustessa yksityisistä hammashoidon palveluista Kela-korvausta saaneiden väestöosuus väheni (Pearson-korrelaatio = -0,49, p = <0,01). Tulojen mukaan tarkasteltuna julkisen suun terveydenhuollon palvelujen käyttö oli yleisempää alemman tulotason peruspiireissä (Pearson-korrelaatio = -0,59, p = <0,01) ja yksityisten hammashoidon käyttö yleisempää korkeamman tulotason peruspiireissä (Pearson-korrelaatio = 0,81, p = <0.01)
Osa helsinkiläisistä pääsee lääkäriin heti, osa ehkä ensi kuussa
Tämä tutkimuksen antama yleiskuva Helsingin peruspiirien välisistä eroista palveluiden käytössä on varsin selkeä. Yksityisiä palveluita käytetään enemmän ja julkisia vähemmän korkeamman tulotason alueilla, joissa myös sairastavuutta on vähemmän. Erikoissairaanhoidon osalta ei havaittu vastaavaa eroa. Tätä tulosta tukee Jormanaisen ja Keskimäen havainto erikoissairaanhoidon hyvästä toimivuudesta ja palvelujen saatavuudesta (Jormanainen ja Keskimäki 2019).
Tutkimuksessa havaitut alueelliset erot yksityisten ja julkisten terveyspalveluiden käytössä ovat varsin odotettu tulos, etenkin jos sitä peilaa olemassa olevaan tietoon terveyspalveluiden käytön sosioekonomisista eroista (Manderbacka ym. 2019, Blomgren ja Virta 2020). Alemman sosioekonomisen aseman omaavista suurempi osa käyttää pelkästään julkista terveydenhuoltoa verrattuna ylemmän aseman omaaviin. Helsingin alueellinen eriarvoisuus muodostuu pitkälti eri alueiden asukkaiden erilaisesta sosiodemografisesta ja sosioekonomisesta profiilista. Esimerkiksi Helsingin työttömyysaste vaihtelee peruspiireittäin. Nymanin ym. (2017) mukaan niissä Helsingin peruspiireissä, joissa on korkea työttömyysaste ja toimeentuloasiakkaiden suuri määrä, myös julkisten terveyspalvelujen käyttö on yleistä. Vastaavaan havaintoon ovat päätyneet Blomgren ja Virta (2022) Oulun työikäistä väestöä koskevassa tuoreessa tutkimuksessa, jossa julkista avoterveydenhuolto käyttivät yleisimmin työelämän ulkopuolella olevat ja työttömät. Heidän havaintojensa mukaan eri työmarkkina-asemissa olevien palvelukäyttö painottui vahvasti eri palvelujärjestelmiin. Kun kaikki käynnit eri avoterveydenhuollon sektoreilla laitettiin yhteen, palveluja käyttäneiden osuudet olivat hyvin tasaisia työmarkkina-aseman mukaan jaetuissa ryhmissä.
Nähtäväksi jää, kasvaako yksityisten sairauskuluvakuutusten ottajien määrä jatkossa. Vakuutusyhtiöillä ei ole laissa säädettyä velvollisuutta myöntää sairauskuluvakuutusta kaikille sitä hakeville. Vakuutuksen hakijan terveydentila voi estää vakuutuksen saamisen, tai ainakin se voi merkittävästi rajoittaa vakuutuksen sisältöä. Koska Helsingin peruspiirien välillä on isoja eroja sairastavuudessa, joillain alueilla on näin myös enemmän ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta saada sairauskuluvakuutusta. Näin ollen vakuutuksen ottajat ovat keskimäärin terveempiä. Mikäli vakuutusten hankkiminen lisääntyy aiempien vuosien tavoin, ihmisten välinen terveyspalveluiden saatavuuteen liittyvä eriarvoisuus kasvaa.
Yksityinen sairauskuluvakuutus voi myös lisätä terveyspalvelujen käyttöä, koska se pienentää asiakkaan maksettavaksi jäävää käyntimaksua. Yksityisistä lääkäripalkkioista sekä hoidosta ja tutkimuksesta Kela-korvauksia saaneiden osuus asukkaista on säilynyt suurin piirtein ennallaan useita vuosia, vaikka yksityisten terveyspalvelujen sairausvakuutuskorvauksia ei ole korotettu maksuja vastaavasti. Onkin mahdollista, että sujuva pääsy yksityisiin terveyspalveluihin on yhä useammalla syynä yksityisten terveyspalvelujen käyttöön.
Osassa Itäisen, Koillisen ja Keskisen suurpiirin peruspiirejä sairastavuutta on muita kaupunginosia enemmän ja väestö käyttää eteläisen ja läntisen Helsingin asukkaita enemmän julkisen terveydenhuollon palveluja. Perusterveydenhuollon avohoidon käynnit ovat maksuttomia, mutta pääsyä näihin terveyspalveluihin vaikeuttavat pitkät jonotusajat. Vuonna 2019 jonotusaikojen mediaani Helsingin terveysasemille oli keskimäärin 26,5 päivää. Lyhyimmät odotusajat vuoden aikana olivat Paloheinän terveysasemalla, keskimäärin 13,8 päivää, ja kauimmin joutui odottamaan Myllypuron terveysasemalle pääsyä, keskimäärin 41,4 päivää. Helsingissä hammaslääkärin kiireettömän käynnin odotusaika oli yli 21 päivää noin puolella asiakkaista. (Helsingin sosiaali- ja terveystoimi 2022).
Julkinen terveydenhuolto pyrkii parantamaan väestön terveyttä ja osallistumista työhön ja yhteiskunnan toimintaan. Julkinen terveydenhuolto pyrkii myös terveyden tasaisempaan jakautumiseen eri alueiden väestössä, koska jonkin alueen huono terveys vähentää sen alueen asukkaiden osallistumista työhön ja yhteiskunnan toimintaan ja heikentää siten Helsingin kokonaistuottavuutta.
Sote-uudistus lähestyy - tietojohtamisen merkitys korostuu
Tämä tutkimus pohjautuu Kelan ja Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan kattaviin rekisteriaineistoihin. Nämä aineistot sisältävät kaikki julkisen perus- ja erikoissairaanhoidon avohoidon käynnit sekä sairaudenhoitoon liittyvät yksityisen sektorin käynnit. Näin ollen tutkimuksen tuloksia voidaan pitää luotettavina. Lisäksi alueittainen tulojen ja sairastavuusindeksin tarkastelu laajentaa näkökulmaa vertailtaessa Helsingin peruspiirejä toisiinsa. Vaikka näiden tekijöiden mukaan on havaittavissa osittaista vaihtelua ilmiöiden yhtäaikaisessa tarkastelussa, perusnäkymä on hyvin selkeä. Hyväosaisilla alueilla ollaan keskimäärin terveempiä ja käytetään enemmän yksityistä terveydenhuoltoa.
Sitä, minkä verran julkisia ja yksityisiä palveluita on käytetty päällekkäin, ei tämän tutkimusaineiston perusteella saada selville. Yksityisten ja julkisten terveyspalveluiden päällekkäiskäytön tutkiminen on hankalaa yksityisten palvelukäyttötietojen vaikean saatavuuden vuoksi. Tutkimusta hankaloittavat myös yksityisen ja julkisen terveydenhuollon erilaiset tietojärjestelmät ja tämän myötä tietojen yhteensovittamisen vaikeus. Julkisten palveluiden osalta eri palveluiden käyttöä voidaan kuitenkin tarkastella. Tämä mahdollistaa julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden päällekkäisen käytön tutkimisen. Tällaisia tarkasteluja on yleisellä tasolla jo tehty. Esimerkiksi julkisia terveystoimen palveluita käyttäneistä helsinkiläisistä noin 17 prosenttia käytti vuonna 2019 myös sosiaalitoimen palveluja. Mielenkiintoista olisi jatkossa porautua yksityiskohtaisemmin eri palveluiden päällekkäiskäyttöön koko Helsingin osalta ja myös alueellisesta näkökulmasta.
Tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollista hyödyntää työterveys- ja opiskelijaterveydenhuollon tietoja. Näiden palvelujen käytön voidaan olettaa vähentävän etenkin julkisten terveyspalveluiden käyttöä alueilla, joissa asuu enemmän työ- ja opiskeluelämän piirissä olevia helsinkiläisiä. Esimerkiksi Vallilassa, Kalliossa ja Alppiharjussa, joissa yksityisten palveluiden käyttö on suhteellisen vähäistä, työssäkäyvien osuus peruspiirien väestöstä on kaupungin keskiarvoa korkeammalla tasolla. Olettavaa siis on, että näillä alueilla on myös keskimääräistä enemmän työterveyshuollon palveluiden käyttöä.
Iän ja sukupuolen puuttuminen tästä tutkimuksesta jättää hieman kysymyksiä peruspiirien osin epäjohdonmukaisista tuloksista. On oletettavaa, että ainakin osin näitä selittävät alueiden erilaiset ikäjakaumat, työllisten määrät ja mahdollisesti perherakenteet. Sekä yksityisten että julkisten avoterveydenhuollon palvelujen käyttö on yhteydessä paitsi asiakkaan käytettävissä oleviin tuloihin, myös peruspiirin ikärakenteeseen ja naisten osuuteen. Vuonna 2019 Helsingissä asui 65 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia suhteellisesti eniten Maunulan peruspiirissä (22,5 % asukkaista) ja vähiten Vallilan peruspiirissä (11,7 % asukkaista) (Vuori ym. 2020). Naisia oli suhteellisesti eniten Reijolan peruspiirissä (56,2 % asukkaista) ja vähiten Itä-Pakilassa (49,6 % asukkaista) (Helsingin kaupunginkanslia 2021). Tälle artikkelille on suunnitteilla jatkoartikkeli, jossa paneudutaan muun muassa näiden tekijöiden ja terveyspalvelujen käytön yhteyksiin.
Tämä tutkimus on osoittanut varsin suuret peruspiirien väliset erot yksityisten ja julkisten terveyspalveluiden käytössä. Sote-uudistuksen toivotaan tuovan helpotusta julkisten palveluiden saatavuudelle ja kiireettömään hoitoon pääsyn nopeutumiselle. Mikäli kiireettömään hoitoon pääsyn odotusaikaa ei saada merkittävästi lyhennettyä, peruspiirien välillä tulee jatkossakin esiintymään suurta eriarvoisuutta palveluihin pääsyssä, koska osalla kaupunkilaisista on parempi mahdollisuus valita nopea lääkäriin pääsy yksityiselle sektorille.
Julkisilla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla on edessään haastavat ajat. Vaikka sote-rahoituksen ennustetaan kokonaisuudessaan kasvavan, niin valtakunnallisesti kuin Helsingissä, rahoitus suhteessa kustannuksiin uhkaa heikentyä Helsingissä (Aalto 2022). Nyt, jos koskaan, tarvitaan entistä enemmän tietojohtamisen hyödyntämistä etenkin ennaltaehkäisyn ja ennakoinnin näkökulmasta. Vuoden 2023 alussa Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ensihoito siirtyvät osaksi Helsingin hyvinvointialueen toimintaa. Muutoksen jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta vastaa Helsingin kaupungin sijasta valtio. Valtiovetoista rahoitusmallia ja siihen liittyviä laskelmia ollaan tällä hetkellä tarkentamassa, joten vielä on epävarmaa, riittääkö se kattamaan Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon tulevat palvelutarpeet.
Tommi Sulander toimii hyvinvointi- ja terveys -teeman johtavana asiantuntijana ja Hanna Ahlgren-Leinvuo erikoistutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikössä. Juha Nyman toimii erityissuunnittelijana Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan tietojohtaminen ja tilastopalvelut-yksikössä.
Kirjallisuus:
Aalto, E (2022). Maakunnista hyvinvointialueiksi. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen rahoitusmallista ja palvelutarpeen vakioinnista. Tutkimuskatsauksia 2022:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia: Kaupunkitutkimus ja -tilastot. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/22_03_14_Tutkimuskatsa...
Acevedo-Garcia D (2000). Residential segregation and the epidemiology of infectious diseases. Soc. Sci. Med. 2000;51:1143–1161.
Blomgren, J; Aaltonen, K; Tervola, J & Virta L (2015). Kelan sairaanhoitokorvaukset tuloryhmittäin. Kenelle korvauksia maksetaan ja kuinka paljon? Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 2015:93. Helsinki: KELA. ISBN 978-951-669-974-8 (nid.), 978-951-669-975-5 (pdf).
Blomgren, J & Virta L, (2020). Socioeconomic differences in use of public, occupational and private health care: A register-linkage study of a working-age population in Finland. PLoS ONE 2020;15:e0231792.
Gibbons J, Yang TC, Brault E, Barton M (2020). Evaluating Residential Segregation's Relation to the Clustering of Poor Health across American Cities. Int J Environ Res Public Health. 2020 Jun 1;17(11):3910. doi: 10.3390/ijerph17113910.
Helsingin kaupunginkanslia (2021). Helsingin väestö iän ja sukupuolen mukaan sekä naisten osuus piireittäin ja osa-alueittain 2004 alkaen. 19.8.2021. https://hri.fi/data/dataset/helsingin-vtn-ja-sukupuolen-mukaan-sekaisten.... Viitattu 3.2.2022.
Helsingin sosiaali- ja terveystoimi (2022). Johdon tietojärjestelmä 2022.
Helsingin tilastollinen vuosikirja (2020). Kaupungin järjestämiä (itse tuotetut ja ostetut) avoterveydenhoidon palveluja käyttäneet helsinkiläiset asuinalueen mukaan. Otavan kirjapaino Oy. Keuruu 2020. S. 122–123.
Jormanainen, V & Keskimäki, I (2019). Suomen terveydenhuoltojärjestelmän toimivuus kansainvälisessä vertailussa. T&Y 3/2019. 10.10.2019. https://labore.fi/t&y/suomen-terveydenhuoltojarjestelman-toimivuus-kansa...
Kela (2022). Kelan sairausvakuutusetuudet. Kuviot-sarja. Kela, s. 10. Osoitteessa https://beta.kela.fi/documents/20124/1048086/kelan-sairausvakuutusetuude.... Viitattu 2.2.2022.
Kelan pikaopas (2022). Sairaanhoitokorvaukset. Osoitteessa https://www.kela.fi/sairaanhoito. Viitattu 2.2.2022.
Kivimäki, T (2017). Suomen terveydenhoitojärjestelmä on EU:n epätasa-arvoisimpia. Tutkittua tietoa 16.5.2017. https://sosiaalivakuutus.fi/suomen-terveydenhoitojarjestelma-eun-epatasa...
Lehtinen, I (2020). Terveydenhoito on 2000-luvulla kallistunut ja käynyt varsinkin kansaneläkeläisten kukkarolle. Tieto& Trendit 2.3.2020, Tilastokeskus. Osoitteessa https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/terveydenhoito-on-2000-.... Viitattu 2.2.2022.
Manderbacka, K; Arffman, M; Aalto, A; Muuri, A; Kestilä, L & Häkkinen, U (2019). Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa: Kestilä, L & Karvonen, S (toim). Suomalaisten hyvinvointi 2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019;207–15. Helsinki.
Mikkola, H & Räsänen T (2021). Kela-korvausten pienentyminen näkyy erityisesti pienituloisten korvauksissa – onko sairaanhoitovakuutusjärjestelmä reilu? Kelan tutkimusblogi 22.11.2021. Osoitteessa https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/6258. Viitattu 2.2.2022.
Mäki, N (2021). Sairastavuus ja kansantauti-indeksit koko Helsingissä ja peruspiireittäin 2019. Tilastoja 2021:4. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia: Kaupunkitutkimus ja -tilastot. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/21_03_02_Tilastoja_4_M.... Viitattu 3.2.2022
Nyman, J, Arffman, M & Keskimäki, I (2017). Toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö Helsingissä vuonna 2014. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2017:54(4). https://doi.org/10.23990/sa.67761
Pernu, M & Nemlander, A (2020). Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset v. 2019. Suomen kuntaliitto 2020: s. 24 ja 54. https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2020/2061-suurten-kaupunkien-tervey...
Sairauskuluvakuutustilastot (2021). Sairauskuluvakuutuksia otetaan yhä enemmän – jo yli 1,26 miljoonaa vakuutettua. Finanssiala ry. Julkaistu 16.4.2021. https://www.finanssiala.fi/uutiset/sairauskuluvakuutuksia-otetaan-yha-en...
Sosiaalivakuutus (2015). Pienituloiset saavat eniten sairaanhoidon Kela-korvauksia. Tutkittua tietoa 1.5.2015. https://sosiaalivakuutus.fi/pienituloiset-saavat-eniten-sairaanhoidon-ke...
Tarvainen, K & Turunen, J (2021). Työterveyshuollon rahoitus ja kustannukset. Työelämätieto: Analyysit 15.3.2021. Työterveyslaitos. https://www.tyoelamatieto.fi/fi/articles/analysisOhsCosts
Tilastotietokanta Kelasto (2022). Sairaanhoitokorvaustilastot. Osoitteessa https://www.kela.fi/kelasto#Sairastaminen. Viitattu 2.2.2022.
Vilkama, K & Hirvonen, J (2018). Helsingin alueellinen eriytyminen: kaksi lähestymistapaa segregaation seurantaan. Kvartti 1/2018. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Osoitteessa https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/helsingin-alueellinen-eriytyminen-k.... Viitattu 25.3.2022.
Vuori, P, Mäki, N & Bergroth, C (2020). Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2019/2020 ja väestömuutokset vuonna 2019. Tilastoja 2020:10. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia: Kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 3.2.2022. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_09_17_Tilastoja_10_...