Neljä vuotta Wageningenissa 1990-luvulla sai aikaan sen, että Alankomaat ei tunnu vieläkään oikein ulkomaalta. Muutaman tunnin jälkeen sitä on ikään kuin ei olisi koskaan pois muuttanutkaan. Kieli alkaa sujua sitä erikseen ajattelematta ja muutenkin tietää mitä tekee ja miten. Ilmekin on varmaan vähän toisenlainen, hieman tylympi kuin Suomessa.
Tuttuuden kokemuksesta poikkeuksen muodostaa maan pääkaupunki, joka jäi vieraaksi silloin ja on sitä vieläkin. Amsterdam on omituinen pieni suurkaupunki, joka monella tapaa poikkeaa ympäristöstään. Ilmapiiri on toinen ja ihmiset erilaisia ja siitä puolestaan itsetietoisia. Monet asiat tehdään toisin kuin muualla maassa, paikallisten mielestä tietenkin paljon paremmin.
Tämän tunteiden yhdistelmän sain kokea jälleen kerran, kun kävin toukokuun lopulla Alankomaissa. Aluksi vähän lomailin eräässä Pohjois-Hollannin pikkukaupungissa ja sitten vietin pari päivää työasioissa Amsterdamissa. Osallistuin ensin kansainväliseen monikielisyyskonferenssiin, jossa esitin paperin Helsingistä virallisesti kaksikielisenä monikielisenä ja monikielisten ihmisten kaupunkina. Kävin antoisia keskusteluja kielipolitiikan asiantuntijoiden kanssa.
Lisäksi tapasin Amsterdamin kaupungin maahanmuutto- ja kotoutumisasioista vastaavia ihmisiä sekä kaupungin tutkimus-, tieto- ja tilastopalvelun (OIS) saman aihepiirin tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Molemmat tapaamiset olivat hyödyllisiä, mutta esittelen tässä vähän tuota Amsterdamin vastinetta Helsingin kaupungin tietokeskukselle. Sen toimitilat sijaitsevat hauskasti entisessä luostarirakennuksessa kaupungin kuuluisalla punaisten lyhtyjen alueella.
OIS:n tarkoituksena on auttaa kaupunkia paremmin ymmärtämään ja kehittämään itseään keräämällä ja julkaisemalla tilastotietoa sekä toteuttamalla tutkimuksia ja ylläpitämällä seurantajärjestelmiä. Keskus välittää tietoa Amsterdamista sekä kaupunkilaisten että hallinnon ja päätöksenteon käyttöön. Tutun oloinen paikka siis.
Jos katsoo OIS:n toimintakenttää, niin temaattiset yhtäläisyydet Helsingin kaupungin tietokeskuksen, tulevan kaupunkitutkimus- ja -tilastot -yksiköt kanssa ovat niin ikään ilmeiset: väestö, asuminen, työllisyys, talous, turvallisuus, hyvinvointi ja koulutus kuuluvat keskeisimpiin tarkastelukohteisiin. Kaupunkeja ja kaupunginosia verrataan keskenään ja aikasarjoja seurataan ja analysoidaan. Kaupunginhallinnon lisäksi toimeksiantoja suoritetaan myös muille tilaajille.
OIS ylläpitää myös useita paneelitutkimuksia, joihin voi ilmoittautua vastaajaksi. Yleisen asukaspaneelin lisäksi on esimerkiksi yrittäjyyspaneeli sekä kaupunginosatasoisia tiedonkeruita. Kotisivuilla kerrotaan näihin tietoihin perustuen muun muassa, että kolme amsterdamilaista kymmenestä korjaa itse puhjenneen polkupyöränrenkaansa. Vähän yli puolet (54%) heistä kannattaa kahviloiden tupakointikieltoa. Yrittäjien mielestä puolestaan pysäköintivaikeudet tuottavat eniten ärtymystä.
Käydessäni OIS:ssa olin eniten kiinnostunut keskustelemaan kotoutumisen seurantajärjestelmän kehittämisestä Amsterdamissa. Olen tänä keväänä etsinyt hyviä malleja muualta Euroopasta, ja Alankomaiden kansallinen järjestelmä on mielestäni osoittautunut Euroopan parhaaksi. Se perustuu paikallisen tilastokeskuksen (CBS) ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen (SCB) yhteistyöhön ja julkaisuvastuun vuorotteluun.
Myös Amsterdamin kaupungilla on ollut oma, kansallisia ja paikallisia tietoperustoja hyödyntävä seuranta- ja raportointijärjestelmänsä, joka tällä hetkellä hakee hieman uutta suuntaa. Kaupungissa ollaan vähän ihmeissään monikulttuurisuuden jatkuvan monimuotoistumisen kanssa ja mietitään, mitä oikeastaan pitäisi seurata ja tutkia ja millä välineillä. Lisäksi pyritään saamaan tietoa entistä parempaan visuaaliseen muotoon.
Keskusteluissa olimme yhtä mieltä siitä, että suuri haaste tällä alalla – ja kaupunkitiedon tuottamisessa yleensäkin – on saada päätöksentekijöiltä ja hallinnon valmistelijoilta mahdollisimman hyviä ja täsmällisesti muotoiltuja kysymyksiä. Maailman on kaikkineen entistä monimutkaisempi, ja moniin hankaliin kysymyksiin vastaaminen vaatii usein tietojen laaja-alaista keräämistä ja yhdistelyä. Tiedon tuottajien lisäksi osaamista vaaditaan myös tiedon tilaajilta.
Palaan lopuksi vielä noihin kirjoitukseni alun ajatuksiin. Kyselytutkimukset ovat viime aikoina osoittaneet, että monet Alankomaissa asuvat eivät tunne olevansa maassa kotonaan. Monien ”nationalistien” mielestä maa ja sen kaupungit ovat muuttuneet liiaksi maahanmuuton ja monikulttuuristumisen seurauksena – ja huonompaan suuntaan. Toisten mielestä juuri nuo ”nationalistit” tekevät muiden elämästä hankalaa ahdasmielisillä asenteillaan.
Amsterdam on yhä koko maahan verrattuna varsin suvaitsevainen ja vapaamielinen: kevään vaaleissa sikäläisestä vihreästä vasemmistosta tuli kaupungin suurin puolue. Amsterdamissa on kuitenkin oltu viime aikoina erityisen tyytymättömiä turistien ylettömään määrään. He nostavat hintoja ja lisäävät julkisen elämän rauhattomuutta. Siksi matkailua haluttaisiin vähentää, kun taas meillä Helsingissä toivottaisiin lisää kansainvälistä vetovoimaa. Tasan eivät käy onnen lahjat.
Turistit tuottavat amsterdamilaisille myös vierauden tunteita omassa kotikaupungissaan. Tästä minäkin sain pienen osoituksen, kun ennen paluulentoa halusin nauttia kanavarannassa jotain alkoholipitoista. Tilasin vehnäolutta (hollanniksi witbier, valkoinen olut), mutta ilmeisesti hollannin kieltä taitamaton tarjoilija toikin minulle lasillisen valkoviiniä jäillä. Auringon paisteessa en viitsinyt valittaa, vaan jäin jäiden lisäksi sulattelemaan tapaamisteni antia.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.