Hedelmällisyys ja perheasunnot pääkaupunkiseudulla

Hedelmällisessä iässä olevan väestön osuus suurissa kaupungeissa kasvaa ja on Suomessa verrokkimaita korkeampi.
Kirjoittaja:
Kuuluu sarjaan:

Päätulokset

  • Perheasuntojen osuudella ja hedelmällisyydellä on positiivinen yhteys pääkaupunkiseudulla.
  • Suomen kaupungeissa perheasuntojen osuus on Skandinavian kaupunkeihin verrattuna vähäinen.
  • Suomessa ero toteutuneen ja ihanteellisen lapsiluvun välillä on kaupungeissa maaseutua suurempi; ero kasvaa siirryttäessä sisemmille kaupunkialueille. 

Johdanto

Syntyvyydessä on ollut vuodesta 2010 lähtien havaittavissa voimakasta laskua verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Väestörakenteeseen muutos näkyy autioituvien kuntien ohella Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa. Tässä katsauksessa tarkastellaan hedelmällisyyden ja asuntorakenteen välistä yhteyttä keskittyen pääkaupunkiseutuun. Tarkoituksena on hahmottaa missä kaupunginosissa perheellistyminen on yleistä ja minkälaisia asuntoja sellaisilla alueilla sijaitsee, joissa hedelmällisyys on korkeaa. Kaupunkitason vertailua ulotetaan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin yli 100 000 hengen kaupunkeihin Suomessa ja Skandinaviassa.

Vuodesta 2010 lähtien ajankohtaista syntyvyyden tasoa kuvaava periodikohtainen kokonaishedelmällisyysluku 1 on laskenut Pohjoismaissa ja Baltian maissa hyvin matalalle tasolle (Kuvio 1). Suomessa lasku on ollut erityisen jyrkkää. Syitä ovat etenkin lapsettomuuden yleistyminen ja ensimmäisen lapsen saannin lykkääntyminen (Hellstrand ym., 2022; Rotkirch ym., 2017). Muuallakin kehittyneessä maailmassa näkyvän ilmiön selitykseksi on ehdotettu muun muassa kulttuurillista ja asenteellista muutosta (Hellstrand ym., 2020; Rotkirch, 2020). Pitkään ajateltiin, että pohjoismaiset perhepoliittiset kannustimet ja sukupuolten välinen tasa-arvo  ovat osasyy Pohjoismaiden muuta Eurooppaa korkeampaan syntyvyyteen (Myrskylä ym., 2009; Neyer & Andersson, 2008; Rønsen & Skrede, 2010). 2010-luvulla nähdyn syntyvyyden laskun seurauksena olettamus Pohjoismaiden vakaasta hedelmällisyyden tasosta on kuitenkin joutunut kyseenalaiseen valoon (Hellstrand ym., 2020).

Nykyisin syntyvillä historiallisen pienillä syntymäkohorteilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Se, että työikään tulevat ikäluokat ovat aiempaa pienempiä, aiheuttaa huolta tulevaisuuden huoltosuhteesta ja yhteiskunnan tarjoamien palveluiden jatkuvuudesta. Tulevaisuuden väestökehitys on herättänyt Suomessa huolta valtiojohtoa myöten, mistä esimerkkinä voidaan pitää valtioneuvoston tilaamaa selontekoa lapsiperheiden ja syntyvyyden tueksi (Rotkirch, 2024).

Hedelmällisyyden 2 lasku näyttäytyy heikentyvän huoltosuhteen ohella inhimillisenä tragediana joidenkin kohdalla. Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset saavat vähemmän lapsia kuin mitä he toivoisivat, sillä 20–45-vuotiaat ilmoittavat ihanteelliseksi lapsiluvukseen keskimäärin noin kaksi lasta. 17 prosenttia 20–45 vuotiaista, korkeintaan kolmilapsisista suomalaisista, ilmoitti vuonna 2022 ihanteelliseksi lapsilukemakseen nolla lasta. Joka toinen vastaaja toivoo kahta lasta ja vajaa kolmannes kolmea tai sitä useampaa lasta. Nykyisten hedelmällisyyslukujen ja toteutuneiden lapsilukujen valossa voidaan todeta, että suomalaisilta jää toivottuja lapsia saamatta. Kaupunkilaisten ihanteellinen lapsiluku on maaseudulla asuvia alhaisempi, mutta kaupungeissa ero toteutuneen lapsiluvun ja ihanteellisen lapsiluvun välillä on maaseutua suurempi. Ero kasvaa sisemmille kaupunkialueille siirryttäessä. (Sorsa ym., 2023)

Tulevaisuudennäkymillä on kansainvälisissä tutkimuksissa havaittu yhteys lastensaantiin ja perheellistymisaikeisiin. Esimerkiksi huoli tulevaisuuden perhepalveluista ja työttömyysturvasta saattaa joidenkin kohdalla aiheuttaa perheellistymisen lykkäämistä. (Lappegård ym., 2022; Vignoli ym., 2020) Heikon taloustilanteen myötä epävarmuus yhteiskunnassa lisääntyy, millä on havaittu yhteys hedelmällisyyden laskuun. (Mikkola ym., 2020; Comolli & Vignoli, 2021; Ivanova & Balbo, 2024) Hyvinvointijärjestelmän rapautumisen ja velkaantumisen ympärillä käytävä keskustelu saattaa saada jotkut perheellistymistä pohtivat lykkäämään lasten hankintaa. 

Vakautta ja turvaa tuo elämäntilanteeseen soveltuva asunto. Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että vuonna 1934 voimaan astuneet julkiset asuntolainan takaukset helpottivat ja aikaistivat nuorten aikuisten omistusasuntojen hankintaa. Dettling ja Kearney (2025) estimoivat, että helpotukset asuntolainan saannissa selittivät karkeasti 10 prosenttia suuren ikäluokkien aikana (1934–1960) syntyneistä ”ylimääräisistä” vauvoista Yhdysvalloissa. Tutkijoiden havaintoja vahvisti se, että asuntolainojen ja syntyvyyden väliltä ei löydetty samanlaista yhteyttä tummaihoisilta, jotka rotuerottelusta johtuen jäivät tuohon aikaan asuntolainatakausten ulkopuolelle.

Suomessa raskauden on havaittu lisäävän asunnon vaihdon todennäköisyyttä (Kulu & Steele, 2013). Hedelmällisyydessä on havaittu myös hetkellistä nousua hiljattain asuntoa vaihtaneiden pariskuntien kohdalla. Ilmiö korostuu, jos muutto on tapahtunut erillistaloon (Kulu & Vikat, 2007). Haasteet omistusasumiseen siirtymisessä on myös yhdistetty perheellistymisen lykkääntymiseen sellaisissa maissa, joissa omistusasuminen on yleistä. Asumisella ja perheellistymisellä on havaittu yhteys myös niin sanottujen jäykkien asuntomarkkinoiden maissa, joissa omistusasuminen on yleistä, mutta asuntolainoja on heikosti saatavilla. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa kotoa muutetaan omilleen verrattain myöhään, asuntolainansaantiongelmien on havaittu madaltavan lopullista lapsilukemaa. (Mulder & Billari, 2010) Suomi ei lukeudu kansainvälisesti jäykkien asuntomarkkinoiden maihin, mutta Suomen suurissa kaupungeissa on huomattavia eroja perheasuntojen osuudessa suhteessa asuntokantaan. 

Lähes puolet hedelmällisessä iässä olevista suomalaisnaisista asuu yli 100 000 hengen kunnissa. Osuus on kasvanut tasaisesti 2000-luvun alusta saakka eikä kehitys näytä taittumisen merkkejä. (SVT, 2023) Kun yhä suurempi osa hedelmällisessä iässä olevista naisista asuu suurissa kaupungeissa, on hedelmällisyyden tarkastelu niissä keskeistä kansallisen hedelmällisyyden kehityksen näkökulmasta. Näin on etenkin Suomen kohdalla, sillä Skandinaviassa ja Baltian maissa hedelmällisessä iässä olevien naisten osuus yli 100 000 hengen kaupungeissa on alhaisempi (Kuvio 2).

Maaseudulla ja pienemmillä paikkakunnilla vallitsevasta korkeammasta hedelmällisyydestä suhteessa suuriin kaupunkeihin on raportoitu kansainvälisissä tutkimuksissa laajasti (Kulu ym., 2007; Kulu & Washbrook, 2014; Riederer & Buber-Ennser, 2019). Sama ilmiö on nähtävillä myös Suomessa (Mikkola ym., 2020). Kaupunkien ja maaseudun välisten hedelmällisyyserojen syyt ovat moninaiset, mutta ilmiötä selittävät hypoteesit voidaan jakaa karkeasti rakenteellisiin (kompositionaalisiin) ja kontekstuaalisiin selitystekijöihin. (Kulu & Washbrook, 2014) Rakenteelliset tekijät rakentuvat sille olettamukselle, että kaupungeissa ja maaseudulla asuvat ihmiset eroavat toisistaan koulutuksen, etnisyyden, siviilisäädyn tai elämäntilanteen osalta. Väestörakenteellisten erojen seurauksena myös hedelmällisyys vaihtelee alueellisesti sen mukaan, minkälainen väestöpohja tarkasteltavalla alueella asuu. (Kulu ym., 2007) 

Kontekstuaalisten selitystekijöiden taustalla ovat kaupunkien ja maaseudun välillä vallitsevat ulkoisista tekijöistä johtuvat erot, jotka vaikuttavat asukkaiden käyttäytymiseen. Kaupungeissa lasten kasvatuksen kustannuksia pidetään maaseutua korkeampana. Korkeampia kustannuksia aiheuttavat muun muassa korkeammat asumiskustannukset. (Becker, 1991) Esimerkiksi Helsingissä vuonna 2021 kohtuuhintaiseen 3 vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen vaadittavat asuntokunnan vähimmäisnettotulot vähintään neljän huoneen asunnoissa vaihtelivat 3 500 eurosta 4 800 euroon riippuen kalleusalueesta. Vastaavasti kohtuuhintaiseen omistusasumiseen vaadittavat asuntokunnan vähimmäisnettotulot saman kokoluokan asunnoissa vaihtelivat 3 900 eurosta 10 300 euroon (Marttinen 2023). Maaseudulla ja pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa pienemmissä kunnissa vähintään neljän huoneen asuntoihin pääsee kiinni selvästi pienemmillä kuukausituloilla. Mikäli riittävän suurten asuntojen puute olisi kaupungeissa yksi matalan hedelmällisyyden syistä, voitaisiin se lukea maaseudun ja kaupungin hedelmällisyyseroja selittäviin kontekstuaalisiin selitystekijöihin.

Kontekstuaalisten selitystekijöiden taustalla on olettamus, että jotkut päätyvät kaupungeissa pienempään lapsimäärään kuin mihin he päätyisivät asuessaan maaseudulla. Kaupunkien ja maaseudun välisten hedelmällisyyserojen syyt löytyvät oletettavasti sekä rakenteellisista että kontekstuaalisista selitystekijöistä (Riederer & Buber-Ennser, 2019). Mikäli kaupungistumiskehitys jatkuu, voidaan kansallisen kokonaishedelmällisyysluvun olettaa laskevan myös tulevaisuudessa, sillä hedelmällisessä iässä olevan väestön osuuden kasvu kaupungeissa ei näytä taittumisen merkkejä.

Kaupunkien hedelmällisyys Suomessa ja Skandinaviassa

Suurimmassa osassa pohjoiseurooppalaisia maita hedelmällisyys on ollut suurissa kaupungeissa muuta maata alhaisempaa. Helsingin hedelmällisyys on 2000-luvulla ollut kansallisen keskiarvon alittamisen lisäksi selvästi verrokkimaiden pääkaupunkeja matalampi. Vuonna 2023 Helsingin kokonaishedelmällisyysluku (1,04) oli pohjoiseurooppalaisten pääkaupunkien vertailussa kaikkein matalin (Kuvio 3). Ruotsissa kolmen suurimman kaupungin 4 hedelmällisyys on sen sijaan ollut 2000-luvulla hyvin lähellä kansallista keskiarvoa (vrt. Kuvio 1). Vuodesta 2010 eteenpäin Tukholman ja Malmön hedelmällisyys on ylittänyt kansallisen keskiarvon jopa useampana vuonna. Myös Latvian Riian hedelmällisyys ylitti kansallisen keskiarvon vuonna 2012 ja sen jälkeenkin ollut lähellä kansallista tasoa.

Espoossa ja Vantaalla hedelmällisyys on taas ollut selvästi Helsinkiä korkeampi. Niiden hedelmällisyys on myös ollut kansallisen keskiarvon yläpuolella pitkälti koko 2000-luvun ajan. (Mäki, 2019) Espoon ja Vantaan ohella Suomen viiden väkirikkaimman kunnan joukkoon kuuluvan Oulun kokonaishedelmällisyysluku on pitkään ollut kansallista keskiarvoa korkeampi (Kuvio 4). Oulun hedelmällisyys on tosin laskenut muita Suomen suuria kaupunkeja voimakkaammin vuoden 2010 jälkeen ja kaupungin hedelmällisyys painui kansallisen keskiarvon alapuolelle ensimmäisen kerran 2000-luvulla vuonna 2023. Suomessa hedelmällisyys on ollut 2000-luvulla matalinta Helsingin lisäksi Tampereella ja Turussa.

Espoossa, Vantaalla ja Oulussa saattaa olla joitain hedelmällisyyteen positiivisesti vaikuttavia erityispiirteitä, sillä niiden hedelmällisyys on pitkään ollut kansallisen keskiarvon yläpuolella. Oulua ympäröivillä seuduilla ja Oulussa uskonnollisuus – jonka on havaittu olevan yhteydessä korkeampaan hedelmällisyyteen (Mikkola ym., 2020; Terämä, 2010) – on muita suuria kaupunkiseutuja yleisempää, vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus onkin Tilastokeskuksen väestörakennetietojen mukaan Oulussa yli kaksinkertaistunut 5 vuodesta 2010. Uskonnollisen väestön korkeampi osuus saattaa olla Oulussa rakenteellinen hedelmällisyyttä kohottava selitystekijä.

Espoon ja Vantaan rajayhteys Helsinkiin taas tekee niistä erityisiä suuren kokoluokan kaupunkeja Suomessa, sillä niiden suuri väestömäärä perustuu Helsingin ympärille muodostuvan pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuteen. Näiden kahden kaupungin sijainti Helsingin vieressä saattaa tehdä niistä houkuttelevia suurempia asuntoja kaipaaville lapsiperheille ja perheellistyville verrattuna Helsinkiin. Niistä pendelöinti pääkaupunkiseudun työpaikkakeskittymiin on yleistä ja suhteellisen vaivatonta (Ansala, 2024a). Lisäksi Espoossa ja Vantaalla vieraskielisen väestön osuus on korkeampi kuin Helsingissä. Korkea vieraskielisten osuus voi kohottaa kaupunkien hedelmällisyyttä, sillä maahanmuuttajien hedelmällisyyden konvergoituminen kohdemaan hedelmällisyyttä vastaavalle tasolle vie vähintään yhden sukupolven verran aikaa (Kulu ym., 2017). Suomalaisten hedelmällisyyden ollessa kansainvälisesti verrattuna matala, vieraskielisten osuuden kasvu vaikuttaa yleensä positiivisesti hedelmällisyyteen. 

Perheasunnot perheellistymisen edellytyksenä?

Eräs perheellistymissuunnitelmia helpottava tekijä on riittävän suuren asunnon saatavuus kasvavaa asuntokuntaa varten (Clark, 2012). Suomen yli 100 000 hengen kaupungeista eniten vähintään neljä huonetta sisältäviä asuntoja asuntokannasta on Espoossa, jossa lähes kolmasosa asunnoista yltää tähän suuruusluokkaan (Kuvio 5). Myös Oulussa asuntojen keskikoko on muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna suuri. Suurimassa osassa kaupunkeja perheasuntojen osuus on vähentynyt 2010-luvun puolenvälin jälkeen. Vantaalla vähintään neljän hengen asuntojen osuus asuntokannasta on laskenut erityisen paljon, mutta perheasuntoja on silti yli neljäsosa asuntokannasta. Pienimpiä asunnot ovat Helsingissä, Tampereella ja Turussa, joissa alle 20 prosenttia asunnoista sisältää vähintään neljä huonetta. Verrattain korkean syntyvyyden Espoossa ja Vantaalla on Helsinkiin verrattuna enemmän perheille suotuisia suuria asuntoja.

Perheellistyvillä pareilla on perhekoon kasvun vuoksi aiempaa voimakkaampi syy hakeutua suurempiin asuntoihin. Täten hedelmällisyys on todennäköisesti korkeampaa siellä, missä perheasuntoja on enemmän. Muuttoaktiivisuus on havaittu Helsingissä erityisen korkeaksi varhaislapsuudessa mikä viittaa siihen, että lapsiperheet etsivät tässä elämänvaiheessa suurempia asuntoja ja pyrkivät optimoimaan asumisratkaisujaan (Ansala, 2024b). 

Mitä suurempi on kaupungin väestö ja väestötiheys, sitä suurempi on yleensä myös kerrostalojen osuus sen asuntokannassa. Ei siis ole ihme, että Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kerrostalojen osuus asuntokannasta on suurin niiden pääkaupungeissa. Suomen kaupungeissa kerrostaloja suhteessa koko asuntokantaan on kuitenkin selvästi enemmän verrattuna Skandinavian verrokkikaupunkeihin (Taulukko 1). Esimerkiksi Bergenissä, Stavangerissa ja Odensessa asunnoista alle puolet sijaitsee kerrostaloissa, vaikka niissä väestö asuu tiiviimmin kuin Tampereella, jossa kerrostalojen osuus on 76 prosenttia.

Kerrostaloasunnot ovat kooltaan Suomessa keskimäärin myös pienempiä kuin Skandinavian verrokkikaupungeissa. Suomen suurista kaupungeista ainoastaan Espoossa ja Helsingissä vähintään 10 prosenttia kerrostalokannasta on neljän huoneen asuntoja tai suurempia. Kolmioiden tai sitä suurempien kerrostaloasuntojen osuus yltää hädin tuskin kolmannekseen Helsingissä ja Espoossa. Tampereella, Turussa ja Oulussa vähintään neljä huonetta sisältävien kerrostaloasuntojen osuus on selvästi alle kymmenen prosenttia. Kaikissa Skandinavian kaupungeissa neliöitä tai sitä suurempia kerrostaloasuntoja on vähintään 14 prosenttia ja kolmioita tai suurempia vähintään 42 prosenttia kerrostalokannasta.

Koko asuntokannan vertailu antaisi täsmällisen käsityksen asuntojen kokoerojen mittaluokasta. Tähän katsaukseen ei kuitenkaan saatu pientalojen huonelukutietoja Skandinavian kaupungeista. Kerrostaloasuminen – jossa pinta-ala ja huoneistoluku on yleensä pientaloasumiseen verrattuna alhaisempi – näyttäisi olevan Suomessa selvästi yleisempää verrattuna Skandinaviaan. Esimerkiksi Helsingissä kerrostalojen osuus on lähes sama kuin Tukholmassa ja Kööpenhaminassa, vaikka niiden väestötiheys on selvästi Helsinkiä suurempi. Tukholmassa ja Kööpenhaminassa sekä kolme että vähintään neljä huonetta sisältäviä kerrostaloasuntoja on kerrostalokannassa enemmän.

Skandinavian suurimpien kaupunkien kokonaishedelmällisyysluvut vaihtelevat melko maltillisesti: ääripäiden Oslon (1,25) ja Malmön (1,47) erotus oli 0,22 lasta vuonna 2023. Suomessa kaupunkien välillä on suurempia eroja hedelmällisyydessä. Ero Espoon (1,40) ja Turun (0,97) välillä oli 0,43 lasta naista kohden vuonna 2023. Espoossa vähintään neljä huonetta sisältävien asuntojen osuus koko asuntokannasta oli Suomen suurista kaupungeista suurin (33%) ja Turussa alhaisin (18%). Hedelmällisyyden lasku on vuoden 2010 huippulukemista ollut vertailuun valikoiduista kaupungeista voimakkainta Oulussa, Tampereella ja Turussa. Vastaavasti pienin hedelmällisyyden muutos on vertailukaupungeista havaittu Aarhusissa, Aalborgissa ja Göteborgissa. 

Hedelmällisyyden ja asuntorakenteen yhteys pääkaupunkiseudulla

Voisivatko asuntojen koko ja hedelmällisyys olla kaupunkiympäristössä yhteydessä toisiinsa? Suomen kaupungeissa asuntokanta on kooltaan suurinta Espoossa ja Oulussa. Näiden kaupunkien hedelmällisyys on myös muita suuria kaupunkeja korkeampi. Koska kaupunkien sisäisessä asuntotyyppien jakaumassa on eroja, asuntojen koon ja hedelmällisyyden vertailu tulee ulottaa kaupunkien sisälle. 

Tilastokeskuksen asuntokanta- ja väestötietojen avulla tarkastelen seuraavaksi, miten asuntojen koot ja alueellinen hedelmällisyys linkittyvät toisiinsa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tarkastelen yhteyttä kahdella eri suuruisella aluejaolla siten, että alueellisesti karkeampaan vertailuun sisältyy Helsingissä peruspiirit, Espoossa tilastoalueet ja Vantaalla suuralueet. Tarkempi aluevertailu sisältää Helsingissä osa-alueet, Espoossa pienalueet ja Vantaalla kaupunginosat. Kaupunkialueiden välinen tarkastelu valottaa ilmiöiden välistä yhteyttä paremmin, sillä näin voidaan erottaa toisistaan tiiviit kerrostaloalueet ja väljemmin rakennetut pientaloalueet. 

Peruspiiritason vertailu

Pääkaupunkiseudulta löytyy 13 tilastoaluetta, jossa kokonaishedelmällisyys jäi alle 1,0 vuonna 2023. Näistä alueista 11 sijaitsi Helsingissä. Erityisen matalan hedelmällisyyden alueet painottuvat Helsingissä kantakaupunkiin ja siitä pohjoiseen ulottuvalle kaistaleelle (Kuvio 6). Opiskelijapainotteista Otaniemeä lukuun ottamatta hedelmällisyys on korkeampaa Espoossa ja Vantaalla, sekä siirryttäessä Helsingin laita-alueille.

Helsingin verrattain alhaisesta hedelmällisyydestä huolimatta kaupungissa on kaksi peruspiiriä, jotka mahtuvat pääkaupunkiseudun kärkikymmenikköön korkeimman hedelmällisyyden tilastoalueissa. Länsi-Pakilassa (1,81) ja Tuomarinkylässä (1,70) hedelmällisyys on johdonmukaisesti ollut muuta Helsinkiä korkeammalla tasolla koko 2000-luvun ajan. Espoossa Nuuksio-Nupuri, Kurttila-Vanttila ja Mankkaa olivat vuonna 2023 korkeimman hedelmällisyyden tilastoalueita. Vuonna 2023 pääkaupunkiseudun tilastoalueista ainoastaan näillä kolmella alueella kokonaishedelmällisyysluku ylitti 2,1 lapsen rajan, mitä pidetään luonnollisen väestömäärän uusiutumisen vähimmäistasona. Vantaalla hedelmällisyys on viime vuosien aikana ollut korkeinta Hakunilassa, Korsossa ja Aviapoliksen suuralueella.

Helsingissä korkeamman hedelmällisyyden Länsi-Pakilassa ja Tuomarinkylässä suuret asunnot ovat muuhun kaupunkiin nähden yleisiä. Länsi-Pakilan (60 %) ja Tuomarinkylän (64 %) tilastoalueiden lisäksi ainoastaan Östersundomissa (82 %) ja Itä-Pakilassa (59 %) yli puolet asunnoista sisältävät vähintään neljä huonetta (Kuvio 7). Alppiharjussa (1 %), Kalliossa (6 %), Vallilassa (7 %) ja Pasilassa (9 %) tähän kokoluokkaan yltäviä suurempia asuntoja on alle 10 prosenttia asuntokannasta. 

Espoon tilastoalueista ainoastaan Otaniemessä (4 %) alle 10 prosenttia asunnoista sisältää vähintään neljä huonetta. Vastaavasti kymmenen tilastoaluetta 6 on sellaisia, joissa valtaosa asunnoista on vähintään neljä huonetta sisältäviä. Vantaan tilastoalueet muistuttavat asuntokannan koon osalta toisiaan melko paljon suhteessa Helsinkiin ja Espooseen, joissa tilastoalueiden välistä vaihtelua on enemmän. Vantaalla Korsossa (36 %) vähintään neljä huonetta sisältäviä asuntoja on asuntokannassa eniten ja Tikkurilassa (20 %) niitä on vähiten.

Vuoden 2023 alueellisten hedelmällisyyslukujen ja vähintään neljä huonetta sisältävien asuntojen osuuden ristiintaulukointi osoittaa, että hedelmällisyys on pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti korkeampaa siellä missä asuntojen huonemäärät ovat suurempia (Kuvio 8). Neljä huonetta sisältävien tai sitä suurempien asuntojen osuus alueen asuntokannassa merkitsee korkeampaa hedelmällisyyttä. Vastaavasti hedelmällisyys on matalinta juuri niillä alueilla, missä vähintään neljän huoneen asuntojen osuus on alhaisin. Helsingin keskustassa, Kalliossa, Vallilassa ja Otaniemessä asunnot ovat pieniä ja hedelmällisyys on hyvin alhaisella tasolla.

Hedelmällisyyden ja perheasuntojen välillä on selkeä positiivinen korrelaatio 7 pääkaupunkiseudulla. Yhteys hedelmällisyyden ja kookkaiden asuntojen välillä näyttää kuitenkin heikentyvän siinä vaiheessa, kun neljä huonetta sisältävien asuntojen osuus asuntokannassa kohoaa yli 40 prosenttiin. Syy tähän voi olla hedelmällisessä iässä olevien naisten suhteellisen vähäinen osuus tällaisilla väljään asutuilla tilastoalueilla. Jos asukkaita on vähän, vuosikohtaisissa hedelmällisyysluvuissa esiintyy paljon vaihtelua.

Osa-aluetason vertailu

Analyysin täsmentämiseksi tarkastelen vielä perheasuntojen ja hedelmällisyyden yhteyttä pääkaupunkiseudulla astetta tarkemmalla aluejaolla. Helsingin tarkastelualueiksi valikoidaan osa-alueet, Espoon kohdalla pienalueet ja Vantaalla kaupunginosat. Vähäisestä väestömäärästä aiheutuvaa syntyvyyden vuosittaista vaihtelua tasoitetaan muodostamalla viiden vuoden keskiarvot (2019–2023) hedelmällisyydestä kullekin alueelle. Ne alueet, joiden viisivuotisikäryhmät ovat hyvin pieniä 8 , jätetään tarkastelusta pois.
Pääkaupunkiseudun pienalueilla hedelmällisyyden ja vähintään neljä huonetta sisältävien asuntojen osuuden välinen yhteys näyttää varsin samalta kuin aiemmin vertailussa käytettyjen tilastoalueiden kohdalla (Kuvio 9).

Tarkemmalla aluejaolla laskettu viiden vuoden hedelmällisyyden keskiarvo nousee yli 2,1 rajan kolmella alueella: Kurttilassa, Hämevaarassa ja Vanhalla Mankkaalla. Helsingissä korkeimman hedelmällisyyden osa-alue on viisivuotisen keskiarvon mukaan Paloheinä. Pääkaupunkiseudun 50 korkeimman hedelmällisyyden omaavan alueen joukkoon mahtuu 10 osa-aluetta Helsingistä, Espoosta 24 pienaluetta ja Vantaalta 16 kaupunginosaa.

Pääkaupunkiseudulla 22 aluetta saa viimeisimmän viiden vuoden kokonaishedelmällisyysluvun keskiarvoksi alle 1,0. Näistä 21 on Helsingin osa-alueita ja yksi Espoon pienalue (Otaniemi). 50 alhaisimman hedelmällisyyden alueesta 44 sijaitsee Helsingissä. Tulosten valossa hedelmällisyyden ja perheasuntojen yhteys ei näytä täysin lineaariselta. Kun vähintään neljä huonetta sisältävien asuntojen osuus jää alle 10 prosenttiin, aluekohtainen hedelmällisyys laskee jyrkästi. Torkkelinmäen, Harjun ja Alppilan kaltaisilla hyvin matalan hedelmällisyyden alueilla yksiöt ja kaksiot muodostavat yli 90 prosentin osuuden asuntokannasta.

Tällaisilla asuinalueilla asuu tyypillisesti muita kuin perheellistyviä pariskuntia. Vastaavasti kun neljä huonetta sisältävien asuntojen osuus nousee 40 prosenttiin tai sen yli, hedelmällisyyden ja asuntojen koon välinen yhteys vaikuttaa heikkenevän. Pääkaupunkiseudun perheasuntovaltaisilla pienalueilla hedelmällisyys on vuosina 2019–2023 asettunut pääsääntöisesti 1,4 ja 2,0 välimaastoon.

Johtopäätökset

Vähintään neljä huonetta sisältävien asuntojen osuuden ja hedelmällisyyden välillä vallitsee tehtyjen tarkastelujen perusteella positiivinen yhteys. Helsingin, Espoon ja Vantaan tilastoalueiden välinen vertailu osoittaa hedelmällisyyden olevan korkeampaa siellä, missä asuntojen huonekoot ovat suurempia. Lapsia hankkivat jäävät harvemmin asumaan yksiöihin ja kaksioihin, joten jos asuntokanta koostuu pääasiassa tämän kokoluokan asunnoista, alueellinen kokonaishedelmällisyysluku jää matalaksi. Espoossa, Oulussa ja Vantaalla on suurista suomalaisista kaupungeista eniten perheasunnoiksi soveltuvia vähintään neljän huoneen asuntoja. Näissä kaupungeissa hedelmällisyys on ollut Suomen suurimmista kaupungeista korkeimmalla tasolla koko 2000-luvun ajan.

Suomen suurimmissa kaupungeissa on kansainvälisesti vertaillen vähän perheasuntoja. Skandinavian suurissa kaupungeissa suuria asuntoja on selvästi suomalaisia kaupunkeja enemmän. Tämä ilmenee sekä kerrostalojen osuudesta asuntokannassa, että kerrostaloasuntojen kokojakaumasta. Pienemmistä asunnoista koostuva asuntokanta saattaa olla yksi monista tekijöistä, joiden takia Suomen hedelmällisyys on viime vuosina vajonnut voimakkaammin kuin Skandinaviassa.

Tarpeeksi suureen asuntoon kiinni pääsemisellä saattaa olla vaikutusta lopulliseen lapsilukuun. Jos oletetaan, että tyypilliset kahden vanhemman perheet pyrkivät välttämään ahdasta asumista 9 , olisi yhden lapsen perheiden asuttava vähintään kolmioissa. Vastaavasti kahden vanhemman ja kahden lapsen perheet tarvitsisivat vähintään neljän huoneen asunnon, joita Helsingissä, Tampereella ja Turussa on alle 20 prosenttia asuntokannasta. Kun joka toinen suomalainen kertoo kyselyissä ihanteellisen lapsilukemansa olevan kaksi ja joka kolmas kolme lasta, muodostuu asuntorakenteen ja lapsilukutoiveiden välille kaupunkiympäristössä huomattava epäsuhta.

Suomessa jo lähes joka toinen 15–49-vuotias asuu yli 100 000 hengen kaupungissa. Muissa Pohjois-Euroopan maissa hedelmällisessä iässä olevan väestön osuus tämän kokoluokan kaupungeissa on alhaisempi, mutta kehityssuunta on yleisesti ottaen sama: kaupungeissa asuvien osuus lisääntyy vuosi vuodelta. Väestön keskittyessä yhä pienemmälle maantieteelliselle alueelle kilpailu asunnoista kasvaa. 

Kilpailu perheasunnoista voi hedelmällisessä iässä olevien pariskuntien kohdalla olla kilpailua mahdollisuudesta hankkia toiveiden mukainen määrä lapsia. Perheellistymisen ”etuoikeudesta” on havaittu viitteitä Pohjoismaissa, joissa lapsettomuus on yleistynyt etenkin kouluttamattomien keskuudessa (Jalovaara ym., 2019). Helsingin kohdalla perheellisten heikko asema asuntomarkkinoilla on tunnistettu (Marttinen, 2023). Asumistoiveita vastaavan ja hintatasoltaan sopivan asunnon löytämisen vaikeus on nimetty perheellisten kohdalla yhdeksi keskeiseksi syyksi muuttaa pois Helsingistä (Järvelä & Hirvonen, 2024).

Vaikka hedelmällisyys on kaupungeissa korkeampaa siellä missä asuntojen koot ovat suurempia, ei tässä katsauksessa todettujen havaintojen valossa voida suoraan sanoa, että perheasuntojen osuuden lisääminen automaattisesti nostaisi hedelmällisyyttä. Lapsettomat ja lapsia vähiten toivovat saattavat asua siellä, missä perheasuntojen määrä on vähäinen, esimerkiksi juuri Helsingin keskustan läheisyydessä. Toisaalta ero toteutuneen ja toivotun lapsiluvun välillä on Suomessa suurempi kaupungeissa kuin maaseudulla, ja ero korostuu sisemmillä kaupunkialueilla. Johtopäätös saattaa olla se, että kaupungeissa on kontekstuaalisia eli niiden ulkoisista tekijöistä johtuvia hedelmällisyyttä madaltavia tekijöitä, joista yksi on perheasuntojen riittämätön määrä.

Jatkotutkimuksen kannalta olisi kiinnostavaa nähdä koeasetelma, jossa tutkittaisiin asuntorakenteen muutoksen vaikutusta samalla alueella asuvan väestön hedelmällisyyteen. Tässä artikkelissa käsiteltyjen havaintojen perusteella on hyvinkin mahdollista, että asuntorakenteen koon kasvattamisella ja perheasuntojen saatavuuden parantamisella voisi olla hedelmällisyyttä kohottava vaikutus. Havaintoja hedelmällisyyden ja kaupunkien asuntorakenteen välisestä yhteydestä voisi myös vahvistaa tarkastelemalla pääkaupunkiseudun ulkopuolisia suuria kaupunkeja ja niiden naapurikuntia. Pääkaupunkiseudun tarkastelu osoittaa, että Helsingin naapurikunnissa Espoossa ja Vantaalla hedelmällisyys on selvästi Helsinkiä korkeammalla tasolla. Vastaavan kaltainen ilmiö voi olla nähtävillä muissakin kaupungeissa.

Hedelmällisyyttä voisi tarkastella myös omistusasumisen näkökulmasta. Ensisynnyttäjien asumismuotoja vertailemalla voisi arvioida omistusasumisen merkitystä pariutumiseen suhteessa vuokra-asumiseen.
Vanhempien tulotason kasvaessa myös mahdollisuudet asuntomarkkinoilla lisääntyvät. Tällä on erityisen suuri merkitys kaupungeissa, joissa neliöhinnat ovat korkeita ja perheasunnot ovat maaseutumaisia asuinalueita harvemmassa.

Viime vuosina länsimaissa nähty jyrkkä hedelmällisyyden lasku johtuu oletettavasti rakenteellisten ja kontekstuaalisten selitystekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa useat eri tekijät vaikuttavat hedelmällisyyteen yhtä aikaa. Asuntojen koko ja perheasuntojen saatavuus voi olla yksi monesta tähän laajaan ilmiöalueeseen liittyvistä tekijöistä. Kaupunkien välillä on eroja asuntorakenteen ohella muissakin tekijöissä, joilla saattaa olla yhteys hedelmällisyyteen. Hedelmällisyyden muutokseen liittyvät selvitykset tulisi kohdistaa etenkin suuriin kaupunkeihin, sillä niissä hedelmällisessä iässä olevan väestön osuus on kasvussa.

Keskustelu

Yksinasuminen on lisääntynyt kaikissa länsimaissa voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana ja Suomi sekä Ruotsi ovat tämän kehityksen kärkimaita (Klinenberg, 2016). Suomessa yksinasuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 (SVT, 2022), mikä selittyy muun muassa kaupungeissa asuvien osuuden kasvulla. Monessa suomalaisessa kaupungissa perheasuntojen osuus rakennuskannassa on myös 2000-luvulla vähentynyt. Suurilla kaupungeilla on monipuolinen väestörakenne, jota on pyrittävä palvelemaan tasavertaisesti. Pienillä asunnoilla kaupungit edistävät kohtuuhintaista asumista, mutta yksiöt ja kaksiot soveltuvat huonosti perheasunnoiksi. Jos kaupungin asuntokannasta muodostuu liian pienasuntovaltainen, lapsiperheiden asema heikentyy.

Monet syntyvyyden nostoa tavoittelevat perhepoliittiset ehdotukset tähtäävät perheellistymisen aikaikkunan pidentämiseen. Joko perheellistyminen tulisi aloittaa alle 30-vuotiaana tai perheellistyminen tulisi jollain lääketieteellisellä keinolla mahdollistaa entistä vanhemmille. Etenkin jälkimmäinen vaihtoehto olisi monien kaupungissa asuvien näkökulmasta toivottavaa. Opiskelu- ja työurien pidentyessä säännöllisiin ansioihin ja perheasuntoon kiinnipääsy mahdollistuu useiden kohdalla vasta siinä vaiheessa, kun hedelmällinen ikä alkaa olla lopussa.

Yksiöiden ja kaksioiden rakentaminen suurempien asuntojen kustannuksella saattaa olla rakennusyhtiöiden näkökulmasta houkuttelevaa, sillä pienten asuntojen neliöhinnat ovat yleensä kaikista korkeimmat. Tähän suuntaan viittaa Vaattovaaran ja Vuoren (2023) selvitys, jossa Suomen suuret kaupungit todettiin houkutteleviksi asuntosijoittajille johtuen muun muassa vähäisestä vuokra-asumisen sääntelystä. Kirjoittajat pitävät Helsingin ja muiden suurten kaupunkien kannalta huolestuttavana kehitystä, jossa alle 10 prosenttia uusien yksiöiden omistajista asuu omistamissaan asunnoissa. Suuremmissa asunnoissa omistusasuminen on selvästi yleisempää kuin yksiöissä ja kaksioissa. Helsingissä ja muissa Suomen kaupungeissa, joissa rakennus- ja kiinteistösijoitusyhtiöt toteuttavat suuria kerrostalohankkeita, kaavoituksella voidaan ohjata kiinteistösektoria toteuttamaan monipuolista asuntokantaa.

Vuonna 2010 Suomessa syntyi lähes 61 000 lasta, mikä on toistaiseksi suurin lapsimäärä koko 2000-luvulla. Ennen vuotta 2010 näin monta lasta oli syntynyt viimeksi 1990-luvun ensimmäisinä vuosina. Tämän jälkeen nähdyn syntyvyyden voimakkaan laskun ei pitäisi olla huoltosuhteen näkökulmasta ongelma vielä 2020-luvulla, sillä vuonna 2010 syntyneet ovat Suomessa yhä oppivelvollisia ja siten yhteiskunnan ”huollettavia”. Huoltosuhdeongelman pitäisi alkaa näkyä vasta 2030-luvulla, jolloin vuonna 2010 syntyneet ja sen jälkeen vuosittain kooltaan yhä pienemmät kohortit siirtyvät työelämään. 

Suurten ikäluokkien eläköityminen on ollut pitkään tiedossa, mutta ennätyksellisen pienet syntymäkohortit ovat yllättäneet asiantuntijat. Jos eläkeläisten määrä kasvaa samalla kun työikäisten määrä vähenee, yhteiskunnan tarjoamat palvelut muun muassa ikääntyneille uhkaavat heikentyä. Väestön vähentyminen saattaa aiheuttaa myös alueiden välistä eriarvoisuutta, sillä entistä harvemmassa olevat elinvoimaiset alueet voivat joutua yhdenvertaisuusperiaatteen nimissä kantamaan taloudellisen vastuun autioituvien seutujen ikääntyvästä väestöstä ja infrastruktuurista.

Helsingin ja muiden suurten kaupunkien alhaista syntyvyyttä korvaa työikäisen väestön muuttovoitto. Näin ollen suurten kaupunkien huoltosuhde ei tulevaisuudessa heikkene ainakaan yhtä selvästi kuin muualla. Paikkakuntien välisen kuilun kasvaessa väestörakenteesta saattaa kuitenkin muodostua kansallinen ongelma. Kuntien välinen yhdenvertaisuusvelvoite peruspalveluiden saatavuudessa voi tulevaisuudessa loppua tai kaatua kaupunkien kustannettavaksi. Kansallisen väestörakenteen kehityksen seuraaminen on siksi keskeistä Helsingin kaltaisten suurten kaupunkien kannalta.

Henri Mikkola toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.

Viitatut uutismediat

Helsingin Sanomat: 19.08.2024. “Mitä hoitoa Suomi voi enää tarjota? Kaikessa hiljaisuudessa siitä päätetään jo, vaikka poliitikot vaikenevat”. Saatavilla: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010637960.html . Viitattu: 19.08.2024.

Kirjallisuus

Ansala, L. (2024a). Työssäkäynti Helsingin kuntarajojen yli – muualla kuin työpaikkakunnalla asuminen yleistynyt entisestään. Verkkoartikkeli. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/tyossakaynti-helsingin-kuntarajojen-yli-muualla-kuin-tyopaikkakunnalla-asuminen-yleistynyt

Ansala, L. (2024b). Helsinkiläislasten muutot lapsuusaikana: ketkä muuttavat ja milloin? Verkkoartikkeli. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/helsinkilaislasten-muutot-lapsuusaikana-ketka-muuttavat-ja-milloin

Becker, G. (1991). A Treatise on the Family. https://www.hup.harvard.edu/books/9780674906990

Clark, W. A. V. (2012). Do women delay family formation in expensive housing markets? Demographic Research, 27, 1–24. https://doi.org/10.4054/DemRes.2012.27.1

Comolli, C. L., & Vignoli, D. (2021). Spreading Uncertainty, Shrinking Birth Rates: A Natural Experiment for Italy. European Sociological Review, 37(4), 555–570. https://doi.org/10.1093/esr/jcab001

Dettling, L. J., & Kearney, M. S. (2025). Did the Modern Mortgage Set the Stage for the US Baby Boom? (No. w33446). National Bureau of Economic Research. https://doi.org/10.3386/w33446

Hellstrand, J., Nisén, J., Miranda, V., Fallesen, P., Dommermuth, L., & Myrskylä, M. (2020). Not just later, but fewer: Novel trends in cohort fertility in the Nordic countries. Max Plank Demographic Research Institute, Rostock, MPIDR-Working Paper, 7. https://doi.org/10.1215/00703370-9373618&nbsp ;

Hellstrand, J., Nisén, J., & Myrskylä, M. (2022). Less Partnering, Less Children, or Both? Analysis of the Drivers of First Birth Decline in Finland Since 2010. European Journal of Population, 38(2), 191–221. https://doi.org/10.1007/s10680-022-09605-8

Ivanova, K., & Balbo, N. (2024). Societal Pessimism and the Transition to Parenthood: A Future Too Bleak to Have Children? Population and Development Review, 50(2), 323–342. https://doi.org/10.1111/padr.12620

Jalovaara, M., Neyer, G., Andersson, G., Dahlberg, J., Dommermuth, L., Fallesen, P., & Lappegård, T. (2019). Education, Gender, and Cohort Fertility in the Nordic Countries. European Journal of Population, 35(3), 563–586. https://doi.org/10.1007/s10680-018-9492-2

Järvelä, S. & Hirvonen, J. (2024). Poismuutto Helsingistä koronapandemian aikana – tutkimus muuttosyistä ja asumisvalinnoista. Tutkimuksia 2024: 1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/24_04_02_Tutkimuksia_1.pdf. Viitattu: 22.01.2025.

Klinenberg, E. (2016). Social Isolation, Loneliness, and Living Alone: Identifying the Risks for Public Health. American Journal of Public Health, 106(5), 786–787. https://doi.org/10.2105/AJPH.2016.303166

Kulu, H., Hannemann, T., Pailhé, A., Neels, K., Krapf, S., González-Ferrer, A., & Andersson, G. (2017). Fertility by Birth Order among the Descendants of Immigrants in Selected European Countries. Population and Development Review, 43(1), 31–60. http://www.jstor.org/stable/44202628&nbsp ;

Kulu, H., & Steele, F. (2013). Interrelationships between childbearing and housing transitions in the family life course. Demography, 50(5), 1687–1714. https://doi.org/10.1007/s13524-013-0216-2

Kulu, H., & Vikat, A. (2007). Fertility differences by housing type: The effect of housing conditions or of selective moves? Demographic Research, 17, 775–802. https://doi.org/10.4054/DemRes.2007.17.26

Kulu, H., Vikat, A., & Andersson, G. (2007). Settlement size and fertility in the Nordic countries. Population Studies, 61(3), 265–285. https://doi.org/10.1080/00324720701571749

Kulu, H., & Washbrook, E. (2014). Residential context, migration and fertility in a modern urban society. Advances in Life Course Research, 21, 168–182. https://doi.org/10.1016/j.alcr.2014.01.001

Lappegård, T., Kristensen, A. P., Dommermuth, L., Minello, A., & Vignoli, D. (2022). The impact of narratives of the future on fertility intentions in Norway. Journal of Marriage and Family, 84(2), 476–493. https://doi.org/10.1111/jomf.12822

Marttinen, R. (2023). Kohtuuhintaisen asumisen mittaristo. Tutkimuksia 2023: 4. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_06_29_Tutkimuskatsauksia_4.pdf. Viitattu:
11.11.2024.

Mikkola, H. J., Hiilamo, H., & Eloranta, J. (2020). Syntyvyyden laskun alueelliset muutostekijät Suomessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 3(116), 428–447. Saatavilla: https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2020/10/KAK_3_2020_WEB-1-30-49.pdf

Mulder, C. H., & Billari, F. C. (2010). Homeownership Regimes and Low Fertility. Housing Studies, 25(4), 527–541. https://doi.org/10.1080/02673031003711469

Myrskylä, M., Kohler, H.-P., & Billari, F. C. (2009). Advances in development reverse fertility declines. Nature, 460(7256), Art. 7256. https://doi.org/10.1038/nature08230

Mäki, N. (2019). Hedelmällisyys Helsingissä ennätysalhaisella tasolla. Kvartti, 3/2019, 33–45. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/hedelmallisyys-helsingissa-ennatysalhaisella-tasolla-nuorten-ikaryhmien-hedelmallisyys-pienentynyt

Neyer, G., & Andersson, G. (2008). Consequences of Family Policies on Childbearing Behavior: Effects or Artifacts? Population and Development Review, 34(4), 699–724. https://doi.org/10.1111/j.1728-4457.2008.00246.x

Riederer, B., & Buber-Ennser, I. (2019). Regional context and realization of fertility intentions: The role of the urban context. Regional Studies, 53(12), 1669–1679. https://doi.org/10.1080/00343404.2019.1599843

Rotkirch, A. (2020). The wish for a child. Vienna Yearbook of Population Research, 18, 49–62. https://doi.org/10.1553/populationyearbook2020.deb05

Rotkirch, A. (2024). 20 ehdotusta lapsitoiveiden tukemiseksi: Selvitys syntyvyyden laskusta Suomessa. Valtioneuvoston julkaisuja 2024:45. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165857

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A., & Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään?: Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöliitto. https://researchportal.helsinki.fi/en/publications/why-do-young-adults-postpone-parenthood-nuorten-aikuisten-n%C3%A4kemyk

Rønsen, M., & Skrede, K. (2010). Can public policies sustain fertility in the Nordic countries? Lessons from the past and questions for the future. Demographic Research, 22, 321–346. https://doi.org/10.4054/DemRes.2010.22.13

Sorsa, T., Lehtonen, N. & Rotkirch, A. (2023). Kuka haluaa lapsia 2020-luvulla? Perhebarometri 2022. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos. Saatavilla: https://www.vaestoliitto.fi/verkkojulkaisut/kuka-haluaa-lapsia-2020-luvulla/

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2022. ISSN=1798–6745. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 30.10.2024]. Saatavilla: https://stat.fi/julkaisu/cl8a30d0ruzs50cvv45kpapqg

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2023. ISSN=1797–5379. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 27.11.2024]. Saatavilla: https://stat.fi/tilasto/vaerak

Terämä, E. (2010). Regional Demographic Differences: The Effect of Laestadians. Finnish Yearbook of Population Research, 123–141. https://doi.org/10.23979/fypr.45057

Vaattovaara, M. & Vuori, P. (2023). Asuntorakentamisen muutokset pääkaupunkiseudulla ja Tampereella vuosina 2015–2021. Tutkimuskatsauksia 2023: 2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_06_01_Tutkimuskatsauksia_2.pdf. Viitattu: 13.11.2024. 

Vignoli, D., Guetto, R., Bazzani, G., Pirani, E., & Minello, A. (2020). A reflection on economic uncertainty and fertility in Europe: The Narrative Framework. Genus, 76(1), 28. https://doi.org/10.1186/s41118-020-00094-3

Alaviitteet:

  1. Periodikohtaisen kokonaishedelmällisyysluvun (engl. total fertility rate [TFR]) määritelmä: Tarkasteluvuonna havaittavista ikäryhmittäisistä hedelmällisyysluvuista laskettu kokonaishedelmällisyysluku kuvaa, kuinka monta lasta naiset keskimäärin synnyttäisivät elämänsä aikana, jos kukaan heistä ei kuolisi alle 50-vuotiaana ja jos tarkasteluvuonna vallitsevat ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät muuttumattomina koko naisten hedelmällisen iän (15–49 v.) ajan. Periodikohtainen kokonaishedelmällisyysluku kuvaa tarkasteluajankohtana vallitsevaa syntyvyyden tasoa ja eroaa kohorttihedelmällisyydestä, joka saadaan selville vasta, kun tarkasteluikäluokka on tullut hedelmällisen ikänsä päähän. Periodikohtaisen kokonaishedelmällisyysluvun laskukaava liitteessä.
  2. Jatkossa hedelmällisyydellä viitataan periodikohtaiseen kokonaishedelmällisyyslukuun.
  3. Kohtuuhintaisen asumisen ylärajana pidetään usein 40 prosentin osuutta käytettävissä olevista rahatuloista.
  4. Tukholma, Malmö ja Göteborg.
  5. Oulussa uskontokuntiin kuulumattomien osuus oli 30,9 prosenttia väestöstä vuonna 2023.
  6. Suvisaaristo, Laaksolahti, Mankkaa, Nuuksio-Nupuri, Laajalahti, Vanhakartano-Röylä, Kurttila-Vanttila, Kalajärvi-Lakisto, Nöykkiö-Latokaski ja Haukilahti-Westend.
  7. Selitysaste r²=0,49.
  8. Hedelmällisessä iässä olevia naisia keskimäärin alle 50 henkeä viisivuotisikäryhmissä.
  9. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ahtaasti asutaan, kun asunnossa on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun.

Liite

Kokonaishedelmällisyyden laskukaava (pdf)