Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
916 sivua
Koulujen väliset osaamiserot ovat olleet Suomessa kasvussa, ja yksi merkittävä tekijä kehityksen taustalla on koulujen oppilasalueiden väestörakenne.
Kasvavat kaupungit tarvitsevat maata. Jo 1900-luvun alusta alkaen Suomen kaupungistuminen kiihdytti niin Helsingin kuin myös Espoon kauppalan ja Helsingin maalaiskunnan väestönkasvua, mistä syystä Helsingin kaupunki pyrki koko 1900-luvun varmistamaan kasvulleen välttämättömän maan sekä ostoin että alueliitoksin.
Suomen alhainen syntyvyys on herättänyt tänä vuonna paljon keskustelua niin tiedotusvälineissä kuin väestökehityksen asiantuntijoiden parissa.
Helsingin seutu on kasvanut nopeasti vuosikymmenien ajan muuttovoiton ansiosta.
Myllypuron peruspiirin asukkaiden koulutus- ja tulotaso on noussut 2000-luvulla sekä suhteessa koko Helsingin tilanteeseen että sitä pienempiin vertailualueisiin muualla Itä-Helsingissä.
Maahanmuuttajien lapset suorittavat pääkaupunkiseudulla toisen asteen tutkinnon keskimäärin harvemmin kuin suomalaistaustaiset lapset.
Kaupungit ovat jatkuvasti muuttuvia kokonaisuuksia, joiden toisistaan riippuvat osatekijät vaativat kykyä systeemiseen ymmärrykseen.