Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
41 sivua
Vuonna 2024 asuntomarkkinoiden ja rakentamisen toimintaympäristö säilyi haastavana.
Tämä HYTE-barometri sisältää nostoja helsinkiläisten elämänlaadusta ja onnellisuudesta, eriarvoisuudesta, liikkumisesta ja elintavoista, ympäristöstä ja turvallisuudesta sekä mielen hyvinvointiin ja päihteisiin liittyvistä näkökulmista.
Julkaisussa tarkastellaan peruskoulun 9. luokan päättävien nuorten hakemista perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin sekä sijoittumista jatkokoulutukseen.
Julkaisussa esitellään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun väestöennusteet vuosille 2024–2070 sekä Helsingin alueittainen ennuste vuosille 2024–2039. Väestöennuste on laadittu myös ruotsinkieliselle väestölle. Tulosten raportoinnissa pääpaino on kaupungin järjestämien palveluiden suunnittelun kannalta merkittävimmistä ikäryhmistä. Julkaisussa kuvataan käytetyt ennustemenetelmät ja ennusteessa tehdyt oletukset aluetaloudellisesta ja demografisesta kehityksestä. Julkaisu sisältää myös katsauksen Helsingin ja Helsingin seudun väestökehityksen viimeaikaisiin piirteisiin.
Alkuvuonna 2020 puhjennut koronapandemia sekä sen talousvaikutukset leimaavat voimakkaasti vuoden kiinteistömarkkinatapahtumia – aivan kuten kaikkia muitakin yhteiskunnan ja talouden osa-alueita.
Julkaisussa esitetään sairastavuus- ja kansantauti-indeksit koko Helsingissä ja sen peruspiireissä suhteessa koko Suomen keskiarvoon.
Julkaisussa tarkastellaan sukupuolten välistä tasa-arvoa Helsingissä.