Johdanto
Sosiaaliset suhteet ovat tärkeä osa ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Niihin kuuluvat yhtenä osana naapuruussuhteet. Tämän vuoksi naapuruussuhteista on tärkeää saada tutkimustietoa. Asukkaiden välisellä vuorovaikutuksella ja luottamuksella on merkitystä myös koetulle turvallisuudelle. Siksi Helsingin turvallisuustutkimuksessa on tiedusteltu kaupunkilaisilta muutamalla kysymyksellä myös näistä aiheista.
Helsingin nykyisessä kaupunkistrategiassa painottuu naapurustojen yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys toteutuu juuri asukkaiden välisen vuorovaikutuksen kautta. Strategiassa todetaan: ”Kaupunginosat ja naapurustot ovat tärkeitä omaleimaisia paikallisia yhteisöjä. Tuemme paikallisia lähiyhteisöjä ja varmistamme, että paikallisen yhteisön ääni tulee kuulluksi oman alueen kehityksessä.” Tavoitetta on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä paikallisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa.
Seuraavassa esitellään turvallisuustutkimuksen 2024 tuloksia, jotka koskevat naapurustojen asukkaiden välistä vuorovaikutusta ja luottamusta. Tavoitteena on tutkia, mitkä taustatiedot selittävät eroja näissä ilmiöissä. Entä onko havaittavissa muutoksia aiempiin kyselyihin verrattuna?
Aiempaa tutkimusta
Naapuruussuhteet ovat yksi osa ihmisen sosiaalista verkostoa. Vaikka niiden painoarvo suhteessa muihin elämänpiireihin on pitkällä aikavälillä vähentynyt, niillä on edelleen merkittävä rooli (Hirvonen & Lilius 2019).
Naapuruussuhteiden merkitystä hyvinvoinnille auttaa ymmärtämään Erik Allardtin (1976) klassinen hyvinvoinnin teoriakehikko. Siinä on kolme komponenttia: having – loving – being. Näistä having edustaa hyvinvoinnin aineellista puolta eli elintasoa mukaan lukien terveys. Kaksi muuta edustavat puolestaan elämänlaatua. Näistä loving tarkoittaa yhteisyyssuhteita, kuten perhe- ja ystävyyssuhteita sekä paikallisuuteen perustuvia suhteita; being puolestaan tarkoittaa itsensä toteuttamisen muotoja sekä suhdetta yhteiskuntaan ja luontoon. Allardt katsoo, että jokaista komponenttia on syytä tutkia ja mitata sekä objektiivisilla että subjektiivisilla mittareilla. (Uusitalo & Simpura 2022; Martela 2022.)
Naapuruussuhteet ovat tyypillinen esimerkki paikallisuuteen perustuvista yhteisyyssuhteista. Naapuruussuhteiden tapauksessa objektiivisia mittareita voisivat olla erityyppisten naapuruussuhteiden lukumäärät tai vuorovaikutuksen tiheys. Subjektiivisia mittareita puolestaan voisivat olla ihmisen oma kokemus yhteenkuuluvuudesta tai syrjinnästä sekä se, missä määrin tuntee luottamusta naapuruston asukkaisiin (Martela 2022).
Allardt (1976) muistuttaa, että yhteisyyssuhteilla on kielellinen luonne ja ne edellyttävät toteutuakseen spontaaneja prosesseja. Hänen mielestään olisikin autoritaarinen ajatus suositella samaa yhteisyysmuotoa kaikille. Esimerkiksi paikalliset naapuruussuhteet eivät osalle ihmisistä merkitse juuri mitään, kun taas toisille niissä on hyvinkin tärkeitä ja läheisiä ystävyyssuhteita. Yhteisyyssuhteita ei voi suunnitella samalla lailla kuin aineelliseen elintasoon ja elinoloihin liittyviä asioita. Enintään niiden muodostumiselle voi yrittää luoda edellytyksiä esimerkiksi asuinalueita ja -taloja suunniteltaessa.
Naapuruussuhteet ovat siis itsessään osa hyvinvoinnin kokonaiskuvaa. Mutta tämän lisäksi niillä on vaikutusta joihinkin muihin hyvinvoinnin komponentteihin. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että positiiviset suhteet naapureihin ja luottamus heihin vaikuttavat myönteisesti ihmisen elämänlaatuun, mielenterveyteen ja turvallisuudentunteeseen (esim. Kim et al 2020, Saadaoui et al 2025, Hoogerbrugge, & Burger 2018).
Vastaavasti huonot, riitaisat naapuruussuhteet voivat heikentää hyvinvointia. Tätä on tutkittu vähemmän kuin myönteisten naapuruussuhteiden hyötyjä. Parker ja Kearns (2006) kuitenkin osoittivat laajan Skotlannin kotitalouskyselyn aineistosta tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta vakavien naapurikiistojen olemassaolon ja vastaajan ilmoittaman huonon terveydentilan välillä. Riippuvuus oli vahvempaa vanhemmissa kuin nuoremmissa ikäluokissa. Vastaavasti positiivisten naapuruuskontaktien määrä selitti tässäkin tutkimuksessa koettua hyvää terveydentilaa.
Naapuruussuhteita säätelee yleensä epävirallinen normisto. Siihen kuuluu, että asukkaan tulee ottaa naapurit huomioon omassa toiminnassaan, ettei häiritse tai vaivaa heitä liikaa. Toisaalta vähäisiä ja ohimeneviä häiriöitä tulee kohtuullisessa määrin sietää. Naapuruussuhteiden normistoa kuvataan usein tasapainoiluna ystävällisen kiinnostuksen sekä liiallisen tunkeilun ja häiritsemisen välillä. Hyvän naapuruuden rooliin kuuluu yhtäältä kohteliaisuus ja avuliaisuus sekä toisaalta yksityisyyden kunnioittaminen. (Ruonavaara 2022.)
Useimmiten naapuruussuhteet ovat niin sanottuja heikkoja siteitä, jotka perustuvat pikemminkin tuttavuuteen kuin läheiseen ystävyyteen. Tämä merkitsee tyypillisesti, että jutellaan tavattaessa. Naapuruussuhteet näyttävät olevan erityisen tärkeitä haavoittuville ihmisryhmille sekä ihmisille, jotka viettävät paljon aikaa asuinalueellaan ja joilta puuttuu pääsy laajempiin, ei-paikallisiin sosiaalisiin verkostoihin. (Henning & Lieberg 1996.)
Naapureiden väliset auttamissuhteet merkitsevät astetta syvempää vuorovaikutusta kuin satunnainen juttelu. Naapuriapu edustaa ruohonjuuritason omaehtoista ja itseorganisoituvaa toimintaa. Sillä on paikallinen, spontaani ja vapaaehtoinen luonne. Tällaista ruohonjuuritason toimintaa ei juurikaan ole mahdollista suunnitella ylhäältäpäin. Lähinaapureilta saatu apu on usein nopeaa ja joustavaa, eikä sitä ole sidottu tiettyihin kellonaikoihin, kuten julkisista lähteistä saatu tuki on (Nocon & Pearson 2000).
Naapuriapu on usein vastavuoroista. Naapuruutta sääteleviin epävirallisiin normeihin kuuluu toisten pienimuotoinen auttaminen puolin ja toisin tarvittaessa (Varjakoski 2021, Ruonavaara 2022). Naapuriapu ei kuitenkaan saa olla liian kuormittavaa tai sitovaa (Varjakoski 2021). Esimerkiksi on yleistä, että naapuruston lapsiperheiden vanhemmat katsovat vuoroin toistensa lapsia. Vastavuoroisuus ei kuitenkaan ole ehdotonta. Esimerkiksi huonokuntoiset, iäkkäät asukkaat saattavat saada pientä apua naapureilta, vaikka eivät pystyisikään puolestaan auttamaan heitä. Naapurit ovat merkittävä tuen lähde vanhemmille ihmisille, etenkin lapsettomille ikääntyneille (Varjakoski 2021).
Naapuriapu on Hannu Ruonavaaran (2022) mukaan merkki siitä, että osallistujien välillä on jonkinasteista luottamusta sekä jaettuja normeja ja arvoja. Jos ei luota ihmiseen, häntä ei todennäköisesti päästä kotiinsa tai pyydä lastensa kaitsijaksi. Myönteinen vuorovaikutus saattaa edelleen lisätä luottamusta asukkaiden välille. Tärkeä osa turvallisuudentunnetta on se, että voi luottaa saavansa apua, jos sattuu yllättäen jotain ikävää.
Hyvillä naapuruussuhteilla ja niissä syntyvällä luottamuksella on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Sen on nimittäin osoitettu olevan kasvualusta yleistyneelle luottamukselle yhteiskunnassa. (Yosano & Hayashi 2005).
Minkälaiset tekijät estävät tai edesauttavat luottamuksen syntyä naapuruston tasolla ja laajemmin yhteiskunnassa? Robert Putnam (2007) katsoo runsaan siirtolaisuuden tuottaman etnisen monimuotoistumisen yleisesti ottaen vaikuttavan vähentävästi ihmisten väliseen luottamukseen yhteiskunnassa. Väestöryhmien jyrkkä eriytyminen ja niiden välisten kontaktien puute edelleen vaikeuttaa ryhmien välisen luottamuksen syntyä. Naapuruston asukkaiden myönteisen vuorovaikutuksen on puolestaan osoitettu vahvistavan luottamusta myös etnisesti monimuotoisilla asuinalueilla (Saadaoui et al 2025). Asuinalueen kovin runsas asukasvaihtuvuus vaikeuttaa luottamuksen kehittymistä sen vuoksi, että naapuruussuhteita ei ehdi syntyä. (Rönnberg et al 2026.)
Oskar Rönnberg ym. (2026) keräsivät kahdelta pääkaupunkiseudun etnisesti monimuotoiselta ja sosioekonomisesti heikolta asuinalueelta asukasmielipiteitä koskien muun muassa luottamusta. He havaitsivat eroja taustamaiden mukaan. Luottamus asuinalueen muihin ihmisiin oli heikointa Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta peräisin olleilla, vahvinta taas suomalaistaustaisilla sekä Itä- ja Kaakkois-Aasia -taustaisilla muiden taustamaaryhmien sijoittuessa näiden välimaastoon. Kansainvälisen World Value Survey -tutkimuksen (Ortiz-Ospina et al 2024) perusteella lähtömailla on samansuuntaisia eroja yleistyneen luottamuksen tasossa. Korkean luottamuksen maihin lukeutuvat esimerkiksi Pohjoismaat ja Kiina, matalan luottamuksen maihin puolestaan useat Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maat.
Tutkimuskirjallisuudessa erotetaan kanssaihmisiin kohdistuvan sosiaalisen luottamuksen lisäksi toinen luottamuksen ulottuvuus: yhteiskunnan instituutioihin kohdistuva poliittinen luottamus. Näiden välillä on useissa tutkimuksissa havaittu olevan positiivinen yhteys. Sellaiset ihmiset, joilla yleistynyt luottamus on vahvaa, luottavat todennäköisesti muita enemmän myös institutionaalisiin toimijoihin. (Yijälä 2023.)
Naapuruussuhteet – juttelua ja naapuriapua
Helsingin turvallisuuskyselyn 2024 vastaajilta kysyttiin naapureiden kanssa juttelusta ja naapuriavusta. Vastaukset kertovat naapuruston eriasteisten sosiaalisten siteiden yleisyydestä Helsingissä .1
Lomakkeen kysymysten sanamuoto oli seuraava:
- Kuinka usein juttelet naapureiden kanssa?
- Kuinka usein saat apua tai autat naapuriasi?
Näihin pyydettiin vastaamaan viisiportaisella asteikolla: päivittäin – viikoittain – kuukausittain – harvemmin – en koskaan.
Naapureiden kanssa juttelu oli varsin yleistä. Runsaat puolet (53 %) vastaajista juttelee vähintään viikoittain ja vain seitsemän prosenttia ei juttele koskaan. Myöskään naapuriapu ei ollut mitenkään harvinaista. Noin 30 prosenttia osallistui naapuriapuun joko auttajana tai autettavana vähintään kuukausittain. Noin joka viides ei osallistu siihen koskaan.
Helsingin vastauksia voidaan verrata valtakunnalliseen Asukasbarometriin (Strandell & Nyberg 2023). Se on tutkimus, jossa kohderyhmänä ovat Suomen kaikkien yli 10 000 asukkaan taajamien asukkaat. Sekä naapuriapu että juttelu olivat Helsingissä yhtä yleisiä kuin kaupunkimaisilla paikkakunnilla keskimäärin. Kaupungin tai taajaman koko ei siis näyttäisi vaikuttavan naapurivuorovaikutuksen määrään ainakaan Suomen oloissa.
Sekä juttelun että naapuriavun kohdalla kehitys aiemmista kyselykierroksista on ollut samansuuntaista: aikavälillä 2018–2021 naapurikontaktit Helsingissä vähenivät hieman, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana ei ollut muutoksia. Asukasbarometrista saadaan selville pitemmän aikavälin muutosta. Vuodesta 1998 juttelufrekvenssi on vähentynyt: tuolloin jutteli naapureiden kanssa vähintään viikoittain 77 prosenttia, vuonna 2022 osuus oli laskenut 53 prosenttiin. Valtakunnallisesti on havaittu, että pitkän aikavälin hitaana trendinä (1980-luvulta 2010-luvulle) paikallisten siteiden osuus ihmissuhteiden kokonaisuudessa on vähentynyt ja ei-paikallisten osuus lisääntynyt (Hirvonen 2013).
Naapureiden kanssa juttelu ja naapuriapuun osallistuminen korreloivat keskenään melko vahvasti (r=0,60). Siten oli perusteltua muodostaa niistä vuorovaikutuksen intensiivisyyttä kuvaava summamuuttuja. 2 Mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä nollasta kymmeneen. Arvo nolla edustaa vastaajia, joilla ei ole lainkaan näillä kysymyksillä mitattua vuorovaikutusta naapureiden kanssa. Kymmenen edustaa taas intensiivisimmän naapurivuorovaikutuksen ryhmää. Kumpikin ääritapaus oli aineistossa harvinainen. Suurin osa vastaajia kasautui asteikon keskivaiheille (kuvio 2).
Entä missä vastaajaryhmissä vuorovaikutus naapureiden kanssa oli keskimääräistä yleisempää tai vastaavasti harvinaisempaa? Kuviossa 3 on esitetty mittarin keskiarvoja eri taustatietojen mukaan.
Naapurivuorovaikutus näyttäisi lisääntyvän iän ja asumisajan myötä. Eniten vuorovaikutusta naapureiden kanssa oli vanhimmilla vastaajilla ja alueella pitkään asuneilla, vähiten puolestaan nuorimmilla ja äskettäin muuttaneilla. Kotitaloustyypeistä kahden vanhemman perheillä oli eniten vuorovaikutusta naapureiden kanssa ja yksinasuvilla vähiten. Pariskunnat ja yhden vanhemman perheet sijoittuvat näiden välimaastoon.
Vuokra-asukkailla vuorovaikutus naapureiden kanssa oli vähäisempää kuin omistusasukkailla. Myös talotyyppi selitti vuorovaikutusta. Runsainta naapurivuorovaikutus oli rivitaloissa, hieman vähäisempää omakotitaloissa ja vähäisintä kerrostaloissa. Äidinkieli oli yhteydessä naapurivuorovaikutukseen siten, että vieraskielisillä se oli vähäisempää kuin kotimaankielisillä eli suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvilla.
Naapurivuorovaikutuksen määrää selittivät siten useat taustatiedot. Niillä on myös paljon keskinäisiä riippuvuuksia. Esimerkiksi nuoret asuvat yleisesti yksin vuokralla ja muuttavat tiheästi, jolloin asumisaikakin jää lyhyeksi.
Jotta saatiin tietää, millä naapurivuorovaikutuksen määrää selittävistä tekijöistä oli ns. itsenäistä selitysvoimaa ja miltä osin selitysvoima palautui muihin selittäjiin, tehtiin lineaarinen regressioanalyysi. Kunkin selittävän tekijän kohdalla vakioitiin muut selittäjät. Selitettävänä eli vastemuuttujana oli siis naapurivuorovaikutus.
Asunnon hallintamuodosta muodostettiin analyysia varten kaksiluokkainen (dummy-)muuttuja, jossa omistusasukkaat saavat arvon yksi ja kaikki muut (referenssiluokka) arvon nolla. 3 Myös äidinkieltä käytetään kaksiluokkaisena muuttujana. Siinä referenssiluokka muodostuu vieraskielisistä, joihin kotimaankielisiä (suomi ja ruotsi) verrataan.
Samoin kotitaloustyypistä ja talotyypistä muodostettiin dummy-muuttujia. Kotitaloustyypissä referenssiluokkana olivat yksinasuvat; muut kaksi luokkaa olivat pariskunnat ja lapsiperheet. Talotyypissä referenssiluokkana ovat kerrostaloasukkaat ja kaksi dummy-muuttujaa muodostettiin rivitaloasukkaista ja omakotitaloasukkaista.
Aluksi tehtiin kuusi yhden selittäjän mallia. Niiden tunnusluvut taulukon 1 kahdessa ensimmäisessä lukusarakkeessa kertovat, kuinka vahvasti kyseinen taustamuuttuja selittää naapurivuorovaikutusta, kun muita viittä muuttujaa ei oteta huomioon. Vahvimpia selittäjiä ovat ikä ja omistusasuminen. Kumpikin niistä selittää noin yhdeksän prosenttia naapurivuorovaikutuksen vaihtelusta. Asumisaika oli lähes yhtä vahva selittäjä. Seuraavaksi parhaiten vastemuuttujaa selittää talotyyppi. Äidinkieli ja kotitaloustyyppi ovat heikoimpia selittäjiä mutta kuitenkin tilastollisesti merkitseviä nekin (merkitsevyystasolla p<0,001).
Seuraavaksi muodostettiin usean muuttujan malleja askeltavasti (stepwise) edeten. Lisäselittäjäksi otettiin aina se taustamuuttuja, joka lisäsi korjattua selitysosuutta eniten. Taulukossa 1 on esitetty vain lopullinen malli (oikeanpuoleisin sarake). Kaikki kuusi taustatietoa säilyivät tilastollisesti merkitsevinä (p<0,01) selittäjinä senkin jälkeen, kun toiset selittäjät oli vakioitu. Asumisaika kuitenkin menetti huomattavan osan selitysvoimaansa ja sen lisääminen malliin viimeisenä paransi selitysastetta enää hyvin vähän (0,193 → 0,200).
Vastaajan ikä oli vahvin selittäjä. Sen selitysvoima pysyi vahvana, vaikka toiset tekijät vakioitiin. Myös lapsiperheessä asuminen säilytti hyvin selitysvoimansa, mutta pariskuntana asuminen oli enää varsin heikko selittäjä referenssiluokkaan eli yksinasumiseen verrattuna. Vastaajan elämänvaihe siis selittää selvästi naapurivuorovaikutuksen määrää.
Omistusasuminen ja rivitaloasuminen menettivät jonkin verran selitysvoimaansa, kun toiset viisi tekijää vakioitiin. Ne säilyivät kuitenkin kohtalaisen vahvoina selittäjinä. Omakotitalot eivät enää eronneet referenssiluokasta eli kerrostaloista. Asumismuodolla näyttää siis olevan itsenäistä merkitystä naapurivuorovaikutukselle. Kaikkiaan malli selitti viidenneksen naapurivuorovaikutuksen kokonaisvaihtelusta.
Luottamus muiden asukkaiden puuttumisalttiuteen
Naapureiden välisen vuorovaikutuksen ohella tutkimuskirjallisuudessa pidetään naapureiden välistä luottamusta tärkeänä koheesion eli yhteenkuuluvuuden mittarina. Yksi luottamuksen osa-alue on se, millaiseksi arvioidaan naapuruston asukkaiden puuttumisalttius erilaisiin normaaliarjesta poikkeaviin tilanteisiin. Jos julkisessa tilassa tapahtuu jotain tavallisesta elämänmenosta poikkeavaa, puuttuvatko ihmiset asiaan vai ovatko he välinpitämättömiä?
Puuttuminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Suoraa puuttumista olisi omakohtainen tilanteeseen meneminen ja sen selvittäminen, kun taas epäsuoraa puuttumista olisi esimerkiksi poliisin tai pelastuslaitoksen hälyttäminen paikalle. Heikko puuttumisalttius asuinalueella saattaa merkitä sitä, että esimerkiksi sairauskohtauksen saanut tai tapaturman uhri jätetään vaille apua.
Turvallisuuskyselyn vastaajilta tiedusteltiin: "Miten todennäköisenä pidät, että oman naapurustosi asukkaat puuttuisivat seuraaviin kuvitteellisiin esimerkkitilanteisiin?" Tilanteita olivat:
- Asuintalon edustalla syntyy tappelu
- Kadulla makaa ihminen
- Saan itse sairaskohtauksen tai joudun onnettomuuteen ja tarvitsen apua
- Palovaroittimen ääni.
Jokaista kohtaa vastaaja sai arvioida viisiportaisella asteikolla ääripäinä ”hyvin epätodennäköistä” ja ”hyvin todennäköistä”.
Vastausjakaumia näihin kysymyksiin on julkaistu aiemmassa tutkimusartikkelissa (Hirvonen & Erjansola). Vertailussa aiempiin kyselyihin havaittiin luottamuksen muiden asukkaiden puuttumisalttiuteen vahvistuneen.
Vastauksista näihin neljään kysymykseen muodostettiin summamuuttuja, joka kuvaa yleisemmin luottamusta naapuruston asukkaiden tilanteisiin puuttumisalttiuteen. 4 Tämä mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä 0–10, missä 0 kuvaa luottamuksen puuttumista kokonaan ja 10 kuvaa mahdollisimman vahvaa luottamusta.
Vastaajien keskiarvo mittarilla asettui 6,7:ään. Kuviossa 4 on esitetty mittarin keskiarvot peruspiireittäin. Alueelliset erot eivät olleet kovin jyrkkiä. Suurin osa peruspiireistä ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi kaupungin keskiarvosta. Muutamalla alueella eri puolilla kaupunkia keskiarvo jäi hieman alle koko kaupungin keskiarvon. Luottamus oli kuitenkin myös näillä alueilla kohtalaisen korkeaa. Kaupungin keskiarvo ylittyi puolestaan joillakin pientaloalueilla sekä Laajasalossa, Ullanlinnassa, Munkkiniemessä ja Haagassa.
Useilla taustamuuttujilla on tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta turvallisuustutkimuksen kysymyksillä mitattuun luottamukseen (kuvio 5). Ensinnäkin vieraskielisillä luottamus on selvästi heikompaa (keskiarvo 5,2) kuin kotimaankielisillä (7,1). Omistusasukkailla luottamus puuttumisalttiuteen on vahvempaa (7,3) kuin vuokra-asukkailla (6,2). Myös erityyppisissä kotitalouksissa asuvat eroavat toisistaan luottamuksen tasossa. Luottavaisimpia ovat kahden vanhemman lapsiperheisiin kuuluvat, vähiten luottavaisia taas yksinasuvat.
Iän ja luottamuksen riippuvuus ei ole aivan lineaarista vaan käyräviivaista. Iän myötä luottamus aluksi kasvaa mutta vanhimmassa ryhmässä kääntyy laskuun. Asumisajan myötä luottamus kasvaa. Vähintään neljä vuotta alueella asuneilla se on selvästi parempaa kuin alle kolme vuotta asuneilla.
Näiden riippuvuuksien lisäksi havaittiin, että vuorovaikutuksella naapureiden kanssa oli positiivinen yhteys luottamukseen naapureiden puuttumisalttiuteen. Näiden kahden mittarin välinen korrelaatiokerroin r oli 0,25. Korrelaatio siis selvä, mutta ei kuitenkaan kovin korkea.
Keskeiset tulokset
Turvallisuustutkimuksessa kysyttiin useiden muiden kaupunkiturvallisuutta kartoittavien teemojen ohella myös helsinkiläisten naapuruussuhteista sekä luottamuksesta muiden asukkaiden puuttumisalttiuteen erilaisissa ongelmatilanteissa. Kumpikin heijastaa naapuruston koheesiota eli yhteenkuuluvuutta.
Vuorovaikutus naapureiden kanssa on suhteellisen yleistä. Yli puolet juttelee vähintään viikoittain. Noin 30 prosenttia osallistuu naapuriapuun vähintään kuukausittain. Kolmen vuoden takaiseen verrattuna tässä ei ollut muutosta, mutta kuuden vuoden takaisesta naapurivuorovaikutus oli hieman vähentynyt.
Eniten vuorovaikutusta naapureiden kanssa on vanhimmilla ja pisimpään asuneilla vastaajilla sekä kahden vanhemman perheillä. Elämänvaihe näyttäisi siis vaikuttavan vahvasti vuorovaikutuksen määrään naapureiden kanssa. Lapsiperheiden kesken syntyy luontevasti vuorovaikutusta lasten kautta ja lastenhoidon merkeissä. Toisaalta eläkeikäiset viettävät usein paljon aikaa kodin piirissä, mikä lisää mahdollisuuksia naapureiden tapaamiseen. Asumisajan selitysvoima heikkeni aika paljon, kun muita taustatietoja vakioitiin. Sen selitysvoima palautui siis suurimmaksi osaksi muihin taustatietoihin.
Myös asumismuodolla on merkitystä vuorovaikutuksen kannalta. Rivitaloissa ja omistusasunnoissa vuorovaikutusta on muita enemmän senkin jälkeen, kun muita muuttujia vakioitiin.
Naapuruston koheesiota kuvaa myös muita kohtaan tunnettu luottamus. Kysyimme, luottaako vastaaja siihen, että asukkaat puuttuvat tilanteeseen, jos naapurustossa sattuu jotakin ikävää (katutappelu, onnettomuus, sairauskohtaus tms.). Muita heikompaa tämäntyyppinen luottamus on vieraskielisillä, vuokra-asukkailla ja nuorimmilla vastaajilla. Vaikka alueiden välillä on eroja, millään alueella luottamuksen taso ei jää kovin heikoksi. Luottamus puuttumisalttiuteen on kehittynyt myönteiseen suuntaan edellisistä kyselykerroista.
Turvallisuustutkimuksen naapurisuhteita ja luottamusta koskevat tulokset tarjoavat merkittävää tietopohjaa Helsingin kaupungille sen pyrkiessä edistämään strategian lähiyhteisöjen vahvistamisen tavoitteita.
Jukka Hirvonen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet
Allardt, E. (1976). Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY.
Henning, C. & M. Lieberg (1996). Strong ties or weak ties? Neighbourhood networks in a new perspective. Scandinavian Housing & Planning Research 13, 3–26.
Hirvonen, J. (2013). Suomalaisen naapuruuden piirteitä asukaskyselyn valossa. Aalto yliopisto, Tiede + teknologia 4/2013.
Hirvonen, J. & Lilius, J. (2019). Do neighbour relationships still matter? Journal of Housing and the Built Environment. First Online: 18 March 2019.
Hirvonen, J. & Erjansola, J. (2025). Helsinkiläisten huolenaiheet. Helsingin kaupunki, Kaupunkitietopalvelut, verkkoartikkeli. 11.12.2025.
Hoogerbrugge, M.M. & Burger, M.J. (2018). Neighborhood-based social capital and life satisfaction: the case of Rotterdam, the Netherlands. Urban Geogr. 39 (10), 1484–1509.
Kim, E.S., Chen, Y., Kawachi, I. & VanderWeele, T.J. (2020). Perceived neighborhood social cohesion and subsequent health and well-being in older adults: an outcome-wide longitudinal approach. Health & Place, volume 66, 102420.
Martela, M. (2022). Hyvinvoinnin mittaus edellyttää hyvinvoinnin teoriaa. Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet päivitettynä nykyaikaan. Yhteiskuntapolitiikka 87 (2022), 5–6.
Nocon A, Pearson M. The roles of friends and neighbors in providing support for older people. Ageing Soc 2000;20(3):341–367.
Ortiz-Ospina, E., Roser, M. & Arriagada, P. (2024). How does interpersonal trust differ across societies and what role does it play in shaping economic development? https://ourworldindata.org/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Parker, A. & Kearns, A. (2006). The multi-dimensional neighbourhood and health: a cross-sectional analysis of the Scottish Household Survey, 2001. Health & Place 12 (2006) 1–18.
Putnam, R. (2007) E Pluribus Unum: Diversity and Community in the Twenty‐first Century. Scandinavian Political Studies 30 (2), 137–174.
Ruonavaara, H. (2022). The Anatomy of Neighbour Relations. Sociological Research Online, 27(2), 379–395. https://doi.org/10.1177/13607804211012708(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Rönnberg, O., Pelkonen, N. & Vaattovaara, M. (2025) Haavoittuvaiset asuinalueet. Huonosti kuultujen asukkaiden luottamus, viihtyminen ja koetut ongelmat. Yhteiskuntapolitiikka 90(2) 109–122.
Saadaoui, R., Pfeiffer, D. & Eric A. Morris, Eric A. (2025). In neighbors we trust: A global perspective on how neighborhood trust shapes wellbeing. Wellbeing, Space and Society, Volume 8, June 2025.
Strandell, A. & Nyberg, E. (2023). Asukasbarometri 2022. Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29 | 2023.
Uusitalo, H. & Simpura, Jussi (2022) Erik Allardt hyvinvoinnin tutkijana. Teoksessa Hannu Uusitalo & Jussi Simpura & Juho Saari & Tuomo Laihiala (toim.) Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys: Allardt-Hyvinvointi Suomessa 1972 ja 2017. Helsinki: Into Kustannus, 19–63.
Varjakoski, H. (2021). Ikääntyneiden naapurisuhteista ja -verkostoista. Gerontologia 2/2021.
Yijälä, A. (2023). Kansallinen samastuminen ja luottamus maahanmuuttokontekstissa. Tutkimus suomalaisuuteen samastumisesta ja sen merkityksestä luottamuksen muodostumisessa pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut. Tutkimuksia 2023:4.
Alaviitteet:
- Näiden vuorovaikutusmuotojen ohella kolmas naapuruston yhteisöllisyyttä mittaava toiminta voisi olla osallistuminen naapureiden yhteisiin projekteihin, kuten talkoisiin, juhliin ja asukaskokouksiin. Tästä ei lomakkeessa tällä kertaa kysytty.
- Mittarin reliabiliteetti oli kohtalaisen hyvä: Cronbachin alphan arvo oli 0,734.
- Asumisoikeusasukkaita oli vastaajissa niin vähän, että heidät yhdistettiin tässä kohtaa vuokra-asukkaisiin. Samoin yhden ja kahden vanhemman perheet yhdistettiin lapsiperheiden luokaksi.
- Mittarin reliabiliteetti oli hyvä, Cronbachin Alphan arvo oli 0,821.