Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
184 sivua
Yhä useampi yli 85-vuotias asuu tulevaisuudessa omassa kodissaan itsenäisesti tai autettuna.
Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman (KatuMetro) vuosina 2010–2014 rahoittamia tutkimus- ja kehittämishankkeita esittelevä kokoomajulkaisu on ilmestynyt syyskuun lopussa.
Suomen alhainen syntyvyys on herättänyt tänä vuonna paljon keskustelua niin tiedotusvälineissä kuin väestökehityksen asiantuntijoiden parissa.
Myllypuron peruspiirin asukkaiden koulutus- ja tulotaso on noussut 2000-luvulla sekä suhteessa koko Helsingin tilanteeseen että sitä pienempiin vertailualueisiin muualla Itä-Helsingissä.
Kokonaisuudessaan helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut niiden vajaan kahden vuosikymmenen aikana, joita tässä artikkelissa tarkastellaan.
Kun puhutaan suomalaisesta koulusta, kiinnitetään paljon huomiota oppilaiden menestymiseen oppiaineessa ja kansainvälisissä vertailuissa.
Useampi kuin joka kymmenes helsinkiläinen eli runsaat 70 000 henkilöä kuuluu perustoimeentulotukea saavaan kotitalouteen.
Helsinkiläisten tulot ovat perinteisesti hieman suuremmat kuin suomalaisten tulot keskimäärin.