Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
148 sivua
Koronapandemia lisäsi vastavalmistuneiden työttömyyttä kaikilla koulutusasteilla vuonna 2020. Erityisesti sen vaikutukset iskivät ammattikoulutuksesta valmistuneisiin. Yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneilla työttömyys ei lisääntynyt aivan yhtä voimakkaasti. Tässä artikkelissa tarkastellaan Helsingin seudun oppilaitoksista valmistuneiden työllisyystilannetta näillä kolmella koulutusasteella. Lisäksi tarkastellaan tiettyjen työvoimapulasta kärsivien alojen, lähihoitajien, sairaanhoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien, tilannetta. Näillä aloilla työmarkkinatilanne oli vuonna 2020 keskimääräistä parempi.
Viihtyisyyttä mutta myös epäjärjestyksen pelkoa – helsinkiläiset kommentoivat kaupunkiturvallisuutta
Uusimman Helsingin turvallisuustutkimuksen avovastauksissa korostuivat sosiaaliset pelot kaupunkitilassa, kuten huoli toisten ihmisten epäilyttävästä käyttäytymisestä. Vastaajat kokivat avovastausten perusteella turvattomuutta paitsi omakohtaisesti myös läheistensä sekä itseään haavoittuvampiin ryhmiin kuuluvien puolesta. Nuorisojoukot ja nuorten jengiytyminen nousivat huolenaiheena esiin tavalla, jota aiemmissa turvallisuustutkimuksissa ei ole nähty. Poliisin läsnäoloa kaivataan asuinympäristöön enemmän.
Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa asuinalueet eivät eriydy ja kaikkialla on mahdollista elää turvallista ja viihtyisää elämää positiivisesti omaleimaisissa kaupunginosissa.
Helsinkiläisten turvallisuutta on tutkittu kyselyillä säännöllisesti vuodesta 2003 lähtien.