Hyppää pääsisältöön

Turvallisuustutkimus: Luottamus Helsingin poliisiin ei ole järkkynyt

Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan kaupunkilaisilla on vankka luottamus poliisiin. Kyselyyn syksyllä 2018 vastanneista 86 prosenttia luottaa Helsingin poliisin toimintaan paljon tai melko paljon.
Kuuluu sarjaan:

Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan kaupunkilaisilla on vankka luottamus poliisiin. Kyselyyn syksyllä 2018 vastanneista 86 prosenttia luottaa Helsingin poliisin toimintaan paljon tai melko paljon.

Koko valtakunnan tasolla vastaava luku on peräti 95 prosenttia* (Vuorensyrjä & Fagerlund 2018, 33). Tämä tarkoittaa samalla sitä, että suomalaisten luottamus poliisiin on suurinta Euroopassa (Tilastokeskus 2018).

Helsingin poliisilaitos on ollut jo muutaman vuoden esillä julkisuudessa huumepoliisin toimintaan liittyvien rikosepäilyjen vuoksi. Syytteitä on luettu muun muassa Helsingin korkeimpaan poliisijohtoon kuuluneille henkilöille.

Uusimman turvallisuustutkimuksen valossa ei voi sanoa näiden tapahtumien heikentäneen kaupunkilaisten luottamusta poliisiin ainakaan pitkäkestoisesti. Voidaan siis olettaa, että vastaajien arviot poliisin toiminnasta perustuvat enemmän arkikokemukseen kuin esimerkiksi median uutisointiin oikeusprosesseista. Turvallisuustutkimuksen aineisto on kerätty kyselytutkimuksella loka–marraskuussa 2018.

Helsingissä luottamus poliisiin on vahvaa myös kaupungin vieraskielisten keskuudessa. Heidän vastauksissaan kiinnittää huomioita erittäin paljon luottavien suuri osuus sekä toisaalta epävarmuus eli ei osaa sanoa- sekä ei paljon eikä vähän -vastausten muita vastaajia suurempi osuus. Läheskään kaikilla vieraskielisillä ei ole välttämättä omakohtaista kokemusta Helsingin poliisin toiminnasta ja palveluista, jo siitäkin syystä, että vieraskieliset ovat keskimäärin asuneet Helsingissä lyhyemmän aikaa kuin kantaväestön edustajat.

Turvallisuustutkimuksessa on kysytty kaupunkilaisten luottamuksesta poliisiin kaikilla tutkimuskierroksilla vuodesta 2003 alkaen**. Pitkä aikasarja kertoo, että poliisin nauttima luottamus on noussut jatkuvasti lukuun ottamatta vuoden 2015 pientä notkahdusta, jonka jälkeen luottamus on palautunut vuoden 2012 huippulukeman tasolle (Taulukko 2).

Kuten aikaisemmillakin kyselykierroksilla, helsinkiläisten luottamus poliisiin on vahva kaikissa vastaajaryhmissä. Tämä koski niin sukupuolta, ikää kuin koulutustaustaakin. Jos luottamus olikin jossakin vastaajaryhmässä hieman muita vähäisempää, oli silloin samassa vastaajaryhmässä myös neutraali luokka ei paljon eikä vähän ylikorostuneena.  Esimerkiksi ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevista naisista poliisiin luotti 75 prosenttia, mutta neutraalin luokan osuus oli lisäksi heillä suuri, 18 prosenttia. 

Vuoden 2018 kyselyyn oli mahdollista vastata sukupuolta koskevaan kysymykseen myös vaihtoehdolla en halua määritellä. Näitä vastaajia oli 40. Heistä poliisiin luotti muita vastaajia matalampi osuus, 68 prosenttia (23 % erittäin paljon, 45 % paljon). Neutraaleja ei paljon eikä vähän -vastauksia oli tässä ryhmässä 18 %, eli verrattain paljon.

* Kahden eri tutkimuksen vastausasteikot eivät ole identtiset. Helsingin kaupungin turvallisuustutkimuksessa on myös vaihtoehto ”ei paljon eikä vähän”, jota ei ole Poliisibarometrissa.

** Edelliseltä tutkimuskierrokselta laadittuun artikkeliin (https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/luottamus-helsingin-poliisiin-sailynyt-vahvana) on koottu vastaajien perusteluja näkemyksilleen myös silloin, kun he eivät luottaneet poliisin toimintaan.

* * * * * * * * *

Vesa Keskinen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot- yksikössä.

Lähteet:

Keskinen, Vesa & Kainulainen-D’Ambrosio, Katariina (2016). ”Luottamus Helsingin poliisiin säilynyt vahvana”. Kvartti-verkkolehti. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/luottamus-helsingin-poliisiin-sailynyt-vahvana

Tilastokeskus (2018). Suomi maailman kärjessä. https://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html

Vuorensyrjä, Matti & Fagerlund, Monica (2018). Poliisibarometri 2018. Kansalaisten arviot poliisin toiminnasta ja Suomen sisäisen turvallisuuden tilasta. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 130. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/150940/Polamk_raportteja_130_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y