Helsinkiläisten pienituloisuusriski koko maata alhaisempi ja laskussa
Helsinkiläisen asuntokuntaväestön pienituloisuusriski on ollut noin kahdenkymmenen vuoden ajan alhaisempi kuin koko maassa. Vuonna 1995 Helsingin ja koko maan pienituloisuusriski olivat samaa tasoa. Kun koko maan pienituloisuusriski kasvoi jyrkemmin, ero Helsinkiin kasvoi ja oli suurimmillaan vuonna 2001. Helsingissä köyhyysriski lähti aiempaa voimakkaampaan nousuun vuonna 2002. Se on lähestynyt koko maan tasoa eron koko ajan kaventuessa. Vuonna 2012 pienituloisuusriskin ero koko maan ja Helsingin välillä olikin vain 0,3 prosenttiyksikköä. (Kuvio 1)
Uudellamaalla on ollut jatkuvasti Helsinkiin ja koko maahan verrattuna alhaisempi pienituloisten osuus. Pienituloisuusriski lähti laskuun vuonna 2011 niin Helsingissä, Uudellamaalla kuin koko maassa. Vuonna 2013 se oli Helsingissä 13,3 prosenttia, koko maassa 13,9 ja Uudellamaalla 10,8.
Suomessa köyhien osuudet laskivat tai pysyivät karkeasti samoina 1990-luvun alussa, mutta sitä seurasi kasvutrendi, ja köyhyydestä tuli selvemmin havaittava urbaani ilmiö. Suhteellisesti suurin köyhien osuus 2000-luvulla on pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa yliopistokaupungeissa ja muissa suurissa keskuksissa ja pienin Helsingin ulkopuolisella pääkaupunkiseudulla. (Loikkanen et al., 2012).
Ongelmallista helsinkiläisten köyhyydessä on asuntokuntaväestön pitkittyneen pienituloisuuden kasvu. Pitkittyneesti pienituloisiksi katsotaan henkilöt, jotka ovat kuuluneet pienituloisiin kotitalouksiin tilastovuoden lisäksi kahtena kolmesta edeltävästä vuodesta. Määritelmä perustuu Euroopan unionin tilastolaitoksen Eurostatin suosituksiin.
Pitkittynyt pienituloisuus on kasvanut Helsingissä vuodesta 2000 vuoteen 2013 miltei kaksinkertaiseksi. Vuonna 2000 pitkittyneesti pienituloisten henkilöiden lukumäärä oli 21 500, eli 4 prosenttia asuntokuntaväestöstä kuului tähän ryhmään. Vuonna 2013 osuus oli 7,5 prosenttia eli 44 100 henkilöä. Korkeimmillaan osuus oli vuonna 2011, jolloin se oli 8 prosenttia. Koko maassa pitkittyneen pienituloisuuden riski on ollut suurempi kuin Helsingissä. Vuonna 2013 se oli 8,7 prosenttia (TK, Tulonjaon kokonaistilasto).
Miten köyhyys määritellään?
Tällä hetkellä eurooppalaisittain köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oleviksi määrittyvät henkilöt, jotka kuuluvat pienituloiseen kotitalouteen tai kotitalouteen, jonka työpanos on vuoden aikana vähäinen tai joiden kotitalous kärsii vakavaa aineellista puutetta. Pienituloisiksi katsotaan kaikki henkilöt, joiden kotitalouksissa käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä kohden on alle 60 prosenttia kansallisesta keskitulosta. Tätä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.
Vajaatyöllisten kotitalouksien määrittelyssä työikäisten jäsenien vuoden aikaiset työssäolokuukaudet suhteutetaan teoreettiseen maksimikuukausimäärään.
Vakavaa aineellista puutetta kokeviksi katsotaan ne henkilöt, joiden kotitaloudessa koetaan puutetta vähintään neljällä mittarilla yhdeksästä. Aineelliset mittarit ovat: maksuvaikeuksien kokeminen, vaikeudet selviytyä yllättävistä menoista tai taloudella ei ole varaa puhelimeen, pesukoneeseen, televisioon, autoon, proteiinipitoiseen ateriaan joka toinen päivä, viikon lomaan vuodessa tai kotinsa pitämiseen riittävän lämpimänä. Vähintään yhdellä kolmesta edellä mainitusta valintaperusteesta huono-osaiseksi määrittyvä henkilö katsotaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä eläväksi. (SVT, Tulonjakotilasto).
Miten suhteellinen köyhyys lasketaan?
Suhteellisessa köyhyydessä verrataan koko maan asuntokuntaväestön henkilöiden laskennallista, käytettävissä olevaa tuloa euromääräiseen, maakohtaiseen pienituloisuusrajaan. Mikäli henkilön tulotaso on rajaa alhaisempi, hänet määritellään pienituloiseksi eli köyhyysriskissä eläväksi henkilöksi. Euromääräinen köyhyysraja vaihtelee vuosittain riippuen keskimmäisen eli mediaanitulon tasosta.
Käytettävissä olevat tulot todellakin tarkoittavat sitä rahasummaa, joka ”jää käteen” ansaittujen tulojen sekä saatujen tulonsiirtojen (esim. lapsilisät) ja maksettujen tulonsiirtojen (esim. verot) jälkeen. Käytettävissä oleva tulo lasketaan asuntokuntakohtaisesti. Jotta erikokoiset asuntokunnat saadaan vertailukelpoisiksi, niin asuntokuntakohtainen tulo jaetaan kulutusyksikköjen määrällä. Kulutusyksiköt ottavat huomioon myös ns. yhteiskulutushyödyt. Käytössä on modifioitu OECD-asteikko, jossa talouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut 14-vuotta täyttäneet henkilöt saavat painon 0,5 ja 0-13-vuotiaat lapset saavat painon 0,3. Yhteenlasketuilla painoilla jaetaan kotitalouden kaikkien jäsenten yhteenlasketut käytettävissä olevat tulot ja näin saadaan jokaiselle kotitalouden jäsenelle sama summa kuvaamaan hänen käytettävissä olevaa tuloaan.
Mediaanitulotaso on se taso, joka jakaa asuntokuntaväestön henkilöt kahteen yhtä suureen osaan. Toisella puolella tulot ovat sitä korkeammat ja toisella puolella sitä alhaisemmat. Pienituloisuuden rajaksi määräytyy yleisimmin 60 prosenttia kyseisestä mediaanitulosta.
Lapsiköyhyys käsitteenä
Mikäli lapsi asuu pienituloisessa, alle köyhyysrajan vuosituloilla toimeentulevassa perheessä, hänet luokitellaan köyhyysriskin alaiseksi. Terminologia on melko vaihteleva, vaikka kyseessä on sama asia. Usein käytetään ilmaisua lapsiköyhyys, lasten köyhyysriski tai pienituloisuusriski. Etenkin EU:n piirissä käytetään termiä köyhyysriski. Alueellinen lapsiköyhyysriski kuvaa köyhyysrajan alapuolella elävien lasten osuutta kaikista kyseisen alueen lapsista.
Yhden vanhemman asuntokunnat vaikeimmassa asemassa
Euromääräinen pienituloisuusraja määräytyy asuntokunnan koon mukaan. Suomessa vuonna 2013 pienituloiseksi määriteltiin henkilö, jonka käytettävissä olevat tulot olivat 14 260 euroa vuodessa eli hieman alle 1 200 euroa kuukaudessa. Jos kotitaloudessa on yksi aikuinen ja yksi alle 14-vuotias lapsi, tuloraja oli 18 540 euroa vuodessa. Kahden aikuisen asuntokunnassa se oli 21 390 euroa ja kahden aikuisen sekä kahden 14–17-vuotiaan lapsen taloudessa 35 650 euroa.
Helsingissä asuntokuntatyypeittäin vaikein tilanne on ollut yhden vanhemman talouksissa, joista lähes joka kolmas oli pienituloinen vuonna 2013. Yksinhuoltajatalouksia, joissa nuorin lapsi oli alle 18-vuotias, oli yhteensä 4 000. Pienituloisissa yksinhuoltajaperheissä oli tuolloin 12 000 asukasta.
Vuoteen 2000 verrattuna pienituloisuusrajan alapuolelle on joutunut eniten yhden huoltajan asuntokunnan perheenjäseniä. Kun vuoden 2000 henkilömäärää merkitään luvulla 100, niin vuonna 2013 suhdeluku oli jo 354. Toisin sanoen pienituloisissa yksinhuoltajaperheissä oli 3,5-kertainen määrä henkilöitä verrattuna vuosituhannen vaihteeseen. Myös kahden huoltajan lapsiperheissä pienituloisten osuus oli noussut lähes kaksinkertaiseksi.
Vuoden 2005 jälkeen kehitys on kuitenkin ollut hieman myönteisempää: pienituloisissa yhden huoltajan asuntokunnissa oli vuonna 2013 jopa vähemmän henkilöitä kuin viime vuosikymmenen puolessavälissä. Köyhyysriskissä elävien lapsiperheiden määrä kasvoi samassa ajassa noin kymmenesosan.
Asuntokunnista, joissa on alaikäisiä lapsia, miltei 8 prosenttia oli pienituloisia. Yksinasuvista joka viides oli pienituloinen, joten heitä oli 31 000. Lapsettomista pareista vain viisi sadasta oli pienituloisia vuonna 2013.
Helsinkiläisistä lapsista joka kuudes asuu pienituloisissa asuntokunnissa
Vuonna 1996 lasten pienituloisuusriski oli Helsingissä ja koko maassa suunnilleen yhtä suuri. Tuolloin Helsingissä alle 18-vuotiaista 7,5 prosenttia eli 7 130 lasta asui pienituloisissa perheissä. Koko maassa osuus oli 7,7 prosenttia.
Lapsiköyhyysriski nousi Helsingissä 2000-luvulla melko jyrkästi. Vuonna 2011 se kohosi korkeimmalle tasolleen ollen 17,3 prosenttia. Sen jälkeen helsinkiläisten köyhien perheiden lasten osuus kaikista lapsista onkin ollut laskussa. Koko maassa lasten köyhyysriski on kasvanut Helsinkiä tasaisemmalla vauhdilla aina vuoteen 2011 asti, jolloin sekin kääntyi loivaan laskuun.
Yhteensä Helsingissä asui vuonna 2013 pienituloisissa asuntokunnissa 15 500 lasta eli 16 prosenttia kaikista helsinkiläisistä lapsista.
Lapsiköyhyyden syitä on eritelty muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksissa, joissa on todettu, että lapsen köyhyysriskiä kasvattaa eniten vanhemman työttömyys. Muita syitä ovat työstä saatavien tulojen riittämättömyys, sosiaaliturvan ostovoiman jälkeenjääneisyys sekä perheen koko ja rakenne. Köyhyysriski on korkea perheissä, joissa lapset ovat pieniä ja köyhyysrajan alla elävistä lapsista joka viides on alle kolmivuotias. Kahden huoltajan perheessä toimeentulo paranee pikkulapsivaiheen jälkeen. Yksinhuoltajaperheiden köyhyysriski alkaa madaltua vasta lasten tullessa kouluikään. (THL, Lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa).
Lasten köyhyysriskiin vaikuttaa siis myös ikä. Sen on todettu olevan lapsen oman iän suhteen U-muotoinen siten, että alle kouluikäisten ja teini-ikäisten lasten köyhyysriski on suurempi kuin 6-11-vuotiaiden lasten. (Jäntti, 2010)
Lapsiköyhyys alueittain Helsingissä
Noin joka kolmas kaikista Helsingin 15 500:sta köyhyysriskin alaisesta lapsesta asuu Itäisessä suurpiirissä. Koillisessa suurpiirissä heistä asuu joka viides. Näin ollen lukumääräisesti puolet kaikista Helsingin pienituloisten perheiden lapsista asuu Itäisessä ja Koillisessa suurpiirissä. Läntisen suurpiirin osuus kaikista helsinkiläisistä köyhyysriskissä olevista lapsista oli vajaa viidesosa vuonna 2013.
Itäisessä suurpiirissä alueen kaikista lapsista joka neljäs asuu köyhyysrajan alapuolella elävässä perheessä. Pitkällä ajanjaksolla lisäys on ollut huima, sillä vuonna 1995 osuus oli vain 8 prosenttia.
Keskisessä suurpiirissä 17 prosenttia alueen lapsista kuului vuonna 2013 köyhyysriskin alla eläviin lapsiin. Vaikka Keskisessä suurpiirissä on lukumääräisesti vain kymmenesosa kaikista helsinkiläisistä köyhyysriskin alaisista lapsista, niin alueellinen lasten pienituloisuusriski on korkea. Korkeimmillaan osuus oli vuonna 2008, jolloin se oli 21 prosenttia. Sen jälkeen osuus on ollut laskussa.
Ulkomaalaistaustaisilla riski on suurempi
Tilanne on vaikea etenkin ulkomaalaistaustaisella väestöllä, sillä THL:n aineiston mukaan Helsingissä asuvista 0–17-vuotiaista ulkomaalaistaustaisista lapsista 45 prosenttia asui pienituloisessa asuntokunnassa vuonna 2013 (Ranto et al., 2015.
Kaikista helsinkiläisistä alle 18-vuotiaista köyhyysriskin piirissä olevista 15 500 lapsesta 7 100 oli ulkomaalaistaustaisia vuonna 2013. Heistä 4 800 asui toisen polven ulkomaalaistaustaisessa kodissa ja 2 300 oli ensimmäistä sukupolvea edustavien vanhempien lapsia. Lapsiköyhyysriski oli suurempi ensimmäisen polven lapsilla, sillä se oli 47 prosenttia ja toisen polven maahanmuuttajien lapsilla 44 prosenttia. Osittain tämä selittää myös lasten köyhyysriskin alueellista jakautumista Helsingissä. Syntyperäisten suomalaisten lasten pienituloisuusaste oli 10 prosenttia. (Ranto et al., 2015). Helsinkiläisten lasten köyhyysriski – taustatekijöitä huomioimatta – oli 16 prosenttia vuonna 2013.
Kansainvälistä vertailutietoa
Helsinkiläisten lasten köyhyysriski on alhainen eurooppalaisen mittapuun mukaan. Myös muihin Pohjoismaihin nähden osuus on matala. Lisäksi myönteistä on se, että uusimpien käytettävissä olevien tilastotietojen mukaan osuudet ovat laskussa.
OECD-maissa kokonaisuutena lasten ja nuorten köyhyys lisääntyi mutta ikääntyneen väestön väheni talouskriisin aikana, vuosien 2007 ja 2011 välillä. Alle 18-vuotiailla se kasvoi prosenttiyksikön, ja nuorilla 18–25 vuotiailla lisäys oli 2 prosenttiyksikköä. Sen sijaan yli 75-vuotiailla vähennys oli 4 prosenttiyksikköä. OECD raportoikin jo vuonna 2008 suuntauksena olevan nuorten köyhyysriskin kasvu ja iäkkäiden köyhyysriskin supistuminen (OECD, 2015a). Maakohtaisessa vertailussa Suomi ei ole OECD-maiden nousijoiden huippuviidenneksen joukossa, muttei myöskään alhaisimmassa viidenneksessä (OECD, 2015b).
Alle 16-vuotiaiden lasten köyhyysriski oli Pohjoismaissa, Tšekissä, Sveitsissä ja Alankomaissa 13–17 prosenttia Eurostatin maakohtaisessa vuoden 2013 aineistossa. Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Kroatiassa, Slovakiassa ja Puolassa joka kolmas tai neljäs lapsi asui köyhissä asuntokunnissa. Bulgariassa, Romaniassa ja Makedoniassa joka toinen alle 16-vuotias eli köyhyysriskin piirissä.
Kaupunkikohtaista vertailutietoa lapsiköyhyydestä on melko vähän. Isossa-Britanniassa on laadittu karttasovellus alueellisesta lasten köyhyysasteesta. Esimerkiksi Lontoossa joillakin alueilla joka toinen lapsi asuu köyhyydessä ja kaupungin keskustassa lähes joka kolmas lapsi (European Cities Against Child Poverty, 2008). Helsingissä osuus on korkeimmillaan ollut koko kaupungin tasolla 17,3 prosenttia.
Leena Hietaniemi toimii tutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.
Lähteet
European Cities Against Child Poverty – GLE Consulting (2008): Improving life changes for children in poverty. London.
Jäntti, Markus (2010): Lapsiköyhyydestä Suomessa. Teoksessa Hämäläinen, Ulla-Kangas, Olli: Perhepiiriissä. Kela, Helsinki.
Loikkanen, Heikki A. & Riihelä, Marja: Metropolialueen kotitalouksien tulot ja kulutus 1990–2008. Teoksessa: Loikkanen, Heikki A. & Laakso, S. & Susiluoto, I. (toim.), (2012): Metropolialueen talous – Näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin. Tammerprint Oy, Tampere.
OECD (2014): How’s Life in Your Region? Measuring Regional and Local Well-being for Policy making. OECD Publishing, Paris.
OECD (2015a): In IT Together: Why Less Inequality Benefits All, OECD Publishing, Paris.
OECD (2015b): OECD360 –Suomi 2015. Kuinka Suomi sijoittuu vertailussa.
Ranto, Sanna & Ahlgren-Leinvuo, Hanna & Haapamäki, Elise & Högnabba, Stina (2015): Ulkomaalaistaustaisten nuorten hyvinvointi Helsingissä. Tilastoja 2015:40, Helsingin kaupungin tietokeskus.
Save the Children (2014): Child Poverty and Social Exclusion in Europe. A Matter of Children’s rights. Brussels.
Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1795-8121. tulot, asuminen ja asumismenot 2013. Helsinki: Tilastokeskus . Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2013/04/tjt_2013_04_2015-05-25_tie_001_fi.html(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa. https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/stop-koyhyys/nakokulmia-teemaan/lapsikoyhyys-on-suomessa-kasvussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)