Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
114 sivua
Käytännössä kaikenlainen muutos, rakentaminen ja näiden suunnittelu kaupunkialueilla kohtaa jonkinlaista vastarintaa asukkaiden taholta. Käsitteellä NIMBY (not in my backyard) kuvataan asukkaiden negatiivista suhtautumista rakentamiseen ja kaupungin kehittämiseen.
Taiteen perusopetuksen keskeisimpiä kehittämiskohteita ovat jatkossa palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä palvelujen resursointi.
Lasten itsenäinen liikkuminen kaupungissa on puhuttanut tutkijoita 1990-luvulta lähtien.
Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen merkittävä osa lasten lukumäärän kasvusta Helsingissä tulee vanhasta talokannasta ja täydennysrakentamisalueilta.
Kaupungit ovat aina olleet monenlaisten elinkeinojen keskittymiä. Kaupungeissa on käyty kauppaa, tehty teollista työtä ja palvelutyötä.
Helsingin Kallion kaupunginosaan syntyi 1800-luvun loppupuolella työväestön asuttama puutaloalue.
Myllypuroa käsittelevä uutisointi Helsingin Sanomissa on alueella toteutettujen laajamittaisten kehityshankkeiden myötä muuttunut aiempaa myönteisemmäksi etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana.
Asuinalueiden voimakasta eriytymistä eli segregaatiota pidetään yleisesti huolestuttavana kehityskulkuna.