Elämän kartoitus 1950–1970 etenee vuoden tarkkuudella vuodesta 1951 alkaen. Ensimmäisissä, 1950- ja 60-lukujen Tampereen Härmälää koskevissa muisteluissa on paljon pikkutarkkaa ympäristökuvausta. Tarjolla on kaunistelematonta ajankuvaa köyhän väestönosan elämästä. Olosuhteet olivat varmaan hyvin samanlaisia myös tuon ajan Helsingissä
Härmälän ”slummin” rakenne oli sipulimainen. Sisimpänä oli oma perhe. Seuraavassa kerroksessa oman talon kakarat. Sitten kaupungin vuokratalojen pojat lähikaduilta. Siitä taas ulospäin koko Perä-Härmälä ja koko Härmälä. Rantaperkiö ja Pirkkala (lähinnä Toivio) olivat naapurireviireitä ja ehdottomasti koko sipulin ulkopuolella. Mitä lähempänä oli sipulin ydintä, sitä parempi suojaus ulkopuolisia vastaan. Kaupunginosat olivat omia pikku kaupunkejaan. Esim. urheiluseurat olivat nimetty usein kaupunginosien mukaan” (Konttinen 2010, 47).
Kirjaa voi lukea monen tason kautta: kokonaisuutena, elämänkertana tai populaarimusiikin ja sarjakuvan bibliografisena lähdeteoksena. Myös kirjat ja elokuvat saavat osansa. Seuraavat lainaukset kirjasta avaavat sen yksityiskohtaisuutta ja monipuolisuutta:
”Marraskuussa 1954 ilmestyi alun perin englannista käännetty Korkeajännityssarja Murhaaja Olympialaisissa, jossa salapoliisitar Leslely Shane ratkaisee Helsingin olympialaisissa (1952) tehdyn murhan.” (s. 61). Kyseessä on Korkeajännitys N:o 22/1954.
Köyhäinapuhousut 1957: ”Mammi käski Maurin ilmoittaa opettajalle, että ei ole varaa ostaa kouluhousuja, joten jollei Maurille saada pitkiä housuja, niin hän ei voi käydä koulua. Mauri sai opettajalta lapun, joka oikeutti hakemaan housut sosiaalihuollon piikkiin. Mammi ja Mauri kävivät teettämässä vaatturilla housut keskikaupungilla, Frenckelin talossa. Ne tehtiin tosi rumasta vihreästä kankaasta, mutta olivatpahan ainakin pitkät housut. Mauria hävetti pitää sosiaalipöksyjä ja vielä rumia sellaisia, joten hän päätti kasvaa mahdollisimman nopeasti niistä ulos. Onneksi niiden jälkeen ei enää tarvinnut pyytää köyhäinapuvaatteita.” (s. 110)
”Amer-tupakkayhtiön Boston suuntasi omat tupakat erityisesti lapsille valmistamalla 10 savukkeen ’pikku-Bostonia’, jonka pystyi ostamaan vähilläkin, vaikkapa tsuppaamalla tienatuilla tienesteillä.” (s. 113)
1961: ”Oppikouluun meno eli oppipöpöksi ryhtyminen vieroitti Mauken Veksistä ja muista ikäisistään Härmälän hanuista. Hän ajautui ikään kuin Sipulin ydinkerroksen ulkopuolelle. Elettiin voimakkaasti luokkayhteiskuntaa ja Härmälän slummista kävi herrojen koulua vain pienenpieni murto-osa. Oma kansakoulu oli ollut ja on edelleen kadun toisella puolella – nyt kiellettynä alueena ja oppikoulu 6 km:n päässä keskikaupungilla yhtenä monien kasvottomien herrojen koulujen seassa” (s. 213)
”60-luku oli ollut valtavaa musiikillista ilotulitusta ja aina kun tuntui, että nyt oli kuullut radiosta maailman hienoimman kappaleen, niin jo seuraavana päivänä tuli vieläkin parempi kappale. Musiikki täytti suuren osan elämää ja Snoopy (Mauri) hankkikin radion jälkeen magnetofonin eli nauhurin, jolle oli hyvä kerätä parhaita paloja ja kuunnella loputonta musiikillista ilotulitusta tauotta… ” (s. 490)
Mauri ”Moog” Konttinen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja on toiminut myös kääntäjänä (mm. Kellopeliappelsiini 1991), tietokirjailijana ja sarjakuvakäsikirjoittajana.
Elämän kartoitus osa II (2013, 630 s.) kattaa vuodet 1970–76 ja se on tärkeä opus muun muassa Suomi-rockin synnyn dokumentoijana. Trilogian viimeinen osa päättyy vuoteen 1985. Tämä kirja ei ole vielä ilmestynyt.
Lähde:
Mauri ”Moog” Konttinen: Elämän kartoitus osa I 1950–1970. Lempo Kustannus. Turku 2010. 490 s.