Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
400 sivua
Vertailevaa ja tilastollisesti edustavaa tutkimustietoa lähiöasukkaiden kokemuksista tarvitaan kipeästi.
Ikääntyneet ovat Helsingissä viime vuosina perustaneet yhdistyksiä ja ryhtyneet rakennuttajiksi.
65-vuotiaiden helsinkiläismiesten jäljellä olevan elinajan pituus on jo lähes 18 vuotta.
Kaupunkitiedon kokoamisella on Helsingissä pitkät perinteet, ja pisimmät tilastojen aikasarjat ulottuvat 1800-luvulle asti.
Eroa selittänee muun muassa se, että maasta toiseen muuttavat ihmiset ovat usein lähtömaansa terveimpiä.
Eurooppalaisessa vertailussa maahanmuutto on Suomessa ja Helsingissä vielä määrällisesti melko vaatimaton ilmiö.
Erityisesti vehreys, väljyys ja pihapiirin rauhallisuus saavat kiitosta.
Asuntotuotannon määrään ja rakenteeseen kohdistuvat tavoitteet ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmenten aikana.