Mitä on monipaikkainen asuminen, ja millä tavoin ilmiö vaikuttaa Helsinkiin ja Uuteenmaahan nyt tai tulevaisuudessa? Onko koronavuosi lisäämässä kaupungeista pakoa, kuten julkisuudessa on esitetty? Kvartti keskusteli monipaikkaisuuteen perehtyneiden tutkijoiden kanssa, joista kauimpana työskentelevä osallistui virtuaalitapaamiseen Oulusta käsin.

Myllypuroa käsittelevä uutisointi Helsingin Sanomissa on alueella toteutettujen laajamittaisten kehityshankkeiden myötä muuttunut aiempaa myönteisemmäksi etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana. Myllypuro on lehden sivuilla kehittynyt uhkaavasti ikääntyvästä ja pelastustoimia kaipaavasta alueesta lähiökehityksen malliesimerkiksi. Vaatimattomammin kehitetyn naapurilähiö Kontulan mediakuva sen sijaan on samaan aikaan synkistynyt, alueen toimiessa lehden sivuilla yhä useammin itäisten lähiöiden epäkohtien kotipaikkana.

Käyttäjien tuottamat paikkatietoaineistot, kuten sosiaalisen median sisällöt ja matkapuhelinaineistot, tuovat uusia mahdollisuuksia kaupunkitilan ja viheralueiden käytön ymmärtämiseen. Helsingistä kootut tulokset osoittavat, että aineistot tarjoavat uutta tietoa viheralueiden käytöstä, kunhan eri aineistolähteiden ominaispiirteet ja puutteet huomioidaan. Siinä missä sosiaalisen median aineisto kertoo esimerkiksi Keskuspuiston vapaa-ajan käytöstä ja kansainvälisten turistien suosimista paikoista, urheilusovellusaineistot paljastavat puiston läpi kulkevan työmatkaliikenteen rytmin.

Helsingin kaupunki suunnittelee toimintaansa tilanteessa, jossa koronaviruspandemia on merkittävästi heikentänyt julkisen sektorin toimijoiden tulevaisuudennäkymiä. Kaupungin tulee tarjota toimivia palveluja kasvavalle asukasjoukolleen myös poikkeustilanteissa, joissa resurssit niiden tuottamiseen saattavat olla aikaisempaa niukemmat.

Asunto- ja toimitilarakentamisen toteutuva rakentamistehokkuus on vahvasti riippuvaista saavutettavuudesta. Helsingin seudulla ei ole kuitenkaan aina onnistuttu hyödyntämään saavutettavuudeltaan hyviä sijainteja ja niiden potentiaalia riittävällä maankäytön tehokkuudella. Kaupunkitaloustieteen maankäyttömallin avulla on mahdollista analysoida saavutettavuuden ja maankäytön välistä yhteyttä. Tämä artikkeli perustuu tutkimushankkeeseen, jonka mukaan monilla alueilla Helsingissä ja muualla Helsingin seudulla olisi saavutettavuuteen pohjautuen kysyntää nykyistä tehokkaammalle maankäytölle. Sitä kautta löytyisi myös huomattava määrä rakentamisen tiivistämispotentiaalia.

Vuosi 2019 oli pääkaupunkiseudun asuntotuotannon ennätysvuosi. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla valmistui yhteensä 16 056 asuntoa eli huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin tällä alueella.

Helsingin turvallisuustutkimuksessa selvitettiin asukkaiden naapuruussuhteita ja niiden yhteyttä koettuun turvallisuuteen. Yhteydenpidossa naapureihin ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia edelliseen tutkimuskertaan nähden. Uutena teemana tutkimuksessa kysyttiin sitä, miten vastaajat arvelevat naapurustonsa asukkaiden puuttuvan erilaisiin häiriötilanteisiin. Nämä kysymykset paljastivat asuinalueiden välillä huomattavia eroja, jotka tosin selittyvät pitkälti alueiden erilaisen väestörakenteen kautta.

Väestöryhmien asumisen voimakas alueellinen eriytyminen eli segregaatio nähdään yleisesti ongelmallisena piirteenä kaupungin tasapainoisen kehityksen kannalta. Yksi segregaation aspekti on etninen eriytyminen, johon tämä artikkeli keskittyy. Artikkelissa selvitetään, kuinka eriytyneesti kantaväestöstä vieraskielinen tai ulkomaalaistaustainen väestö asuu yhtäältä Helsingissä ja toisaalta muissa kaupungeissa. Painopiste on kotimaisessa vertailussa, mutta mukana on myös pohjoismaista vertailua. Keskeinen tulos on, että asumisen etninen eriytyminen on Helsingissä keskitasoa verrattuna muihin Suomen suuriin kaupunkeihin ja matalahkoa verrattuna esimerkiksi Ruotsin kaupunkeihin.

Kasvavat kaupungit tarvitsevat maata. Jo 1900-luvun alusta alkaen Suomen kaupungistuminen kiihdytti niin Helsingin kuin myös Espoon kauppalan ja Helsingin maalaiskunnan väestönkasvua, mistä syystä Helsingin kaupunki pyrki koko 1900-luvun varmistamaan kasvulleen välttämättömän maan sekä ostoin että alueliitoksin. 1960-luvun lopulla, parikymmentä vuotta suuren alueliitoksen (ks. alempana) jälkeen, Helsingin kaupungin johto ryhtyi valmistelemaan uutta alueliitosta. Tämä artikkeli tarkastelee vuosina 1970–72 tehtyä alueliitosselvitystä ja asettaa sen osaksi pääkaupunkiseudun kasvua.

Koulujen väliset osaamiserot ovat olleet Suomessa kasvussa, ja yksi merkittävä tekijä kehityksen taustalla on koulujen oppilasalueiden väestörakenne. Väestörakenteeseen vaikuttaa muun muassa lapsiperheiden muuttoliike, eli käytännössä se, millaisilla alueilla kouluikäisten lasten vanhemmat haluavat asua. Lapsiperheiden muuttoliikkeessä on havaittavissa varsin selkeitä toisia alueita torjuvia ja toisia suosivia piirteitä. Koulujen oppilaspohjan eriytymisen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät kuitenkaan ole koululaiset, vaan ne lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten lapsiperheiden muutot Helsingissä suuntautuvat, ja miten valinnat muovaavat koulujen oppilasalueiden väestöpohjaa.