Helsinki osallistuu Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Harrastamisen Suomen malliin, jossa kaikille lapsille ja nuorille pyritään takaamaan harrastamisen mahdollisuus. Harrastamisen Suomen mallissa tarkoituksena on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastusten määrällinen lisääminen ei ole itseisarvo, vaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen harrastusten avulla. Harrastamisen Suomen mallin taustalla on oletuksia harrastamisen hyvinvointivaikutuksista, kuten se, että harrastaminen ehkäisee syrjäytymistä, voi vähentää eriarvoisuutta nuorten välillä ja lisää nuorten ”pärjäävyyttä”. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020).

Suurimmalla osalla helsinkiläisistä lapsista ja nuorista on jokin viikoittainen harrastus. Lasten ja nuorten harrastaneisuudessa ja harrastusmahdollisuuksissa esiintyy kuitenkin eroja sukupuolen, syntyperän, asuinalueen ja perhetaustan mukaan.

Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten osuus nuorista ikäluokista kasvaa lähiaikoina voimakkaasti. Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää tietää, miten ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret voivat ja miten he löytävät oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja Helsingissä. Kantaväestöön verrattuna ulkomaalaistaustaisilla yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät aina toteudu, ja erilaisia hyvinvointieroja ilmenee monilla elämän osa-alueilla.

Tutkimusjulkaisussa tarkastellaan ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten hyvinvointia Helsingissä. Tarkastelut tehdään pääosin syntyperän mukaan vertaamalla suomalais- ja ulkomaalaistaustaisia, mutta mukana on myös analyysejä maahanmuuton sukupolvien mukaan.

Pienten lasten määrä kasvaa Helsingissä nyt vain asuntorakentamisen uusilla alueilla. Takana on lähes kymmenen vuoden jakso, jolloin lasten määrä lisääntyi myös vanhassa asuntokannassa.

Koulujen väliset osaamiserot ovat olleet Suomessa kasvussa, ja yksi merkittävä tekijä kehityksen taustalla on koulujen oppilasalueiden väestörakenne. Väestörakenteeseen vaikuttaa muun muassa lapsiperheiden muuttoliike, eli käytännössä se, millaisilla alueilla kouluikäisten lasten vanhemmat haluavat asua. Lapsiperheiden muuttoliikkeessä on havaittavissa varsin selkeitä toisia alueita torjuvia ja toisia suosivia piirteitä. Koulujen oppilaspohjan eriytymisen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät kuitenkaan ole koululaiset, vaan ne lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten lapsiperheiden muutot Helsingissä suuntautuvat, ja miten valinnat muovaavat koulujen oppilasalueiden väestöpohjaa.

Maahanmuuttajien lapset suorittavat pääkaupunkiseudulla toisen asteen tutkinnon keskimäärin harvemmin kuin suomalaistaustaiset lapset. Maahanmuuttajien lasten kouluttautumisen yleisyys kuitenkin vaihtelee paljon eri ikäisinä ja eri alueilta Suomeen saapuneiden lasten välillä. Nämä vertailut eivät kuitenkaan huomioi maahanmuuttajataustaisten ja suomalaistaustaisten perheiden välisiä sosioekonomisia eroja.

Tässä artikkelissa tarkastellaan helsinkiläisten peruskoululaisten asennetta koulunkäyntiin ja koettuja vaikeuksia koulunkäynnissä. Aineistona on Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 aineisto. Helsinkiläiset peruskoulun oppilaat pitävät koko maata enemmän koulunkäynnistä. Kouluterveyskyselyn mukaan niillä oppilailla, jotka eivät pitäneet koulunkäynnistä, oli selvästi useammin eri hyvinvoinnin vajeita ja usein myös puutteita oppimistaidoissa. Vanhempien asenteella koulunkäyntiin ja myös perheen koetulla taloudellisella tilanteella oli yhteys lapsen koulunkäynnistä pitämiseen ja oppimistaitoihin.

Artikkelissa selvitetään Helsingin perusopetuksen 4.–5.- ja 8.–9.-luokkalaisten sekä lukion ja ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden liikunnan harrastamista. Alakoululaisista 45 prosenttia harrastaa arkiliikuntaa päivittäin vähintään tunnin, yläkoululaisista viidennes ja toisen asteen opiskelijoista vielä harvempi. Ammattioppilaitosten opiskelijat liikkuvat muita vähemmän, ja heistä erityisesti tytöt. Ulkomaalaistaustaisilla nuorilla sekä omatoimisen että seuroissa tapahtuvan liikunnan harrastaminen on kaikilla kouluasteilla vähäisempää kuin kantaväestön nuorilla.

Artikkelissa selvitetään Helsingin alakoulujen 4.–5.-luokkalaisten osallisuutta tarkastelemalla, missä määrin he ovat osallistuneet koulun toiminnan suunnitteluun ja toisaalta kokevat itse kuuluvansa osaksi erilaisia yhteisöjä. Ulkomaalaistaustaiset oppilaat, varsinkin tytöt, olivat osallistuneet muita useammin koulun asioiden suunnitteluun. Suomalaistaustaiset oppilaat kokivat ulkomaalaistaustaisia useammin olevansa tärkeä osa eri yhteisöjä koulussa ja koulun ulkopuolella. Tytöillä yhteisöihin kuuluminen oli hieman poikia yleisempää.

Kaupunkien alueellinen eriytyminen näkyy voimakkaasti peruskoulujen oppilasalueilla. Esimerkiksi Helsingissä erot korkeakoulutettujen aikuisten osuuksissa nousevat jopa viisinkertaisiksi. Nämä sosiaalisten toimintaympäristöjen erot heijastuvat koulujen arkeen ja oppimistuloksiin. Ulotamme artikkelissamme alueellisen tarkastelun ensimmäistä kertaa myös päiväkoteihin. Millaisiksi toimintaympäristöjen erot esimerkiksi aikuisväestön koulutustasossa piirtyvät varhaiskasvatuksen osalta?