Kaupunkilaisten näkemykset asuinalueiden viihtyisyydestä ja turvallisuudesta ovat Helsinki-barometri-kyselytutkimuksen mukaan heikentyneet jonkin verran. Muutoksia ei kuitenkaan havaittu tasaisesti kaikkialla, vaan kaupungin sisällä on merkittäviä alueellisia eroja. Myös sukupuolten väliset erot olivat monin paikoin huomattavia. Ensimmäistä kertaa kaupunkilaisilta kysyttiin barometrissa näkemyksiä myös kaupungin keskustaan liittyen. Suurin osa vastaajista piti keskustaa viihtyisänä, mutta turvallisena viikonloppujen ilta-aikaan sitä piti vain puolet. Tässä katsauksessa käsitellään kaupunkistrategian näkökulmasta keskeisimpiä mittareita – koettua elämänlaatua, viihtyisyyttä ja koettua turvallisuutta – keskustaa koskevilla uusilla tiedoilla täydennettynä.

Helsingin tavoitteena on olla kaupunki, jossa asuinalueet eivät eriydy ja kaikkialla on mahdollista elää turvallista ja viihtyisää elämää positiivisesti omaleimaisissa kaupunginosissa. Tavoitteensa saavuttamiseksi kaupunki tarvitsee tutkittua tietoa helsinkiläisten arjen turvallisuudesta. Helsingin turvallisuustutkimuksessa selvitetään kolmen vuoden välein kaupunkilaisten kokemuksia turvallisuudesta yleisesti, omalla asuinalueellaan ja kaupungin keskustassa. Tuorein kyselytutkimus ajoittui vuoden 2021 loppuun koronapandemian aikaan ja ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Uusimman Helsingin turvallisuustutkimuksen avovastauksissa korostuivat sosiaaliset pelot kaupunkitilassa, kuten huoli toisten ihmisten epäilyttävästä käyttäytymisestä. Vastaajat kokivat avovastausten perusteella turvattomuutta paitsi omakohtaisesti myös läheistensä sekä itseään haavoittuvampiin ryhmiin kuuluvien puolesta. Nuorisojoukot ja nuorten jengiytyminen nousivat huolenaiheena esiin tavalla, jota aiemmissa turvallisuustutkimuksissa ei ole nähty. Poliisin läsnäoloa kaivataan asuinympäristöön enemmän.

Segregaation ehkäiseminen on teema, joka toistuu kaupunkien toimintasuunnitelmissa. Erilaisten hallintamuotojen sekoittaminen on eräs keino, jolla segregaatioon on yritetty puuttua. Käytännössä tämä on tarkoittanut päätöksiä muun muassa sitä, miten julkisin varoin tuettu vuokrakanta sijoitetaan: mikä on sopiva määrä tuettua vuokrakantaa? Onko olemassa jokin kynnysarvo, jota ei pitäisi ylittää?

Tässä tutkimuksessa keskitytään asukkaiden kokemuksiin ja siihen, kuinka ne riippuvat julkisesti tuetun vuokrakannan osuudesta. Meillä ei ole aiheesta laadukasta, oloihimme soveltuvaa tutkimusnäyttöä. Tutkimuksemme tarttuu tähän kysymykseen ja pyrkii näin tuottamaan tutkimusnäyttöä, jonka pohjalta voidaan edelleen jatkaa segregaatiota, sosiaalista sekoittamista ja julkista asuntokantaa koskevaa keskustelua.

Eurooppalaisessa vertailussa maahanmuutto on Suomessa ja Helsingissä vielä määrällisesti melko vaatimaton ilmiö. Maahanmuuton ennustetaan kuitenkin jatkuvan niin nopeana, että viidentoista vuoden kuluessa vieraskielisten asukkaiden määrä Helsingissä kaksinkertaistuu nykyisestä 68 000:sta 146 000:een vuonna 2030 mennessä. Tällöin joka viides helsinkiläinen on vieraskielinen tai taustaltaan ulkomaalainen.