Talouskehitys

Talouden kasvu Helsingissä on perustunut viime vuosina etenkin korkean osaamisen toimialojen myönteiseen kehitykseen. 

Talous on kokenut viime vuosina peräkkäisten iskujen sarjan. Talouskasvu oli alkuvuodesta 2020 jo valmiiksi hidastumassa, kun koronapandemia suisti varsinkin monet palvelualat pitkäkestoisiin ongelmiin. Työttömyys  kasvoi nopeasti, ja talouskasvu pysähtyi. Kun koronarajoituksia alettiin purkaa ja talous kääntyi uudestaan kasvuun, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kaikesta huolimatta Suomen talous kasvoi vuosina 2021 ja 2022, ja työttömyys vaihtui monilla toimialoilla työvoimapulaksi. Vuodesta 2022 inflaatio on kiihtynyt nopeasti, mikä on johtanut korkojen nousuun ja heikentänyt yritysten tulevaisuuden näkymiä. Helsinki on selvinnyt kaupunkina näistä ongelmista toistaiseksi vähäisin vaurioin. Kaupungin verotulot ovat viime vuosina kasvaneet muun muassa monien erityisosaamista vaativien kasvualojen hyvän menestyksen ansiosta.

Uusimmat artikkelit

Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin mallin OmaStadin tavoitteina on vahvistaa kaupunkilaisten yhdenvertaisia vaikuttamismahdollisuuksia ja hyödyntää kaupunkilaisten asiantuntemusta palveluiden kehittämisessä. Osallistuvassa budjetoinnissa helsinkiläiset laativat ehdotuksia ja äänestävät...
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...
Pääkaupunkiseudulla sijaitsee Suomen suurin ICT-sektorilla toimivien yritysten keskittymä. Alue työllistää yli puolet Suomen ICT-sektorin henkilöstöstä ja sektorin vuosittaisesta liikevaihdosta lähes 70 prosenttia syntyy pääkaupunkiseudulla. ICT-sektori on useiden taloudellisten tunnuslukujen...
Työllisyyden kasvu on viime vuosina nojautunut vahvasti osa-aikatyön lisääntymiseen sekä Helsingissä että Suomessa. Joka viides helsinkiläinen palkansaaja työskentelee osa-aikaisesti, yleisimmin naiset, nuoret ja ulkomaalaistaustaiset. Lähes puolet majoitus- ja ravintola-alalla työskentelevistä...
Helsinkiläisten tulokehitys on ollut varsin hyvä vuosien 2022–2024 huonoista talousuutisista huolimatta. Palkat ovat nousseet parin viime vuoden aikana Helsingissä keskimäärin enemmän kuin koko maassa tai muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Myös eläkkeet ja työttömyysetuudet kasvoivat...
Suuret kaupungit ovat ryhtyneet toteuttamaan ohjelmallista kiertotalouspolitiikkaa. Helsinki on hyväksynyt kiertotalouden toimenpideohjelman, Oulu on laatinut kiertotalouden tiekartan, ja Tampereella on kiertotaloussuunnitelma. Kaupunkien tavoitteena on hillitä neitseellisten luonnonvarojen...