Monien maailmankaupunkien tavoin Helsingin väestö on yhä monimuotoisempaa. Kielten ja kulttuurien kirjo on suuri, ja sinkkutalouksien lisäksi kaupungissa on monimuotoisia asuntokuntia ja perheitä. Helsingissä on muuhun maahan ja myös muihin pääkaupunkiseudun kuntiin verrattuna enemmän yksinasujia: joka toisessa helsinkiläisasunnossa asuu vain yksi henkilö. Lapsiperheitä helsinkiläisistä asuntokunnista on noin viidennes, ja lisäksi monissa perheissä on vuoroasuvia lapsia. Helsinki on useiden yliopistokaupunkien tavoin ikärakenteeltaan koko maan keskiarvoon verrattuna väestöltään nuorekas kaupunki. Koko maan tavoin myös ikääntyneen väestön määrä Helsingissä kasvaa kuitenkin voimakkaasti.
Helsingin väestö on muuta Suomea nuorempaa.
Vieraskielisten osuus Helsingin väestöstä on runsas viidennes.
Perheisiin kuuluu noin kaksi kolmasosaa kaupungin väestöstä.