- Helsinki on saanut viime vuosina pääasiassa muuttovoittoa, eli kaupunkiin on muuttanut enemmän ihmisiä kuin sieltä pois.
- Muuttovoitosta suurin osa on tullut nuorista aikuisista.
- Helsingin saama muuttovoitto on ollut ennätyksellisen suurta vuosina 2023–2025.
Vuodet 2023–2025 olivat Helsingissä ennätyksellisen suuria muuttovoittovuosia. Vuosittaiset vaihtelut muuttoliikkeessä ovat tyypillisesti olleet 2000-luvulla suuria, 1 500 hengen muuttotappiosta yli 10 000 hengen muuttovoittoon (2023). Muuttoliikkeessä on ollut huomattavia eroja myös muuton lähde- ja kohdealueiden suhteen. Muuttovoittoa on tullut Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta ja ulkomailta, mutta muuttotappio on kohdistunut erityisesti Helsingin seudun kuntiin, joihin Helsingistä on muutettu runsaasti.
Helsingin saama muuttovoitto on tullut suurimmilta osin 17–24-vuotiaista. Myös 25–34-vuotiaista on tullut viime vuosina muuttovoittoa, mutta selkeästi nuorempaa ikäluokkaa vähemmän. Muuttotappio on kohdistunut 35–44-vuotiaisiin, mutta myös vähäisissä määrin 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmään. Alle 17-vuotiaiden ikäryhmästä Helsinki on saanut muuttovoittoa.
Ulkomainen muuttoliike on kasvanut viime vuosina huomattavan paljon. Ulkomainen muuttovoitto oli ennätyksellistä, 8 200 henkeä, vuonna 2023. Vuonna 2025 sen määrä, 3 200 henkeä, pieneni hieman edellisvuosista, mutta oli edelleen 2010-lukuun verrattuna suuri.
Muuttoliike kaupungin rajojen yli on ollut kuitenkin selvästi sisäistä muuttoliikettä pienempää. Kaupungin sisällä tehtyjen muuttojen määrä on vaihdellut 2000-luvulla 73 000 hengestä lähes 110 000 henkeen, samalla kun Helsinkiin muuttaneiden määrät ovat vaihdelleet 31 000–48 300 hengen välillä ja kaupungista pois muuttaneiden määrät 31 000–42 700 hengen välillä.