- Kaupungin verotulojen kehitys on ollut hyvä talouden kriiseistä huolimatta.
- Helsingin saamat verotulot koostuvat etenkin kunnallisverosta, mutta myös yhteisö- ja kiinteistöveroilla on suuri merkitys.
Kunta-Helsingin talous toteutui jonkin verran talousarviossa oletettua paremmin vuonna 2024. Tilikauden tulos oli 336 miljoonaa euroa, joka on 138 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Tulos oli aiempiin vuosiin verrattuna vastaavalla tasolla.
Helsingin verotulot muodostuivat vuonna 2024 kunnallisveron, yhteisöveron ja kiinteistöveron tuotoista. Suurimman osan Helsingin verotuloista muodosti vuonna kunnallisvero, jonka määrä oli yli miljardi euroa. Yhteisövero tuotti noin 450 miljoonaa euroa ja kiinteistövero noin 350 miljoonaa euroa.