Ruotsinkielisen väestön ennuste

  • Ruotsinkielisen väestön määrä kasvaa Helsingissä vajaalla 2 800 hengellä vuoteen 2040 mennessä.
  • Ruotsinkielisten osuus koko Helsingin väestöstä laskee hieman.   
  • Ruotsinkielisten määrä kasvaa eniten Keskisessä ja Kaakkoisessa suurpiirissä. 

Äidinkieleltään ruotsinkielisen väestön määrän ennustetaan olevan 40 100 henkeä vuonna 2040, mikä on hieman alle 2 800 henkeä nykyistä enemmän. Väestöosuuden ennakoidaan kuitenkin laskevan vuoden 2025 lopun 5,4 prosentista noin 4,9 prosenttiin, koska kaupungin väestö kokonaisuudessaan kasvaa nopeammin.

Ruotsinkielisten varhaiskasvatusikäisten lasten määrä vähenee hieman lähivuosina, mutta palaa nykytasolle 2030-luvulla. Peruskouluikäisten määrä pienenee 2030-luvun lopulle saakka. Toisen asteen koulutusikäisten määrä kasvaa 2030-luvun alkupuolelle asti, mutta pienenee sen jälkeen loppuvuosikymmenen ajan. 19–64-vuotiaiden määrä kasvaa noin 3 800 hengellä vuoden 2025 lopun 21 200 hengestä noin 25 000 henkeen vuoden 2040 loppuun mennessä.

Yli 75-vuotiaita ruotsinkielisiä oli reilut 4 800 henkeä vuonna 2025. Ikäryhmän koko pysyy lähellä nykyistä tasoa ja pienenee sen jälkeen noin 4 300 henkeen vuoteen 2040 mennessä.

Ruotsinkielisten määrä kasvaa erityisesti Keskisessä suurpiirissä, jossa myös asuntorakentaminen on vilkasta. Keskisessä suurpiirissä kasvua on ennustekaudella 2026–2040 noin 1 500 henkeä ja Eteläisessä suurpiirissä noin 1 400 henkeä. Östersundomin suurpiirissä kasvua on noin 400 henkeä. Läntisessä, Itäisessä ja Pohjoisessa suurpiirissä ruotsinkielisen väestön määrä vähenee vuoteen 2040 mennessä.