Kuluttajien ja yritysten näkymät

  • Kuluttajien luottamus heidän omaan talouteensa on varovaisen optimistinen. Koko maan talouden kehitystä koskevat odotukset ovat kuitenkin edelleen heikot.
  • Yritysten suhdannenäkymät kohentuivat alkuvuonna 2026.

Pääkaupunkiseudun asukkaiden odotukset heidän oman taloutensa suhteen ovat vähitellen parantuneet, mutta koko usko Suomen talouden myönteiseen kehitykseen on vielä vähäistä. Yritykset näkevät suhdannetilanteensa vielä pääosin heikkona, mutta vuotta 2026 koskevat suhdanneodotukset ovat jo selvästi myönteiset.

Yritysten suhdannenäkymät perustuvat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) neljännesvuosittaiseen yritysbarometriin, jossa kysytään yrityksiltä arvioita vallitsevaan suhdannetilanteeseen ja odotuksiin tulevasta suhdannekehityksestä. Uudellamaalla palveluyritysten näkemys niiden omasta tilanteesta ja tulevaisuutta koskevista odotuksista laskivat yhtäjaksoisesti kesästä 2022 alkaen, mutta lasku näyttää hidastuneen loppuvuoden aikana, ja tammikuussa 2023 mitattiin jo vähäistä nousua. Teollisuuden suhdannenäkymien alamäki näyttää myös ainakin toistaiseksi pysähtyneen.