Rakentaminen

Rakentamisen neljännesvuosikatsaus Helsingissä Q3/2025

Vuoden kolmannen neljänneksen lopussa vuoden aikana valmistuneita asuntoja oli 3 204. Se ylittää selkeästi viime vuoden vastaavan ajankohdan tilanteen. Aloitettujen (2 131) ja rakennusluvitettujen (2 107) asuntojen määrissä sen sijaan jäädään hieman viime vuoden lukemista.

Reippaasta valmistumisesta yhdistettynä vähäisempiin aloituksiin johtuen, rakenteilla olevien asuntojen määrä on jatkanut laskuaan ollen nyt noin 600 asuntoa vähemmän kuin kesäkuun lopussa. Rakenteilla olevan asuinkerrosalan määrä on noin 414 000 kerrosneliömetriä, mikä jatkaa jo vuonna 2022 alkanutta laskua. Muun kuin asumisen kerrosala sen sijaan on kasvanut toisesta neljänneksestä edelleen. Kaikesta rakenteilla olevasta kerrosalasta 42 % on asumista.

PowerBI-upotuksen tiedot ovat Facta-kuntarekisteristä. Asuntomäärissä ovat mukana uusien rakennusten, laajennusten ja käyttötarkoituksen muutosten huoneistolisäykset. Kuukausittaiset asuntomäärät ovat seurantatietoa, jota voidaan tarkentaa rekisteritietojen päivittyessä jälkikäteen. Tämä tulee ottaa huomioon tehtäessä johtopäätöksiä tiedon perusteella. Voit avata raportin isompana uuteen välilehteen valitsemalla oikeassa alakulmassa 'Avaa uudessa ikkunassa'. 

PowerBI-upotuksen visualisoinnit eivät ole täysin saavutettavia.