Jalankulku

Jalankulkijamääriä seurataan kesällä tehtävillä käsilaskennoilla sekä ympäri vuoden käytössä olevilla seitsemällä laskentalaitteilla. Laskimista viisi sijaitsee keskustassa, yksi Malmilla ja yksi Itäkeskuksessa. Jatkuvien laskentatietojen avulla saadaan taustatietoa jalankulun ajallisista ja vuodenajan mukaisista vaihteluista.

Jalankulku on selvästi vähemmän riippuvaista vuodenajasta kuin pyöräily. Perinteisesti joulukuu ja kesäkuukaudet ovat olleet vilkkaimpia kävelykuukausia ydinkeskustassa. Erityisesti elokuussa ulkomaisten turistien määrä on ollut suurimmillaan. Joulun ostoskausi on tuonut keskimääräistä enemmän jalan tapahtuvaa asiointia keskustaan. Vuodesta 2020 jalankulkijamääriin on vaikuttanut koronaepidemia, siihen liittyvät rajoitukset ja suositukset sekä näiden myötä tapahtunut muutos ihmisten liikkumistarpeissa. Erityisesti etätyö vaikuttaa keskustan jalankulkijamääriin, kun etätyöhön jääneiden asiointi ja liikkuminen tapahtuivat pääasiassa asuinalueiden läheisyydessä.