Kuolleisuuserot ovat tärkeä osa eriytymiskehitystä
Erityisesti suurten kaupunkiseutujen alueellista eriytymiskehitystä on viime vuosina tarkasteltu useasta näkökulmasta, ja Helsingissäkin kaupungin sisäisten erojen on havaittu olevan suuria ja monialaisesti ilmeneviä (esim. Bernelius & Vaattovaara, 2016; Andersson ym., 2017; Mäki, 2017; Rosengren ym., 2024).
Kuolleisuus on eräällä tavalla äärimmäisin eriytymisindikaattori, ja monet muut eriytymisindikaattorit kulminoituvat kuolleisuuseroina. Kuolleisuuden ja sosioekonomisen aseman välinen yhteys onkin voimakkaan selkeä (Link & Phelan, 1995; Lynch & Kaplan, 2000; Mäki & Martikainen, 2016). Vaikka kuolleisuuseroja on perinteisesti tarkasteltu pääasiassa sosioekonomisten ryhmien välisinä eroavaisuuksina, on alueellisten kuolleisuuserojen tutkimuksella Helsingissä jo varsin pitkä perinne. Myös kuolemansyiden vaikutusta alueellisiin eroihin on tarkasteltu, mutta käytetyt aluejaot ovat olleet moninaisia. Kuolemansyyvaikutusta on satunnaisvääristymien välttämiseksi tarkasteltu esimerkiksi yhdistelemällä kaupungin suurpiirejä (Valkonen ym., 2008; Mäki, 2015a) sekä peruspiirejä (Mäki, 2015b).
Ylipäätään tarpeeksi päivittynyttä tietoa alueellisista kuolleisuuseroista Helsingin sisällä ei ole saatavilla. Suuria kaupunkiseutuja tunnuksenomaisesti määrittävä polarisaatio on tyypillisesti ilmentynyt myös laajoina Helsingin sisäisinä terveys- ja kuolleisuuseroina. Onkin tärkeää arvioida, miten yleinen eriytymiskehitys ilmenee nimenomaisesti Helsingin alueellisessa kuolleisuuskuvassa. Tässä katsauksessa alue-eroja tarkastellaan suurpiirien tasolla, joita on Helsingissä kahdeksan (ks. kuva 1).
Tulokset
Helsingin suurpiirien välillä on selviä eroja elinajanodotteessa
Tulokset paljastavat Helsingin sisäisten erojen olevan yhä merkittäviä. Eteläisen suurpiirin 30-vuotiailla miehillä oli vuosien 2016–2020 välisenä viisivuotiskautena edessään keskimäärin lähes kuusi elinvuotta pitempi elinkaari kuin samanikäisillä Keskisen suurpiirin miehillä. Muiden suurpiirien elinajanodotteet ovat keskenään verrattain samansuuntaisia (Kuvio 1).
Kuviosta 2 on nähtävissä Eteläisen ja Keskisen suurpiirin muodostavan miesten tavoin myös naisten elinajanodotteiden ääripäät. Naisten alueelliset elinajanodote-erot ovat kuitenkin tyypillisesti pienempiä kuin miehillä, ja tämä on havaittavissa myös Helsingissä. Eteläisen ja Keskisen suurpiirin välinen elinajanodote-ero on viimeisimmän viisivuotisjakson aikana miesten kohdalla 5,6 vuotta, kun se naisten kohdalla on 3,1 vuotta.
Helsingin sisäiset erot elinajanodotteessa ovat naisten kohdalla laajempia kuin Espoossa ja sekä miesten että naisten keskuudessa laajempia kuin Vantaalla. Vantaan suuralueet ovatkin sosioekonomisilta ja rakenteellisilta ominaisuuksiltaan niin samankaltaisia, ettei Helsingin kaltaista polarisaatiota ole suuraluetasolla Vantaalla havaittavissa. Espoossa miesten elinajanodote-erot sijoittuvat suuruudeltaan Helsingin ja Vantaan väliin, kun taas naisilla erot ovat laveimmillaan juuri Espoossa. Samalla elinajanodotteet ovat Espoossa verrattain korkeita kaikilla suuralueilla.
Alueelliset elinajanodote-erot ovat kasvaneet Helsingissä
Helsingissä elinajanodote on kasvanut tarkastelujakson aikana jokaisessa suurpiirissä, mutta kasvu ei ole jakautunut alueiden välillä tasavertaisesti. Suurpiirien välinen elinajanodote-ero on kasvanut miehillä vuosien 1991–1995 viisivuotisperiodin 4,8 vuodesta 5,6 vuoteen vuosina 2016–2020 (Kuvio 3). Vastaavana aikana naisten elinajanodotteen ero on kaventunut 3,7 vuodesta 3,1 vuoteen. Naisilla erot kuitenkin vaihtelevat merkittävästi viisivuotisajanjaksojen välillä, ja elinajanodote-erojen kasvu ja lasku vuorottelevat ajassa.
Miesten ja naisten kuolleisuuden alue-erot selittyvät osin eri kuolemansyillä
Tutkimuksessa tarkastellaan alueellisten elinajanodote-erojen lisäksi kuolemansyiden merkitystä erojen taustalla. Satunnaisuuden vähentämiseksi kuolemansyykohtainen tarkastelu toteutetaan viisivuotisajanjaksojen sijasta kahdessa 15-vuotisperiodissa.
Helsinkiläismiesten elinajanodotteen erot suurpiirien välillä kasvoivat ajanjaksojen 1991–2005 ja 2006–2020 välillä 4,7 vuodesta 5,7 vuoteen. Naisten elinajanodote-ero on kasvanut 2,7 vuodesta 3,4 vuoteen. Naistenkin kohdalla elinajanodotteen alueellisen eron kasvu siis tulee näkyviin, kun käytetään satunnaisuudelle vähemmän herkkää pidempää ajanjaksoa. Naisten alueellisten elinajanodote-erojen kasvu on havaittavissa myös Espoossa ja Vantaalla. Sen sijaan miesten elinajanodote-erojen kasvu näyttäisi olevan ominaista ainoastaan Helsingille.
Ajanjaksolla 2006–2020 elinajanodote erosi helsinkiläismiehillä kaikkein eniten Eteläisen ja Keskisen suurpiirien välillä. Tätä elinajanodote-eroa näyttäisivät miesten kohdalla selittävän pääasiassa verenkiertoelinten sairaudet sekä ulkoiset syyt, joita ovat alkoholiperäiset taudit, tapaturmainen alkoholimyrkytys, muut tapaturmat, väkivalta ja itsemurhat (Kuvio 4). Verenkiertoelinten sairaudet selittivät kaksi vuotta (35 %) Eteläisen ja Keskisen suurpiirin välisestä 5,7 vuoden elinajanodote-erosta. Ulkoisten kuolemansyiden kontribuutio oli lähes yhtä merkittävä – 1,9 vuotta (32 %). Syöpien merkitys jää vähäiseksi, sillä kontribuutio oli vain 0,4 vuotta (7 %). Pääosa jäljelle jäävästä erosta selittyi muilla sairauksilla, jotka selittivät erosta 1,5 vuotta (26 %).
Aiemmin havaittiin naisten elävän keskimäärin pitempään kuin miesten, mutta tämän lisäksi eri kuolemansyiden merkityksessä alue-erojen taustalla on merkittävää vaihtelua. Naisten kohdalla ulkoiset syyt selittivät ajanjaksona 1991–2005 3,4 vuoden erosta vain 0,2 vuotta (7 %) (Kuvio 5). Periodina 2006–2020 naisten elinajanodote-erot selittyvät lähes kokonaan muiden tautien (pl. verenkiertoelinten sairaudet ja syövät) sekä verenkiertoelinten sairauksien vaikutuksella, joiden osuudet olivat kaksi vuotta (59 %) sekä 0,9 vuotta (26 %). Syöpien kontribuutio oli miesten tavoin marginaalinen, vain 0,3 vuotta (9 %).
Pohdinta
Muut sairaudet kuin verenkiertoelinten taudit ja syövät myötävaikuttavat elinajanodotteiden eriytymiskehitykseen
Merkittävin ajallinen muutos Helsingin kuolleisuuskuvassa liittyy niihin tauteihin, jotka eivät muodosta itsenäisiä kategorioitaan, eli muut taudit kuin verenkiertoelinten sairaudet ja syövät. Nämä muut taudit kattavatkin nyt valtaosan Eteläisen ja Keskisen suurpiirien naisten välisestä 3,4 vuoden elinajanodote-erosta. Samanaikaisesti verenkiertoelinten sairauksien merkitys on selvästi vähentynyt. Miesten kohdalla muutos on ollut maltillisempi, mutta miehilläkin kyseisen tautiryhmän suhteellinen kontribuutio on kaksinkertaistunut.
Varsinaiset syyt kuolemansyykategorian merkityksen kasvun taustalla jäävät kategorian heterogeenisuuden takia epäselviksi. Kuolemansyykategoriana se on kaikista laajin, ja siihen sisältyy myös neurodegeneratiivisten sairauksien ja hengityselinten sairauksien kaltaisia yleisiä kuolemansyitä. Se, että nämä kuolemansyyt ovat yleisiä, ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että juuri ne tuottaisivat tässä kuolemansyykategoriassa havaitut alue-erot. Mahdollisesti näiden erojen taustalla on myös se, miten laitoshoito Helsingissä alueellisesti sijoittuu, sillä laitoshoidossa vakituisesti olevien kuolemat tilastoidaan hoitopaikan sijainnin perusteella.
Sukupuolittaiset erot liittyvät erityisesti ulkoisten kuolemansyiden kuolleisuuteen
Väkivaltaan, alkoholinkäyttöön sekä tapaturmiin liittyvät ulkoiset kuolemansyyt ovat voimakkaasti yhteydessä sosioekonomiseen asemaan, mutta lisäksi ne ovat miehillä kuolemansyinä huomattavasti yleisempiä kuin naisilla. Ulkoisista syistä peräisin olevat kuolleisuuserot liittyvät Mackenbachin ym. (1999) mukaan erityisesti sukupuolittaisiin eroihin käyttäytymismallien muovautumisessa, joiden takia ulkoisten kuolemansyiden riskitekijät kuten alkoholin ongelmakäyttö ovat erityisen korostuneita miesten keskuudessa. Ulkoiset kuolemansyyt eivät kuitenkaan ole ainoastaan yleisempiä miesten keskuudessa, vaan niiden yleisyydessä on valtavia sosioekonomisia eroja. Ulkoiset kuolemansyyt eivät näy naisten alueellisina eroina ja miesten alueelliset erot Eteläisen ja Keskisen suurpiirin välillä vaikuttavat ilmenevän ulkoisten kuolemansyiden osalta sosioekonomisten kuolleisuuserojen kaltaisella tavalla.
Keskisen suurpiirin elinajanodote on Helsingin selkeästi alhaisin – miksi?
Keskisessä suurpiirissä on Helsingin alhaisin elinajanodote sekä miesten että naisten keskuudessa, eikä alhaisemman elinajanodotteen suuraluetta löydy Espoosta tai Vantaaltakaan. Ero on luonteeltaan merkittävä ja suurpiiri on alhaisella elinajanodotteellaan muista suurpiireistä selkeästi erottuva. Onkin syytä pohtia mistä alueen matala elinajanodote saattaisi johtua.
Väestötieteessä alueellisia kuolleisuuseroja on perinteisesti pyritty selittämään kompositionaalisilla tekijöillä, eli sillä, minkälaisia ihmisiä kullakin alueella asuu (Koskinen ym., 2007, s. 208–221; Mäki, 2017). Aluevertailuissa usein vakioitavien tekijöiden – kuten iän ja sukupuolen – jälkeen merkityksellisin lienee sosioekonominen asema, joka läpäisee yksilön koko elämänkulun moninaisine osa-alueineen (Bourdieu, 1984; Lynch & Kaplan, 2000).
Keskinen suurpiiri koostuu laajalta osin alueista, jotka ovat historiallisesti olleet Pitkänsillan eteläpuolen asuinalueita merkittävästi huono-osaisempia. Esimerkiksi Heikki Waris (2016)[1934] kuvasi väitöskirjassaan Sörnäisten, Kallion sekä Alppiharjun alueita terveydelle vaarallisiksi, pääasiassa työläisväestön asuttamiksi alueiksi, joissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa vallitsi puutteellinen hygienia, ahtaat asumisolot, sosiaalinen epäjärjestys sekä korkea kuolleisuus. Sosiaaliset ongelmat seurasivat Keskistä suurpiiriä vielä pitkään tämän jälkeenkin, mutta viimeistään 1980-luvulta alkaen suurpiiri on ollut voimakkaan gentrifikaatiokehityksen kohteena (Mäenpää, 1991). Asuntojen keskimääräiset neliöhinnat ovat sittemmin olleet suurpiirissä varsin korkeita, joka väistämättä muovaa alueen väestön sosiodemografista ominaisluonnetta. Eittämättä osansa korkeisiin asumiskustannuksiin on alueen pääasiassa pienistä asunnoista koostuvalla asuntokannalla, mutta myös alueen houkuttelevuudella. Kokonaisuutena Keskisen suurpiirin väestö ei nykyisin enää näyttäisikään olevan sosioekonomisesti heikommassa asemassa suhteessa Helsingin muihin suurpiireihin. On kuitenkin mahdollista, että sosioekonomiset ryhmät ovat Keskisessä suurpiirissä segmentoituneet eri tavalla kuin muualla Helsingissä.
Vaikka Keskisen suurpiirin alueella asuu keskimäärin varsin hyvin pärjäävää väestöä, on alueella toisaalta luultavasti myös merkittävästi sellaista väestöä, joka ei ole päässyt osalliseksi alueen sosioekonomisesta kehityksestä. Tutkimuksessaan Mäki ja Martikainen (2016) kuvailivat pelkän peruskoulun suorittaneiden helsinkiläisten olevan monen tekijän suhteen haavoittuvaisia sekä suuremmassa riskissä erilaisille stressitekijöille. Stressaavaa elämäntilannetta saatetaan pyrkiä lääkitsemään haitallisella terveyskäyttäytymisellä, kuten alkoholin ongelmakäytöllä. Haavoittuvuus sekä taipumus niin sanottuihin haitallisiin ”coping-mekanismeihin” olisivat siis peräisin eräänlaisesta oman sosioekonomisen aseman vertailusta suhteessa muuhun väestöön. Keskisen suurpiirin osalta tämä väestönosa on mahdollisesti muodostunut aikaisempaa haavoittuvammaksi ympäröivän sosiaalisen todellisuuden näyttäytyessä entistäkin etäisemmältä ja vaikeammin saavutettavalta.
Väestöpohjaan liittyvien kompositionaalisten selitysmallien ohella alueellisia eroja on mahdollista tarkastella ympäristöllisten eli kontekstuaalisten tekijöiden avulla. Kontekstuaaliset tekijät voidaan jakaa fyysisen ympäristön ja sosiaalisen ympäristön tekijöihin (Diez Roux & Mair, 2010), joista jälkimmäistä alueelliset erot haavoittuvuudessa osaltaan jo kuvasivatkin. Keskinen suurpiiri erottuu muista suurpiireistä oleellisesti myös sillä, kuinka suuri osa kaupunkikuvasta on osoitettu alkoholinkulutukselle. Erityisesti Kallio, Sörnäinen sekä Alppiharju tunnetaankin vilkkaan yöelämän ja anniskeluravintoloiden sävyttäminä kaupunginosina. Onkin mahdollista, että Keskisessä suurpiirissä sosiaaliset vuorovaikutukset rakentuvat korostuneella tavalla alkoholinkulutukselle koko väestönkin keskuudessa, mikä alkoholinkulutuksen tuomien terveyshaittojen kautta osaltaan ilmenisi alhaisempana elinajanodotteena. Keskisen suurpiirin alhainen elinajanodote on huomioitu jo aikaisemmassakin tutkimuksessa ja selityksiä matalalle elinajanodotteelle on kontekstuaalisten tekijöiden osalta ammennettu pääasiassa fyysisen ympäristön tekijöistä, kuten vilkkaiden liikenneväylien sekä teollisuustoimintojen sijoittumisesta (Kukkonen ym., 2000; Kurenniemi & Törmänen, 2003). Toisaalta Keskinen suurpiiri ei kärsi esimerkiksi pientalovaltaisille alueille tyypillisemmistä puun polton pienhiukkaspäästöistä, joten sosiaalisen ympäristön tekijöitä voitaneen pitää todennäköisemmin vaikutuksellisempina korkealle kuolleisuudelle.
Yhteenveto ja jatkokysymykset
Vaikka helsinkiläiset elävät alueesta riippumatta keskimäärin pitempään kuin koskaan aikaisemmin, ovat Helsingissä havaitut alueelliset elinajanodote-erot varsin suuria, eikä niiden hälventäminen ole onnistunut. Espoossa ja Vantaalla miesten alueelliset elinajanodote-erot ovat kaventuneet, mutta Helsingissä nämä erot ovat kasvaneet niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Koska naisten elinajanodote-erot ovat alttiita huomattaville viisivuotisvaihteluille, on kehitystä tarpeen pitää silmällä tulevien vuosijaksojen osalta.
Esitetyistä kuvaajista havaitaan, että naisten elinajanodote-erojen kehitys ei ole ollut lineaarista – samalla kun 15-vuotisperiodit ilmaisevat elinajanodote-erojen erkaantumista, luo viimeisin viisivuotisperiodi toivoa erojen kaventumisesta. Onkin tarpeellista seurata naisten elinajanodote-erojen kehittymistä tulevina vuosina Helsingissä.
Muut taudit kuin verenkiertoelinten sairaudet sekä syövät määrittävät erityisesti naisten alueellisia kuolleisuuseroja. Kategorian heterogeenisuuden takia kategorian sisällä eniten elinajanodote-eroihin vaikuttavat kuolemansyyt jäävät kuitenkin tunnistamatta. Yleisimmät kategoriaan laskettavat kuolemansyyt ovat neurodegeneratiiviset kuolemansyyt kuten dementia ja Alzheimer sekä hengitystiesairaudet, mutta pelkkä taudin- tai kuolemansyyn yleisyys väestön keskuudessa ei yksiselitteisesti tarkoita sen olevan samalla vaikutuksellinen alueellisten kuolleisuuserojen kannalta. Ylipäätään yleisimmät kuolemansyyt ovat Suomessa verenkiertoelinten sairaudet sekä syövät, mutta syövät olivat tässäkin tutkimuksessa elinajanodote-erojen kannalta selkeästi vähiten vaikutuksellinen kuolemansyykategoria. Mahdolliset neurodegeneratiivisiin kuolemansyihin liittyvät alueelliset elinajanodote-erot heijastaisivat todennäköisimmin eroja laitoshoidon alueellisessa sijoittumisessa. Joka tapauksessa kategorian kontribuutio on hyvin merkityksellinen ja kasvava, joten aiheen tutkimistarve on ilmeinen.
Ylipäätään Helsingin laajoja elinajanodote-eroja ylläpitää erityisesti Keskisen suurpiirin poikkeuksellisen matala elinajanodote, joka ei edes aluetta muovanneesta voimakkaasta gentrifikaatiokehityksestä huolimatta ole lähentynyt muita suurpiirejä. Kontekstuaalisten tekijöiden vaikutuksellisuutta ei Suomessa ole kuolleisuuserojen kannalta onnistuttu yksiselitteisesti todistamaan, mutta Keskisen suurpiirin korkea kuolleisuus herättää kysymyksiä sosiaalisen ympäristön tekijöiden mahdollisesta vaikutuksesta. Matalasta elinajanodotteesta huolimatta Keskisessä suurpiirissä on verrattain suotuisa alueellinen sosioekonominen asema. Onkin siten mahdollista, että osa alueella asuvista muodostaa väestösegmentin, jonka elämänpolku jää keskimäärin niin poikkeuksellisen lyhyeksi, että se merkittävällä tavalla heijastuu koko suurpiirin elinajanodotteeseen.
Artikkeli perustuu Joona Hytin väestötieteen maisterintutkielmaan "Mortality Disparities in the Finnish Capital Region: A Spatial and Temporal Analysis, 1991–2020", joka on hyväksytty Helsingin yliopistossa syyskuussa 2025.
Kirjallisuus
Andersson, R., Brattbakk, I., & Vaattovaara, M. (2017). Natives’ opinions on ethnic residential segregation and neighbourhood diversity in Helsinki, Oslo and Stockholm. Housing Studies, 32(4), 491-516.
Bernelius, V., & Vaattovaara, M. (2016). Choice and segregation in the ‘most egalitarian’schools: Cumulative decline in urban schools and neighbourhoods of Helsinki, Finland. Urban studies, 53(15), 3155-3171.
Bourdieu, P. (1984). Distinction: A Social Critique of the Judgement of Taste; translated by Richard Nice. Harvard University Press.
Diez Roux, A. V., & Mair, C. (2010). Neighborhoods and health. Annals of the New York Academy of Sciences, 1186(1), 125-145.
Koskinen, S., Martelin, T., Mäenpää, E., Notkola, I.-L., Notkola, V., Pitkänen, K., Jalovaara, M., Mäenpää, E., Ruokolainen, A., Ryynänen, M., & Söderling, I. (2007). Suomen väestö. (2. painos). Gaudeamus.
Kukkonen, J., Karppinen, A., Härkönen, J., Pohjola, M., Pesonen, R., Pietarila, H., Aarnio, P., Koskentalo, T., & Elolähde, T. (2000). Leviämismallien käyttö ilmanlaadun arvioinnissa ja hallinnassa. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B/2000:9. YTV, Helsinki.
Kurenniemi, M., & Törmänen, E. (2003). Ympäristö menee ihon alle?: kaupunkirakenteen ja asuinalueiden laadun yhteys alueelliseen kuolleisuuteen Helsingissä.
Link, B. G., & Phelan, J. (1995). Social conditions as fundamental causes of disease. Journal of health and social behavior, 80-94.
Lynch, J. W., & Kaplan, G. A. (2000). Socioeconomic position. In Berkman, L. F., & Kawachi I. (eds.) Social Epidemiology, pp. 13-35. New York: Oxford University Press, 2000.
Mackenbach, J. P., Kunst, A. E., Groenhof, F., Borgan, J. K., Costa, G., Faggiano, F., Józan, P., Leinsalu, M., Martikainen, P., Rychtarikova, J., & Valkonen, T. (1999). Socioeconomic inequalities in mortality among women and among men: an international study. American Journal of Public Health, 89(12), 1800–1806.
Mäenpää, P. (1991). Kallion keskiluokkaistuminen 1980-luvulla: työläisyhteiskunnan tuho? Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto.
Mäki, N. (2015a). Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvartti, 2, 2015.
Mäki, N. (2015b). New Yorkissa elinajanodote voimakkaasti yhteydessä alueen tulotasoon – entä Helsingissä? Helsingin kaupungin kaupunkitieto. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/new-yorkissa-elinajanodote-voimakkaasti-yhteydessa-alueen-tulotasoon-enta-helsingissa
Mäki, N. (2017). Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen. Kvartti, 2017(4), 22–35.
Mäki, N., & Martikainen, P. T. (2016). Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Helsingin kaupungin tietokeskus.
Rosengren, K., Kauppinen, T. M., Lilius, J., Rasinkangas, J., & Ruonavaara, H. (2024). Conflicting regional policy goals: accessibility and segregation in the Helsinki metropolitan area. Urban, Planning and Transport Research, 12(1), 2301063.
Valkonen, T., Martikainen, P., Kauppinen, T. M., & Tarkiainen, L. (2008). Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä 1991–2005. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia.
Waris, H. (2016)[1934]. Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Into.