Hyppää pääsisältöön

Ammattilaiset ja koronakriisi Helsingissä: neljä esimerkkiä

Helsingin työmarkkinat ovat niin kooltaan kuin taloudelliselta merkitykseltään huomattavat, ja muut Helsingin seudun kunnat ovat Helsingin työmarkkinoiden kannalta keskeisiä työvoiman kysynnän ja tarjonnan lähteitä. Helsinki on myös ammatillisesti erikoistunut, eli tietyt ammattiryhmät ovat keskittyneet voimakkaasti nimenomaan Helsinkiin suhteessa muuhun Suomeen. Ammatillista eriytymistä on havaittavissa myös Helsingin sisällä. Helsingissä sijaitsevat työpaikat ja kaupungissa asuvat työlliset eivät ole sijoittuneet kaupungin sisällä tasaisesti, vaan Helsingissä on erilaisia, ammattirakenteeltaan huomattavastikin toisistaan poikkeavia asuin- ja työssäkäyntialueita.
Kuuluu sarjaan:
Lataa julkaisu tästä (pdf)

On jo nyt selvää, että vuonna 2020 alkaneella koronakriisillä on ollut merkittäviä vaikutuksia Helsingin ja koko maan työmarkkinoihin, ennen kaikkea laajamittaisten lomautusten ja irtisanomisten kautta. Koronaepidemian hillitsemiseksi vuoden 2020 maaliskuussa käynnistetyt lukuisat rajoitustoimet vaikuttivat joko suoraan tai välillisesti useissa eri ammattiryhmissä työskentelevien työllisyystilanteeseen. Erityisesti lomautettujen mutta myös kokonaan työttömien määrä kasvoi nopeasti vuoden 2020 kevään kuukausina. Loppukesästä ja alkusyksystä määrät laskivat, mutta vielä vuoden 2021 alussa työttömyys oli selvästi korkeammalla tasolla kuin ennen kriisin alkua. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan helmikuussa 2021 Helsingissä oli yhteensä reilut 49 000 työtöntä työnhakijaa eli kokonaan työtöntä tai kokoaikaisesti lomautettua. Lukumäärä oli 60 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli helmikuussa reilut 327 000, 32 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tässä raportissa tarkastellaan Helsingin näkökulmasta neljää esimerkkiä sellaisista ammattiryhmistä, joissa työttömyys on kasvanut erityisen paljon vuonna 2020 alkaneen koronakriisin myötä. Nämä neljä ammattiryhmää ovat ravintolatyöntekijät, myyjät, mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat sekä henkilöliikenteen kuljettajat. Tarkasteluissa selvitetään, millaisia näihin ammattiryhmiin kuuluvat ovat taustaominaisuuksiltaan, missä he asuvat ja missä heidän työpaikkansa sijaitsevat Helsingin sisällä sekä kuinka yleistä pendelöinti näissä ryhmissä on.