Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2023–2060 – Ennuste alueittain 2023–2038

Julkaisussa esitellään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun väestöennusteet vuosille 2023–2060 sekä Helsingin alueittainen ennuste vuosille 2023–2038. Väestöennuste on laadittu myös ruotsinkieliselle väestölle. Tulokset esitellään palvelujen suunnittelun kannalta merkittävimmistä ikäryhmistä. Julkaisussa kuvataan käytetyt ennustemenetelmät ja ennusteessa tehdyt oletukset aluetaloudellisesta ja demografisesta kehityksestä. Julkaisu sisältää myös katsauksen Helsingin ja Helsingin seudun väestökehityksen viimeaikaisiin piirteisiin sekä analyysiä muuttoliikkeen vaihteluiden taustalla vaikuttavista tekijöistä.

Päätulokset

  • Helsingin väestön määrä kasvaa lähivuosina yli 8 000 hengellä vuodessa, ja 700 000 hengen raja ylittyy vuonna 2027.
  • Alle kouluikäisten määrä kasvaa maltillisesti lähivuosina, mutta peruskouluikäisten määrä pienenee 2030-luvun alkupuolelle saakka.
  • Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 2030-luvun loppuun mennessä lähes 25 000 hengellä nykyisestä 58 000 hengestä.
  • Väestönkasvu on suurinta Keskisessä suurpiirissä, jonne ennustetaan valmistuvan ennustekaudella runsaasti uusia asuntoja.
  • Yksittäisistä alueista kasvavat eniten suuret asuntorakentamisen projektialueet, kuten Kalasatama alue, Keski- ja Pohjois-Pasila, Jätkäsaari, Kruunuvuorenranta ja Malmin lentokenttä.
  • Ruotsinkielisen väestön määrä kasvaa 2 100 hengellä 2030-luvun loppuun mennessä, mutta kieliryhmän osuus koko väestöstä pienenee hieman.

Helsingin väestön määrä kasvaa erityisesti asuntotuotannon projektialueilla, joille valmistuu runsaasti uusia asuntoja. Näitä alueita ovat esimerkiksi Kalasataman alue ympäristöineen, Keski- ja Pohjois-Pasilan alueet, Jätkäsaari, Kruunuvuorenranta ja Yliskylä ja Malmin lentokenttä. Useilla kantakaupungin ja esikaupunkialueiden osa-alueilla, joilla ei ennusteta huomattavaa uudisrakentamista, väestön määrän ennustetaan pienentyvän tulevien 15 vuoden aikana.

Helsingin väestönkasvu jatkuu voimakkaana

Helsingin talouden ja palveluiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon nykyisen väestörakenteen lisäksi myös tuleva väestönkehitys. Väestöennuste vastaa tähän tarpeeseen tuottamalla tietoa tulevasta väestörakenteen kehityksestä ikärakenteen lisäksi sekä koko kaupungin että tarkemmalla alueellisella tasolla. Helsingin väestön määrä kasvaa lähivuosina yli 8 000 hengellä vuodessa, mutta kasvu hidastuu asteittain ennustekauden aikana. Helsingin väestö ylittää 700 000 hengen rajan vuoden 2027 loppuun mennessä, ja ennustekauden lopulla vuonna 2060 väestöä on jo yli 900 000 henkeä. Päivähoitoikäisten määrä kasvaa tulevina vuosina maltillisesti, mutta peruskouluikäisten määrä jopa vähenee lähivuosina. Merkittävin muutos tulevina vuosina on vanhimpien ikäryhmien kasvu sekä määrällisesti että suhteellisesti.

Asuntotuotannon projektialueille suurin kasvu

Helsingin väestön määrä kasvaa seuraavien 15 vuoden aikana eniten Keskisen suurpiirin alueella, jolla sijaitsevat sekä Kalasataman ja sen ympärillä sijaitsevat uudet asuinalueet että Keski- ja Pohjois-Pasilan alueet. Muita huomattavia kasvualueita ovat Malmin lentokentän alue, Laajasalossa Kruunuvuoren ja Yliskylän alueet, Jätkäsaari ja Hernesaari. Kasvavien alueiden lisäksi kaupungissa on kuitenkin myös alueita, joilla väestön määrän ennustetaan pienentyvän lähivuosina. Tällaisia alueita ovat erityisesti jotkut vanhemmat alueet, joille ei rakenneta uusia asuntoja tai valmistuvien asuntojen määrä jää pieneksi. Väestönkasvun pysyessä suurena myös tulevina vuosina kaupungin tuleekin huolehtia paitsi riittävästä asuntotuotannolle tarkoitetun kaavoituksen riittävyydestä, mutta myös palveluverkon riittävyydestä eri ikäisten kaupunkilaisten palveluiden turvaamiseksi.

Aineistot

Tilastokeskus (2024). Väestöaineistot. Uudenmaan liiton erityistilaus.
Helsingin kaupunginkanslia (2024). Asuntotuotantoennuste.

Viittaaminen

Sinkko, H. (2024). Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2023–2060 – Ennuste alueittain 2023–2038. Tilastoja 2024: 6. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/24_10_24_Tilastoja_6.pdf . Viitattu: ##.##.20##.