Digitalisaation ja internetin ansiosta kaupungista on tullut entistä voimakkaampi kasvualusta erilaisille yhteisöille, toiminnoille ja palveluille. Sosiaalinen media ei ole vain viestintäväline vaan kansalaisten organisoitumisen ja toiminnan muoto (ks. Idström tässä numerossa). Se ruokkii kansalaistoiminnassa tapahtuvaa muutosta kohti aktiivisempaa ja yhteisöllisempää kulutusta ja kaupunkiyhteisöjen itseorganisoitumista verkostopohjaisesti (ks. Wallin 2015). Jakamistalouden osallistuva kuluttaminen (collaborative consumption) ei rajoitu hyödykkeiden haltuunottoon ja käyttöön vaan merkitsee osallistumista tavaroiden ja palvelujen tuotantoon ja kiertoon (esim. Botsman & Rogers 2010, Lindblom & Mustonen tässä numerossa).
Yhdessä sosiaalinen media, osallistuva kulutus ja verkostomainen kehittäminen saavat aikaan yhtä aikaa paikallisia ja virtuaalisia ryhmiä ja toimintamuotoja, jotka haastavat kaupunkien teollisesta maailmasta periytyvät organisaatiot ja rakenteet. Kaupunkilaiset tekevät itse yhdessä toistensa kanssa oman näköistään kaupunkia. Näitä toimia kutsutaan kaupunkiaktivismeiksi. Kaupunkiaktivismeja yhdistää internetin hyödyntäminen alustana, joka maksimoi kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen mahdollisuudet mutta minimoi sen kustannukset ja mahdollistaa uusien toimintatapojen nopean kasvun.
Aktivismeiksi on tavattu käsittää poliittiseen vaikuttamiseen tähtääviä ja tyypillisesti reaktiivisia kansalaisliikkeitä ja -toimia, kuten mielenilmauksia ja kiista-asetelmia. Tähän usein viittaa edelleen englannin kielen termi urban activism (esim. Jacobsson 2015). Viimeaikainen kehitys näyttää laajentaneen aktivismien kenttää reaktiivisesta proaktiiviseen suuntaan. Meidän määritelmämme mukaan kaupunkiaktivismi on:
- kansalaisten itse organisoimaa ja omaehtoista yhteistoimintaa, joka tapahtuu yleensä järjestötoiminnan ulkopuolella
- luonteeltaan aloitteellista, proaktiivista ja rakentavaa
- suuntautuu ensisijaisesti toimintaan, ei poliittiseen mielipiteenmuodostukseen tai vaikuttamiseen
- nojaa tee-se-itse-henkeen ja commons-ajatteluun
- hyödyntää internetiä ja sosiaalista mediaa toiminnassaan ja järjestäytymisessään
- ja joko tapahtuu kaupunkitilassa tai liittyy kaupunkiin ja sen oloihin.
Julkisvallan ja ennen kaikkea kaupunkiorganisaation on syytä tunnistaa kaupunkiaktivismien kenttä ja sen takana oleva kansalaisyhteiskunnan toiminnallinen ja rakenteellinen muutos, sillä se vaikuttaa sekä hallinnon ja kansalaisten kohtaamiseen että kaupungin sosiaaliseen ja taloudelliseen dynamiikkaan. Kaikkein tärkeintä on tunnistaa mahdollisuus hyödyntää kaupunkilaisten uutta aktiivisuutta voimavarana. Aktivistien tavoitteet ekologisesta, yhteisöllisestä, reilusta ja toimivasta kaupungista vastaavat pitkälti Helsingin kaupunkiorganisaation strategisia tavoitteita.
Esittelemme pääosin helsinkiläisiä kansalaisaktivismeja kuvataksemme ilmiötä sekä luokitellen sen ulottuvuuksia aktivismien kentän laajuuden, yhteyksien ja merkityksen ymmärtämiseksi. Ehdotamme alustavia johtopäätöksiä, joita kaupunkiorganisaatiossa kannattaisi nähdäksemme tehdä.
Tapahtumat ja tilat: omaehtoista kulttuuria ja toimintaa
Kaupunkiaktivismeista puhuttaessa ensimmäisenä voivat tulla mieleen Ravintolapäivän ja Siivouspäivän kaltaiset kaupunkitapahtumat sekä aktivistien uuteen käyttöön ottamat talot ja tilat, kuten Lapinlahden Lähde ja Herttoniemen Taukotila (Kuva 1). Tapahtumien suhteen kaupunkiorganisaatio on myös parhaiten kehityksessä mukana tehdessään yhteistyötä aktivistien kanssa ja pyrkiessään tapahtumien luvituksessa “yhden luukun” käytäntöön. Tapahtumien arvo sekä kaupunkilaisille että matkailijoille on kaupunkiorganisaatiossa ymmärretty, vaikka myöhemmin palkittu Ravintolapäivä aikanaan luotiin tietoisesti sääntelyn vastaisesti.
Siivouspäivän yhteisöllinen tapahtuma sisältää ekologisen aatteen mukaista tavarakierrätystä vertaisten kesken. Ympäristötietoinen motiivi löytyy monesta, ellei useimmista aktivismin muodoista, vaikka sitä ei ääneen lausuttaisi. Useammin mainitaan yhteisöllisyys sekä toiminnan sisältönä että tavoitteena.
Yhteisöllisyyttä syntyy sosiaalisessa mediassa mutta se tarvitsee myös fyysisiä tiloja. Tilojen ottamisessa kaupunkilaisten käyttöön kaupunkiorganisaatio saa aktivisteilta usein kritiikkiä. Tilakeskuksen toimintatavat eivät näytä tukevan omaehtoista toimintaa vaan ovat aktivistien mielestä joskus jopa esteenä mielekkäälle tilankäytölle. Tilakeskus toimii kuitenkin rajatun tehtävänantonsa puitteissa ja riippuvaisena muiden hallintokuntien toiminnasta, eivätkä pop-up-tyyppiset yhteisöt ole helppoja sopimuskumppaneita juridiikan ja taloudellisen vastuun kannalta. Jos kaupunkiaktivismin tilatarpeita halutaan palvella paremmin, tilakeskuksen toimenkuvaa ja toimintakulttuuria tulisi kehittää poliittis-hallinnollisin päätöksin
Talous muutoksessa: vertaispalveluja, joukkorahoitusta ja uutta liiketoimintaa
Kaupunkiaktivismien merkitys talouden ja markkinoiden uudistamisessa liittyy hyödykkeiden ja palvelujen kysynnän ja tarjonnan, työn, vaihdantajärjestelmien ja näiden kaikkien kehitysedellytysten muuttamiseen. Aktivistit ylläpitävät kohtaamisfoorumeita innovaatioalustoina, luovat kaupunkitapahtumilla tilaisuuksia liiketoimintaideoiden koetteluun, rakentavat alustoja ja toimintamalleja palveluiden vaihtoon, tavaroiden kierrättämiseen, vuokraamiseen ja lainaamiseen sekä siirtävät ruoanvälitystä markkinajäteiltä suorakauppa-alustoille ja kehittävät virtuaalivaluuttojen käyttöä.
Jakamis-, vertais- tai kansalaistalouden nimillä kutsuttuja kansalaisten verkostomaisia toimintatapoja ovat esimerkiksi Facebook-kirpputorit sekä REKO-lähiruokarenkaat ja ruokapiirit (Kuva 2). Tutkimuksen mukaan vertaisverkkokauppaa tehtiin reilun puolentoista vuoden aikana noin 500 miljoonalla eurolla, mikä on jo enemmän kuin suomalaiset kuluttavat palveluihin ja tavaroihin Virossa (Kaupan liitto 2015). Vertaisverkkokauppa on osa kaupan murrosta, joka koettelee etenkin perinteisiä tavarataloja. Vertaiskuluttamiseen kohdistuvista asenteista ja sen jalkautumisesta helsinkiläisen pariin voi lukea lisää Lindblomin ja Mustosen artikkelista tässä numerossa.
Ruokakaupan puolella lähiruoan tuottajien ja kuluttajien yhteisissä REKO-renkaissa on lähes 200 000 jäsentä yli 130 ryhmässä, joista pääkaupunkiseudun 12 ryhmässä noin 20 000. REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen, lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim.aitojamakuja.fi). REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Menestyksekästä toimintamallia on esitelty EU:n piirissä ja viety Ruotsiin.
Suomalaisen ruokakaupan keskittyneisyys on yksi motiivi myös ruokapiirien perustamiseen. Ruokapiirejä on Suomessa ollut ainakin 1970-luvulta mutta internet sekä kiinnostus luomu- ja lähiruokaan ja erilaisiin ruokavalioihin ovat lisänneet niiden suosiota. Helsingissä toimivia suuria ruokapiirejä ovat esimerkiksi Elävä Maa ry:n luomupiiri sekä osuuskuntamuotoiset Herttoniemen, Laajasalon ja Haagan piirit, joissa on satoja jäseniä kussakin. Mukana on myös kumppanuusmaatalouden tyyppistä toimintaa, ja ryhmät toimivat yleisemminkin paikallisina yhteisöinä.
Muista ruokahuollon aktivismeista kaupunkiviljely on tullut tunnetuksi Dodo ry:n levittämänä esimerkiksi Pasilan veturitallien Kääntöpöydän toiminnalla. Mustikkamaalla sijaitsee vapaaehtoisten ylläpitämä syötävä puisto, ja villiyrttejä ruokapöytäänsä luonnosta keräävät hortoilijat jakavat vinkkejä some-ryhmissään. Tällaisten aktivismien taloudellinen merkitys on pientä mutta sosiaalinen ja kulttuurinen arvo suurta. Kaupunkikuvassa niistä näkyvät esimerkiksi kaupunkiorganisaation myymät lippakioskit, joita kaupunkilaisryhmät ovat joukkorahoituksella ostaneet Käpylässä ja Museokadulla.
Joukkorahoituksella on rahoitettu myös esimerkiksi hävikkiruokaravintolaa, taidehotellia, graffitien tekoa ja puistojumppaa (Mesenaatti.me) sekä luomukylää ja naisresurssikeskusta (Ehta Raha). Aktivismit edustavat yleensä sosiaalista innovointia ja yrittäjyyttä, jossa toiminnan sisältö ja yhteisöllisyys ovat taloudellisia motiiveja tärkeämmät. Uusia toimeentulomahdollisuuksia niissä silti paikallisesti syntyy, kuten myös yhteistyötä paikallisten toimijoiden kesken. Esimerkiksi Laajasalossa nuoret saivat kesätöitä vieraslajien torjujina paikallisen Saaremme-osuuskunnan yhdessä Laajasalo-Degerö-seuran kanssa järjestämän joukkorahoituskampanjan ansiosta.
Aktivistin ja start-up-yrittäjän raja häilyy, sillä internetin tarjoamat mahdollisuudet, sosiaalinen innovaatio, yhteisöllinen toimintatapa, ympäristötietoisuus ja oma-aloitteinen yrittäjähenkisyys kannattelevat molempia. Esimerkiksi Helsinkiin rekisteröity Coreorient Oy toimii resurssiviisauden ja työn joukkoistamisen pohjalta. Yrityksen yhdessä eri toimijoiden kanssa järjestämät älykonttikokeilut ovat havainnollistaneet, miten palvelut ja kaupunkilaisten arki voivat järjestyä resurssitehokkaammin ja ihmisten omaan aktiivisuuteen tukeutuen. Coreorientin PiggyBaggy-kuljetuspalvelu joukkoistaa tavaroiden kuljettamisen. Kuljetus- ja konttikokeiluilla esimerkiksi Kalasatamassa on osoitettu tapoja täydentää julkisten palvelujen vajetta, kun palveluja on karsittu tai kun uudella alueella ei niitä vielä ole.
Liiketoimintamahdollisuuksia avautuu myös erilaisten alustojen lisääntymisen tuodessa uusia palvelutarpeita. Helsinkiin rekisteröity Hostaway Oy kehittää palvelua, jonka avulla asunnon vuokralle antajan on helppo käyttää useita välityspalveluja samalla kertaa. Tämä auttaa moninaistamaan välityspalvelujen käyttöä tuomalla vaihtoehtoja tunnetuimman markkinajätin, Airbnbn rinnalle. Wikimploi puolestaan pyrkii “uberisoimaan” työnteon yhdistämällä toimitilan, työvoiman, työyhteisön ja työtehtävät samaan pakettiin. Recci kehittää vaatteiden ja tekstiilien kierrätystä ja pitää second hand -vaatekauppaa. Monet aktivismit operoivat kiertotalouden piirissä. Ruoka ja liikkuminen näyttävät aloina kiinnostavimmilta aktivismien taloudellisen ulottuvuuden kannalta.
Aktivistit tarttuvat hallinnon tehtäviin: turvapaikanhakijoiden tuki ja kaupunkisuunnittelu
Start-upien ja aktivismien yhteinen piirre on myös kyky toimia nopeasti verrattuna hallinnon organisaatioihin, suuriin yrityksiin ja esimerkiksi perinteisiin kaupunginosayhdistyksiin ja taloyhtiöihin. Kun Suomeen tuli vuonna 2015 ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, muuan espoolainen otti yhteyttä Espoon kaupunkiin kysyäkseen, miten kaupunki on järjestämässä entistä suuremman alaikäisten turvapaikanhakijoiden joukon vastaanottamista. Hänestä näytti, että asia ei ole hoidossa, joten hän perusti Facebookiin Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiryhmän ja ryhtyi ryhmän kanssa koordinoimaan näiden alaikäisten vastaanottoa yhteistyössä SPR:n ja Espoon kaupungin kanssa.
Ryhmän ansiosta turvapaikanhakijalapsille ja -nuorille järjestyi muun muassa vaatelahjoituksia ja toimintamahdollisuuksia. Kaupunkiorganisaation tehtävä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa saatiin hoidettua nopeammin ja paremmin kuin mihin kaupunkiorganisaatio ja järjestöt olisivat pystyneet vain keskenään. Kaupunkiorganisaatio halusikin turvata toiminnan jatkumisen ja palkkasi aloitteen tehneen aktivistin syksyllä 2015 jatkamaan työtä kaupungilla puolipäiväisenä koordinaattorina. Esimerkki kertoo aktivismien potentiaalista parantaa kaupunkien resilienssiä eli kykyä selviytyä äkillisistäkin muutoksista.
Aktivismin ja kaupunkiorganisaation välinen suhde on kehittynyt erityisen pitkälle Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) tapauksessa. Vuonna 2009 perustettu ryhmä on kesällä 2016 lähes 10 000 -jäseninen yhteisö, joka kokoaa kiinnostuneita kehittämään kaupunkia kaupunkimaisemmaksi. Ryhmässä esitetään kehittämiskohteita, tehdään konkreettisia ehdotuksia suunnitteluratkaisuiksi, kommentoidaan niin kaupunkiorganisaation kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat myös käyvät ryhmän järjestämissä keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Mukana on tutkijoita, viranhaltijoita ja päättäjiäkin.
Ryhmä on muodostunut aktiiviseksi ja jatkuvaksi keskustelufoorumiksi kaupunkisuunnitteluviraston itse järjestämien keskustelumahdollisuuksien rinnalle (Laakso 2015). Kaupunkisuunnitteluvirasto on huomannut ryhmän merkityksen suunnittelun resurssina ja pyrkii kehittämään yhteistyötä ryhmän kanssa. Myös ryhmän perustajan Mikko Särelän mukaan ryhmä on saavuttanut aseman, jossa virasto jo kuuntelee ryhmää.
Ryhmän yksi merkitys hallinnolle on sen tuomissa kansainvälisissä yhteyksissä. Aktivistit välittävät ryhmään keskusteltavaksi suunnitteluesimerkkejä ja idealähteitä ulkomailta ja pohtivat niiden soveltamista Helsingissä. Ryhmäläisiä on myös ollut mukana organisoimassa kansainvälistä YIMBYcon-tapahtumaa, jonka on tarkoitus koota kaupunkisuunnitteluaktivisteja Helsinkiin jatkossa vuosittain. Aktivistit rakentavat tällä osaltaan Helsingin mainetta YIMBY-kaupunkina. Tapahtuma tuo tilaisuuksia rikastaa täkäläistä kaupunkisuunnittelua ulkomaisillakin ideoilla ja osaamisella esimerkiksi aktivistien innostuessa järjestämään suunnittelupajoja täällä paikallisten kohteiden kehittämiseksi (Kuva 3).
Kokoavia havaintoja
Kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan yhteydet kaupungin kehitykseen ovat monisyisiä ja työmme niiden kuvaamiseksi on vielä kesken. Esimerkit edellä kuitenkin jo havainnollistivat, miten kaupunkilaiset voivat omaehtoisesti edistää kaupunkiorganisaationkin tavoitteita ekologisesta, yhteisöllisestä, reilusta ja toimivasta kaupungista. Tähänastisen työmme ensimmäinen päätelmä on, että hallinto voi onnistua näiden tavoitteidensa saavuttamisessa parhaiten, jos hallinnon organisaatioiden konkreettinen toiminta ja sitä ohjaava kulttuuri mukautuvat tukemaan kansalaisten toimintaa kaupunkiyhteisön hyväksi.
Kaupunkilaiset ovat hallinnon näkökulmasta edelleen hallinnon toiminnan oikeuttajia ja osallisia, mutta yhä useammin on hyödyllistä ajatella heitä erityisesti aloitteellisina ja itseorganisoituvina toimijoina ja yhteistyökumppaneina eli kaupunkikehityksen voimavarana. Kaupunkiorganisaatio voi rajallisesti mutta silti merkittävästi vaikuttaa siihen, miten kansalaisyhteiskunnan voimavarat kaikkiaan vapautuvat, kehittyvät tai jäävät hyödyntämättä.
Toiseksi hallinnon ja kansalaisten suhteen uudistamisessa on tärkeä tunnistaa niin toiminnan sisältöjen ja muotojen kuin itse kansalaistenkin moninaisuus. Aktivismit edustavat usein ajanvietettä ja hauskanpitoakin, mutta samaan aikaan ne toimivat yhteiskunnan parhaaksi sekä paikallisesti että yleisemmin. Jotkut aktivismitapaukset, kuten Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän toiminta, tähtäävät suoraan yhteiskunnan kehittämisen suuntaamiseen pitkällä aikavälillä. Toiset, kuten Facebook-kirpputorit, palvelevat enemmän ihmisten välittömiä tarpeita, mutta vaikuttavat samalla kehitykseen pidemmällä tähtäimellä muuttamalla ihmisten arkea ja tapoja elää, kuluttaa ja tulla toimeen.
Kolmas päätelmä on, että kansalaisten ja hallinnon suhteen uudelleenmuotoilussa tarvitaan totutut roolijaot ylittävää keskustelua ja käsitteiden uudistamista. Voimavarojen tunnistamista ja yhteen tuomista voi auttaa puhuminen kaupunkilaisista pelkän asukkaan sijasta esimerkiksi palveluntarjoajina, palvelumuotoilijoina, yhteisömanagereina, yrittäjinä ja viranhaltijoina. Näitä rooleja aktivistit esimerkiksi ottavat.
Kun kaupunkilaisia lähestytään voimavarana, ei vapaaehtoisesti ja työtehtävänä hoidettavia asioita kannata tarkastella tiukasti erillään toisistaan. Viranhaltija voi ryhtyä aktivistiksi tekemällä työnsä puitteissa yhteisöjen hyväksi vapaaehtoisesti enemmän kuin työtehtävät edellyttävät. Kaupunkiaktivismin tuoma voimavara ei myöskään automaattisesti häviä, vaikka toiminta muuttaisi muotoaan esimerkiksi yritystoiminnaksi tai virkatyöksi. Aktivismi merkitsee myös henkistä pääomaa ja toimintakulttuuria, joka säteilee yhteiskunnan muille alueille.
Olemme kehittäneet käsitteen neljäs sektori kuvataksemme kaupunkiaktivismien kenttää ja analysoidaksemme sen suhteita ja vaikutuksia yhteiskuntaan (Kuva 4). Tarkoitamme neljännellä sektorilla kansalaisyhteiskunnan aluetta, joka luonteeltaan nopeana, kevyesti järjestäytyneenä, proaktiivisena ja toimintaan keskittyvänä rakentuu kolmannen sektorin eli kansalaisjärjestökentän ulkopuolella (Mäenpää ym. 2016). Neljäs sektori on kuitenkin ennen kaikkea toiminnan tyyppi, jollaista voi olla muillakin kuin varsinaisilla neljännen sektorin toimijoilla. Esimerkiksi paikallisissa kehittämishankkeissa voidaan pyrkiä tunnistamaan, miten perinteiset kolmannen sektorin yhdistykset ja toisaalta senhetkinen neljännen sektorin tyyppinen toiminta alueella voisivat tuoda voimavaroja kehittämishankkeelle ja mahdollisesti samalla paikalliselle yhteistyölle tulevaisuudessakin.
Yksityiskohtaisemmin keskustelua ja kehittämistyötä voi auttaa aktivismien tarkastelu toiminnan sisällön, luonteen ja tavoitteiden mukaan. Yhtenä välineenä olemme kehittäneet aktivismien sisältöluokittelua (Kuva 5). Luokittelu perustuu pääasiassa Helsingin metropolialueella tunnistamiimme tapauksiin. Luokat voivat toimia apuna aktivismien ja voimavarojen tunnistamisessa sekä antaa ideoita omaehtoisen toiminnan kehittämiseen. Luokittelu voi antaa sysäyksen pohtia myös, mitä luokista tai esimerkeistä vielä puuttuu. Millaiset täällä vielä ennennäkemättömät toiminnan muodot olisivat tervetulleita?
Esimerkiksi PiggyBaggy-palvelun mahdollistaman joukkoistetun kuljetuksen voi luokittelussa tunnistaa ainakin jakamistalouspalveluna, mutta luokittelu voi auttaa pohtimaan sen merkitystä myös esimerkiksi yhteisöllisyyden edistäjänä (lisääkö vaikka kauppakassin tuominen yhteisöllisyyttä?) ja aktivismien tukena (luoko kuljetuskokeilu edellytyksiä esimerkiksi kaupan ja aktivistien väliselle innovatiiviselle yhteistyölle jatkossa?). Facebook-ryhmät voi mieltää myös tila-aktivismina, sillä ne luovat itsessään kaupunkilaisille merkityksellistä virtuaalista tilaa. Osa niistä toimii välineenä fyysisen tilan muokkaamiseen.
Miten hallita aktivismien kaupunkia?
Helsingin tuoreen brändityön mukaan “Helsinki tarkoittaa ihmisiä, joiden intohimona on merkityksellisten ongelmien ratkaiseminen ja maailman edistyksellisin arki”. Uudessa kansalaislähtöisessä toiminnassa kaupunkilaiset arkisine tarpeineen kohtaavat maailmanlaajuisen ympäristötietoisuuden ja verkostojen avoimet toimintamahdollisuudet paikallisissa todellisuuksissa ja sosiaalisen median yhteisöllistäminä.
Kaupungit ovat kautta historian saaneet kehityssykäyksiä, kun kaupunkilaiset ovat vapautuneet jäykistä toimintamahdollisuuksista (Mäenpää & Schulman 2011). Kaupunkiorganisaatio voi joko edistää tai hidastaa internetin, osallistuvan kulutuksen ja yhteisöllisten toimintatapojen aikaansaamia yhteiskuntaa uudistavia voimia. Innostaako Helsingin uusi osallisuusmalli ihmisiä vaikuttaviin tekoihin muuttuvissa työn ja vapaa-ajan rooleissa
Selvimmin kaupunkilaisten uusi roolinotto näkyy jakamistalouden piirissä, jossa yhteiskunnan tuotantotapa organisoituu uudelleen. Kansalaiset eivät vain ota kuluttajina vastaan mitä tarjotaan vaan luovat kaupunkiaan itse. Kun kaupunkilaiset esimerkiksi rakentavat ruokahuollon verkostoja, ylläpitävät tavaroiden ja palvelujen vaihdon paikkoja tai joukkorahoittavat paikallisia palveluja itselleen, tullaan lähelle käänteisen infrastruktuurin käsitettä, jolla tarkoitetaan paikallisin voimin rakennettuja teknisiä järjestelmiä (ks. esim. Anttiroiko & Heino 2013).
Mitä enemmän kaupunkielämän palveluinfraa aletaan rakentaa alhaalta ylös, sitä enemmän kaupunkiorganisaatio ja päätöksentekojärjestelmä joutuvat asemoimaan itseään uudelleen. Ei riitä, että kaupunkilaisia osallistetaan hallinnon toimiin, vaan päinvastoin hallinnon tulee omaksua tapoja osallistua rakentavasti kansalaisverkostojen toimintaan.
Lähteet:
Anttiroiko, A.-V. & Heino, O. 2013. Käänteiset infrastruktuurit ja integroiva infrastruktuuripolitiikka. Yhdyskuntasuunnittelu 2013:3, 30–43.
Botsman, R. & Rogers, R. 2010. What's Mine Is Yours: The Rise of Collaborative Consumption. HarperBusiness, New York.
Jacobsson, K. 2015. Urban grassroots movements in Central and Eastern Europe. Ashgate.
Kaupan liitto 2015. Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi.
Laakso, N. 2015. Pingviinin arvoinen suoritus. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva kaupunkilaisten osallistuminen ja sen kehittäminen. Case Helsingin kaupunkisuunnittelu ja -kehittäminen Facebookin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä. Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Taiteen laitos.
Mäenpää, P. & Schulman, H. 2011. Paikallisen innovaatiopolitiikan avainkysymyksiä. Teoksessa Schulman & Mäenpää (toim.). Kaupungin kuumat lähteet. Helsingin metropolialueen innovaatioympäristöt. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki 2011.
Mäenpää, P., Faehnle, M. & Schulman, H. 2016. Kaupunkiaktivismi, jakamistalous ja neljäs sektori. Tulossa.
Wallin, S. 2015. Kaupunkisuunnittelua ja itseorganisoituvaa toimintaa. Kertomus Helsingin Herttoniemen muutoksesta. Alue ja ympäristö 44:1, 17–30.