Vertailu perustui kirjoittajan kehittämään Creative Cities Index -pisteytykseen (ks. www.charleslandry.com). Kaupunkien arviointi toteutettiin subjektiivisen itsearvioinnin ja ulkopuolisten asiantuntija-arvioiden yhdistelmänä, ja asiantuntija-arvioinnissa hyödynnettiin myös saatavilla olevaa faktatietoa.
Tutkimus osoittaa, että Helsinki painii todellista kokoaan suuremmassa sarjassa, mutta sen ei ole syytä jäädä paistattelemaan hyvän menestyksensä valokeilassa. Helsingillä on haittatekijöitä kuten syrjäinen maantieteellinen sijainti sekä kieli, jolla on vain vähän puhujia. Siksi sen on oltava jatkuvasti keskimääräistä kaupunkia kekseliäämpi, jotta se kykenee säilyttämään saavuttamansa kilpailuaseman.
Luovuutta lähestyttiin useista eri kulmista
Tutkimusta varten suoritettuihin haastatteluihin ja sähköisesti toteutettuun kyselyyn osallistui yhteensä 245 henkilöä. Kyselyssä ja keskusteluissa pureuduttiin siihen, miten hyvin Helsinki vastaajien mielestä pärjää neljällä keskeisellä teema-alueella ja kymmenessä niihin sisältyvässä alateemassa.
Teema-alueet
Luovuuden tunnistaminen ja vaaliminen
- Avoimuus, luottamuus, osallistuminen ja matalat kynnykset
- Lahjakkuuden kehittäminen ja oppimisen maaperä
Luovuuden edellytysten järjestäminen
- Poliittiset ja julkishallinnolliset rakenteet
- Strateginen johtaminen, ketteryys ja visio
- Toiminnan ammattimaisuus ja tehokkuus
Luovuuden hyödyntäminen ja käyttöönotto
- Yrittäjähenkisyys, kokeilevuus ja innovointi
- Viestintä, yhteydet, verkostot ja media
Luovuuden ilmaiseminen ja näkyminen
- Omaleimaisuus, monimuotoisuus, elinvoimaisuus ja ilmaisutavat
- Paikan tuntu ja kaupunkiympäristön kehittäminen
- “Hyvä elämä” ja hyvinvointi
Tutkimuksen keskeinen ennakko-olettamus oli, että luovuus ja mielikuvitus ovat välttämättömiä edellytyksiä käyttäjälähtöisille innovaatioille ja auttavat kaupunkia kehittymään “tulevaisuudenkestäväksi” ja muutoksiin sopeutuvaksi. Creative Cities -indeksissä kaupunkia tarkastellaan yhtenäisenä kokonaisuutena, johon sisältyvät niin taloudelliset ja teknologiset kuin kulttuuriset ja sosiaalisetkin tekijät. Näiden dynamiikat kietoutuvat yhteen ja joko vahvistavat tai hylkivät toisiaan.
Kysymykset, joihin arvioinnin avulla haettiin vastauksia, antavat itsessään kokonaiskuvan siitä, kuinka laajalla alalla luovuutta voidaan kaupungeissa soveltaa. Selvitettiin esimerkiksi yrityskulttuuria ja niin uuden kuin vanhan talouden sektorien luovuutta, sosiaalista yrittäjyyttä, kaupunkilaisten oma-aloitteisuutta ja yhteisöllistä järjestäytymistä sekä julkisen sektorin toimijoiden ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta yhteisen hyvän tavoittelussa.
Lisäksi tarkasteltiin sektorirajat ylittävää luovuutta ja organisaatioiden välistä yhteistyötä, kekseliäisyyttä kumppanuuksien ja verkostojen rakentamisessa sekä innostavia elinikäisen oppimisen ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia. Arvioitiin myös kaupungin edellytyksiä ratkaista ”ilkeitä ongelmia” – esimerkiksi ehkäistä osattoman yhteiskuntaluokan syntymistä – sekä vaikuttaa luovuutta rajoittaviin tekijöihin kuten liiallisen riskinvälttämisen kulttuuriin. Merkitystä katsottiin olevan myös fyysisellä kaupunkiympäristöllä, joka tukee hyvinvointia, elämänlaatua ja vahvaa kaupunkikulttuuria.
Helsingin saama pistemäärä tässä kokonaisuudessa, 68 %, on oikein hyvä, jopa erinomainen. Helsingin sijainti ja muut tekijät merkitsevät kuitenkin sitä, ettei kaupungilla ole varaa levätä laakereillaan. Gent sai seuraavaksi korkeimmat pisteet (64 %), jäljessään San Sebastian (63 %), Freiburg (63 %) ja Bilbao (63 %). Selvästi alemmille pisteluvuille jäivät Adelaide (56 %), Oulu (51 %) ja Taipei (51 %).
Vertailussa mukana olleet kaupungit olivat keskenään hyvin erilaisia, joten pyrimme suhteuttamaan kaupunkien suorituskykyä siihen, mitä kunkin tyypin kaupungilta voi yleisesti odottaa. Toisin sanoen kaupunkien koko, sijainti ja kansallinen rooli otettiin pisteytyksissä huomioon. Esimerkiksi pääkaupungeilla on tiettyjä sisäsyntyisiä etuja: niihin kasautuvat poliittinen ja taloudellinen valta sekä kulttuurinen merkittävyys. Tällaisia voimavaroja ei muilla kaupungeilla ole samassa määrin. Oletamme, että pääkaupungeissa on muun muassa enemmän kansallisesti merkittäviä kulttuurilaitoksia tai yritysten pääkonttoreita. Jos jokin ns. kakkoskaupunki pärjää tällaisilla mittareilla hyvin, se kamppailee kokoaan suuremmassa sarjassa. Tätä juuri pyrimme mittaamaan, kun tuomme mukaan vertailutietoa muista kaupungeista.
Helsinki on avoin mutta holhoava
Arviomme mukaan Helsingin poliittisessa ja julkishallinnollisessa viitekehyksessä ei ole sinänsä mitään vikaa. Se on luotettava, läpinäkyvä ja uskottava. Ongelma on enemmänkin siinä, miten hallinto toimii. Hallinnon toimintatapa Helsingissä ja Suomessa on perinteisesti ollut jokseenkin huolehtiva ja holhoava. Helsingin toimintakulttuuri on kuitenkin enemmän avoin kuin suljettu. Avoimuus näkyy yhteiskunnallisissa asenteissa, ja se on teknologiasuuntautunutta suhteessa taiteisiin ja “elää ja anna elää” -asenteeseen. Suljettuja piirteitä helsinkiläisessä toimintatavassa edustaa vahva luottamus sääntöihin ja säätelyyn.
Ammattimaisuus ja osaaminen ovat hyvissä kantimissa, mutta toiminnan tehokkuudessa saattaa olla parantamisen varaa. Osa haastateltavista epäili, tehdäänkö aina “oikeita asioita”. Helsingissä ei ole välttämättä vielä täysin ymmärretty, millaisia vahvuuksia ovat täällä yleisesti vallitseva luottamus julkisiin tahoihin ja niiden läpinäkyvyys, ja mitä mahdollisuuksia nämä asiat avaavat. Tätä olemme kutsuneet “menetettyjen tilaisuuksien” näkökulmaksi.
Huomiomme kiinnittyy niihin ominaisuuksiin ja asenteisiin, jotka ovat mahdollistaneet Helsingin ihailtavan menestyksen tähän mennessä. Kuitenkin juuri nämä samat ominaisuudet voivat haitata kaupungin menestystä tulevaisuudessa, jolloin joustavuudella olisi entistä enemmän käyttöä. Helsinki on hyvä ratkomaan monimutkaisia mutta selkeitä tehtäviä, kuten vaikkapa energiajärjestelmän rakentaminen. Heikommin siltä sujuu moniulotteisiin, epätarkkoihin haasteisiin vastaaminen. Tällainen on muun muassa kysymys siitä, miten pitää yllä elävää kaupunkikulttuuria. Paremmin Helsingiltä onnistuu palvelutarpeiden ennakointi ja niihin vastaaminen.
Vanhan ja uuden suunnittelu- ja toimintatavan välille on syntymässä jännite. Kehittymässä oleva innovaatiomaisema on erilainen kuin aikaisemmin, jolloin lopputuloksia oli helpompi ennakoida. Koska elämme epävarmoja aikoja, on entistä tärkeämpää tarttua orastaviin innovaatioihin, tehdä nopeita koeversioita avoimilla järjestelmillä, suosia iteratiivista kehittämistä ja antaa tilaa myös epäonnistumisille.
Uusi sukupolvi muuttaa toimintakulttuuria
Kaupungissa on meneillään huomattava toimintakulttuurin muutos, joka liittyy osittain siihen, että uusi sukupolvi on alkanut nousta avainpaikoille. Pitkä taival on toisaalta vielä taitettavana. Haastatteluissa todettiin julkisella hallinnolla olevan paljon valtaa, ja siksi innovaatiojärjestelmän kehittymisen edellytyksenä on, että myös hallinto kehittyy. Uusi lähestymistapa kaupungin kehittämiseen onkin haastamassa vanhan. Se pyrkii sääntöjen ja säätelyn sijaan tarjoamaan edellytyksiä kaupunkilaisten ja eri toimijoiden osallistumiselle kaupunkikehitykseen.
Ajattelussa olisi siirryttävä instituutioiden ja infrastruktuurin rakentamisesta siihen, että panostettaisiin yhteistyötä helpottaviin ja välittäjinä toimiviin mekanismeihin. Tällaiset ovat usein näkymättömiä. Helsingissä on toimivat ja teknologisesti edistyneet tietoliikenneyhteydet ja viestintäkanavat. Silti vaikuttaa, että verkostojen rakentamistaidot eivät ole yhtä huippuluokkaa, ja mahdollisuuksia saattaa jäädä tämän takia hyödyntämättä.
Hallinnon rajat ylittävässä yhteistyössä on siis yhä parantamisen varaa, mutta tähänastiset kokemukset ovat olleet positiivisia ja hyödyt ovat nähtävissä. Eräs esimerkki on nuorisotoimessa ja muillakin aloilla toteutetut osallistavan budjetoinnin kokeilut. Helsingin hallintokulttuuria voi kuitenkin luonnehtia enemmän herrasmiesmäisen kollegiaaliseksi kuin aidosti yhteistyösuuntautuneeksi eli kollaboratiiviseksi. Asenteet muuttuvat hitaasti, ja uuden yhteistyöhön perustuvan työskentelytavan läpi saaminen vaatii vielä työtä. Helsingin asenteen ja toimintakulttuurin tulisi olla jatkossa strategisesti vakaa mutta taktisesti joustava, ja sen pitää pohjautua jo olemassa olevaan vahvaan oikeuden ja tasa-arvon tuntoon.
On tärkeää, että kaupunki on tullut rennommaksi, ja tässä tärkeää työntöapua on saatu kaupunkiaktivisteilta ja sosiaalisen median verkostoista. Ravintolapäivä on tyypillisin esimerkki, ja sillä on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Kaupungille on pitemmällä tähtäimellä eduksi, jos se antaa yhteisötoimijoille tilaa ilmaista visioitaan.
Helsingin on vaikea löytää esikuvia
Yksi haaste Helsingille on viime vuosina ollut jonkinlainen esikuvien puute. Vielä 25 vuotta sitten Helsinki seurasi muiden kaupunkien parhaita käytäntöjä. Vähitellen siitä kehittyi itse yksi eturivin kaupungeista, ja se on nyt ikään kuin omillaan, kaupunkina, jolla on hyvin harvoja – jos lainkaan – roolimalleja, joista ottaa oppia. Sen on raivattava oma polkunsa, ja tähän sisältyy riskejä.
Helsinki on selvinnyt suhteellisen hyvin viime vuosien kriisistä ja Nokian merkityksen vähenemistä seuranneesta järkytyksestä. Nokia on kuitenkin ollut sekä opinahjo että ponnahduslauta monille ICT-alan osaajille, jotka ovat perustaneet uusia menestyviä yrityksiä. Se on hyödyttänyt myös julkaista sektoria. Pääkaupunkiseudulle on syntynyt varsin nopeassa tahdissa vilkas start up -kulttuuri. Siinä missä täkäläiset ennen hakeutuivat tyypillisesti isompaan konserniin töihin, nyt on sosiaalisesti hyväksyttävää – jopa muodikasta – perustaa itsenäinen yritys.
Tämä kulttuurin muutos on merkittävä, koska se sisältää myös ajatuksen, että epäonnistuminen on hyväksyttävää. Olisi hyvä laventaa nykyisen innovaatiokulttuurin näköaloja niin, että osattaisiin nähdä pelkän teknologian ohella tieteen, taiteen ja tekniikan yhdistävä akseli. Tässä Helsinki on menettänyt hyviä mahdollisuuksia. Sillä olisi ollut 10–15 vuotta sitten globaali etulyöntiasema tätä akselia hyödyntävän ison kulttuurilaitoksen perustamiseen, sellaisen kuin Ars Electronica Itävallan Linzissä tai ZKM Saksan Karlsruhessa. Helsinki panosti kuitenkin perinteisempiin kulttuuritoimintoihin.
Myös koulutusjärjestelmää on syytä miettiä tulevaisuudessa uudelleen, sillä vastaajien mielestä se on Helsingissä korkealuokkainen mutta ei innovatiivinen. Tämä voi estää kaupunkia vastaamasta tehokkaasti tulevaisuuden haasteisiin. Uudet lahjakkuuden kehittämistavat edellyttävät opetussuunnitelmien ja oppimisympäristöjen uudelleenajattelua. WDC 2012 -designvuosi toimi hyödyllisenä kannustimena, sillä se vauhditti yhteiskehittämisen ja -suunnittelun juurtumista työtapoihin. Designvuoden perimää edustava kaupunkimuotoiluhanke on merkittävä avaus.
Monimuotoisuus kuuluu tulevaisuuden kaupunkiin
Helsinki voi kasvattaa merkitystään maailman kaupunkien joukossa vain monimuotoisena kaupunkina, ja siksi monikulttuurisuutta on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Arvokas pääoma on suomalainen luottamukseen perustuva toimintatapa, jonka taustalla on alun perin varsin homogeeninen yhteiskunta. Tämä malli on nyt luotava uudelleen, jotta se soveltuu myös monimuotoistuvaan yhteiskuntaan.
Helsinki saa tässä vertailututkimuksessa hyvät arvosanat elämänlaatuun ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä, kuten se on toistuvasti muissakin ranking-arvioinneissa saanut. Edessä on silti myös uhkaavia kehityskulkuja, kuten levenevä kuilu rikkaiden ja köyhien välillä sekä asumisen kallistuminen kantakaupungissa. Helsingin fyysinen kaupunkirakenne hyötyy samaan aikaan siitä, että ajattelutapa on muuttunut perinteisestä kaupunkiympäristön rakentamisesta kohti ”paikan rakentamista”. Siinä on kyse hallinnonrajan ylittävästä toiminnasta, jossa eri tahot toteuttavat projekteja yhteisvoimin. Helsingissä ollaan näin ollen tietoisia jatkuvasta tarpeesta parantaa julkista tilaa ja sen suunnittelua, mikä on positiivinen merkki.
Lopuksi todettakoon, että vallalla oleva käsitys Helsingistä on sekoitus todellisuutta, hypeä ja stereotypiaa. Se, että Helsinkiä kehutaan esimerkiksi kansainvälisessä mediassa, on sekä myönteistä että mahdollisesti haitallistakin. Myönteistä on se, että hype auttaa lisäämään maailmanlaajuista tietoisuutta Helsingistä ja antaa kaupungille tilaisuuksia itsensä markkinoimiseen. Tässä suomalaiset eivät ole perinteisesti olleet kovin hyviä. Negatiivista on puolestaan se, että ylenpalttinen kehu voi johtaa itseriittoisuuden tunteeseen, johon taas Helsingillä ei ole varaa.
Mitä Helsingin olisi tehtävä?
Olemassa olevien mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen: Jotta Helsingissä käsitettäisiin edessä olevat moniulotteiset ongelmakokonaisuudet, kaupungin pitäisi luoda itselleen ”kollektiiviset aivot” eli strateginen foorumi, jossa tuodaan pöytään sekä julkisen että yksityisen sektorin edut. On ajateltava kokonaisvaltaisesti ja poikkileikkaavasti koko kaupunkiseudun laajuudella. Lisäksi on rakennettava yhteyksiä toisaalta vakiintuneiden yritysten ja uusien luovien alojen suuntaan, toisaalta luovien yksilöiden välillä niin liike-elämässä, kansalaisyhteiskunnassa, kulttuurielämässä, yliopistoissa ja kaupunginhallinnossa. Näin Helsinki voi kehittää nykyistä kollegiaalisen ystävällistä asennettaan aidosti yhteistyöhakuiseen suuntaan.
Kaupunkilaisten luovuus ja hallintokulttuurin uudistaminen: Helsingin on tärkeää analysoida tarkkaan, millainen voisi olla 2000-luvun ”luova byrokratia” ja millaisia sääntöjä ja kannustimia siihen sisältyisi. Kansalaisten luovuutta ruokkiva hallintokoneisto olisi Helsingille uusi kilpailuvaltti ja perustuisi kaupungin omaan arvomaailmaan.
Kaupungin tunnettuuden ja verkottuneisuuden lisääminen: Helsingin kannattaa miettiä, millä rajatuilla erikoisaloilla se haluaa olla maailman tärkein kaupunki. Tämä tuo Helsinkiä globaalissa kaupunkien välisessä kilpailussa kohti keskustaa, auttaa sitä saamaan vahvuuksistaan enemmän irti ja löytämään kaikupohjaa ajatuksilleen muualta.
Lähteet:
Landry, C. (2014, ilmestyy). Harnessing the collecive imagination of Helsinki. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.
Charles Landry on kaupunkitutkija ja -konsultti, jonka erikoisalaa on luovuuden hyödyntäminen kaupunkien kehittämisessä.