Johdanto
Yksinäisyydestä on tullut entistä ajankohtaisempi kansanterveydellinen haaste, sillä sen tiedetään olevan yhteydessä sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Yksinäisyyden esiintyvyys vaihtelee elämänvaiheittain, mutta riski kasvaa iän myötä. Ikääntyessä sosiaaliset suhteet tyypillisesti harventuvat esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen, toimintakyvyn heikkenemisen, läheisten menetyksen tai yksinasumisen seurauksena (Victor & Yang, 2012).
Yksinäisyys voidaan määritellä subjektiiviseksi kokemukseksi siitä, että henkilöllä ei ole riittävästi merkityksellisiä sosiaalisia suhteita tai sosiaalista tukea (Perlman & Peplau, 1981). Koska yksinäisyys on subjektiivinen tunne, sitä voidaan kokea myös muiden seurassa; henkilö voi olla fyysisesti läsnä muiden ihmisten ympäröimänä mutta silti kokea sosiaalisen yhteyden puutetta. Tämä ilmenee erityisesti silloin, kun ihmissuhteet eivät vastaa yksilön emotionaalisia tarpeita tai ne eivät ole hänelle merkityksellisiä (Victor & Yang, 2012).
Yksinäisyys on merkittävä tekijä ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden kannalta, ja tutkimukset osoittavat sen yhteyden sekä fyysisiin että psyykkisiin ongelmiin. Yksinäisyys on liitetty turvattomuuden tunteeseen, heikentyneeseen koettuun terveyteen ja elämänlaatuun, sydän- ja verisuonitauteihin, kohonneeseen verenpaineeseen sekä ennenaikaiseen kuolleisuuteen, ja se voi lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta (Savikko ym. 2006; Valtorta et al., 2016; Courtin & Knapp, 2017; NASEM, 2020). Heikentynyt fyysinen toimintakyky, kuten päivittäisistä toiminnoista ja kodin askareista suoriutumisesta johtuvat vaikeudet lisäävät yksinäisyyden riskiä, ja myös vähäinen fyysinen aktiivisuus voi voimistaa yksinäisyyden kokemusta (Drageset, 2004; Bien & Bien-Barkowska, 2016; Pels & Kleinert, 2016; Robins ym., 2016). Psyykkisellä tasolla yksinäisyys altistaa masennukselle, ahdistukselle, psykologiselle stressille sekä kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemiselle, ja se on merkittävä riskitekijä dementian kehittymiselle (Holwerda et al., 2014; Lee et al., 2021; Courtin & Knapp, 2017). Aiemmat tutkimukset ovat myös todenneet alhaisen sosioekonomisen aseman, kuten vähäisen koulutuksen (Hansen ym. 2016) ja alemman tulotason (Smale ym. 2022), olevan yhteydessä yksinäisyyteen.
Psykologisella tasolla yksinäisyys kietoutuu usein yhteen surun ja menetysten kanssa (Victor & Yang, 2012). Esimerkiksi puolison tai läheisen kuolema voi aiheuttaa voimakasta yksinäisyyttä, mikä johtaa sosiaalisten roolien kuten puolison ja ystävän roolien katoamiseen. Kun nämä merkitykselliset suhteet puuttuvat, ihminen voi alkaa tuntea itsensä irralliseksi ja tarpeettomaksi. Tutkimusten mukaan yksi keskeisimmistä yksinäisyyden riskitekijöistä ikääntyneillä onkin yksin asuminen (Barjakova ym. 2023), joka usein heijastaa juuri tällaisten päivittäisten sosiaalisten roolien ja kontaktien puuttumista.
Käyttäytymisen tasolla yksinäisyys näkyy arjessa usein vähentyneenä liikkumisena ja passiivisempana elämäntapana (Hawkley & Cacioppo, 2010). Ulkoiluseuran ja yhteisten harrastusten puute johtaa helposti fyysisen aktiivisuden vähenemiseen. Lisäksi yksinäisyys voi heikentää unen laatua (Hawkley & Cacioppo, 2010), sillä yksinäisyyden kokemus lisää helposti huoliajattelua, levottomuutta ja vaikeuksia rentoutua, mikä puolestaan voi johtaa unettomuuteen ja väsymykseen.
Näiden mekanismien perusteella yksinäisyys voidaan ymmärtää moniulotteisena ilmiönä, joka kytkeytyy samanaikaisesti psykologisiin, sosiaalisiin ja terveyteen liittyviin tekijöihin. Osa näistä ulottuvuuksista ei kuitenkaan sisälly tämän tutkimuksen empiirisiin analyyseihin, jotka keskittyvät yksinäisyyden yhteyksiin toisaalta sosiodemografisiin tekijöihin ja toisaalta keskeisiin hyvinvoinnin ja terveyden mittareihin. Näiden laajempien yhteyksien esiin tuominen auttaa kuitenkin jäsentämään yksinäisyyden monitasoista luonnetta ja sen mahdollisia mekanismeja ikääntyneiden hyvinvoinnissa.
Vaikka yksinäisyyden yhteyksistä hyvinvointiin ja terveyteen on kertynyt paljon tutkimustietoa, Helsingin ikääntyneestä väestöstä vastaavanlaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tässä artikkelissa tarkastellaan yksinäisyyden yhteyttä sosiodemografisiin tekijöihin, turvattomuuteen, elämänlaatuun, psyykkiseen kuormittuneisuuteen, liikunta-aktiivisuuteen, koettuun terveyteen ja terveysongelmiin liittyviin toimintarajoitteisiin. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan ne tekijät, jotka voivat lisätä yksinäisyyden riskiä ja heikentää ikääntyneiden hyvinvointia, sekä tarjoamaan tietoa mahdollisten interventioiden kohdentamiseksi.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Tutkimusaineistona käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) aikuisväestöä koskevan Terve Suomi -kyselytutkimuksen Helsinkiä koskevia tuloksia vuosilta 2022–2023. Kysely on suunnattu 20 vuotta täyttäneille helsinkiläisille. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan ikääntyneitä eli 65 vuotta täyttäneitä helsinkiläisiä. Tutkimusaineistossa heitä oli yhteensä 1391, joista 40 prosenttia (554 henkilöä) oli miehiä 60 prosenttia (837) naisia. Enemmistö (63 %) oli täyttänyt 75 vuotta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden yksinäisyyden kokemuksen yhteyttä koettuun hyvinvointiin ja terveyteen. Tarkastellut hyvinvoinnin ja terveyden indikaattorit liittyivät elämänlaadun kokemukseen, turvattomuuden tunteeseen, psyykkiseen kuormittuneisuuteen, liikunnan määrään, arvioon omasta terveydestä ja itse ilmoitettuun tietoon toimintarajoitteista. Kaikki analyyseissä käytetyt summaindikaattorit on avattu liitteessä 1.
Kyselytutkimusaineistossa oli lisäksi mukana rekisteritietoja vastaajasta. Tähän tarkasteluun niistä otettiin iän ja sukupuolen lisäksi mukaan koulutustaso: perusasteen koulutus (ei tutkintoa perusasteen jälkeen), keskiaste (toisen asteen koulutus eli lukio ja ammatillinen koulutus) ja korkea-aste (ammattikorkeakoulutus ja yliopistotutkinnot). Muina taustatietoina tarkasteluissa käytettiin vastaajan itse ilmoittamaa tietoa siitä, asuuko hän yksin. Tämän lisäksi taustatiedoksi otettiin vastaajan kokemus rahojen riittävyydestä (jatkossa tekstissä toimeentulovaikeudet) (ks. liite 1).
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa ajettiin kaikkien tutkimuksessa käytettyjen muuttujien perusjakaumat. Toisessa vaiheessa tarkasteltiin logistisella regressioanalyysillä sosiodemografisten muuttujien yhteyttä yksinäisyyteen. Kolmannessa vaiheessa tehtiin logistisen regressioanalyysin mallinnus selittävien muuttujien ja yksinäisyyden yhteyksistä. Tuloksia analysoitiin kolmella mallilla, joissa vakioitiin eri selittäviä muuttujia. Ensimmäisessä mallissa vakioitiin sosiodemografiset muuttujat ja tarkasteltiin hyvinvointimuuttujien yhteyttä yksinäisyyteen. Toisessa mallissa vakioitiin sosiodemografisten muuttujien lisäksi fyysiseen hyvinvointiin liittyvät muuttujat. Kolmannessa mallissa vakioitiin kaikki selittävät muuttujat. Regressioanalyysin tulokset esitetään ristitulosuhteina eli niin sanottuina odds ratioina ja näille tuloksille esitetään myös 95 prosentin luottamusvälit.
Tulokset
Muuttujien perusjakaumien perusteella yleisimpiä ilmiöitä olivat yksin asuminen, riittämätön liikunta sekä enintään keskitasoinen elämänlaatu. Koettu terveys oli monella korkeintaan keskitasoinen, ja toimintarajoitteita terveysongelmien vuoksi esiintyi yleisesti.
Logistisen regressioanalyysin mukaan osa tarkastelluista taustatekijöistä on yhteydessä yksinäisyyteen (Taulukko 1). Vanhimpaan ikäryhmään kuuluvilla yksinäisyyden todennäköisyys on selvästi suurempi kuin 65–69-vuotiailla, kun taas muissa ikäryhmissä vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Sukupuolen ja yksinäisyyden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä.
Yksin asuminen erottuu aineistossa selkeänä ja vahvana yksinäisyyden riskitekijänä: yksin asuvilla yksinäisyyden todennäköisyys on huomattavasti suurempi kuin muilla. Myös toimeentulovaikeudet ovat yhteydessä yksinäisyyteen, kun taas koulutustason ja yksinäisyyden välillä ei havaittu yhteyttä.
Logistisen regressioanalyysin mukaan osa tarkastelluista taustatekijöistä on yhteydessä yksinäisyyteen (Taulukko 1). Vanhimpaan ikäryhmään kuuluvilla yksinäisyyden todennäköisyys on selvästi suurempi kuin 65–69-vuotiailla, kun taas muissa ikäryhmissä vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Sukupuolen ja yksinäisyyden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä.
Yksin asuminen erottuu aineistossa selkeänä ja vahvana yksinäisyyden riskitekijänä: yksin asuvilla yksinäisyyden todennäköisyys on huomattavasti suurempi kuin muilla. Myös toimeentulovaikeudet ovat yhteydessä yksinäisyyteen, kun taas koulutustason ja yksinäisyyden välillä ei havaittu yhteyttä.
Kun tarkastelua syvennettiin vaiheittain vakioiduilla regressiomalleilla, yksinäisyyden ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien havaittiin osittain heikkenevän taustatekijöitä lisättäessä (Taulukko 2). Ensimmäisessä mallissa, jossa vakioitiin sosiodemografiset tekijät, yksinäisyys oli kuitenkin yhteydessä kaikkiin tarkasteltuihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. Erityisen vahvasti yksinäisyys oli yhteydessä psyykkiseen kuormittuneisuuteen, joka nousi koko analyysin keskeisimmäksi yksittäiseksi selittäjäksi. Lisäksi yksinäisyys oli yhteydessä heikoksi koettuun elämänlaatuun, koettuun terveydentilaan, toimintarajoitteisiin, turvattomuuden kokemukseen sekä vähäiseen liikuntaan.
Kun malleihin lisättiin fyysistä terveydentilaa kuvaavia muuttujia, useat näistä yhteyksistä heikkenivät, mutta psyykkinen kuormittuneisuus säilyi edelleen vahvana yksinäisyyteen liittyvänä tekijänä. Myös heikoksi koettu elämänlaatu sekä heikompi koettu terveydentila olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yksinäisyyteen, vaikka vaikutukset osin heikkenivät. Sen sijaan turvattomuuden kokemus, liikunnan vähäisyys ja toimintarajoitteet eivät enää olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yksinäisyyteen.
Lopullisessa mallissa psyykkinen kuormittuneisuus säilyi edelleen selvästi vahvimmin yksinäisyyteen yhteydessä olevana tekijänä. Myös elämänlaadun yhteys yksinäisyyteen pysyi tilastollisesti merkitsevänä, mutta heikkeni aiempiin malleihin verrattuna. Tämä viittaa siihen, että osa elämänlaadun ja yksinäisyyden välisestä yhteydestä selittyy muilla hyvinvointiin liittyvillä tekijöillä.
Pohdinta
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella yksinäisyyden yhteyttä sosiodemografisiin tekijöihin sekä keskeisiin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin tekijöihin Helsingin ikääntyneessä väestössä. Kun muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin vakioimattomissa analyyseissä, yksinäisyys oli yhteydessä osaan sosiodemografisista tekijöistä sekä kaikkiin tarkasteltuihin hyvinvoinnin ja terveyden mittareihin. Tulos on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa yksinäisyys on yhdistetty sekä subjektiiviseen hyvinvointiin että arjen toimintakykyyn. (Savikko ym. 2006; Courtin & Knapp, 2017; Lee ym., 2021).
Yksin asuminen oli selkeä yksinäisyyden riskitekijä, mikä on linjassa aiemman tutkimusnäytön kanssa. Sen on todettu olevan yksi keskeisimmistä ikääntyneiden yksinäisyyden riskitekijöistä (Barjakova ym. 2023) ja lisäävän sosiaalisen eristyneisyyden riskiä esimerkiksi puolison menetyksen tai yksinasumisen yleistymisen kautta (esim. Victor & Yang, 2012). Lisäksi vanhimpaan ikäryhmään (≥85 vuotta) kuuluvilla yksinäisyyden todennäköisyys oli suurempi kuin nuoremmilla ikäryhmillä, mikä viittaa siihen, että hyvin korkea ikä voi lisätä yksinäisyyden riskiä esimerkiksi toimintakyvyn heikkenemisen ja sosiaalisten verkostojen kaventumisen kautta.
Tässä tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä sukupuolen tai koulutustason ja yksinäisyyden välillä. Aiemmat tutkimukset ovat tuottaneet ristiriitaisia tuloksia näiden tekijöiden ja yksinäisyyden välisistä yhteyksistä. Barjakovan ym. (2023) katsauksen mukaan osa tutkimuksista on havainnut yhteyksiä yksinäisyyden sekä sukupuolen ja koulutuksen välillä, osa taas ei. Tulokset sukupuolieroista näyttävät lisäksi riippuvan siitä, miten yksinäisyyttä mitataan, mikä voi liittyä eroihin yksinäisyyden tunnistamisessa ja raportoinnissa. On myös mahdollista, että sukupuoli toimii vain välillisenä riskitekijänä, joka kytkeytyy muihin yksinäisyyteen suoremmin vaikuttaviin tekijöihin. Havainnot tukevat ajatusta, että sukupuolen ja koulutustason merkitys ei ole yksiselitteinen, vaan voi vaihdella kontekstin ja muiden samanaikaisesti vaikuttavien tekijöiden mukaan.
Toimeentulovaikeudet olivat yhteydessä yksinäisyyteen, mikä on osin linjassa aiempien tulotasoa ja yksinäisyyttä tarkastelleiden tutkimusten kanssa (esim. Kino ym. 2023). Yhteys kuitenkin heikkeni, kun malleihin lisättiin fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia kuvaavat muuttujat. Tulojen ja yksinäisyyden yhteyden heikkeneminen, vakioitaessa muita tekijöitä, on havaittu myös muissa tutkimuksissa (Nyqvist ym. 2023). Näin ollen toimeentulovaikeuksien vaikutus yksinäisyyteen voi välittyä osittain heikentyneen terveyden ja lisääntyneen psyykkisen kuormituksen kautta.
Vaiheittain rakennetuissa regressiomalleissa useat yksinäisyyden ja hyvinvoinnin väliset yhteydet heikkenivät ja osassa tilastollista yhteyttä ei ollut enää havaittavissa, kun huomioitiin koettuun terveyteen, toimintarajoitteisiin ja liikkumiseen liittyvät tekijät. Turvattomuuden kokemus, vähäinen liikunta ja toimintarajoitteet eivät säilyneet tilastollisesti merkitsevinä laajemmissa malleissa, mikä viittaa siihen, että niiden vaikutus on osittain välittyvää ja kytkeytyy muihin tekijöihin, kuten psyykkiseen kuormitukseen ja elämänlaatuun. Psyykkinen kuormitus pysyi merkittävänä ja riippumattomana tekijänä kaikissa malleissa, mikä korostaa sen keskeistä roolia yksinäisyyden kokemuksessa. Tämä havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan yksinäisyys liittyy masennukseen, ahdistukseen ja lisääntyneeseen psyykkiseen kuormitukseen (Holwerda ym., 2014; Lee ym., 2021; Courtin & Knapp, 2017).
Elämänlaadun ja yksinäisyyden välinen yhteys säilyi kaikissa malleissa, mutta heikkeni lisättyjen vakiointien myötä, mikä osoittaa, että osa vaikutuksesta liittyy psyykkiseen kuormitukseen ja koettuun terveydentilaan. Samoin koetun terveyden, liikunnan ja toimintakyvyn yhteydet yksinäisyyteen olivat epäsuoria ja heikkenivät laajemmissa analyyseissä, korostaen näiden tekijöiden välittyvää merkitystä.
Fyysisen terveyden osalta subjektiivinen arvio omasta terveydestä oli vahvemmin yhteydessä yksinäisyyteen kuin toimintarajoitteet, mikä korostaa yksinäisyyden kokemuksellista luonnetta. Liikunta ei ollut yhteydessä yksinäisyyteen muilla hyvinvoinnin tekijöillä vakioiduissa regressiomalleissa, mikä viittaa sen välilliseen vaikutukseen (Valtorta ym., 2016; Victor & Yang, 2012).
Koettu psyykkinen kuormittuneisuus nousi tutkimuksessa keskeisimmäksi yksinäisyyteen liittyväksi tekijäksi, kun taas hyvä elämänlaatu toimi suojaavana tekijänä. Yhteys psyykkisen kuormituksen ja yksinäisyyden välillä voi olla kaksisuuntainen, sillä kuormitus voi myös lisätä yksinäisyyden kokemusta (Courtin & Knapp, 2017; Lee ym., 2021).
Vaikka osa tarkastelluista hyvinvoinnin ja terveyden muuttujista ei säilynyt tilastollisesti merkitsevinä laajemmin vakioiduissa malleissa, tämä ei tarkoita, etteivätkö ne olisi olennaisia yksinäisyyden kannalta. Kaikki tarkastellut hyvinvointi- ja terveysmuuttujat olivat yhteydessä yksinäisyyteen silloin, kun analyyseissä vakioitiin vain sosiodemografiset tekijät, mikä korostaa niiden keskeistä roolia ilmiön ymmärtämisessä.
Yhteyksien heikkeneminen laajemmissa malleissa selittyy todennäköisesti sillä, että hyvinvoinnin ja terveyden eri osa-alueet ovat keskinäisriippuvaisia ja jakavat osittain samoja selittäviä mekanismeja. Näin ollen ne muodostavat yksinäisyyden kanssa monitasoisen kokonaisuuden, joka kytkeytyy useisiin fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviin riskitekijöihin.
Tutkimuksen tuloksia tulee tarkastella myös tutkimusasetelman rajoitukset huomioiden. Ensinnäkin tutkimus perustuu poikkileikkausaineistoon, minkä vuoksi havaituista yhteyksistä ei voida tehdä päätelmiä syy-seuraussuhteista. Yksinäisyyden ja esimerkiksi psyykkisen kuormituksen tai elämänlaadun välinen yhteys voi olla kaksisuuntainen, eikä tämän aineiston perusteella voida arvioida, kumpi tekijä edeltää toista. Toiseksi tutkimus perustuu itsearvioituihin kyselyvastauksiin, jotka voivat sisältää vastaajien subjektiivisiin tulkintoihin tai muistamiseen liittyvää epävarmuutta. Lisäksi analyysi rajautui Helsingin ikääntyneeseen väestöön, minkä vuoksi tuloksia ei voida suoraan yleistää kaikkiin suomalaisiin ikääntyneisiin. Näistä rajoituksista huolimatta tutkimus tuottaa arvokasta tietoa yksinäisyyden ja hyvinvoinnin sekä terveyden välisistä yhteyksistä kaupunkiympäristössä.
Tulokset ovat sopusoinnussa aiemman tutkimuksen kanssa, jossa yksinäisyys nähdään monitekijäisenä sosiaalis-psykologisena ilmiönä (Perlman & Peplau, 1981). Kirjallisuudessa korostetaan, että yksinäisyyden vähentäminen edellyttää useisiin toisiinsa kytkeytyviin tekijöihin kohdistuvia toimia, kuten sosiaalisten verkostojen vahvistamista sekä psykologisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden tukemista (NASEM, 2020). Lisäksi aiempi tutkimus viittaa siihen, että erityisesti ryhmämuotoiset ja aktiivista osallistumista korostavat interventiot voivat olla lupaavia yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytymisen vähentämisessä (Dickens et al., 2011). Yhdessä nämä havainnot tukevat näkemystä monitasoisten ja toisiaan täydentävien tukitoimien tarpeesta.
Kokonaisuutena tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempaa tutkimusnäyttöä siitä, että yksinäisyys on ikääntyneiden hyvinvoinnin kannalta moniulotteinen ilmiö. Tulokset tuottavat uutta tietoa Helsingin ikääntyneestä väestöstä ja korostavat yksinäisyyden ehkäisyn merkitystä osana kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Käytännön toimenpidesovelluksina tämä viittaa siihen, että terveyden edistämisen toimenpiteiden, sosiaalipalvelujen ja kaupunkisuunnittelun, tulisi huomioida yksinäisyyden monitekijäinen luonne, esimerkiksi tukemalla yhteisöllisyyttä, matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia ja psykologisen hyvinvoinnin vahvistamista. Tulevaisuudessa olisi hyödyllistä tarkastella erityisesti interventioiden pitkäaikaisvaikutuksia fyysiseen toimintakykyyn ja liikunta-aktiivisuuteen, sillä nämä tekijät voivat toimia keskeisinä välittävinä mekanismeina yksinäisyyden ja hyvinvoinnin sekä terveyden välillä.
Tommi Sulander toimii johtavana asiantuntijana ja Hanna Ahlgren-Leinvuo erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä. Maryam Shaheen toimi projektitutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet
Barjaková M, Garnero A & d'Hombres B (2023): Risk factors for loneliness: A literature review. Social Science & Medicine Oct;334:116163. doi: 10.1016/j.socscimed.2023.116163. Epub 2023 Aug 9. PMID: 37625251; PMCID: PMC10523154.
Bień B & Bień-Barkowska K (2016): Objective drivers of subjective well-being in geriatric inpatients: mobility function and level of education are general predictors of self-evaluated health, feeling of loneliness, and severity of depression symptoms. Quality of Life Research 25(12):3047–56. doi: 10.1007/s11136-016-1355-x. [ DOI(Link leads to external service)] [ PMC free article(Link leads to external service)] [ PubMed(Link leads to external service)] [ Google Scholar(Link leads to external service)]
Courtin E & Knapp M (2017): Social isolation, loneliness and health in old age: A scoping review. Health & Social Care in the Community 25(3): 799–812. https://doi.org/10.1111/hsc.12311(Link leads to external service)
Dickens AP, Richards SH, Greaves CJ & Campbell JL (2011): Interventions targeting social isolation in older people: a systematic review. BMC Public Health 11:647.
Drageset J (2004): The importance of activities of daily living and social contact for loneliness: a survey among residents in nursing homes. Scandinavian Journal of Caring Sciences 18(1):65–71. doi: 10.1111/j.0283-9318.2003.00251.x. [ DOI(Link leads to external service)] [ PubMed(Link leads to external service)] [ Google Scholar(Link leads to external service)]
Hansen T & Slagsvold B (2016): Late-Life Loneliness in 11 European Countries: Results from the Generations and Gender Survey. Social Indicators Research 129: 445–464. https://doi.org/10.1007/s11205-015-1111-6(Link leads to external service)
Hawkley LC & Cacioppo JT (2010): Loneliness matters: A theoretical and empirical review of consequences and mechanisms. Annals of Behavioral Medicine 40(2): 218–227. https://doi.org/10.1007/s12160-010-9210-8(Link leads to external service)
Holwerda TJ, van Tilburg TG, Deeg DJH, ym. (2014): Impact of loneliness and depression on mortality: Results from the Longitudinal Aging Study Amsterdam. British Journal of Psychiatry 205(2): 127–134. https://doi.org/10.1192/bjp.bp.112.122944(Link leads to external service)
Kino S, Stickley A, Arakawa Y, Saito M, Saito T & Kondo N (2023): Social isolation, loneliness, and their correlates in older Japanese adults. Psychogeriatrics 23: 475-486. https://doi.org/10.1111/psyg.12957(Link leads to external service)
Lee SL, Pearce E, Ajnakina O, ym. (2021): The association between loneliness and depressive symptoms among adults aged 50 years and older: A 12-year population-based cohort study. The Lancet Psychiatry 8(1): 48–57. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(20)30383-7(Link leads to external service)
National Academies of Sciences, Engineering, and Medicine. (2020): Social isolation and loneliness in older adults: Opportunities for the health care system. Washington (DC): National Academies Press (US) Feb 27. PMID: 32510896. https://doi.org/10.17226/25663(Link leads to external service)
Nyqvist F, Näsman M, Hemberg J & Nygård M (2023): Risk factors for loneliness among older people in a Nordic regional context – a longitudinal study. Ageing and Society 43(10):2372-2393. doi:10.1017/S0144686X21001707
Pels F & Kleinert J (2016): Loneliness and physical activity: a systematic review. International Review of Sport and Exercise Psychology 9(1):231–260. [ DOI(Link leads to external service)] [ PMC free article(Link leads to external service)] [ PubMed(Link leads to external service)] [ Google Scholar(Link leads to external service)]
Perlman D & Peplau LA (1981): Toward a social psychology of loneliness. In Duck S & Gilmour R (Eds.), Personal relationships in disorder (pp. 31–56). Academic Press.
Robins L, Jansons P, Haines TJR & Nursing RJ (2016): The impact of physical activity interventions on social isolation among community-dwelling older adults: a systematic review. Aging & Mental Health 2(1):62–71. [ Google Scholar(Link leads to external service)]
Savikko N, Routasalo P, Tilvis R & Pitkälä K (2006): Ikääntyneiden turvattomuus ja sen yhteys yksinäisyyden kokemiseen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 43(3). https://doi.org/10.23990/sa.1896(Link leads to external service)
Smale B, Wilson J & Akubueze N (2022): Exploring the determinants and mitigating factors of loneliness among older adults. Wellbeing, Space and Society, Volume 3, 100089, ISSN 2666-5581, https://doi.org/10.1016/j.wss.2022.100089(Link leads to external service).
Valtorta NK, Kanaan M, Gilbody S, Ronzi S & Hanratty B (2016): Loneliness and social isolation as risk factors for coronary heart disease and stroke: Systematic review and meta-analysis of longitudinal observational studies. Heart 102(13): 1009–1016. https://doi.org/10.1136/heartjnl-2015-308790(Link leads to external service)
Victor CR & Yang K (2012): The prevalence of loneliness among adults: A case study of the United Kingdom. Journal of Psychology 146(1–2): 85–104. https://doi.org/10.1080/00223980.2011.613875(Link leads to external service)
Liite 1.
Tarkastelussa mukana olleet hyvinvointia ja terveyttä sekä rahojen riittävyyttä kuvaavat muuttujat:
Rahojen riittävyyttä mitattiin kysymyksellä: "Oletko joskus 12 viime kuukauden aikana:" a) pelännyt, että sinulta loppuu ruoka, ennen kuin saat rahaa ostaaksesi lisää? b) joutunut tinkimään lääkkeiden ostosta rahan puutteen vuoksi? ja c) jättänyt rahan puutteen vuoksi käymättä lääkärissä? Vastausvaihtoehtoina esitettiin 1) en ja 2) kyllä. Rahojen riittämättömyys määriteltiin, jos vastaaja oli vastannut kyllä vähintään yhteen vaihtoehtoon.
Yksinäisyyttä mitattiin kysymyksellä: Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Vastausvaihtoehtoina: en koskaan, hyvin harvoin, joskus, melko usein ja jatkuvasti. Yksinäiseksi luokiteltiin ne, jotka Vastasivat melko usein tai jatkuvasti.
Turvattomuuden kokemusta kysyttiin seuraavasti: "Mieti elämääsi kahden viime viikon ajalta. Kuinka turvalliseksi tunnet olosi päivittäisessä elämässäsi?". Viisiportainen vastausvaihtoehdon kohdalla vastaukset yhdistettiin kahteen ryhmään: Vähintään kohtuullisen turvalliseksi ja en lainkaan tai vähän turvalliseksi.
Elämänlaatu arvioitiin WHO8-EUROHIS-mittarilla, joka sisältää kahdeksan kysymystä psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden arvioimiseksi. Kysymykset koskivat yleisarviota elämänlaadusta, tyytyväisyyttä terveyteen, kykyyn selviytyä päivittäisistä toimista, itseensä, ihmissuhteisiin ja asuinalueeseen sekä tarmoa arkeen ja taloudellista riittävyyttä. Vastaukset pisteytettiin 1–5, ja vastusten pisteistä laskettiin keskiarvo. Keskimäärin hyväksi elämänlaatunsa kokeneiksi määriteltiin henkilöt, joiden keskiarvo oli vähintään 4.
Psyykkistä kuormittuneisuutta mitattiin viiden osion MHI-5-kysymyspatterilla, joka arvioi ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja positiivista mielialaa viimeisten neljän viikon ajalta. Kukin osio pisteytettiin kuusiportaisella asteikolla (1 = koko ajan, 6 = ei lainkaan). Positiivista mielialaa kuvaavat väittämät (tyyni/rauhallinen, onnellinen) koodattiin käänteisesti, minkä jälkeen osioiden pistemäärät summattiin (vaihteluväli 5–30) ja muunnettiin asteikolle 0–100. Analyyseissä psyykkistä kuormittuneisuutta tarkasteltiin kaksiluokkaisena muuttujana käyttäen MHI-5 mittarille määriteltyä katkaisupistettä ≤52, jolloin tätä pienempi tai yhtä suuri pistemäärä viittaa kliinisesti merkittävään psyykkiseen kuormittuneisuuteen.
Tieto terveysliikuntasuositusten mukaan liikkuvista perustuu itsearvioituun viikoittaiseen liikuntaan (kevyt, reipas ja rasittava liikunta työssä, työmatkoilla ja vapaa-ajalla) sekä lihaskuntoharjoittelun useuteen. Suositus täyttyy, jos henkilö liikkuu vähintään 2 t 30 min kohtuukuormitteisesti tai 1 t 15 min rasittavasti viikossa sekä harjoittaa lihaskuntoa vähintään kahdesti viikossa.
Koettua tervettä mitattiin kysymyksellä: "Onko terveydentilasi mielestäsi nykyisin:" 1) hyvä, 2) melko hyvä, 3) keskitasoinen, 4) melko huono ja 5) huono. Tämä muuttuja jaettiin kahteen luokkaan: 1) hyvä tai melko hyvä, 2) keskitasoinen, melko huono tai huono.
Toimintarajoitteita terveysongelmien vuoksi perustuu kysymykseen: "Rajoittaako jokin terveysongelma sinua toimissa, joita ihmiset tavallisesti tekevät?” Toimintarajoitteita kokevat raportoivat vähintään kuusi kuukautta kestäneitä toimintarajoitteita terveysongelman vuoksi. Muuttuja muodostettiin kahdesta kysymyksestä: vastaajat, jotka ilmoittivat terveysongelman rajoittavan toimintaansa (vakavasti tai ei vakavasti) ja rajoitteiden kestäneen vähintään kuusi kuukautta, luokiteltiin toimintarajoitteisiksi.