Useiden valtakunnallisten kyselyiden ja tutkimusten (esim. Kouluterveyskysely, Nuorten vapaa-aikatutkimus, LIITU-tutkimus) perusteella valtaosalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja suurimmalle osalle harrastus on myös mielekäs (Halme, ym. 2018; Kokko & Martin 2019; Myllyniemi 2016). Näin on myös helsinkiläisten lasten ja nuorten osalta, mutta silti kaikilla ei ole säännöllistä, viikoittaista harrastusta (Määttä 2019).
Syitä, miksi osa lapsista ja nuorista jää harrastusten ulkopuolelle, on selvitetty jonkin verran. Helsinkiläisten nuorten harrastamisen esteitä kartoittaneessa selvityksessä nuoret kertoivat mm. perheen heikon taloudellisen tilanteen, ajanpuutteen, pitkän tai hankalan matkan olevan syitä, miksi vapaa-ajalla ei voi tehdä sitä mitä haluaa. Myös sukupuoli ja perheen asuinpaikka vaikuttivat. Tyttöjen vapaa-ajan liikkumatila oli kapeampi, ja heillä oli enemmän vapaa-aikaa kuin pojilla. Harrastustarjonta koettiin alueellisesti eriytyneeksi ja asuinalueen liikenneyhteydet vaikuttivat siihen, miten nuoret pystyivät liikkumaan alueella tai sieltä pois. (Anttila 2017.) Kansallisissa tutkimuksissa ja selvityksissä (esim. vapaa-aikatutkimus ja valtakunnallinen koululaiskysely) on huomattu vastaavia syitä harrastamattomuudelle, mutta muitakin syitä on tunnistettu, kuten hinta, toimintarajoitteet, ajankäytön haasteet, harrastuksen vaativuus, kiusaaminen sekä se, ettei mielekästä harrastusta ole löytynyt (Myllyniemi & Berg 2015, OKM 2017; Valtion liikuntaneuvosto & Valtion nuorisoneuvosto 2017).
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan, esiintyykö helsinkiläisten lasten ja nuorten harrastuneisuudessa ja harrastusmahdollisuuksissa eroja sukupuolen, toimintarajoitteiden, asumismuodon, syntyperän tai asuinalueen mukaan. Aineistona on vuoden 2019 Kouluterveyskysely. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa Kouluterveyskyselyn joka toinen vuosi, ja siihen osallistuvat alakoulun neljäs- ja viidesluokkalaiset, yläkoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset sekä toisen asteen ensimmäisen ja toisen vuosikurssin alle 21-vuotiaat opiskelijat. Kirjoituksessa tarkastellaan erikseen lasten ja nuorten harrastuneisuutta, koska teemaa mitattiin alakoulun lomakkeessa eri tavalla kuin muilla oppiasteilla. Lasten tarkastelu pohjautuu alakoulun 4.- ja 5.-luokkalaisten vastauksiin, kun nuoret kattavat yläkoulun 8. ja 9. luokan vastaukset sekä toisen asteen opiskelijoiden vastaukset.
Lasten harrastuneisuus on yleisempää tytöillä, suomalaistaustaisilla ja molempien vanhempien kanssa asuvilla – eroja myös asuinalueittain
Lapsilta eli 4.- ja 5.-luokkalaisilta kysyttiin, että kuinka usein he harrastavat jotain. Vastanneista lapsista 9,1 prosenttia ilmoitti, että harrastaa harvemmin. Loput lapsista harrastaa jotain vähintään kerran viikossa. Noin 34 prosenttia harrastaa 3–4 päivänä viikossa ja 22,7 prosenttia 1–2 päivänä viikossa. Vajaa 17 prosenttia lapsista harrastaa viitenä päivänä viikossa ja runsas 17 prosenttia 6–7 päivänä viikossa.
Lasten harrastuneisuudessa (eli vähintään kerran viikossa jotain harrastavien lasten osuudessa) esiintyy tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolen, syntyperän, asumismuodon tai asuinalueen mukaan (Taulukko 1). Tilastollisesti merkitsevä ero pohjautuu 95 % luottamusvälin tarkasteluun. Aluekohtaisissa tarkasteluissa on verrattu eri suurpiireissä asuvien lasten harrastuneisuuden eroavaisuutta suhteessa koko Helsingin arvoon.
Tytöt harrastavat yleisemmin kuin pojat. Myös suomalaistaustaisilla on yleisemmin jokin viikoittainen harrastus kuin ulkomaalaistaustaisilla. Lapset, jotka asuvat yhdessä molempien vanhempiensa kanssa, harrastavat yleisemmin kuin lapset, joilla on erilaisia vuoroasumisratkaisuja tai jotka asuvat yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa (esim. isovanhemmat, sijoituskodit). Myös vuoroasuvat lapset harrastavat yleisemmin kuin yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa asuvat lapset.
Pohjoisen ja eteläisen suurpiirin lapset harrastavat useammin kuin Helsingissä keskimäärin, kun puolestaan itäisen suurpiirin lapset harrastavat harvemmin kuin Helsingissä keskimäärin. Lasten harrastuneisuudessa esiintyy eroja myös peruspiireittäin tarkasteltuna. Vaihteluväli peruspiirien välillä on 79,5 %–100 %. Seuraavissa peruspiireissä lapset harrastavat Helsinkiä keskimääräisesti yleisemmin: Ullanlinna, Taka-Töölö, Lauttasaari, Munkkiniemi, Alppiharju, Länsi-Pakila ja Tuomarinkylä (kyseisten peruspiirien osuus poikkeaa tilastollisesti merkitsevästi koko Helsingin osuudesta). Vastaavasti seuraavissa peruspiireissä lapset harrastavat Helsinkiä keskimäärin harvemmin: Kaarela, Pasila, Mellunkylä ja Vuosaari. On kuitenkin mainittava, että vastaajamäärät peruspiireittäin ovat osittain alhaiset.
Perhetausta on yhteydessä nuorten harrastuneisuuteen – myös alueellisia eroja havaittavissa
Tässä kirjoituksessa nuorten harrastuksella tarkoitetaan jotain seuraavista vapaa-ajan toiminnoista, joista ainakin yhtä nuori harrastaa vähintään kerran viikossa: liikunta tai urheilu, laulaminen, soittaminen tai säveltäminen, näytteleminen, sirkus tai tanssi, piirtäminen, maalaaminen tai valokuvaaminen, kirjojen lukeminen, runojen tai kertomusten kirjoittaminen, käsi- tai puutöiden teko, askartelu, rakentaminen tai koneiden ja laitteiden korjaus, animaatioiden, videoiden tai elokuvien teko ja osallistuminen jonkin seuran, yhdistyksen tai järjestön toimintaan.
Suurin osa nuorista eli 90,4 % harrastaa jotain edellä mainituista vapaa-ajan toiminnoista viikoittain. Silti nuorilla on havaittavissa tilastollisesti merkitseviä eroja taustatekijöiden mukaan. Nuoret, joilla on paljon vaikeuksia nähdä, kuulla tai kävellä – eli joilla on toimintarajoitteita – harrastavat harvemmin kuin ei-toimintarajoitteiset nuoret. Ulkomaalaistaustaiset nuoret harrastavat harvemmin kuin suomalaistaustaiset. Mitä heikommaksi nuori kokee perheen taloudellisen toimeentulon, sitä harvemmin he harrastavat jotain. Toisin sanoen nuoret, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi, harrastavat muita harvemmin. Samoin nuoret, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen melko hyväksi, harrastavat harvemmin kuin nuoret, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi.
Myös nuoren asumismuodon mukaan esiintyy eroja harrastuneisuudessa. Nuoret, jotka asuvat yhdessä molempien vanhempien kanssa, harrastavat yleisemmin kuin nuoret, jotka asuvat yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa (esim. isovanhemmat, sijoituskodit). Samoin vuoroasuvat nuoret harrastavat yleisemmin kuin yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa asuvat nuoret. Eteläisen ja pohjoisen suurpiirin nuoret harrastavat koko Helsingin osuutta yleisemmin, kun puolestaan itäisen suurpiirin nuoret harvemmin kuin nuoret Helsingissä keskimäärin. Nuorten harrastuneisuudessa esiintyy eroja myös peruspiireittäin tarkasteltuna, kuten lapsillakin havaittiin. Vaihteluväli peruspiirien välillä on 82,9 % –96,8 %. Seuraavissa peruspiireissä nuoret harrastavat koko Helsingin arvoa useammin: Vironniemi, Ullanlinna, Lauttasaari, Munkkiniemi, Alppiharju, Kulosaari ja Östersundom (kyseisten peruspiirien osuus poikkeaa tilastollisesti merkitsevästi koko Helsingin luvusta). Vastaavasti seuraavissa peruspiireissä nuoret harrastavat keskimääräistä harvemmin: Myllypuro, Mellunkylä ja Vuosaari. On kuitenkin mainittava, että vastaajamäärät peruspiireittäin tarkasteltuna ovat osittain alhaiset.
Sukupuoli, toimintarajoitteisuus, perhetausta ja asuinalue määrittävät nuorten kokemuksia harrastusmahdollisuuksista
Kouluterveyskyselyssä nuorilta kysytään viidellä väittämällä harrastusmahdollisuuksista (ks. väittämät tarkemmin taulukossa 3). Myös näissä kokemuksissa harrastusmahdollisuuksien suhteen esiintyy tilastollisesti merkitseviä eroja taustatekijöiden mukaan. Seuraavaksi nämä erot kuvataan tarkemmin taustatekijä kerrallaan. Aluekohtaisissa tarkasteluissa on tarkasteltu eri suurpiireissä asuvien nuorten näkemysten eroavaisuutta suhteessa koko Helsingin lukuun.
Tyttöjen ja poikien välillä esiintyy tilastollisesti merkitseviä eroja näkemyksissä harrastusmahdollisuuksien suhteen pääsääntöisesti niin, että tytöt kokevat harrastusmahdollisuudet heikommaksi kuin pojat. Tytöt kokevat poikia harvemmin, että asuinalueella järjestetään kiinnostavaa vapaa-ajantoimintaa nuorille. He myös tietävät harvemmin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista ja ovat useammin sitä mieltä, että asuinalueella ei ole tarpeeksi oleskelutiloja nuorille. Tytöt pitävät kiinnostavia harrastuksia poikia useammin liian kalliina. Näkemyksestä harrastuspaikkojen etäisyyden suhteen ei esiinny tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten välillä.
Toimintarajoitteisuus on yhteydessä näkemyksiin harrastusmahdollisuuksista niin, että toimintarajoitteiset nuoret kokevat harrastusmahdollisuudet heikommaksi kuin muut. Toimintarajoitteiset nuoret arvioivat muita harvemmin, että asuinalueella on kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa nuorille. He tietävät muita harvemmin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista. Toimintarajoitteiset nuoret kokevat muita useammin, että asuinalueella ei ole tarpeeksi oleskelutiloja nuorille tai harrastuspaikat sijaitsevat liian kaukana. Myös harrastukset koetaan useammin liian kalliina.
Syntyperän merkitys näkyy harrastusmahdollisuuksien tietämyksessä, etäisyydessä ja kalleudessa. Ulkomaalaistaustaiset nuoret tietävät harvemmin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista, kokevat useammin harrastuspaikkojen sijaitsevan liian kaukana ja pitävät harrastuksia useammin liian kalliina kuin suomalaistaustaiset. Tilastollisesti merkitseviä eroja ulkomaalaistaustaisten ja suomalaistaustaisten välillä ei esiinny siis kokemuksissa vapaa-ajan toiminnan kiinnostavuudessa tai oleskelutilojen puutteessa.
Kokemus perheen toimeentulosta on yhteydessä kokemuksiin harrastusmahdollisuuksista pääsääntöisesti niin, että mitä parempi toimeentulon kokemus, sitä myönteisempi kokemus harrastusmahdollisuuksista. Erittäin hyväksi perheen toimeentulon arvioivat nuoret näkevät harrastusmahdollisuutensa muita nuoria myönteisemmin ja melko hyväksi perheen toimeentulon kokevat nuoret arvioivat harrastusmahdollisuudet myönteisemmin kuin perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi kokevat. Ainoa poikkeus esiintyy tarkasteltaessa kokemusta harrastuspaikkojen etäisyydestä. Tilastollisesti merkitsevä ero esiintyy ainoastaan niin, että perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi arvioivat nuoret kokevat muita useammin harrastuspaikkojen sijaitsevan liian kaukana. Erittäin hyväksi ja melko hyväksi perheen toimeentulon arvioivat nuoret kokevat siis yhtä usein harrastuspaikkojen sijaitsevan liian kaukana, mutta kuitenkin harvemmin kuin perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi kokevat nuoret.
Asumismuoto eli se, miten nuori asuu, on yhteydessä vaihtelevasti harrastusmahdollisuuksien kiinnostavuuteen, tietämykseen ja kalleuteen. Verrattuna molempien vanhempien kanssa asuviin ja vuoroasuviin nuoriin, yksinhuoltajaperheissä asuvat kokevat harvemmin, että asuinalueella järjestetään kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa nuorille. Yhdessä molempien vanhempiensa kanssa asuvat nuoret tietävät muita useammin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista. Myös erilaisissa vuoroasumisratkaisuissa asuvat nuoret tietävät yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa asuvia nuoria useammin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista. Nuoret, jotka asuvat molempien vanhempiensa kanssa, kokevat kiinnostavat harrastukset liian kalliina harvemmin kuin muut nuoret. Myös vuoroasuvat nuoret kokevat harrastukset liian kalliina harvemmin kuin yksinhuoltajaperheissä tai muissa asumisratkaisuissa asuvat nuoret. Näkemyksissä oleskelutilojen puutteesta tai harrastuspaikkojen etäisyydestä ei esiinny tilastollisesti merkitseviä eroja asumismuodon mukaan.
Asuinalue näyttäytyy harrastusmahdollisuuksien kokemuksissa pääsääntöisesti niin, että pohjoisen tai eteläisen suurpiirin alueella asuvat nuoret kokevat harrastusmahdollisuudet paremmaksi kuin Helsingissä keskimäärin. Kyseisten suurpiirien nuoret tietävät asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista keskimääräistä useammin. He myös kokevat keskimääräistä harvemmin harrastuksien olevan liian kalliita tai niiden sijaitsevan liian kaukana. Näiden lisäksi eteläisen suurpiirin alueella asuvien nuoret kokevat Helsinkiä yleisemmin, että asuinalueella järjestetään kiinnostavaa vapaa-ajantoimintaa nuorille. Pohjoisen suurpiirin nuoret ovat koko Helsingin arvoa harvemmin sitä mieltä, että asuinalueella ei ole tarpeeksi oleskelutiloja nuorille. Näiden erojen lisäksi on nähtävissä yksittäisiä eroja muiden suurpiirien osalta nuorten näkemyksissä harrastusmahdollisuuksissa suhteessa koko Helsingin arvoon (kts. tarkemmin taulukko 3).
Harrastuneisuudessa eroja useamman tekijän mukaan – mutta mitä oikeasti mitattiin?
Tässä kirjoituksessa tarkasteltiin helsinkiläisten lasten ja nuorten harrastuneisuutta useamman taustatekijän mukaan. Tiivistetysti voidaan todeta, että perhetausta (eli esimerkiksi koettu perheen toimeentulo, asuinmuoto) ja asuinalue vaikuttavat lasten ja nuorten harrastuneisuuteen ja harrastusmahdollisuuksiin. Paremmaksi perheen toimeentulonsa kokevilla, yhdessä molempien vanhempien kanssa asuvilla sekä varsinkin pohjoisessa ja eteläisessä suurpiirissä asuvilla helsinkiläisillä on yleisemmin jokin viikoittainen harrastus. Myös koettu perheen toimeentulo ja asuinalue ovat yhteydessä nuorten kokemuksiin harrastusmahdollisuuksista. Esimerkiksi nuoret, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen heikommaksi, mieltävät harrastukset useammin liian kalliiksi. Eteläisen ja pohjoisen suurpiirin nuoret tietävät muita paremmin asuinalueensa harrastusmahdollisuuksista ja kokevat, etteivät harrastuspaikat sijaitse liian kaukana. Tässä kirjoituksessa tarkasteltiin yksittäisten taustatekijöiden yhteyttä harrastuneisuuteen, mutta ei tutkittu tarkemmin, että selittääkö jokin taustamuuttuja harrastamista ja harrastusmahdollisuuksia muita tekijöitä enemmän. Myös tarkempia lisätarkasteluita olisi voinut tehdä luokittelemalla taustatekijöitä keskenään. Esimerkiksi aiemmassa samaan aineistoon pohjautuneessa tutkimuksessa todettiin, että ulkomaalaistaustaiset tytöt harrastivat suomalaistaustaisia tyttöjä harvemmin ja ulkomaalaistaustaiset pojat suomalaistaustaisia poikia harvemmin (Ahtiainen ym. 2020). Vastaavanlaisia tarkasteluita olisi voinut tehdä laajemmin.
On myös mainittava harrastusta mittaavan kysymyksen muoto. Lasten osalta tämä tarkoittaa sitä, ettei vastauksista voida tarkemmin päätellä, mitä lapsi harrastaa ja minkä toiminnon lapsi kokee harrastuksena. Lapset eivät välttämättä ole osanneet tulkita jotain mielekästä vapaa-ajantoimintaa harrastukseksi. Nuorten osalta kyselyssä oli valmis listaus harrastuksista, mutta näiden harrastusten lisäksi on olemassa monia muitakin mielekkäitä vapaa-ajanviettotapoja. Näin ollen niillä nuorilla, joilta tässä tutkimuksessa määritettiin puuttuvan harrastus, voi olla jokin muu vapaa-ajantoiminto, jota hän toteuttaa säännöllisesti kouluajan ulkopuolella. Harrastuksista kysyminen on siis haastavaa. Vaikka useissa kyselytutkimuksissa pyritään käyttämään mahdollisimman laajaa määritelmää harrastuksille, vastaajat ovat usein mieltäneet harrastamisen ohjatuksi tai ryhmässä tapahtuvaksi toiminnaksi. Harrastuksella ei kuitenkaan tarkoiteta vain ohjattua toimintaa, vaan mitä tahansa sellaista, mitä vastaaja pitää itse harrastuksena, vaikka sitä tekisi yksin kotona. (Merikivi ym. 2016.) On huomioitava sekin, että osa helsinkiläisnuorista ei ole koskaan edes halunnut harrastaa mitään (Anttila, 2017). Käsitteen määrittelystä huolimatta johtopäätöksenä voidaan todeta, että Helsingissä esiintyy eroavaisuuksia perhetaustan ja asuinalueen mukaan harrastuneisuudessa ja harrastusmahdollisuuksissa. Vaikka suurimmalla osalla lapsista ja nuorista Helsingissä on viikoittainen harrastus ja nuoret kokevat harrastusmahdollisuudet pääsääntöisesti hyväksi, tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota varsinkin perhetaustan, syntyperän ja toimintarajoitteisuuden merkitykseen harrastuneisuudessa ja harrastusmahdollisuuksissa.
Suvi Määttä toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa.
Lähteet:
Ahtiainen, H., Mäki, N., Määttä, S., Saukkonen, P. & Yijälä, A. Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten hyvinvointi Helsingissä. Tutkimuksia 2020:5. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/21_02_04_Tutkimuksia_5...
Anttila, A. (2017). Hyvä vapaa-aika – parasta oppia. Raportti vapaa-ajan tuen vaikutuksista nuorten sosiaalisiin suhteisiin, koulumenestykseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus.
Halme, N. Hedman,L., Ikonen, R. & Rajala,R. Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Työpaperi 15/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kokko, S. ja Martin,L. (toim.) (2018). Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia vuodelta 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2017) Valtakunnallinen Koululaiskysely 2017. Koululaiskyselyn 2017 tulosyhteenveto. https://minedu.fi/-/viidennes-koululaisista-ilman-mieluisaa-harrastusta-...(Link leads to external service)
Merikivi, J., Myllyniemi, S. ja Salasuo, M. (toim.) (2016) Media hanskassa. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2016 mediasta ja liikunnasta. Nuorisotutkimusseura.
Myllyniemi, S. (toim.) (2016). Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja 54.
Myllyniemi, S. ja Berg, P. (2013) Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 140. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion liikuntaneuvosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto.
Määttä, S. Kouluterveyskysely 2019 – katsaus Helsingin tuloksiin. Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja –tilastot. Tilastoja 2019: 13.
Valtion liikuntaneuvosto & Valtion nuorisoneuvosto: Selvitys valtionhallinnon toimenpiteistä lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseksi 2017. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja ISSN 1445-268X verkkojulkaisu nro 57 Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2018:1 ISBN 978-952-263-550-1.