Johdanto
Vielä tämän vuoden alussa kansainvälinen muuttoliike seurauksineen ja vaikutuksineen tuotti mediaan näkyviä uutisotsikoita ja liikutti vahvasti äänestäjien mieliä ja mielipiteitä. Tapahtumien Pohjois-Irakissa pelättiin synnyttävän uutta laajamittaista pakolaisuutta. Presidentti Recep Tayyip Erdoǧan uhkaili Euroopan unionin ja Turkin välisestä sopimuksesta irtisanoutumisella. Tilannetta joillain Kreikan pakolaisleireillä pidettiin jo valmiiksi sietämättömänä. EU:n kykyä vastaanottaa suurta määrää pakolaisia ja siirtolaisia epäiltiin suuresti.
Suomessa keskustelua herättivät erityisesti suunnitelmat siirtää Al-Holin pakolaisleiriltä ISIS-järjestöön kuuluneiden suomalaisten lapsia ja mahdollisesti myös heidän äitejään. Norjassa vastaava hanke johti populistisen Edistyspuolueen lähtemiseen maan hallituksesta. Suurta huomiota herättivät myös Helsingin Sanomien laajat reportaasit työoloista nepalilaisissa ravintoloissa. Ulkomaisen työvoiman nykyisestä ja tulevasta tarpeesta keskusteltiin kiivaasti.
Uuden koronaviruksen rantautuminen Eurooppaan ja leviäminen käytännössä kaikkiin maihin maailmassa muutti muutamassa viikossa radikaalisti sekä mediamaisemaa että kansainvälisen liikkuvuuden edellytyksiä. Koronavirusta, sen aiheuttamaa COVID-19-tautia ja pandemian pysäyttämiseksi ja sen vaikutusten ehkäisemiseksi laadittuja toimia koskeva uutisointi peitti joksikin aikaa alleen kaiken muun. Vasta hiljalleen tämän uutistsunamin alta pinnalle on alkanut nousta muitakin puheenaiheita.
Aluksi rajoitettiin matkustusta Kiinaan ja Kiinasta, joka nykytiedon mukaan oli viruksen leviämisen alkupiste. Muutamassa viikossa suuri osa koko maailman kansalliset rajat ylittävästä henkilöliikenteestä oli pysähdyksissä. Huhtikuun lopussa arvioitiin, että 215 maailman maata oli ottanut käyttöön yhteensä yli 50 000 matkustamista rajoittavaa toimenpidettä. Näin ollen miltei koko maailman väestö asui maissa, joissa liikkuvuus ei ollut yhtä vapaata kuin ennen. (Ardittis & Laczko 2020, 2.)
Koronaviruksen leviäminen kuitenkin myös aiheutti ja yhä aiheuttaa muuttoliikettä. Eri maat pyrkivät kotiuttamaan kansalaisiaan, joiden olinpaikkoja ja yhteystietoja ei aina ole ollut helppo saada selville. Jumiin toiseen maahan on jäänyt suuri joukko kotimaahansa pyrkiviä eri maiden kansalaisia. Monet maahanmuuttajat tai tien päällä olleet pyrkivät palaamaan kotimaihinsa tai suuntaamaan reittinsä uudelleen. Amerikan mantereelta ja Välimeren alueelta kantautui tietoja jopa salakuljetuksen kääntymisestä päälaelleen. Jotkut olivat valmiita maksamaan siitä, että he pääsisivät Espanjasta takaisin Marokkoon tai Algeriaan. (Mt., 3; Sempie 2020.)
Jonkin aikaa koronavirukseen suhtauduttiin ”suurena tasa-arvoistajana”. Sen ajateltiin olevan samanlainen uhka niin köyhille kuin rikkaille, nuorille ja vanhoille ja yhtäläinen vaara mihin tahansa etniseen tai kulttuuriseen väestöryhmään kuuluville ihmisille. Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että yhdet ovat tämänkin taudin edessä tasa-arvoisempia kuin toiset (Ks. esim. Huusko 2020; Tensley 2020). Kuolleiden joukossa on ennen muuta iäkkäitä ihmisiä ja kuolleisuus on selvästi korkeampaa sosioekonomisesti huono-osaisemmilla alueilla. Erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat usein maahanmuuttajat sekä erilaisten vähemmistöjen edustajat. (Berner 2020; Schwirtz & Rogers Cook 2020; Siddique 2020; Tottmar 2020.)
Hahmottelen tässä kirjoituksessa, minkälaisia kytkentöjä koronaviruksella ja COVID-19-taudilla on ollut kansainväliseen muuttoliikkeeseen sekä esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumiselle ja yhteiskuntien etnisille suhteille. Tarkastelen asioita kansainvälisellä tasolla ja teen tarpeen mukaan havaintoja Suomesta. Lopuksi pohdin lyhyesti tulevan kehityksen mahdollisia suuntia (ks. myös Benton 2020; Landis MacKellar 2020). Kansainvälisellä muuttoliikkeellä sen eri muodoissa on erityinen merkitys Helsingin kaupungille ja suuri osa Suomen maahanmuuttajaväestöstä asuu pääkaupunkiseudulla. Tällä kaupungilla ja tällä seudulla on tässäkin tapauksessa Suomen sisällä erityinen asema.
Kirjoituksen taustalla on eri maiden medioissa aiheesta viime aikoina ilmestyneitä kirjoituksia ja reportaaseja, joista osa on mainittu lähteissä. Lisäksi olen hyödyntänyt koronaviruksen leviämiseen ja taudin esiintyvyyteen ja seurauksiin liittyviä kansallisia tilastoja ja viranomaisten tiedotteita sekä käynyt keskusteluja suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden sekä maahanmuuttajien ja vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa. Olen ollut jäsenenä Helsingin kaupungin työryhmässä, joka on pohtinut monikielisten helsinkiläisten tavoittamista koronatilanteessa. Osallistuin myös Migration Policy Instituten 1. huhtikuuta järjestämään kansainväliseen kokoukseen koskien COVID-19-taudin vaikutuksia maahanmuutolle, maahanmuuttajille ja kotoutumiselle (Migration Policy Institute 2020).
Tilanne elää jatkuvasti, eikä edes lähitulevaisuutta ole mahdollista nähdä kovin selvästi. Suomen hallitus kertoi vapun jälkeen kesäkuun alussa tapahtuvista lievennyksistä toimenpiteisiin, joilla on pyritty estämään viruksen leviämistä. Mitä siitä seuraa, sitä ei tiedä vielä kukaan. Todennäköisesti kestää vielä pitkään, että elämä palautuu täysin normaaliksi ja paluu arkeen tapahtuu myös kansainvälisen muuttoliikkeen, kotoutumisen ja maahanmuuttajien elinolojen osalta.
Kansainvälinen liikkuvuus on pitkälti pysähdyksissä
Koronaviruksen leviämisen estämiseksi toteutetut toimet ovat suurelta osin pysäyttäneet kansainvälisen muuttoliikkeen. Monet, joilla oli tarkoitus tulla lähiaikoina töihin johonkin toiseen maahan, eivät nyt pääsekään tulemaan. Eniten Euroopassa ja Suomessakin on tämän aiheen tiimoilta uutisoitu maatalouden työvoimapulasta (ks. esim. Brelie & Petit 2020). Lähikuukausina olisi kuitenkin ollut tulossa töihin ihmisiä myös muille aloille, kuten terveydenhuoltoon ja erilaisiin palveluammatteihin. Pitkittyessään muuttoliikkeen rajoituksilla on siten laajamittaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia työvoimapulan ja sen seurausten muodossa.
Monet muuttajat ovat puolestaan joutuneet ongelmiin, kun heidän oleskelulupansa on ollut päättymässä ja oleskelun alkuperäiset perusteet ovat kadonneet esimerkiksi lomautusten tai irtisanomisten myötä (ks. esim. Teittinen 2020). Päätösten tekeminen on lykkääntynyt, ja monilla on aitona uhkana tulla perheineen karkotetuksi maasta, jossa oli suunnitellut asuvansa ja tekevänsä työtä pitkään. Tilanne kotimaassa saattaa kuitenkin olla myös hankala sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Paluumuuttajaa maasta, jossa virustilanne on selvästi huonompi, ei välttämättä katsota suopein silmin.
Vaikka oleskelun lailliset perusteet olisivat kunnossa, monet ovat menettäneet ainakin tilapäisesti elantonsa. Maahanmuuttajilla on harvoin vahvaa puskuria ottaa vastaa työttömyydestä johtuvia taloudellisia iskuja. Heikentyneellä työllisyys- ja tulotilanteella on myös suuria kansainvälisiä taloudellisia vaikeuksia, koska toiseen maahan lähtenyt perheenjäsen tai sukulainen ei kykenekään tekemään kotimaahansa ylirajaisia rahalähetyksiä (remittances). Niiden merkitys on joidenkin maiden kuten Filippiinien bruttokansantuotteelle huomattava. (Ardittis & Laczko 2020, 3.)
Kansainvälisillä opiskelijoilla on omat ongelmansa. Niistä osa liittyy niihin toimintaympäristömuutoksiin, jotka seurasivat pikavauhdilla tehtyjä siirtymiä lähiopetuksesta etäopetukseen. Monet opiskelijat olivat rahoittaneet elämäänsä kotimaataan paljon kalliimmassa yhteiskunnassa tekemällä opintojen ohella erilaisia töitä. Esimerkiksi Suomessa ravintola-ala oli työllistänyt suuren määrän tällaisia henkilöitä, joten ravintolatoiminnan rajoitukset iskivät pahasti näihin nuoriin. Useimmilla ei myöskään ollut apunaan vahvaa taloudellista tai sosiaalista turvaverkkoa.
Liikkuvuuden rajoitteet ovat vaikeuttaneet myös perheiden yhdistämistä tai tehneet sen kokonaan mahdottomaksi. Puolisot ovat voineet joutua erilleen toisistaan, samoin kuin lapset vanhemmistaan. Karkotuksen uhka saattaa kohdistua vain osaan perheestä. Yllättävä työttömyys on voinut viedä perheenkokoajalta ansiotulot, jotka olisivat oikeuttaneet perheen yhdistämiseen. Ylirajaisten perheiden keskinäiset tapaamiset ovat hankaloituneet, ja perheenjäseniä voi ehkä pitkään tavata vain tietoverkon välityksellä.
Vaikein tilanne on niillä, jotka tarvitsisivat kansainvälistä suojelua. Suuri osa liikkuvuutta rajoittaneista maista ei aio tehdä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla minkäänlaista poikkeusta. Vainoa, sotaa tai muuta turvattomuuden aihetta ei siten useinkaan pääse tällä hetkellä pakoon. Yhteiskunnallinen ilmapiiri pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa kohtaan on myös monin paikoin kiristynyt entisestään. Eri maiden raja-alueille on jäänyt ihmisiä limbo-tilaan, josta on vaikea liikkua sekä eteenpäin että taaksepäin. Pakolaisleirit ja vastaanottokeskukset ovat otollisia paikkoja viruksen leviämiselle. (Ks. esim. Makszimov 2020.)
Kotoutumisen prosessit vaikeutuvat poikkeusoloissa
Koronaviruksen leviämisellä ja sen aiheuttamilla seurauksilla on myös paljon vaikutuksia maahanmuuttajien kotoutumisen prosesseihin. Kotoutuminen on laaja-alainen ilmiö, jolla on useita ulottuvuuksia. Työmarkkinoille pääsyn lisäksi kysymys on esimerkiksi kielen oppimisesta ja kulttuuristen käytänteiden ymmärtämisestä, sosiaalisten suhteiden rakentumisesta uudessa toimintaympäristössä, terveydestä ja hyvinvoinnista sekä yhteenkuuluvuuden tunteesta ja syrjimättömyyden kokemuksesta.
Monissa maissa etenkin vastikään maahan muuttaneiden kotoutumista pyritään tukemaan erilaisin keinoin. Joissain maissa virallisluonteinen kotoutumisen edistäminen on rajattu esimerkiksi pakolaisille ja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Toisissa maissa, kuten Suomessa, kotoutumispalvelut ovat lähtökohtaisesti kaikkien niitä tarvitsevien ulottuvilla. Kotouttamispolitiikan ytimessä on yleensä työmarkkinoille pääsyn edellytysten parantaminen, jonka tärkeä osa on puolestaan paikallisen kielen opetus. Suomessa kotoutumiskoulutusta järjestävät työ- ja elinkeinotoimistot työvoimaan kuuluville ja kunnat työvoiman ulkopuolella oleville henkilöille.
Koronaviruksen ja sen aiheuttamien toimien seurauksena monilla kotoutumisvaiheessa olevilla maahanmuuttajilla on paljon epävarmuutta tulevaisuudesta. Oikeus jäädä maahan ja päästä uudessa asuinmaassa elämässä eteenpäin ovat vaarantuneet. Monien keskittymiskykyä ja paneutumista kotoutumisen edistymiseen voi myös heikentää huoli sekä omasta että lähiomaisten terveydestä. Kuten edellä mainittiin, esimerkiksi pakolaistaustaisten perhe on voinut hajota muuttoprosessin aikana, ja perheenyhdistäminen on näissä oloissa entistä hankalampaa. (Migration Policy Institute 2020.)
Muiden julkisten palveluiden ohella myös kotoutumispalveluiden tarjoaminen on koronaviruksen leviämisen olosuhteissa muuttunut hankalammaksi. Tarve kotoutumissuunnitelmaan ja sen mukaiseen koulututukseen ja muihin palveluihin arvioidaan alkukartoituksessa. Molemmat vaiheet ja monet muut alkuvaiheen toimet edellyttävät usein kunnolla toteutuakseen fyysistä tapaamista palveluntarjoajan ja maahanmuuttajan välillä. Näitä tapaamisia on jouduttu rajoittamaan, ja monilta puuttuu kielellisiä ja tietoteknisiä valmiuksia hoitaa asioita tehokkaasti ja laadukkaasti internetissä.
Kotoutumiskoulutusta on jouduttu muun koulutuksen tavoin järjestämään suurelta osin etäopetuksena. Myös tämä on heikentänyt ainakin joidenkin kotoutujien edellytyksiä päästä opinnoissa tehokkaasti eteenpäin. On esitetty vakavaa huolta siitä, että poikkeusjärjestelmät lisäävät eriarvoisuutta koulutusjärjestelmässä tilanteessa, joissa monilla nuorilla maahanmuuttajilla ja Suomeen muuttaneilla lapsilla tiedetään jo valmiiksi olevan vaikeuksia. Opiskelu voi olla hankalaa esimerkiksi silloin, kun pienessä asunnossa on paljon lapsia eikä tietoteknisiä välineitä riitä kaikille. (Ks. esim. Uit de Marge 2020.)
Kotoutumisen yksi tärkeä osa-alue on oppia elämään luontevasti uudessa asuinmaassa, kommunikoimaan paikallisten ihmisten kanssa ja luomaan uusia sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Kaikki tämä on hankalaa olosuhteissa, joissa ihmisten välistä vuorovaikutusta rajoitetaan merkittävästi. Muutenkin yhteiskunnan pelisäännöistä ja toimintatavoista on vaikea saada hyvää kuvaa poikkeustilan vallitessa. Orastavaa kielitaitoa ei pääse kehittämään käyttämällä kieltä luontevissa vuorovaikutustilanteissa.
Kotoutumissuunnitelman toteutukseen kuuluu Suomessa varsinaisen kotoutumiskoulutuksen lisäksi myös tutustuminen työelämään esimerkiksi erilaisiin harjoitteluihin tai työkokeiluihin osallistumalla. Tämäkin on vaikeutunut, kun monet yritykset ovat joutuneet sulkemaan ovensa ja useilla työnantajilla on taloudellisia vaikeuksia. Sosiaaliselle kanssakäymiselle asetetut rajoitteet vaikeuttavat uuden työvoiman rekrytointia edes harjoitteluun. Ajatus esimerkiksi oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden nopeasta työllistymisestä on vallitsevassa taloudellisessa suhdanteessa entistä epärealistisempi.
Maahanmuuttajilla ja vähemmistöihin kuuluvilla suurempaa alttiutta sairastua
Monista maista on kantautunut tietoja siitä, että eri väestöryhmiin kuuluvat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän alttiita tartunnoille sekä sairastumaan vakavasti. Yhdysvalloissa on uutisoitu tummaihoisten valkoihoisia korkeammasta kuolleisuudesta, Isossa-Britanniassa yleisemmin etnisiin vähemmistöihin kuuluvien suuremmasta riskistä sairastua ja kuolla. Viimeksi mainitussa maassa esimerkiksi tummaihoisten (black Africans) sekä bangladeshilaisten keskuudessa kuolleisuus oli tärkeimpien taustamuuttujien vakioinnin jälkeenkin selvästi korkeampi kuin maan valkoihoisen (white British) väestön parissa (Siddique 2020; ks. myös Ruotsista Jonsson 2020; Rothschild 2020).
Pohjoismaissa on nostettu esille etenkin kantaväestöä suurempi tartuntatodennäköisyys monissa maahanmuuttajaryhmissä. Norjassa ulkomailla syntyneiden osuus todennetun tartunnan saaneista on selvästi suurempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä (ks. esim. Folkehelseinstituttet 2020). Suomessa asia nousi esille, kun pormestari Jan Vapaavuori piti huhtikuun puolivälissä yhdessä HUSin toimitusjohtajan Juha Tuomisen kanssa erillisen tiedotustilaisuuden koronaviruksen leviämisestä Helsingin somalinkielisten keskuudessa.
Syitä siihen, miksi koronavirus tarttuu eri väestöryhmiin kuuluviin ihmisiin eri tavoin ja miksi se aiheuttaa vaihtelevasti vakavaa sairastumista ja tautiin kuolemista, joudutaan varmasti selvittämään vielä pitkään. Aiheesta käydyssä keskustelussa on toistaiseksi nostettu esille monia eri taustatekijöitä (ks. esim. Butcher & Massey 2020). Osa niistä on helpommin jo nyt uskottavissa myös eroja todennäköisesti aidosti selittäviksi muuttujiksi, toisten tekijöiden vaikutusta joudutaan tutkimaan vielä paljon lisää ennen kuin asioista voi tieteellisesti varmistua.
Yksi todennäköinen selittävä tekijä on eri väestöryhmiin kuuluvien ihmisten erilainen sijoittuminen eri työtehtäviin. Monissa maissa maahanmuuttajien suhteellinen osuus terveydenhoitoalan henkilökunnasta on suurempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä. Sveitsissä lähes joka toinen lääkäri on syntynyt Sveitsin ulkopuolella, ja suhdeluku on noin kolmannes myös Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Myös sairaanhoitajista suuri osa on maahanmuuttajia tai heidän lapsiaan useissa länsimaissa. Ylipäätään etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat kantaväestöä todennäköisemmin olleet sellaisissa ammateissa, joista etätyöhön siirtyminen on ollut vaikeata tai jopa mahdotonta. (Ardittis & Laczko 2020, 5.)
Suurempi riski sairastua johtuu todennäköisesti osittain myös etnisten ja kulttuuristen rakenteiden kytkeytymisestä altistumista kasvattaviin muihin sosioekonomisiin taustatekijöihin. Suuri osa maahanmuuttajista ja vähemmistöryhmiin kuuluvista asuu korkean asukastiheyden asuma-alueilla, joilta on välttämätöntä matkustaa töihin ruuhkaisessa julkisessa liikenteessä. Monet myös asuvat hyvin ahtaasti, jolloin tauti leviää helposti perheen sisällä. Samassa kotitaloudessa voi ydinperheen lisäksi asua myös isovanhempia, joilla on ikänsä vuoksi alentunut vastustuskyky ja suurempi riski sairastua vakavasti. (Schwirtz & Rogers Cook 2020.)
Vaikeammin selvitettäviä ovat viruksen leviämistä edistävät sosiokulttuuriset tottumukset ja käytännöt, joskin niilläkin varmaan on jokin rooli. Joissain ryhmissä sosiaalinen yhteydenpito, fyysinen koskettaminen sekä ylipäätään yhteisöllinen toisista huolehtiminen myös sairauden kohdatessa ovat vielä tärkeämpiä kulttuurisia normeja kuin toisissa. Uskonnollisiin auktoriteetteihin saatetaan joissain tapauksissa uskoa enemmän kuin länsimaisen tieteen edustajiin. Vahvasti uskonnollisissa piireissä voidaan ylipäätään ajatella, etteivät ihmisten toimet vaikuta siihen, sairastuuko vai ei. Luottamus asuinmaan viranomaisiin ei ylipäätään aina ole maahanmuuttajien ja vähemmistöjen keskuudessa parhaalla mahdollisella tasolla.
Viestinnälliset ongelmat voivat olla ratkaisevia etenkin niissä tapauksissa, joissa viranomaisten tiedotuksessaan käyttämää kieltä ei osata kunnolla. Missään maassa ei voida tuottaa viestintää kaikilla niillä kielillä, joita kyseisessä yhteiskunnassa puhutaan, ja katveeseen jää siten aina joitain ihmisiä. Viestintä ei myöskään koskaan tavoita kaikkia kohteitaan, eikä sen sisältö tule aina oikein ymmärretyksi, vaikka varsinaisia kielellisiä ongelmia ei olisikaan. Joissain tapauksissa asuinmaan ja lähtömaan viestintä koronaviruksesta, sen seurauksista ja taudin hoidosta voi olla ristiriitaista. Tietokoneiden tai kännyköiden puute tai osaamattomuus niiden käytössä voivat heikentää sähköisen viestinnän saavutettavuutta. (Ks. Finell 2020.)
Olennaista on selvittää myös palveluiden yleistä saavutettavuutta. Näin voidaan saada selville myös sellaisia puutteita ja ongelmia, jotka eivät koske ainoastaan koronavirusta ja COVID-19-tautia. Kaikki maassa asuvat henkilöt eivät välttämättä tiedä oikeudestaan saada tarvittaessa terveyspalveluja. Hoitoon hakeutumisessa voi myös olla erilaisia sosiaalisia, kulttuurisia tai psykologisia kynnyksiä. Jotkut pelkäävät esimerkiksi yksin jäämistä sairaalaan vaille sukulaisten tukea. Myös taudinkantajaksi leimautuminen voi arveluttaa ja johtaa siihen, ettei testiin hakeuduta. Omien oireiden ja tuntemusten kuvaaminen vieraalla kielellä voi olla hankalaa, ja tulkkauksessa voi myös ilmetä ongelmia.
Hyvien etnisten suhteiden rakentuminen vaarantuu
Koronakriisillä voi olla myös pitkäkestoisia kielteisiä vaikutuksia eri väestöryhmien välisten suhteiden ja kulttuurienvälisen vuoropuhelun kannalta. Käsitykset viruksen alkuperästä ja leviämisen suunnasta vaikuttavat paitsi kansainvälisiin suhteisiin myös etnisten ja kansallisten ryhmien välisiin suhteisiin maiden sisällä. Aluksi Euroopassa suhtauduttiin epäluuloisesti ja jopa vihamielisesti kiinalaisiin, joiden jotkut kuvittelivat olevan aina potentiaalisia taudinkantajia. Sittemmin Kiinassa ja esimerkiksi Afrikassa on puolestaan ollut havaittavissa länsimaalaisten vieroksuntaa ja syrjintää.
Suuri osa Euroopan kiinalaistaustaisesta väestöstä on täällä jo pitkään asuneita tai Euroopassa syntyneitä, ja heihin mahtuu myös suuri määrä Kiinasta adoptoituja lapsia, jotka ymmärrettävästi pahoittavat mielensä epäasiallisesta kohtelusta. Muutenkin riskinä on, että kun koronavirus ja sen mukana myös COVID-19-tauti ovat levinneet ihmisten mukana valtioiden rajojen ylitse, myös maahanmuuttajiin yleensä aletaan suhtautua kielteisesti. Maahanmuuttajina aletaan (jälleen) pitää myös henkilöitä, jotka ovat maahanmuuton toista tai jopa kolmatta sukupolvea.
Taudin leviäminen on monin paikoin voimistanut kansallismielistä ajattelua ja valtioiden protektionistista politiikkaa. Kansallisen edun voimakkaan korostamisen ja ulkomaalaisiin tai vähemmistöihin kohdistuvan ksenofobisen ajattelutavan ei välttämättä tarvitse kulkea käsi kädessä. Näin kuitenkin helposti käy, ja kansakunnan suojelu saa myös etnisiä ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Kriiseissä korostuu myös kansallisen yksimielisyyden ja yhtenäisyyden tarve. Erimielisten valtiolaivan keikuttajien lisäksi usein suhtaudutaan karsaasti myös erilaisiksi määriteltyihin ihmisiin ja ryhmiin.
Tilannetta ei helpota se edellä mainittu seikka, että ainakin joissain maahanmuuttajaryhmissä ja etnisissä tai kulttuurisissa vähemmistöissä on ollut keskimääräistä enemmän alttiutta saada tartunta. Tämä havainto tuottaa kansallisesti ja paikallisesti kommunikatiivisia haasteita ja pakottaa pohtimaan erilaisten viestintästrategioiden vaikutuksia. Samalla kun taudin leviämiseen ja sen ehkäisemiseen liittyviä seikkoja on tärkeätä tuoda julkisuuteen, vaarana on myös väestöryhmien tarpeeton leimaaminen. Jotkin poliittiset tahot tarttuvat hanakasti mahdollisuuteen levittää ulkomaalaisvastaisia, monikulttuurisuuskriittisiä tai jopa avoimen rasistisia viestejä.
Pahimmillaan hyvistä viestinnällisistä pyrkimyksistä voi seurata noidankehä, joka tuottaa kielteisiä seurauksia sekä väestöryhmien välisille suhteille että tartuntatilanteelle (ks. kuitenkin El Hammouchi 2020). Väärinkäsityksille alttiin tiedottamisen, epäasiallisen kohtelun tai syrjivän retoriikan seurauksena luottamus viranomaisiin ja kantaväestön edustajiin voi vähemmistöryhmissä heikentyä. Jos virusta ja tautia koskeva viestintä ei enää saavuta kohderyhmiään, kynnys lähteä hakemaan neuvoa ja apua nousee. Tällöin tartunnat saattavat lähteä kasvuun ja ihmiset voivat sairastua vakavasti turhaan. Väestöryhmien väliset erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa voivat kasvaa, vaikka tarkoituksena oli niiden pienentäminen.
Näissä oloissa on entistä tärkeämpää kyetä eri väestöryhmien välisiin vuoropuheluihin. Onneksi monessa maassa on sellaisia järjestettykin. Poikkeukselliset olosuhteet vaikeuttavat kuitenkin myös tällaisten tilaisuuksien järjestämistä. Spontaanit kokoontumiset ovat lähes mahdottomia, eikä virtuaalisiin tapaamisiin koskaan voi osallistua kuin rajallinen määrä ihmisiä. Vaikeista asioista on myös hankala puhua silloin, kun ei olla fyysisesti kasvokkain keskustelukumppanin kanssa. Tulkkaus on virtuaalikokoontumisissa työlästä.
Kaikki kehitys ei ole ollut kielteistä
Koronavirus on nostanut esille kuitenkin myös myönteisiä uutisia. Uusnationalistisen ajattelun ohella eri puolilla maailmaa on vahvistunut myös käsitys kaikkien yhteisestä haavoittuvuudesta ja tarpeesta luoda yhteisiä ratkaisuja sekä maiden välille että yhteiskuntien sisälle. Siinä missä yhdet pitävät parhaana ratkaisuna maiden ja yhteisöjen sisäänpäin kääntymistä ja linnoittautumista, toisten mielestä juuri nyt tarvitaan kansainvälisten ja kulttuurienvälisten instituutioiden vahvistamista, avointa tiedonvaihtoa ja kokemusta samassa veneessä olemisesta.
Monissa maissa on viime aikoina vastustettu voimakkaasti maahanmuuttoa ja päädytty osittain näiden ajatusten seurauksena suuren mittaluokan poliittisiin ratkaisuihin. Näistä Ison-Britannian irtautuminen Euroopan unionista on varmasti toistaiseksi merkittävin muutos. Koronavirus on kuitenkin tuonut aikaisempaa vahvemmin näkyville monien maiden riippuvuuden ulkomaisesta työvoimasta. Vaikutus on ollut voimakkain terveydenhuollon sektorilla, mutta myös esimerkiksi maatalouden kausityövoiman tarve ja tämän tarpeen mittakaava on tiedostettu aikaisempaa paremmin.
Koronavirus on myös auttanut tiedostamaan, että oman maan kansalaisia on ympäri maailmaa. Valtion suojeluksessa olevia Suomen kansalaisia löytyy myös sellaisista maista, jotka eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee suomalaisia maailmalla. Tällaisia ovat esimerkiksi jotkin Afrikan tai Lähi-idän valtiot. Suomen tapauksessa erityisen ongelman aiheutti Venäjän valtio, joka eräässä vaiheessa kielsi kansalaistensa matkustamisen ulkomaille (ks. esim. Hakala 2020). Tämän vuoksi loukkuun jäi suomalaisia kaksoiskansalaisia, jotka olivat siirtyneet Suomesta itärajan ylitse Venäjän passia hyödyntäen. Tapahtuneesta voi olla hyötyä kaksoiskansalaisten asemasta käytävälle keskustelulle.
Sosiaali- ja terveyshallinto on monissa maissa ja kaupungeissa kantanut paljon vastuuta pakolaisten ja muiden kansainvälisen suojelun piirissä olevien vastaanotosta. Muutoin tämä hallinnonala on ollut useimmiten jonkin verran sivussa maahanmuuttajien kotoutumisesta käytävästä keskustelusta ja toimenpiteiden suunnittelusta. Koronakriisin seurauksena myös sote-hallinnossa on edellä mainituista syistä havahduttu huomaamaan aikaisemmin laiminlyötyjä asioita. Eri väestöryhmiin kuuluvien ihmisten erilainen asema suhteessa pandemiaan pakottaa miettimään myös yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon laajempia kysymyksiä.
Eri maiden maahanmuuttohallinnoissa on myös osoitettu ymmärrystä sitä kohtaan, että jotkin ihmiset ovat joutuneet esimerkiksi oleskeluluvan suhteen kestämättömään asemaan heistä riippumattomista syistä. Oleskelulupia on pidennetty ja niiden myöntämisen perusteita on väljennetty paitsi inhimillisistä syistä myös sen estämiseksi, että ihmisillä ei olisi oikeutta olla maassa, josta he eivät kuitenkaan pääse lähtemään pois. Myös kotouttamispolitiikassa on osoitettu joustavuutta: koulutuksen suorittamisen määräaikoja on esimerkiksi pidennetty ja opetukseen osallistumisen läsnäolovelvoitteita lievennetty.
Erilaisten etäkoulutus- ja muiden etäosallistumismahdollisuuksien hyödyntämistä voidaan niihin liittyvistä ongelmista huolimatta pitää myös hyvänä asiana. Monia kotoutumispalveluja ja muita maahanmuuttajille suunnattuja palveluja ja muita toimintoja voidaan todennäköisesti tarjota digitalisaation avulla sekä tehokkaasti että korkeatasoisesti, kunhan tietoa ja kokemusta näistä ratkaisuista kerääntyy riittävästi. Näin voidaan esimerkiksi tarjota palveluja monipuolisesti myös paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajia on vähän tai resurssit muuten rajalliset. Yksilölliset tarpeet ja kyvyt voidaan niin ikään huomioida nykyistä paremmin sähköisillä alustoilla. Koronavirus pakotti ryhtymään kokeiluihin, jotka muuten olisivat kenties toteutuneet vasta kaukana tulevaisuudessa.
Myönteisenä seurauksena voidaan lopuksi pitää kasvanutta tietoisuutta siitä, että kulttuuriset käytänteemme ovat ihmisten tekemiä ja siten tarvittaessa muutettavissa. Kättelemisestä luopuminen pakotti miettimään muita tapoja tervehtiä ja paljasti samalla, ettei kättelemisen kulttuurissa ole mitään luonnollista tai itsestään selvää. Rennompi suhtautumineen omiin tapoihin ja traditioihin auttaa suhtautumaan rauhallisesti myös siihen, että kulttuuri muuttuu ja että samassa yhteiskunnassa esiintyy monenlaisia tapoja paitsi tervehtiä, myös olla muuten kohtelias, pitää tai olla pitämättä fyysistä etäisyyttä sekä jättää hyvästejä.
Mitä koronaviruksen ja maahanmuuton yhtälö tarkoittaa Helsingille?
Helsingissä asuu noin neljäsosa Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä. Heistä suuri osa on ulkomailla syntyneitä maahanmuuttajia, mutta voimakkaasti kasvava osa heidän Suomessa syntyneitä lapsiaan, maahanmuuton toista sukupolvea. Varsinkin nuoremmissa ikäluokissa ulkomaalaistaustaisten tai vieraskielisten osuus koko väestöstä on jo noin viidesosa, ja myös tämä osuus kasvaa nopeasti. Joillain kaupungin alueilla ulkomaalaistaustaisten osuus on lähes puolet alueen väestöstä.
Maahanmuutolla on muutenkin suuri merkitys Helsingin kaupungille. Tänne muuttaa normaalitilanteessa joka vuosi paljon ihmisiä monesta eri syystä. Heitä tulee töihin ja opiskelemaan sekä suomalaistaustaisten tai ulkomaalaistaustaisten puolisoksi. Työ- ja opiskeluperusteinen maahanmuutto ovat tärkeitä kaupungin elinkeinoelämälle, tutkimukselle ja koulutukselle. Joka neljännessä Helsingissä solmituista avioliitoista vähintään toinen puolisoista on ulkomaalaistaustainen tai vieraskielinen. Suuri osa Suomeen tulleista pakolaisista ja oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista siirtyy ajan mittaan Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi suuri osa koko Suomen koronavirustartunnoista on sijoittunut Helsingin kaupunkiin. Kaupungin sisällä tartuntojen määrä on ollut suuri pääsääntöisesti niillä alueilla, joilla asuu keskimääräistä enemmän myös ulkomaalaistaustaista väestöä, joskin tätä painotusta selittävät myös monet muut tekijät (ks. esim. Rantavaara 2020). Koronaviruksen ja maahanmuuton keskinäisillä kytkennöillä ja seurauksilla on suuri merkitys Helsingille. Sillä, minkälaisiksi nämä yhteydet ja vaikutukset muodostuvat Helsingissä, on puolestaan suuri vaikutus koko Suomelle.
Erityisen haitallista Helsingin kaupunkikehitykselle on, jos kansainvälisen muuttoliikkeen rajoitteet pysyvät voimassa pitkään ja vielä senkin jälkeen, kun taloutta ja yhteiskuntaa muuten Suomessa päästään avaamaan. Monilla työelämän sektoreilla tarvitaan kansainvälisiä osaajia, ja työvoimapula voi siten vakavasti haitata kaupungin pääsemistä taloudellisesti jaloilleen koronakriisin pahimman vaiheen jälkeen. Eri maista tulevat nuoret muodostavat monilla koulutuksen aloilla suuren osan kaikista opiskelijoista. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa kansainvälisen tutkimus- ja opetushenkilöstön osuus oli vuonna 2018 neljäkymmentä prosenttia. Akateeminen elämä tarvitsee siten kipeästi kansainvälistä liikkuvuutta.
Etenkin Helsingissä on myös selvitettävä mahdollisimman tarkasti, mistä syystä alttius saada tartunta vaihtelee väestöryhmittäin. Suomalaiset kattavat ja pitkälti luotettavat rekisteriaineistot tarjoavat mahdollisuuden tutkia tätä asiaa perusteellisesti ja monipuolisesti. Kansainvälisessä vertailussa tapausten määrä on Suomessa ja Helsingissäkin ainakin toistaiseksi ollut onneksi melko matala. Siitä huolimatta eri taustamuuttujien ja tartunnan todennäköisyyden välisistä yhteyksistä on kenties mahdollista saada selville kansainvälisestikin kiinnostavaa tietoa.
Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla tuotetaan suuri osa suomalaisesta kotoutumiskoulutuksesta ja annetaan suuri osa muista kotoutumista edistävistä palveluista. Tämän vuoksi myös koronaviruksen ja sen seurausten vaikutukset kotouttamispolitiikkaan ja kotoutumispalveluihin koskettavat etenkin Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Nämä kaupungit joutuvat myös maksamaan kalleimman hinnan siitä, mikäli kotoutuminen merkittävästi hidastuu tai jos tarjottujen palvelujen laadusta joudutaan tinkimään niin, että esimerkiksi suomen kielen taito jää toivottua alemmalle tasolle. Riskinä on, että työttömyys ja toimeentulotukiriippuvuus ulkomaalaistaustaisessa väestössä lisääntyvät.
Lopuksi voidaan todeta, että Helsinki on Suomen monikulttuurisin paikkakunta. Kaupungin sisäiselle kehitykselle hyvät väestösuhteet ja kaikkien kaupungissa asuvien keskinäinen luottamus sekä luottamus viranomaisiin ja palvelutarjoajiin on ensiarvoisen tärkeätä. Kaupungin on tästä syystä tärkeätä pyrkiä säilyttämään hyvää ilmapiiriä, ehkäisemään kielteistä kehitystä sekä tarttumaan ongelmiin välittömästi, jos sellaisia ilmenee. Onnistuessaan Helsinki näyttää myönteistä esimerkkiä myös Suomen muille kaupungeille, ehkä kansainvälisestikin.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.
Lähteet:
Ardittis, Solon & Frank Laczko (2020). Introduction – Migration policy in the age of immobility. Migration Policy Practice X: 2, 2–7.
Benton, Meghan (2020). The Rocky Road to a Mobile World after COVID-19. Washington & Brussels: Migration Policy Institute.
Berner, Anna-Sofia (2020). Epidemia pahin vähemmistöille. Helsingin Sanomat 10.4.2020.
Brelie, Hans von der & Guillaume Petit (2020). Coronavirus: French farm producers suffering from COVID-19 restrictions. Euronews 24.4.2020.
Butcher, Benjamin & Joel Massey (2020). Why are more people from BAME backgrounds dying from coronavirus? BBC 7.5.2020.
El Hammouchi, Othman (2020). Waarom allochtonen dol zijn op Marc Van Ranst. De Morgen 12.4.2020.
Finell, Eerika (2020). Tiedote 3. 2020 Selvitys: Kielivähemmistöjen tiedonsaanti ja kokemukset koronavirusepidemian aikana 23.3 – 20.4.2020. Tampere: Tampereen yliopisto.
Folkehelseinstituttet (2020). COVID-19 Ukerapport – uke 19. Oslo: Folkehelseinstituttet.
Hakala, Pekka (2020). Sukkulointi Kaakonkulmalta Venäjälle vaihtui videoterveisiin – Koronavirus mullisti suomenvenäläisten elämän itärajalla. Helsingin Sanomat 19.4.2020.
Huusko, Jukka (2020). Toiset hamstraavat hernekeittoa, toiset tilaavat itselleen luksusbunkkereita ja hengityskoneita – Näin superrikkaat varautuvat pandemiaan. Helsingin Sanomat 31.3.2020.
Jonsson, Markus (2020). Var femte coronadöd i Stockholm assyrier/syrian. Exakt24. 10.4.2020.
MacKellar, F. Landis (2020). COVID-19: Demography, economics, migration and the way forward. Migration Policy Practice X: 2, 8–14.
Makszimov, Vlagyiszlav (2020). Refugees left behind in coronavirus crisis, aid groups warn. EURACTIV 9.4.2020.
Migration Policy Institute (2020). Solidarity in Sickness: Identifying Pressing Integration Implications of COVID-19. Thematic Summary. Julkaisematon.
Rantavaara, Minja (2020). Näin koronavirus on levinnyt Helsingissä: kartta näyttää tapaukset alueittain. Helsingin Sanomat 21.4.2020.
Rothschild, Nathalie (2020). The Hidden Flaw in Sweden’s Anti-Lockdown Strategy. Foreign Policy 21.4.2020.
Schwirtz, Michael & Lindsey Rogers Cook (2020). These N.Y.C. Neighborhoods Have the Highest Rates of Virus Deaths. The New York Times 18.5.2020.
Sempie, Kirk (2020). As World Comes to Halt Amid Pandemic, So Do Migrants. The New York Times 4.5.2020.
Siddique, Haroon (2020). British BAME Covid-19 death rate more than twice that of whites. The Guardian 1.5.2020.
Teittinen, Paavo (2020). HS:n haastattelemat nepalilaiset eivät halua nostaa sosiaalitukia vaan tehdä kausitöitä – viljelijät tuovat työntekijät mieluummin Ukrainasta. Helsingin Sanomat 7.5.2020.
Tensley, Brandon (2020). How coronavirus is deepening American inequality. CNN Politics 6.4.2020.
Tottmar, Mia (2020). Coronapandemin slår hårdare mot fattiga i Stockholm. Dagens Nyheter 24.4.2020.
Uit de Marge (2020). De impact van de COVID-19- maatregelen op kinderen en jongeren in maatschappelijk kwetsbare situaties Hoe overleven kinderen en jongeren in kwetsbare posities de lockdown? Brussel: Uit de Marge.