Koulu ja lapsiperheiden muuttopäätökset
“Mukavan näköistä. Mutta millainen koulu täällä on?” Tutkimusraportit ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa kertovat, että peruskoulut ovat nousseet yhä tärkeämmäksi tekijäksi naapurustoa valittaessa (ks. esim. Lareau & Goyette 2014). Kun etenkin pienempien lasten toivotaan voivan käydä koulua helpon matkan päässä kotoa, koulut vaikuttavat asuinpaikan valintaan. Tämä näkyy myös niissä kaupungeissa, joissa kouluille ei ole säädetty erillisiä oppilasalueita (Boterman 2013). Kun kouluihin pääsyä säädellään varsinaisilla oppilasaluerajoilla, naapuruston ja koulun välinen yhteys vahvistuu entisestään (ks. esim. Cheshire & Sheppard 2004). Erityisesti Yhdysvalloissa jopa asunnonvälitysyritysten ja sanomalehtien kiinteistösivuilta löytyy vanhemmille räätälöityjä ohjepaketteja hyvän koulun – naapuruston – valintaan.
Yksi kansainvälisesti keskeisistä tutkimushavainnoista on, että usein mielikuva kouluista liittyy pikemminkin koulun oppilaspohjaan ja sijaintialueen sosioekonomiseen rakenteeseen kuin koulun opetuksen laatuun (Rowe & Lubienski 2017). Etenkin Suomessa koulujen laatu on hyvin vakaa, mutta myös meillä on viitteitä siitä, että vanhempien käsitykset kouluista ovat tärkeä tekijä asuinpaikkaa pohdittaessa (Dhalmann ym. 2013; Harjunen ym. 2018). Ilmiö on kaupunkien kannalta keskeinen, sillä perheiden muuttopäätökset vaikuttavat asuinalueiden väestörakenteeseen ja sitä kautta esimerkiksi alueiden välisiin sosioekonomisiin ja etnisiin eroihin. Samalla oppilasalueille syntyvä väestörakenne heijastuu koulujen oppilaspohjan muodostumiseen ja oppimistuloksiin. Muuttopäätösten kytköksiä kouluihin ja niiden oppilasalueisiin on kuitenkin tutkittu meillä vielä suhteellisen vähän (Komulainen 2012; Bernelius 2013; Dhalmann ym. 2013; Harjunen ym. 2018).
Äskettäin Urban Studies -lehdessä julkaistussa tutkimuksessamme havaitsimme, että lapsiperheiden muuttojen ja koulujen väliseen yhteyteen voi Helsingissäkin liittyä piirteitä, jotka muokkaavat kaupungin sosiaalista maisemaa (Bernelius & Vilkama 2019). Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten lapsiperheiden muutot suuntautuvat kaupunkirakenteessa. Lisäksi kuvaamme havaintoja siitä, minkä ikäisten lasten vanhemmat muuttavat koulujen oppilasalueelta toiselle, eli missä vaiheessa kaupungin sosiaaliseen rakenteeseen ja koulujen tulevaan oppilaspohjaan vaikuttavat muuttopäätökset ensisijaisesti tapahtuvat.
Koulujen toimintaympäristöjen muutokset Helsingissä
Helsingin peruskoulujen ja päiväkotien toimintaympäristöt ovat muuttuneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Nopea väestönkasvu, työmarkkinoiden muutokset, väestörakenteen monikulttuuristuminen ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ovat kasvattaneet asuinalueiden välisiä sosioekonomisia ja etnisiä eroja (esim. Kortteinen & Vaattovaara 2015). Alueellisten sosiaalisten erojen kasvu on heijastunut myös kouluihin, joiden oppilaaksiottoalueiden väliset sosioekonomiset erot ovat selvästi kasvaneet, erityisesti 1990-luvun alun tilanteeseen verrattuna (Bernelius & Vilkama 2019). Koulujen lisäksi myös päiväkotien toimintaympäristöt ovat Helsingissä selkeästi eriytyneet aikuisväestön koulutus- ja tulotason mukaan (Bernelius ym. 2018). Helsinkiläislapset siis asuvat ja elävät hyvin erilaisissa naapurustoissa ja käyvät koulunsa ja päiväkotinsa sosiaalisesti erilaisissa toimintaympäristöissä.
Alueellisen eriytymisen kiinnostava erityispiirre on, että naapurustojen sosiaalinen ja etninen eriytyminen on usein lasten kohdalla selvästi aikuisväestön eriytymistä voimakkaampaa (Saikkonen ym. 2018: 51–54; Bernelius & Vilkama 2019). Pienituloisissa ja suurituloisissa perheissä asuvat lapset ovat vahvemmin toisistaan eriytyneitä kuin eri tuloluokkiin kuuluvat kaupunkilaiset keskimäärin.
Sama ilmiö näkyy etnisissä alue-eroissa: Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuudet alaikäisestä väestöstä nousevat tyypillisesti korkeammiksi kuin maahanmuuttajataustaisten osuus alueen koko väestöstä. Ilmiötä on osin selitetty maahanmuuttajataustaisten perheiden suuremmalla lapsiluvulla, mutta niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin tutkimuksissa on havaittu, että selitys ei liity yksin lapsilukuun, vaan ilmeisesti myös kantaväestöön kuuluvien lapsiperheiden valikoivaan muuttoliikkeeseen (esim. Vilkama 2011; Kauppinen & van Ham 2018). Ilmiö näkyy myös varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Koulujen on jo pitkään havaittu olevan etnisesti eriytyneempiä kuin asuinalueiden, kun tarkasteluun otetaan maahanmuuttajataustaisten lasten osuus (Riitaoja 2010; Bernelius & Vilkama 2019.
Samalla herää kysymys siitä, miten lapsiperheiden muuttoliike voi vaikuttaa edelleen sekä naapurustojen että koulujen väestöpohjan kehitykseen.
Tutkimus muuttoliikeaineiston avulla
Tässä artikkelissa kiinnostuksemme kohdistuu kantaväestöön kuuluvien lapsiperheiden muuttoliikkeeseen. Otimme analyysiimme mukaan kaikki helsinkiläiset 0–12-vuotiaat suomenkieliset lapset, ja tarkastelimme heidän kauttaan lapsiperheiden muuttoliikettä koulujen oppilasalueiden välillä vuosien 2005–2014 aikana.
Poistimme analyysistä ne muutot, jotka tapahtuivat saman asuinalueen sisällä, jotta saisimme näkyviin nimenomaan koulujen kannalta merkityksellisen muutoksen väestörakenteessa. Samalla analyysitapa mahdollisti tarkastelun siitä, näyttääkö koulujen oppilasalueen väestörakenteella olevan yhteys muuttoihin. Olimme kiinnostuneita näkemään, suosivatko tai torjuvatko lapsiperheet alueita nimenomaan alueelta toiselle suuntautuvissa muutoissa. Aineistona käytimme Tilastokeskuksen muuttoliikeaineistoa ja Helsingin oppilasaluejakoa (lisää menetelmistä Bernelius & Vilkama 2019).
Kaupunkirakenteen sosioekonomisia ja etnisiä piirteitä kuvasimme yhdistämällä Tilastokeskuksen Ruututietokannan väestötiedot oppilasalueittaisiksi keskiarvoiksi. Jaottelimme alueet eri ryhmiin niiden sosioekonomisen rakenteen ja keskustaetäisyyden mukaan. Keskustaetäisyyttä kuvasimme kolmella vyöhykkeellä: kantakaupunki, sisempi esikaupunkialue ja ulompi esikaupunkialue.
Pikkulapsiperheet muuttavat aktiivisimmin
Lapsiperheiden muuttoaktiivisuus on tulostemme mukaan vahvasti yhteydessä lasten ikään. Muuttoalttius on voimakkainta vauvaikäisten ja taaperoiden (0–2-vuotiaiden) perheissä ja laskee tasaisesti esikouluikään asti. Merkittävä tasoittuminen tapahtuu lasten saavuttaessa kouluiän. Kuten kuvio 1 osoittaa, vain kymmenisen prosenttia suomenkielisistä helsinkiläislapsista muuttaa asuinalueelta toiselle alakouluikäisenä, kun vielä vauva- ja taaperoikäisistä asuinaluetta vaihtaa vuosittain noin 20–25 prosenttia lapsista.
Näyttääkin vahvasti siltä, että lapsiperheet pyrkivät valitsemaan asuinalueensa selvästi ennen lasten kouluikää ja pysyttelevät tämän jälkeen aloillaan. Tulos ei ole sinällään yllättävä, mutta koulujen oppilasrakenteen muodostumiseen sillä on merkittävä vaikutus. Aktiivisimpia asuinalueen valitsijoita eivät siis olekaan kouluikäisten lasten vanhemmat, joihin keskustelu kouluista ja kouluvalinnoista tyypillisimmin kohdistuu, vaan ne vanhemmat, joiden lapset vasta opettelevat kävelemään tai leikkivät päiväkotien pihoilla.
Muuttojen alueita torjuva ja suosiva rakenne
Pikkulapsiperheet muuttavat muita lapsiperheitä aktiivisemmin. Tämän lisäksi heidän muuttoliikkeessään on havaittavissa kouluikäisten muuttoja selkeämpi alueellinen rakenne. Vaikka lasten ikään liittyvä muuttoalttiuden lasku näkyy hyvin samankaltaisena kaikenlaisilla asuinalueilla, alueille sisään ja niiltä pois suuntautuvissa muutoissa on selviä alueellisia eroja. Ne oppilaaksiottoalueet, jotka sijaitsevat matalimman tulo- ja koulutustason alueilla, ovat menettäneet suomenkielisiä alle kouluikäisiä lapsia systemaattisesti koko tarkastelujaksomme, vuosien 2005–2014 ajan (Kuvio 2a). Poikkeuksen muodostaa Myllypuron alueella sijaitseva oppilaaksiottoalue, jolle on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja jolla lapsiperheiden määrä on uudisrakentamisen myötä kääntynyt selvään kasvuun (ks. Pulkkinen & Idström 2017 sekä Tavi tässä lehdessä).
Matalan tulo- ja koulutustason oppilaaksiottoalueet ovat menettäneet myös kouluikäisiä suomenkielisiä lapsia muuttoliikkeen seurauksena, mutta kouluikäisten kohdalla muuttotappion suuruus jää selvästi alle kouluikäisiä pienemmäksi (Kuvio 2b).
Vastaavanlaista, yhtä systemaattista pikkulapsiperheiden poismuuttoa ei ole havaittavissa Helsingin muilla oppilaaksiottoalueilla; niillä muutoissa on ollut enemmän vaihtelua. Tulo- ja koulutustasoltaan kaikkein hyväosaisimmilla oppilaaksiottoalueilla pikkulasten muutot ovat suuntautuneet kahdella tavalla (Kuvio 3a). Helsingin kantakaupungissa tai sen lähistöllä sijaitsevat oppilaaksiottoalueet, joilla asuntojen neliöhinnat ovat korkeita, ovat menettäneet pikkulapsia muuttoliikkeen seurauksena. Tämä siitäkin huolimatta, että kantakaupungissa asumisen suosio on lapsiperheiden kohdalla samanaikaisesti kasvanut (Mustonen & Lindholm 2016; Niska 2017). Kauempana keskustasta ulommalla esikaupunkialueella sijaitsevat tulo- ja koulutustasoltaan hyväosaisimmat oppilaaksiottoalueet, joiden asuntokanta on usein pientalopainotteisempaa, ovat puolestaan saaneet muuttovoittoa alle kouluikäisistä lapsista.
Kouluikäisten lasten kohdalla tulo- ja koulutustasoltaan hyväosaisimpien oppilaaksiottoalueiden muuttoliike on ollut varsin tasaista, ja alueiden saamat muuttotappiot ja muuttovoitot ovat olleet suhteellisen pieniä (Kuvio 3b).
Aineistomme ei mahdollista tarkastelua lapsiperheiden muuttopäätösten syistä. Tulosten valossa näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että muuttopäätökset kytkeytyvät sekä asuntojen hinta- ja asuntotyyppitarjonnan että alueiden sosiaalisen rakenteen dynamiikkaan, erityisesti pikkulapsiperheiden kohdalla. Kouluikäisten lasten muutot ovat ylipäätään vähäisempiä ja niissä alueiden suosinta tai torjunta ei ole yhtä voimakasta. Kuitenkin erityisesti matalimman tulo- ja koulutustason alueilla muutoissa on nähtävissä merkkejä jonkinasteisesta alueiden torjunnasta myös kouluikäisten lasten kohdalla.
Aikaisemmat tutkimustulokset lapsiperheiden asumisvalintoihin vaikuttavista syistä tukevat tulkintaa alueiden sosiaalisen ympäristön merkityksestä muuttopäätöksille. Tutkimukset ovat osoittaneet lapsiperheiden arvostavan asumisvalinnoissaan elämäntilanteeseensa sopivan asunnon ja sijainnin lisäksi erityisesti alueen soveltuvuutta lapsille kasvuympäristönä (Kytö & Väliniemi 2009; Dhalmann ym. 2013). Koulun merkitys korostuu näissä pohdinnoissa osana hyvää kasvuympäristöä.
Olivatpa muuttojen taustalla vaikuttavat pohjimmaiset syyt lopulta mitä tahansa, muuttoliikkeen suuntautumisessa havaittava alueellinen vinouma ylläpitää ja vahvistaa asuinalueiden ja oppilaaksiottoalueiden välisiä eroja. Kun toisia alueita systemaattisesti vältellään ja toisia suositaan, erkanevat alueiden sosiaaliset rakenteet pikkuhiljaa toisistaan, ja näin alueiden väestön eriytyminen ja koulujen toimintaympäristöjen eriytyminen vahvistuvat.
Lapsiperheiden muuttoliike kaupunkia muovaavana voimana
Analysoimiemme koulujen oppilasalueiden ja lapsiperheiden muuttopäätösten välillä on vahva kytkös, joka saa jopa joitakin yllättäviä piirteitä. Yhtäältä keskeinen tuloksemme on, että lapsiperheiden muuttopäätökset kaupungissa suuntautuvat tavalla, joka ylläpitää ja vahvistaa koulujen oppilasalueiden - ja lopulta koulujen - välisiä eroja. Toisaalta tarkastelumme osoittaa, että koulujen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät olekaan koululaiset, vaan vauvat ja päiväkoti-ikäiset.
Kytkentä oppilasalueiden väestörakenteen ja muuttoliikkeen välillä merkitsee sitä, että muuttoliike voi toimia segregaatiota syventävänä voimana. Samalla kun suomalaisessa yhteiskunnassa pyritään kuromaan umpeen alueiden ja koulujen välisiä eroja, oppilasalueiden olemassa oleva sosioekonominen status näyttää olevan vahvasti yhteydessä siihen, miten suosituksi tai torjutuksi alue lapsiperheiden muutoissa muodostuu.
Ilmiö on erityisen pulmallinen alueilla, jotka joutuvat kohtaamaan säännönmukaiselta näyttävää kantaväestön torjuntaa. Näin alueet, joiden lähtökohtainen tilanne on heikoin, menettävät kantaväestöön kuuluvia lapsiperheitä, ja heikkenevän kehityksen riski syvenee. Havainto voi osaltaan selittää myös aiempaa tutkimustulosta lapsiväestön voimakkaammasta segregaatiosta alueiden välillä. Koulujen kannalta ilmiö lisää eriytymisen riskiä, kun suurin osa kaupungin koululaisista käy omaa maantieteellisesti määriteltyä lähikouluaan.
Analyysissämme on mahdotonta erotella koulujen suoraa vaikutusta lapsiperheiden muuttopäätöksiin naapuruston asuntotarjonnan, yleisen väestörakenteen tai esimerkiksi maineen vaikutuksista. Muuttoliikkeen yhteys oppilasalueiden väestöön ja muuttoliikkeen väheneminen heti lasten tullessa kouluikään ovat kuitenkin vahvoja viitteitä siitä, että kouluilla ja niitä koskevilla mielikuvilla on potentiaalisesti suuri rooli lapsiperheiden muutoissa myös Suomen oloissa.
Koulut kaupunkia rakentamassa
Kaupunkien kehittämisen kannalta havaintomme korostavat koulujen itsenäistä merkitystä kaupungin kehittämistyössä ja naapurustojen vetovoiman lisäämisessä. Koulujen positiivisen alueellisen roolin nostamiselle on oloissamme kansainvälisesti tarkastellen erinomaiset lähtökohdat, koska kouluverkko nojaa meillä vahvasti alueellisiin julkisiin kouluihin ja kauttaaltaan tasokkaaseen opetukseen. Useissa maissa lisähaasteita tuottaa se, että osaa kouluista leimaavat heikko akateeminen laatu ja hyvin vakaviksi muodostuneet sosiaaliset ongelmat, mutta meillä koulujen positiivista roolia on mahdollista lähteä vahvistamaan hyvistä lähtökohdista. Erityisen merkityksen tässä tarkastelussa saavat huono-osaistumisriskin kanssa kamppailevat tai muutoin herkemmässä asemassa olevat naapurustot ja koulut.
Toinen keskeinen tulos on, että vaikka koulujen ja kaupunkisegregaation välistä yhteyttä pohdittaessa huomio kiinnitetään tyypillisesti koululaisiin, muuttopäätösten osalta tärkein ryhmä ovat vauvat ja päiväkoti-ikäiset. Pikkulapsiperheet ovat muita lapsiperheitä ahkerampia alueiden välillä muuttajia, ja nimenomaan heidän tekemänsä naapurustovalinnat muokkaavat eniten asuinalueiden välisiä eroja – ja lasten tullessa kouluikään myös koulujen välisiä eroja. Kouluja ja asuinalueita yhdessä kehitettäessä kannattaakin kiinnittää huomiota nimenomaan tähän ryhmään. Kun lapset ovat ehtineet kouluikään, naapurustojen väliset sosiaaliset erot ovat monilla alueilla koulujen näkökulmasta jo pysyvöityneet.
Pikkulapsiperheiden roolin korostuessa analyysistämme on mahdollista nostaa kolmantena havaintona alueellisen varhaiskasvatuksen ja koulupolkujen merkitys. Päiväkoti-ikäisten lasten perheiden keskeinen rooli koulusegregaation syntymisessä korostaa päiväkotien laadun ja niihin liittyvien mielikuvien tärkeyttä siinä, millaiseksi alueiden koulujen oppilaspohja myöhemmin muodostuu. Erityisen tärkeiksi tässä nousevat päiväkotien koettu laatu, lasten mahdollisuus päästä lähipäiväkotiinsa sekä se tapa, jolla lapset ja perheet kiinnittyvät alueen yhteisöihin matkallaan koulutuspolulle. Tästä näkökulmasta myös päiväkoteihin liittyvään alueelliseen segregaatioon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota (ks. myös Bernelius ym. 2018)
Laajemmin kaupungin tulevaisuutta ja kaupunkipolitiikan mahdollisuuksia tarkastellen neljäs keskeinen havainto on, että lapsiin liittyvä segregaatiodynamiikka on osin erilaista kuin aikuisväestöön liittyvä dynamiikka, ja se muovaa kaupunkia ja sen sosiaalista maisemaa voimakkaammin kuin usein oletetaan. Lapsiväestön alueellinen eriytyminen on analyysiemme mukaan syvempää kuin aikuisväestön, ja tällä näyttää olevan edelleen vaikutusta sekä lapsiperheiden muuttopäätöksiin ja päiväkotien ja koulujen toimintaedellytyksiin, että lopulta siihen tapaan, jolla alueiden väestö muuttuu lasten kasvaessa kouluikäisiksi ja siirtyessä myöhemmin uusille koulutusasteille. Jos segregaatiotarkastelut kohdistetaan lähinnä aikuisväestöön tai alueellisiin väestökeskiarvoihin, huomaamatta voi jäädä keskeisiä alueellisiin muutosprosesseihin liittyviä piirteitä. Lapset ja lapsiperheet näyttäytyvät merkittävänä erityisryhmänä naapurustojen monitoimijaisessa kehittämistyössä, ja lasten maantieteellä on laajakantoiset seuraukset alueelliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon ja siihen, miltä kaupunkimme näyttää näiden sukupolvien kasvaessa.
Katja Vilkama toimii tutkimuspäällikkönä Helsingin kaupunginkansliassa. Venla Bernelius on kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Helsingin yliopistossa.
Lähteet:
Bernelius, V. (2013). Eriytyvät kaupunkikoulut: Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä. Tutkimuksia 2013: 1. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.
Bernelius, V., Bergström, K. & Sydänlammi, H. (2018). Kaupunkipäiväkotien eriytyvät toimintaympäristöt. Helsingin sosioekonomisen segregaation vaikutus peruskoulujen ja päiväkotien lähialueisiin. Kvartti 4/2018, 38–45.
Bernelius, V. & Vilkama, K. (2019). Pupils on the move: School catchment area segregation and residential mobility of urban families. Urban Studies. DOI: 10.1177/0042098019848999
Boterman, W. (2013). Dealing with diversity. Middle-class family households and the issue of ‘black’ and ‘white’ schools in Amsterdam. Urban Studies 50: 5, 1130–1147.
Cheshire, P. & Sheppard, S. (2004). Capitalising the value of free schools: The impact of supply characteristics and uncertainty. Economic Journal 114: 499, 397–424.
Dhalmann H., Vaattovaara, M. & Vilkama, K. (2013). Hyvää kasvuympäristöä etsimässä. Asuinalueen ja koulun merkitys lapsiperheiden muuttopäätöksille pääkaupunkiseudulla. Yhdyskuntasuunnittelu 51: 4, 11–29.
Harjunen, O., Kortelainen, M. & Saarimaa, T. (2018). Best education money can buy? Capitalization of school quality in Finland. CESifo Economic Studies Working papers, 23 January.
Kauppinen, T.M. & van Ham, M. (2019). Unravelling the demographic dynamics of ethnic residential segregation. Population, Place and Space 25: 2, 1–12.
Komulainen, S. (2012). Porvarillisen idyllin vai pikku-Moskovan lapset? Monikulttuurisuuden vaikutus suomalaisperheiden koulupaikan valintaan Turussa. Tutkimuksia A39. Siirtolaisinstituutti, Turku.
Kortteinen, M. & Vaattovaara, M. (2015). Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka 80: 6, 562–574.
Kytö, H. & Väliniemi, J. (2009). Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa. Julkaisuja 3/2009. Kuluttajatutkimuskeskus, Helsinki.
Lareau, A. & Goyette, K. (2014; toim.). Choosing Homes, Choosing Schools. Russel Sage, New York.
Mustonen, P. & Lindholm, T. (2016). Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä. Kvartti 1/2016, 52–67.
Niska, A. (2017). Lasten määrän kasvu keskittyy nyt kantakaupunkiin. Kvartti 3/2017, 10–19.
Pulkkinen, E. & Idström, A. (2017). Muuttuva Myllypuro – katsaus esikaupunkialueen menneisyyteen ja nykypäivään. Työpapereita 2017:1. Helsingin kaupunginkanslia, Helsinki.
Riitaoja, A-L. (2010). Asuinalueiden ja koulujen eriytyminen Helsingissä – yhteiskunnalliset ja kasvatukselliset haasteet. Terra 122: 3, 137–151.
Rowe, E. & Lubienski, C. (2017). Shopping for schools or shopping for peers: public schools and catchment area segregation. Journal of Education Policy, 32: 3, 340–356, DOI: 10.1080/02680939.2016.1263363
Saikkonen P., Hannikainen K., Kauppinen T., Rasinkangas, J. & Vaalavuo, M. (2018). Sosiaalinen kestävyys: Asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportteja 2/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
Tavi, T. (2019). Myllypuron koulutus- ja tulotaso 2000-luvulla – myönteistä mutta epätasaista kehitystä. Kvartti 3/2019, 46–55.
Vilkama K. (2011) Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksia 2011: 2. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.