Johdanto
Helsinki on viime vuosikymmenet ollut kaupunki, jossa on selvästi enemmän työpaikkoja kuin työllisiä, ja siten kaupunki, jossa työskentelevistä monet asuvat sen kuntarajojen ulkopuolella. Tämä Helsingin työmarkkinoiden piirre on vain vahvistunut viime vuosina, kun työssäkäyvät ovat voineet entistä joustavammin tehdä asuin- ja työpaikan valintojaan muun muassa laajentuneiden etätyöskentelymahdollisuuksien myötä.
Edelleen on kuitenkin lukuisia ja suuria ammattiryhmiä, joissa tällaisia mahdollisuuksia ei ole juuri lainkaan ja joissa työskentely tapahtuu lähes yksinomaan työpaikalla. Näissä ammattiryhmissä ammattilaisten asuin- ja työpaikkojen sijaintien välinen kytkös on selvempi, ja ammattilaiset hakeutuvat todennäköisemmin asumaan lähelle työpaikkaansa tai sujuvien liikenneyhteyksien päähän työpaikastaan. Tällainen kytkös voi tuottaa maantieteellistä kohtaamattomuutta alueilla, joilla tarvetta ammattilaisten tuottamille palveluille olisi, mutta joilla he eivät syystä tai toisesta voi tai halua asua. Erityisen haasteellista tällainen kohtaamattomuus on ammattiryhmissä, jotka kärsivät merkittävästä määrällisestä työvoimapulasta.
Tässä artikkelissa tarkastellaan työssäkäyntiä Helsingin kuntarajojen yli sekä työssäkäyvien muuttoliikettä Helsinkiin ja Helsingistä viime vuosina. Lisäksi tarkastellaan erikseen sairaanhoitajien ammattiryhmää , jota työvoimapula on vaivannut erityisen voimakkaasti viime vuosina. Tarkasteluissa hyödynnetään Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon perustuvaa ammattitilastoa, jota täydennetään Tilastokeskuksen yksilötason aineistojen tiedoilla työssäkäyvien muutoista. Tuoreimmat tilastotiedot työssäkäyvistä koskevat vuoden 2022 loppua. Työssäkäynnin ja muuttoliikkeen kehityskulkuja tarkastellaan vuodesta 2010 alkaen.
Näistä tilastoista ei käy ilmi, missä työssäkäyvät käytännössä työtään suorittavat. Työssäkäyvät, jotka asuvat eri kunnassa kuin missä heidän työpaikkansa sijaitsee, voivat pendelöidä työpaikalleen, tehdä työpaikalleen etätöitä kotona tai muualla, tai molempia, riippuen ammatin luonteesta. Etätyön yleisyyttä on kuitenkin kartoitettu säännöllisesti erilaisin kyselytutkimuksin. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan 22 prosenttia palkansaajista – asuin- ja työpaikan sijainnista riippumatta – oli etätyössä ainakin puolet työajastaan vuonna 2023, ja kaikkiaan yli kolmannes palkansaajista teki etätyötä edes jonkin verran. Etätyötä tekevistä reilu puolet työskenteli pääosin työnantajan tai asiakkaan tiloissa. (SVT 2024b) Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan etätyön tekeminen on selvästi yleisintä Uudellamaalla, jossa noin kolmasosa työllisistä teki etätöitä vähintään puolet työajastaan vuonna 2022 (Leskinen 2023).
Helsingissä työssäkäyvistä keskimäärin yli kaksi viidestä asuu muualla kuin Helsingissä, osuus kuitenkin vaihtelee ammattiryhmittäin
Helsingissä sijaitsevissa työpaikoissa työskenteli 426 700 henkilöä vuonna 2022. Heistä 42 prosenttia asui jossain muualla kuin Helsingissä. Samana vuonna Helsingissä puolestaan asui yhteensä 322 800 työssäkäyvää, joista 24 prosentilla työpaikka sijaitsi muualla kuin Helsingissä. Helsinkiläisiä työssäkäyviä, joiden työpaikkakin sijaitsi Helsingissä, oli 246 300.
Suurin osa muualla asuvista mutta Helsingissä työskentelevistä asui Espoossa, vajaa kolmannes (Kuvio 1). Vantaalla asui noin neljännes, Helsingin seudun pienemmissä kunnissa yhteensä reilu viidennes ja muualla maassa niin ikään reilu viidennes. Helsingissä asuvista mutta muualla työskentelevistä vajaat kaksi viidestä työskenteli Espoossa, samaten Vantaalla. Muualla Helsingin seudulla työskenteli noin joka kymmenes ja muualla maassa 15 prosenttia helsinkiläisistä, joiden työpaikka sijaitsi muualla kuin Helsingissä.
Helsingissä työskentely muualta vuonna 2022 oli jonkin verran yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Kun Helsingissä työskentelevistä miehistä 45 prosenttia asui muualla kuin Helsingissä, naisista vastaava osuus oli 40 prosenttia. Ikäryhmittäin tarkasteltuna muualla asuvien osuus Helsingissä työskentelevistä oli suurin 45–54-vuotiaiden keskuudessa, 49 prosenttia, ja alhaisin alle 25-vuotiaiden keskuudessa, 31 prosenttia.
Kuten Helsingissä työskentely muualta, myös helsinkiläisten työskentely muualla oli yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa vuonna 2022. Helsinkiläisistä miespuolisista työssäkäyvistä 28 prosenttia työskenteli muualla kuin Helsingissä, kun taas naisista vastaava osuus oli 19 prosenttia. Ikäryhmien väliset erot muualla työskentelyn yleisyydessä olivat sen sijaan hyvin vähäisiä.
Helsingissä työskentely muualta sekä Helsingistä työskentely muualle oli harvinaisempaa kuntasektorilla kuin muilla työnantajasektoreilla. Kun Helsingin kaupungilla työskentelevistä alle kolmannes asui muualla kuin Helsingissä, muiden sektoreiden työnantajien joukossa osuus oli 44 prosenttia. Helsinkiläisistä kuntasektorilla työskentelevistä puolestaan 18 prosenttia työskenteli muualla kuin Helsingissä, kun taas muilla työnantajasektoreilla työskentelevistä vastaava osuus oli noin neljänneksen.
Ammattiryhmät poikkeavat toisistaan huomattavasti sen suhteen, kuinka tyypillistä työskentely muualta Helsinkiin tai Helsingistä muualle niiden keskuudessa on. Tähän vaikuttaa yhtäältä työpaikkojen sijoittuminen ja toisaalta ammatin luonne. Tarkasteltaessa ammattiryhmiä ammattiluokituksen karkeimmalla tasolla havaitaan, että vuonna 2022 muualla asuvien osuus Helsingissä työskentelevistä oli suurin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden keskuudessa (Kuvio 2). Heistä selvästi yli puolet asui muualla kuin Helsingissä. On todennäköistä, että monet heistä suorittivat työtään eri puolilla Helsingin seutua, mutta heidät katsotaan Helsingissä työskenteleviksi siksi, että heidän työnantajayrityksensä sijaitsee Helsingissä.
Myös Helsingissä työskentelevistä johtajista moni, liki puolet, asui muualla kuin Helsingissä. Heidän kohdallaan suureen osuuteen voi vaikuttaa yhtäältä monien yritysten pääkonttoreiden sijoittuminen Helsinkiin, ja toisaalta se, että johtajien työtehtävistä verrattain monet eivät välttämättä ole sidoksissa fyysiseen työpaikkaan. Erityisen pieni muualla asuvien osuus Helsingissä työskentelevistä oli sen sijaan palvelu- ja myyntityöntekijöiden keskuudessa, noin kolmasosan. Koska näiden työssäkäyvien työtehtävissä on monilta osin kyse asiakaspalvelusta työpaikan tiloissa, työmatkan pituus voi olla monille tällaisissa ammateissa työskenteleville olennainen tekijä asuin- ja työpaikan sijaintivalintoja tehdessä.
Muualla työskentelevien osuus helsinkiläisistä työssäkäyvistä oli suurin prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden keskuudessa, lähes kaksi viidesosaa. Monet näiden alojen yrityksistä ovat sijoittuneet Helsingin sijasta muualle, mikä vaikuttanee olennaisesti tähän osuuteen. Lisäksi etenkin kuljetustyöntekijöiden työ on määritelmällisesti liikkuvaa, joten työskentely tapahtunee käytännössä eri puolilla Helsingin seutua ja Suomeakin. Liki yhtä yleistä muualla työskentely Helsingistä oli rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden joukossa. Harvinaisinta muualla työskentely Helsingistä oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden keskuudessa.
Sekä Helsingin muuttoliikkeessä että kuntarajan yli työskentelyssä 2020-luvun alku oli poikkeuksellinen
Helsingissä työskentelevien ja helsinkiläisten työssäkäyvien määrät kehittyivät 2010- ja 2020-luvuilla osin eri tahtisesti. Vuosina 2010–2015 huomattavin kehitys oli Helsingissä työskentelevien mutta muualla asuvien määrän selvä lasku, minkä myötä myös heidän osuutensa Helsingissä työskentelevistä laski kyseisenä aikana hieman (Kuvio 3). Vuosina 2016–2019 sen sijaan kaikkien Helsingissä työskentelevien ja helsinkiläisten työssäkäyvien määrät kasvoivat selvästi, ja Helsingin kuntarajojen yli työskentelevien osuudet pysyivät varsin vakaina.
Koronapandemian alettua vuonna 2020 helsinkiläisten työssäkäyvien määrä laski voimakkaasti. Sen sijaan muualta Helsingissä työskentelevien määrä pysyi liki edeltävän vuoden tasolla. Vuonna 2021 ja 2022 kaikkien Helsingissä työskentelevien ja helsinkiläisten työssäkäyvien määrät kasvoivat selvästi, mutta heikointa kasvu oli helsinkiläisten Helsingissä työskentelevien keskuudessa. Tämä tarkoitti, että Helsingistä muualla työskentelevien osuus helsinkiläisistä työssäkäyvistä kasvoi vuosina 2020–2022 noin yhdellä prosenttiyksiköllä, ja muualta Helsingissä työskentelevien osuus Helsingissä työskentelevistä lähes kahdella ja puolella prosenttiyksiköllä vuoden 2019 tasosta.
Osin muualla asuvien mutta Helsingissä työskentelevien sekä Helsingissä asuvien mutta muualla työskentelevien määrien muutoksia selittää samaan aikaan tapahtunut työssäkäyvien muuttoliike Helsingin kuntarajojen yli. Vuosina 2010–2017 sekä Helsinkiin että Helsingistä muuttaneiden työssäkäyvien määrät kasvoivat hieman, ja useimpina vuosina Helsinki sai työssäkäyvistä pientä muuttovoittoa (Kuvio 4). Vuonna 2018 työssäkäyvien muutot Helsingistä lähtivät voimakkaampaan kasvuun, ja muuttoliike muuttui hieman tappiolliseksi. Vuonna 2020 ja sen jälkeen työssäkäyvien poismuutto Helsingistä oli selvästi aiempaa voimakkaampaa, kun taas työssäkäyvien muutot Helsinkiin vähenivät jonkin verran aiemmasta. Muuttotappio oli suurimmillaan, noin 4 200 työssäkäyvää, vuonna 2021. Sekä Helsinkiin että Helsingistä muuttaneiden osuudet helsinkiläisistä työssäkäyvistä pysyivät viiden prosentin tuntumassa vuosina 2010–2019. Vuonna 2020 Helsingistä muuttaneiden osuus nousi ja jäi kuuden prosentin tuntumaan, samalla kun Helsinkiin muuttaneiden osuus pysytteli aiemmalla tasollaan.
Helsingin kuntarajan yli työskentely ja muutot Helsinkiin ja Helsingistä kytkeytyvät toisiinsa
Kun työssäkäyvien muuttoja Helsinkiin ja Helsingistä tarkastellaan yhdessä heidän työpaikan sijaintivalintojensa kanssa, havaitaan että 2010- ja 2020-luvuilla Helsinkiin muualta muuttaneista työssäkäyvistä vain vajaa kolmannes työskenteli Helsingissä muuttoa edeltävänä vuonna. Valtaosalla Helsinkiin muuttaneista työssäkäyvistä ei siis ollut työpaikkansa puolesta yhteyttä Helsinkiin juuri ennen muuttoa. Samaten Helsingistä muuttaneista työssäkäyvistä vähemmistö, noin kolmasosa, työskenteli muualla kuin Helsingissä ennen muuttoaan.
Toisaalta taas muuttovuonna valtaosa Helsinkiin muuttaneista työssäkäyvistä, vajaa kaksi kolmesta, myös työskenteli Helsingissä. Vain reilulla kolmasosalla Helsinkiin muuttaneista työssäkäyvistä oli siis työpaikkansa puolesta sidos Helsingin ulkopuolelle. Helsingistä muuttaneet työssäkäyvät olivat tässä suhteessa erilaisia, sillä selvästi suurempi osa heistä, vajaa puolet, työskenteli Helsingissä muuttovuoden lopussa.
Tarkasteltaessa Helsinkiin muuttaneita työssäkäyviä, joilla oli työpaikka ennen ja jälkeen muuton, havaitaan että heidän työpaikkojensa sijainnit muuttovuonna vaihtelivat huomattavasti sen mukaan, missä heidän työpaikkansa sijaitsi suhteessa heidän asuinpaikkaansa ennen muuttoa Helsinkiin. Yli 90 prosenttia Helsinkiin muuttaneista, jotka jo ennen muuttoaan työskentelivät Helsingissä, työskenteli Helsingissä myös muuttovuoden lopussa (Kuvio 5). Tämä havainto voi viitata siihen, että monilla tässä joukossa nimenomaan työpaikan sijainti oli ainakin yksi syy Helsinkiin muuton taustalla. Sen sijaan Helsinkiin muuttaneista, jotka työskentelivät ennen muuttoaan muualla kuin Helsingissä, selvästi pienempi osuus työskenteli Helsingissä muuttovuoden lopussa. Lienee todennäköistä, että näiden työssäkäyvien Helsinkiin muuton taustalla oli ennemmin muita syitä kuin työpaikan läheisyys.
Samaan tapaan sellaisten Helsingistä muuttaneiden työssäkäyvien, joilla oli työpaikka ennen ja jälkeen muuton, asuin- ja työpaikan keskinäiset sijainnit muuttovuoden lopussa vaihtelivat huomattavasti sen mukaan, sijaitsivatko heidän työpaikkansakin Helsingissä juuri ennen muuttoa. Noin puolet Helsingistä muualle muuttaneista työssäkäyvistä, jotka työskentelivät muualla kuin Helsingissä ennen muuttoaan, asui ja työskenteli samassa kunnassa muutettuaan Helsingistä (Kuvio 6). Varsin moni myös muutti Helsingistä eri kuntaan kuin missä heidän työpaikkansa sijaitsi. Lienee kuitenkin todennäköistä, että asuminen lähempänä työpaikkaa oli näissä joukoissa yksi melko tyypillinen syy Helsingistä muuton taustalla. Sen sijaan noin kaksi kolmesta niistä Helsingistä muuttaneista, jotka asuivat ja työskentelivät Helsingissä ennen muuttoaan, työskenteli Helsingissä myös muuttovuoden lopussa. Monilla tästä joukosta muutto Helsingistä siis liittynee muuhun kuin työpaikkaan.
Edellä esiteltyjen tarkastelujen valossa näyttää siltä, että työssäkäyvien asuin- ja työpaikan sijaintivalintojen välillä on selvä yhteys. Käytettävissä olevien aineistojen pohjalta ei voida varmuudella sanoa, kuinka monella nimenomaan työpaikka on pääasiallinen syy muuttaa Helsinkiin tai Helsingistä. Lienee kuitenkin todennäköistä, että ainakin niillä Helsinkiin muuttaneilla työssäkäyvillä, jotka työskentelivät Helsingissä ennen ja jälkeen muuttonsa tai joilla työpaikan sijainti vaihtui Helsingiksi muuton yhteydessä, työpaikka oli ainakin yksi syy Helsinkiin muuttamisen taustalla. Liki kaksi kolmesta Helsinkiin muuttaneesta työssäkäyvästä kuului jompaankumpaan näistä joukoista. Helsingistä muuttaminen vaikuttaa olleen tältä osin erilaista, ja useimmilla jäi työpaikkansa kautta yhteys Helsinkiin muuton jälkeen. Vain kolmannes Helsingistä muuttaneista oli sellaisia, että he joko muuttivat kuntaan, jossa he työskentelivät jo ennen muuttoaan, tai muuttivat kuntaan, johon myös työpaikan sijainti vaihtui muuton yhteydessä. Yli puolella Helsingistä muuttaneista sen sijaan työpaikka oli Helsingissä ja jäi Helsinkiin myös muuton jälkeen. Karkeasti ottaen vaikuttaa siis siltä, että työssäkäyvien muutot Helsinkiin liittyivät usein työpaikkaan, kun taas työssäkäyvien Helsingistä muuttojen taustalla oli tyypillisemmin muita, esimerkiksi asuntomarkkinoihin liittyviä syitä.
Sairaanhoitajien työssäkäynti on osin paikallisempaa kuin muissa ammateissa
Tässä osiossa keskitytään tarkastelemaan Helsingissä työskentelevien ja Helsingissä asuvien sairaan- ja terveydenhoitajien asuin- ja työpaikan valintoja samaan tapaan kuin edellisissä osioissa. Tämän ammattiryhmän asuin- ja työpaikan sijaintivalintoja on syytä ymmärtää paremmin, sillä työvoimapula sairaanhoitajista niin Helsingissä kuin muuallakin maassa on ollut jo pitkään huomattavaa, joskin se on aivan viime aikoina hieman helpottanut (Tuomaala 2024). Työvoimapulan paikalliseen tilanteeseen Helsingissä ja muissa kunnissa voi yhtenä tekijänä vaikuttaa se, että työssäkäyvät sijoittuvat asumaan ja työskentelemään eri tavoin suhteessa siihen, miten heidän työpaikkansa ovat sijoittuneet. Pulatilannetta pahentava työntekijöiden ja työpaikkojen maantieteellinen kohtaamattomuus yhtäällä voi helpottaa tilannetta toisaalla.
Vuonna 2022 Helsingissä työskenteli noin 10 200 sairaanhoitajaa, ja heistä 40 prosenttia – liki yhtä moni kuin Helsingissä työssäkäyvistä keskimäärin – asui muualla kuin Helsingissä. Helsingissä työskentelevistä sairaanhoitajista 90 prosenttia oli naisia ja 77 prosenttia työskenteli kuntasektorilla. Ikärakenteeltaan sairaanhoitajat olivat varsin lähellä kaikkien Helsingissä työssäkäyvien keskiarvoa. Helsingissä puolestaan asui 6 800 sairaanhoitajaa vuonna 2022, joista alle 10 prosenttia työskenteli muualla kuin Helsingissä. Tämä osuus oli noin 14 prosenttiyksikköä pienempi kuin helsinkiläisistä työssäkäyvistä keskimäärin. Tällä tavoin mitattuna helsinkiläisten sairaanhoitajien työskentely oli siis selvästi keskimääräistä paikallisempaa.
Muualla asuvista mutta Helsingissä työskentelevistä sairaanhoitajista liki yhtä suuret osuudet asuivat Espoossa tai Vantaalla, liki kolmasosa kummassakin vuonna 2022 (Kuvio 7). Vajaa neljäsosa asui Helsingin seudun pienemmissä kunnissa ja reilu kymmenesosa seudun ulkopuolella. Seudun ulkopuolella asuvien Helsingissä työskentelevien osuus Helsingissä työskentelevistä sairaanhoitajista oli merkittävästi pienempi kuin työssäkäyvistä keskimäärin. Tämä voi ainakin osin selittyä sillä, että sairaanhoitajan työ on tyypillisesti läsnätyötä.
Helsingissä asuvista mutta muualla työskentelevistä sairaanhoitajista reilu kaksi viidestä työskenteli Espoossa ja reilu kolmannes Vantaalla. Varsin harvat työskentelivät muualla Helsingin seudulla, mutta lähes viidesosa työskenteli seudun ulkopuolisissa kunnissa. Tämä jakauma oli melko samankaltainen kuin Helsingissä asuvien muualla työskentelevien työssäkäyvien keskuudessa keskimäärin.
Sairaanhoitajien määrän kehitys 2010-luvulla ja 2020-luvun alussa oli Helsingissä työskentelevien sairaanhoitajien osalta varsin tasaista (Kuvio 8). Vuosien 2010 ja 2022 välillä helsinkiläisten Helsingissä työskentelevien sairaanhoitajien määrä kasvoi 22 prosentilla, ja muualla asuvien Helsingissä työskentelevien määrä noin 9 prosentilla. Huomattavaa tässä kehityksessä on, verrattuna työssäkäyvien määrän yleiseen kehitykseen samalla ajanjaksolla, ettei koronapandemialla luonnollisesti ollut samankaltaisia työttömyysvaikutuksia sairaanhoitajien määrän kehitykseen kuin yleisesti työmarkkinoilla.
Sen sijaan helsinkiläisten muualla työskentelevien sairaanhoitajien määrä alkoi kasvaa merkittävästi vuoden 2013 jälkeen. Heidän määränsä oli suurimmillaan vuonna 2020, jolloin heitä oli lähes 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. On hyvä kuitenkin muistaa, että tämä suhteellisessa mielessä suuri kasvu tarkoitti kuitenkin määrällisesti alle 300 uutta sairaanhoitajaa. Reilu puolet tästä kasvusta syntyi helsinkiläisistä Espoossa työskentelevistä sairaanhoitajista.
Sairaanhoitajien muuttoliike Helsingin kuntarajojen yli oli samalla ajanjaksolla enemmän tai vähemmän tappiollista joka vuosi, eli Helsingistä muuttaneiden sairaanhoitajien määrä oli suurempi kuin Helsinkiin muuttaneiden sairaanhoitajien (Kuvio 9). Helsinkiin muuttaneiden sairaanhoitajien määrä kasvoi vuoteen 2020 asti, jonka jälkeen se väheni samalle tasolle kuin se oli kymmenen vuotta aiemmin. Helsingistä muuttaneiden sairaanhoitajien määrä puolestaan väheni jonkin verran 2010-luvun alussa, mutta sen jälkeen heidän määränsä alkoi kasvaa, kasvun ollen erityisen voimakasta etenkin koronapandemian vuosina. Vuonna 2022 sairaanhoitajien muuttotappio Helsingissä oli suurimmillaan, lähes 250 henkeä. Määrä oli varsin huomattava, sillä se tarkoitti noin 10 prosenttia kaikkien työssäkäyvien muuttotappiosta kyseisenä vuonna. Koko ajanjakson Helsingistä muuttaneiden osuus helsinkiläisistä sairaanhoitajista oli suurempi kuin vastaava osuus työssäkäyvistä keskimäärin, kun taas Helsinkiin muuttaneiden osuus helsinkiläisistä sairaanhoitajista oli pienempi kuin vastaava osuus työssäkäyvistä keskimäärin.
Kun tarkastellaan Helsinkiin ja Helsingistä 2010- ja 2020-luvulla muuttaneiden sairaanhoitajien työssäkäyntiä ennen ja jälkeen muuttojen, havaitaan että Helsinkiin muualta muuttaneista sairaanhoitajista lähes 40 prosenttia työskenteli Helsingissä muuttoa edeltävänä vuonna. Helsingistä muuttaneista sairaanhoitajista sen sijaan vain reilu 15 prosenttia työskenteli muualla kuin Helsingissä ennen muuttoaan. Työskentely Helsingissä ennen Helsinkiin tai Helsingistä muuttoa oli sairaanhoitajilla siis tyypillisempää kuin työssäkäyvillä keskimäärin.
Myös Helsinkiin ja Helsingistä muuttojen jälkeen sairaanhoitajien työskentely Helsingissä oli tyypillisempää kuin keskimäärin. Vain neljännes Helsinkiin muuttaneista sairaanhoitajista työskenteli muualla kuin Helsingissä muuttovuoden lopussa. Helsingistä muuttaneista puolestaan kolme viidestä työskenteli muuttovuoden lopussa Helsingissä.
Tarkasteltaessa Helsinkiin muuttaneita sairaanhoitajia, joilla oli työpaikka ennen ja jälkeen muuton, havaitaan että lähes kaikki sairaanhoitajat, jotka työskentelivät Helsingissä muuttoa edeltävänä vuonna, työskentelivät siellä myös muuttovuoden lopussa (Kuvio 10). Muuton jälkeen Helsingissä työskentelevien osuus oli selvästi pienempi, noin kolme viidesosaa, niiden sairaanhoitajien joukossa, jotka työskentelivät muualla kuin Helsingissä ennen muuttoaan. Kaikkiaan noin kolme neljästä sairaanhoitajien muutoista Helsinkiin oli sellaisia, että heidän työpaikkansa joko säilyi Helsingissä tai siirtyi Helsinkiin muuton yhteydessä. Tämä osuus oli selvästi suurempi kuin työssäkäyvien keskuudessa keskimäärin. Vaikuttaa siis siltä, että sairaanhoitajien keskuudessa työpaikan sijainti oli keskimääräistä tyypillisempi motiivi Helsinkiin muuton taustalla. Koska sairaanhoitajien työ tapahtuu pääosin, ellei kokonaan työpaikalla, on todennäköistä, että asuinpaikan sijainti suhteessa työpaikan sijaintiin on yksi keskeinen muuttoja ohjaava tekijä.
Helsingistä muuttaneet sairaanhoitajat, joilla oli työpaikka ennen ja jälkeen muuton, työskentelivät Helsingissä muuttovuoden lopussa huomattavasti tyypillisemmin, mikäli he työskentelevät Helsingissä myös juuri ennen muuttoa (Kuvio 11). Heistä noin 70 prosenttia työskenteli Helsingissä myös muuton jälkeen. Sen sijaan niistä sairaanhoitajista, jotka työskentelivät muualla kuin Helsingissä ennen Helsingistä muuttoa, vain 10 prosenttia työskenteli muuton jälkeen Helsingissä ja yli puolet työskenteli siinä kunnassa, johon muutti. Kaikkiaan kuitenkin vain alle 30 prosenttia sairaanhoitajien Helsingistä muutoista oli sellaisia, että he asuivat ja työskentelivät muuton jälkeen samassa kunnassa. Nämä havainnot viittaavat siihen, että monien sairaanhoitajien muutot Helsingistä eivät välttämättä liittyneet yksinomaan työpaikkaan.
Johtopäätökset
Tässä artikkelissa tarkasteltiin, miten tyypillistä työssäkäynti Helsingin kuntarajojen yli on viime vuosina ollut, miten se on suuntautunut, ja miten työssäkäyvien muutot Helsinkiin ja Helsingistä kytkeytyvät työpaikan sijaintiin. Näitä tarkasteluja tehtiin erikseen myös sairaanhoitajien ammattiryhmässä. He toimivat mielenkiintoisena tapausesimerkkinä yhtäältä ammattiryhmistä, joiden työ tapahtuu pääosin työpaikan tiloissa ja joissa etätyöskentelyn mahdollisuudet ovat rajalliset, ja toisaalta ammattiryhmistä, joita vaivaa huomattava työvoimapula. Kuvaamalla tämän ammattiryhmän työssäkäyntiä ja muuttoliikettä artikkeli osaltaan valottaa sitä, millainen merkitys ammattilaisten asumisen ja työpaikkojen sijoittumisella voi ammattiryhmän maantieteellisen kohtaannon näkökulmasta olla.
Yli kaksi viidestä Helsingissä työssäkäyvästä asuu Helsingin ulkopuolella, ja toisaalta noin yksi neljästä helsinkiläisestä työllisestä työskentelee jossain muualla kuin Helsingissä. Samalla kun Helsingin kuntarajojen yli työskentely on varsin tyypillistä, etenkin monet Helsinkiin suuntautuvat työssäkäyvien muutot vaikuttavat liittyvän nimenomaan työpaikan sijaintiin Helsingissä. Lähes kaksi kolmasosaa Helsinkiin muuttaneista työssäkäyvistä joko työskenteli jo ennen muuttoaan Helsingissä tai siirtyy työskentelemään Helsinkiin muuton myötä. Toisaalta taas monet helsinkiläiset työssäkäyvät vaikuttavat muuttavan pois Helsingistä muista kuin työpaikkaan liittyvistä syistä, sillä lähes puolella Helsingistä muuttaneista työssäkäyvistä työpaikka sijaitsee Helsingissä poismuuton jälkeenkin.
Sairaanhoitajien ammattiryhmässäkin noin kaksi viidestä Helsingissä työssäkäyvästä asuu Helsingin ulkopuolella. Sen sijaan helsinkiläisistä sairaanhoitajista harvempi kuin yksi kymmenestä työskentelee Helsingin ulkopuolella, eli siltä osin heidän työskentelynsä näyttäytyy paikallisempana kuin helsinkiläisten työssäkäyvien keskimäärin. Helsingissä sijaitsevan työpaikan merkitys näkyy myös sairaanhoitajien muuttoliikkeessä: noin kolme neljästä Helsinkiin muuttaneesta sairaanhoitajasta myös työskentelee Helsingissä muuton jälkeen, ja reilulla kolmella viidestä Helsingistä pois muuttaneesta sairaanhoitajasta työpaikka sijaitsee Helsingissä poismuuton jälkeenkin.
Työskentely Helsingissä näyttäytyy artikkelissa tehtyjen havaintojen valossa monelle niin Helsingissä kuin sen ulkopuolellakin asuvalle houkuttelevalta. Työssäkäyvät näyttävät olevan valmiita joustamaan asumisensa sijainnin suhteen, joidenkin muuttaessa töiden perässä Helsinkiin ja toisten muuttaessa asumaan muualle mutta jäädessä Helsinkiin töihin (ks. myös Ansala 2021). Työvoiman saatavuuden näkökulmasta Helsingin asema näyttää siis vahvalta, ja laaja Helsingin seudun työssäkäyntialue näyttää toimivan ainakin Helsingissä sijaitsevia työpaikkoja ajatellen edullisesti. Työssäkäyvien tekemien asuin- ja työpaikan sijaintivalintojen taustalla on monitahoinen päätöksentekoprosessi, jossa he ovat punninneet muun muassa työstään saamaansa palkkaa suhteessa asumisen hintaan eri alueilla sekä työmatkaan liittyviin kustannuksiin.
Työmatkakustannusten merkitys on erityisen keskeinen ammateissa, joissa mahdollisuudet etätyöskentelyyn ovat rajalliset, ja tulojen riittävyys kaiken kaikkiaan korostunee etenkin matalapalkkaisissa ammateissa työskentelevien päätöksenteossa. Työvoiman saatavuuden varmistamiseksi erityisesti tällaisissa ammateissa on tärkeää huolehtia, että kohtuuhintaisia asumisen vaihtoehtoja on tarjolla myös kohtuullisen etäisyyden päässä helsinkiläisistä työpaikoista, ja että työmatkakustannusten – niin rahallisten kuin ajallisten – taso pysyy maltillisena.
Laura Ansala toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet:
Ansala L. 2021. Helsinkiin muuttavien valikoituminen. Tutkimuksia 2021:5. Helsingin kaupunki: Kaupunginkanslia.
Leskinen T. 2023. Korona hellitti, mutta etätyötä tekevien määrä juuri vähentynyt. Tieto & Trendit. Helsinki: Tilastokeskus.
Suomen virallinen tilasto. 2024a. Ammattiluokitus 2010 [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 26.9.2024]. Saantitapa: https://stat.fi/fi/luokitukset/ammatti/ammatti_1_20100101?code=3221 (Link leads to external service);
Suomen virallinen tilasto. 2024b. Työolot [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 31.12.2023. ISSN=2342-2874. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 26.9.2024]. Saantitapa: https://stat.fi/julkaisu/cluiazmgfsjyu07utsupfs442(Link leads to external service)
Tuomaala M. 2024. Työvoiman saatavuus ja kohtaanto 1/2024. TEM analyyseja 110/2024. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.