Nuorten opintopolkujen kriittisimpiä vaiheita ovat siirtymät koulutusasteelta toiselle. Koulutuksellisissa siirtymävaiheissa tapahtuu muutoksia niin ympäristössä kuin nuoren opiskelukyvyssä, koulumotivaatiossa ja kouluhyvinvoinnissakin (Eccles 2004). Siirtyminen peruskoulusta toiselle asteelle on erityisen merkityksellinen nivelvaihe, sillä tuolloin tehdyt koulutusvalinnat suuntaavat pitkälti nuoren reittiä jatkokoulutukseen ja työmarkkinoille. Tätä siirtymää onkin pyritty viime vuosina tukemaan Suomessa koulutuspoliittisin keinoin, muun muassa ulottamalla oppivelvollisuus 18 ikävuoteen. Myös Helsingissä pyritään kuluvallakin strategiakaudella vahvistamaan nuorten koulutuspolkua lukuisin eri toimin (Helsingin kaupunki 2021; Helsingin kaupunki 2024).
Jotta jokaisen helsinkiläisnuoren edellytyksiä edetä koulutuspolulla voidaan parantaa, on tärkeää ymmärtää, millainen kuva nuorten toiveista jatko-opintojen suhteen piirtyy sekä tunnistaa ryhmiä, joiden näkymät jatko-opintojen suhteen ovat tyypillisemmin epäselviä. Eheän koulutuspolun näkökulmasta myös nuorten hyvinvoinnilla ja kouluun kiinnittymisen kokemuksilla on merkitystä, sillä heikompi hyvinvointi saattaa ennustaa heikompaa koulumenestystä, katkonaisempaa koulutuspolkua ja heijastua laajemminkin yhteiskunnalliseen osallisuuteen (Kalalahti 2014; Wang & Eccles 2012; Reschly & Christenson 2012). Jotta tukea osataan kohdentaa, on syytä pyrkiä tunnistamaan millaisina eri jatko-opintopoluille suuntautuvien nuorten koulunkäyntiin liittyvät kokemukset peruskoulun yläluokilla näyttäytyvät.
Tässä artikkelissa tarkastellaan helsinkiläisten 8.- ja 9. -luokkalaisten peruskoulun jälkeisiä jatko-opintosuunnitelmia eri taustatekijöiden valossa. Alkuun kuvataan nuorten ensisijaisia jatko-opintotoiveita eri vastaajaryhmissä. Tämän jälkeen tarkastellaan joidenkin kouluhyvinvointiin ja koulunkäyntiin kiinnittymistä kuvaavien kokemusten yleisyyttä eri jatko-opintopoluille suuntautuvien nuorten keskuudessa. Lopuksi tutkitaan nuoren jatko-opintoaikomuksen yhteyttä koulunkäynnin kokemuksiin silloin, kun nuoren yksilö- ja perhetaustatekijöitä on otettu analyysissa samanaikaisesti huomioon.
Kouluhyvinvointia sekä koulunkäyntiin kiinnittymistä kuvataan tässä tutkimuksessa koulu-uupumuksen, koulunkäynnistä pitämisen, koulu- ja luokkayhteisöön kuulumisen tunteen sekä luvattomien koulupoissaolojen ja myöhästymisten kautta. Koulu-uupumus on pitkittynyt opiskeluun liittyvä stressioireyhtymä, joka näkyy uuvuttavana väsymyksenä, opiskeluun liittyvinä kyynisyyden kokemuksina ja riittämättömyyden tunteina (Salmela-Aro 2008). Emotionaalinen kiinnittyneisyys painottaa oppilaan tyytyväisyyttä ja tunnetta siitä, että kuuluu kouluyhteisöön, kun taas behavioraalinen kiinnittyneisyys kuvastaa aktiivista osallistumista ja sitoutumista kouluun, esimerkiksi läsnäoloon ja koulun sääntöihin (ks. esim. Reschly & Christenson 2012; Appleton ym. 2006; Fredricks ym. 2004). Tässä tutkimuksessa tarkasteltujen koulunkäynnistä pitämisen sekä koulu- ja luokkayhteisöön kuulumisen tunteen voidaan ajatella ilmentävän kouluun kiinnittymisen emotionaalista ulottuvuutta. Luvattomien poissaolojen ja myöhästymisten taustalla voi olla monenlaisia syitä, mutta osaltaan ne ilmentävät myös kouluun kiinnittyminen behavioraalista eli käyttäytymiseen liittyvää ulottuvuutta, sillä niitä käsitellään kouluyhteisössä sääntöjen rikkomisena.
Kirjoitus on toteutettu osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Helsingin kaupungin välisen tutkimusyhteistyösopimusta ja perustuu Kouluterveyskyselyn(Link leads to external service) 2023 Helsingin aineistoon. Kouluterveyskysely on THL:n kahden vuoden välein toteuttama laaja kyselytutkimus, joka antaa kattavaa kaupunkitasoista tietoa lasten ja nuorten kokemuksista. Vuoden 2023 kyselyyn vastasi Helsingissä 8030 perusopetuksen 8.- ja 9. luokkalaista.
Jatko-opintosuunnitelmia tarkasteltiin niiden nuorten osalta, jotka olivat vastanneet seuraavaan kysymykseen: ”Mihin aiot ensisijaisesti hakea opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Valitse yksi vaihtoehto. 1. Lukioon 2. Ammatilliseen koulutukseen 3. Tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA) 4. En tiedä”. Kysymykseen vastasi yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta Helsingin 8.- ja 9.-luokkalaisesta. Puuttuvia vastauksia selittää pääosin se, että kysymys ei ollut mukana selkokielisessä vastauslomakkeessa. Nuoret ovat vastanneet kyselyyn keväällä 2023 maalis-toukokuun aikana, joten kyselyyn vastatessaan yhdeksäsluokkalaiset ovat jo pääasiassa hakeneet jatko-opintoihin peruskoulun jälkeisessä yhteishaussa. Kahdeksasluokkalaisilla sen sijaan jatko-opintoihin hakeutuminen on edessä vasta vuoden päässä, eli jatko-opintosuunnitelmat ja omat hakumahdollisuudet eivät välttämättä vielä piirry mielessä yhtä selkeinä.
Ulkomaalaistaustaiset ja matalan koulutustason perheiden nuoret yleisemmin epävarmoja jatko-opintosuunnitelmistaan
Lukio on ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto helsinkiläisnuorten peruskoulun jälkeisille jatko-opinnoille. Helsingin 8.- ja 9.-luokkalaisista jopa 78 prosenttia aikoi hakea ensisijaisesti lukioon (Kuvio 1). Ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen ilmoitti hakevansa 12 prosenttia. Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA-koulutus) ensisijaiseksi hakukohteekseen ilmoitti vain prosentti nuorista. Yhdeksän prosenttia nuorista ei vastaushetkellä vielä tiennyt, mihin aikoo hakea. Kuitenkin kun jatko-opintotoiveita tarkastellaan luokka-asteittain, valtaosa (86 %) suunnitelmistaan epävarmoista oli 8.-luokkalaisia, joilla jatko-opintoihin hakeminen on vastaushetkellä ollut edessä vasta vuoden päästä, kun taas 9.-luokkalaisten osalta haku on jo pääasiassa tehty (kyselyn vastausaika on huhtikuussa). Kun 8.-luokkalaisista vastaajista 14 prosenttia ei vielä tiennyt mihin aikoo hakea, 9.-luokkalaisista vastaajista näin oli enää kahden prosentin kohdalla.
Nuorten koulutustoiveet eriytyvät jossain määrin sukupuolen ja syntyperän1(Link leads to external service) mukaan. Tytöt ovat yleisemmin kiinnostuneita lukiokoulutuksesta: suomalaistaustaisista tytöistä jopa 85 prosenttia halusi ensisijaisesti lukioon, pojista 77 prosenttia (Kuvio 1). Myös ulkomaalaistaustaiset tytöt ovat ulkomaalaistaustaisia poikia tyypillisemmin orientoituneet lukioon suuntaavalle polulle. Ulkomaalaistaustaiset nuoret olivat suomalaistaustaisia useammin epävarmoja siitä, mihin aikovat hakea, riippumatta siitä, tarkasteltiinko 8.- vai 9.-luokkalaisia. Kaikkiaan ulkomaalaistaustaisista pojista lähes viidennekseltä puuttui vastaushetkellä peruskoulun jälkeinen opintosuunnitelma, kun suomalaistaustaisista pojista vastaava osuus oli vain kahdeksan prosenttia. Ulkomaalaistaustaisten nuorten jatko-opintoaikomuksia tarkasteltiin myös erikseen Suomessa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten osalta, mutta ryhmien väliset erot opintosuunnitelmissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Täysin vastaavaa vertailutietoa jatko-opintoaikeista ei aiemmista Kouluterveyskyselyistä saada, sillä vuoden 2021 lomakkeessa ei kysytty jatko-opintosuunnitelmista. Vuonna 2019 kysymys poikkeaa vastausvaihtoehdoiltaan hieman vuoden 2023 lomakkeesta2(Link leads to external service). Viime vuosien koulutuspoliittiset muutokset ovat muovanneet siirtymävaiheen koulutuksia sekä tuoneet velvoitteen hakea koulutukseen, mikä näkyy lomakkeen muuttuneissa vastausvaihtoehdoissa. Vuonna 2019 helsinkiläisnuorista 89 prosenttia aikoi hakea ensisijaisesti lukioon tai ammatilliseen koulutukseen ja yhteensä neljä prosenttia nykyistä TUVA-koulutusta vastaaviin koulutuksiin eli lisäopetukseen (kymppiluokka) tai ammatilliseen koulutukseen tai lukioon valmistavaan koulutukseen (VALMA, LUVA). Yksi prosentti ei aikonut jatkaa opintoja peruskoulun jälkeen ja kuusi prosenttia ei tiennyt, mihin jatkaa.
Nuorten jatko-opintotoiveet eriytyvät myös vanhempien koulutustaustan mukaan – jakolinja syntyy erityisesti korkeakoulutettujen vanhempien lasten ja muiden välille. Siinä missä korkeakoulutettujen äitien lapsista 87 prosenttia kertoi ensisijaiseksi jatko-opintovalinnakseen lukion, oli enintään toisen asteen suorittaneiden äitien lapsilla vastaava osuus 67 prosenttia ja ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevien äitien lapsista vain 60 prosenttia (Kuvio 2). Sen sijaan vailla perusasteen jälkeistä koulutusta olevien äitien lasten sekä enintään toisen asteen koulutuksen suorittaneiden äitien lasten jatko-opintoaikomukset eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Tieto vanhempien koulutustasosta perustuu nuoren itse raportoimaan tietoon, jolloin on huomioitava, että nuorten ilmoittama tieto vanhempien koulutustasosta ei välttämättä täysin vastaa todellisuutta.
Jatkoanalyyseissa TUVA-koulutukseen ensisijaisesti hakemista suunnittelevien vastaukset on pienen vastausmäärän vuoksi yhdistetty samaan ammatilliseen koulutukseen ensisijaisesti hakevien kanssa. TUVA-koulutusta hyödyntävät nuoret yleisimmin jatkavat myöhemmin ammatillisiin opintoihin (OKM 2024).
Lukioon aikovilla nuorilla kouluhyvinvoinnin kokemukset myönteisempiä
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että koulunkäynnin kokemukset poikkeavat selvästi eri jatko-opintopoluille suuntautuvien nuorten kesken. Tarkasteltujen indikaattorien valossa lukiokoulutukseen ensisijaisesti suuntautuvien nuorten koulunkäynnin kokemukset ovat myönteisempiä (Kuvio 3). Tuloksia tarkasteltiin myös erikseen luokka-asteittain, ja ryhmien väliset erot olivat samansuuntaisia niin 8.- kuin 9.-luokkalaisten keskuudessa. Lukiokoulutukseen suuntautuvat nuoret selvästi yleisemmin pitävät koulunkäynnistä ja koulu-uupumus on heillä peruskoulussa muita harvinaisempaa. Lukioon aikovista muita pienempi osuus koki, ettei ole tärkeä osa koulu- tai luokkayhteisöä. Heillä myös vähintään kuukausittain esiintyvät luvattomat poissaolot ja myöhästymiset olivat muita harvinaisempia.
Jatko-opintosuunnastaan epävarmojen nuorten kokemukset ovat pitkälti linjassa ammatilliseen koulutukseen suuntautuvien nuorten kokemusten kanssa, eikä ryhmien välillä pääasiassa esiinny tilastollisesti merkitseviä eroja. Poikkeuksena tähän ovat nuorten raportoimat luvattomat poissaolot ja myöhästymiset, joiden suhteen ammatilliselle koulutuspolulle hakeutuvat erottuivat kielteisesti myös niistä nuorista, joilla ei ollut jatko-opintosuunnitelmaa. Ammatilliseen tai TUVA-koulutukseen suuntautuvista nuorista jopa joka toisella oli kertomansa mukaan myöhästymisiä vähintään kuukausittain ja joka neljännellä luvattomia poissaoloja koulusta eli lintsaamista vähintään kuukausittain. Lukioon aikovilla nuorilla taas varsinkin lintsaaminen oli harvinaista.
Heikentynyt kokemus opintojen merkityksellisyydestä on yleisintä ammatilliseen koulutukseen suuntaavilla ja ilman jatko-opintosuunnitelmaa olevilla
Koulu-uupumuksen kokemusta voidaan tarkastella myös yksittäisistä väittämistä luotujen indikaattorien kautta, jolloin saadaan hienosyisempää tietoa siitä, onko ryhmien välillä eroja eri koulu-uupumuksen ulottuvuuksilla mitattuna. Näin tarkasteltuna havaitaan, että erityisesti tunne siitä, että opinnoilla ei ole enää merkitystä, on yhteydessä nuoren jatko-opintoaikomukseen: Lukioon suuntautuvista nuorista 24 prosenttia oli kokenut opintojen merkityksen vähenemistä, kun ammatilliseen koulutukseen suuntautuvista tai aikeistaan epävarmoista vastaava osuus oli jopa 40 prosenttia. Lukioon ensisijaisesti suuntautuvilla nuorilla myös riittämättömyyden tunteiden kokeminen opiskelijana oli muita hieman harvinaisempaa. Sen sijaan uupumusasteisessa väsymyksessä ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä vain lukioon suuntaavien sekä jatko-opintopolustaan epävarmojen nuorten välillä.
Jatko-opintoaikomus on yhteydessä koulunkäynnin kokemuksiin myös silloin, kun muiden taustatekijöiden samanaikainen vaikutus huomioidaan
Lopuksi tarkastelu jatko-opintotoiveiden yhteydestä koulunkäynnin kokemuksiin rajattiin muutaman indikaattorin syvällisempään tarkasteluun; koulu-uupumusta kokeviin, niihin, jotka eivät koe olevansa tärkeä osa koulu- tai luokkayhteisöä sekä niihin, joilla on luvattomia koulupoissaoloja vähintään kuukausittain.
Analyysissa tarkasteltiin, millainen yhteys ensisijaisella jatko-opintotoiveella on edellä mainittuihin koulunkäynnin kokemuksiin silloin, kun mallinnuksessa huomioidaan samanaikaisesti vastaajan yksilö- ja perhetaustatekijät – sukupuoli, syntyperä ja äidin koulutus – sekä koulunkäynnistä pitämisen kokemus.
Analyysissa hyödynnetään logistista regressioanalyysia, joka soveltuu analyysimenetelmäksi tilanteessa, jossa selitettävä muuttuja on kaksiluokkainen (esim. koulu-uupumusta kokevat verrattuna muihin vastaajiin). Jatko-opintoaikomukset kategorisoitiin analyysia varten kahteen luokkaan, lukio vs. muut, sillä ammatilliseen koulutuksen tai TUVA-koulutuksen sekä ”en tiedä” -vaihtoehdon valinneiden koulunkäynnin kokemusten havaittiin edellä tehdyissä tarkasteluissa olevan samansuuntaisia ja poikkeavan selvästi lukioon suuntautuvien vastauksista.
Taulukossa 1 esitetään analyysin tulokset. Estimaattisarakkeessa (OR) esitettyjä tunnuslukuja tulkitaan niin, että ne kuvaavat ensimmäiseen luokkaan kuuluvien vastaajien (esim. ensisijainen jatko-opintotoive muu kuin lukio) todennäköisyyttä kokea koulu-uupumusta toiseen luokkaan kuuluviin nuoriin verrattuna (esim. ensisijainen jatko-opintotoive lukio) 95 prosentin luottamusvälillä.
Mallinnuksen keskeinen tulos on, että ensisijaisen jatko-opintoaikomuksen yhteys kouluhyvinvointiin ja koulunkäyntiin kiinnittymistä kuvaaviin indikaattoreihin säilyy myös silloin, kun yksilöllisten taustatekijöiden sekä koulunkäynnistä pitämisen kokemus on vakioitu. Koulu-uupumus, koulu- ja luokkayhteisöön kuulumattomuuden tunne sekä luvattomat poissaolot olivat siis todennäköisempiä niillä nuorilla, jotka joko suuntautuvat ammatilliseen tai TUVA-koulutukseen tai eivät tiedä, mihin jatkavat peruskoulusta, verrattuna niihin nuoriin, jotka aikoivat jatkaa ensisijaisesti lukioon (Taulukko 1).
Koulu-uupumuksen kokemista sekä koulu- ja luokkayhteisöön kuulumattomuuden tunnetta selitti jatko-opintoaikomuksen ohella keskeisesti myös sukupuoli (Taulukko 1). Koulu-uupumus oli tytöillä jopa kolme kertaa todennäköisempää kuin pojilla. Sen sijaan nuoren syntyperä tai äidin koulutustausta eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koulu-uupumuksen tai osattomuuden kokemiseen, kun muut taustatekijät otettiin analyysissa samanaikaisesti huomioon. Koulu-uupumuksen kohdalla todennäköisyyttä mallinnettiin myös erikseen sen eri ulottuvuuksia mittaavien indikaattoreiden osalta ja yhteydet olivat samansuuntaiset kuin summaindikaattorilla tarkasteltunakin. Jatko-opintoaikomus oli voimakkaasti yhteydessä erityisesti tunteeseen siitä, että opinnoilla ei ole enää merkitystä.
Luvattomilla poissaoloilla taas on yhteyksiä eri taustatekijöihin. Lintsaamisen todennäköisyys oli noin kolminkertainen niillä nuorilla, jotka aikovat hakea ensisijaisesti muualle kuin lukioon sekä lähes kolme kertaa todennäköisempää nuorilla, joiden äidillä ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta verrattuna korkea-asteen tutkinnon omaavien vanhempien lapsiin. Sen sijaan sukupuoli tai syntyperä eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lintsaamiseen, kun muut taustatekijät oli otettu huomioon.
Pohdinta
Valtaosalla helsinkiläisnuorista on jo 8. luokan keväällä näkemys siitä, minne mieluiten jatkaa peruskoulun jälkeen. Helsingissä, kuten muissakin suurissa kaupungeissa, lukio on suosituin vaihtoehto. Näyttääkin siltä, että lukiokoulutus kiinnostaa peruskoulun yläluokilla suurempaa osaa nuorista kuin lukioon lopulta keskimäärin päätyy (ks. Ahtiainen 2024). Vertailutietoa jatko-opintotoiveiden kehittymisestä ajassa ei ole saatavilla. Kuitenkin lukiokoulutuksen suosion on havaittu Helsingissä viime vuosina vain kasvaneen (Ahtiainen 2023). Toiveiden ja koulutukseen sijoittumisen välinen epäsuhta saattaa tarkoittaa, että etenkin ammatillisessa koulutuksessa aloittaneista monille kyseinen koulutus ei välttämättä ollut ensimmäinen vaihtoehto ja siksi myös itselle sopivan polun löytäminen voi viedä enemmän aikaa. On myös mahdollista, että osa kahdeksannen luokan oppilaista ei vielä kyselyn vastaushetkellä ole tiennyt riittävästi ammatillisen koulutuksen eri vaihtoehdoista, jotta olisi merkinnyt sen ensisijaiseksi toiveekseen. Opintoihin motivoitumisen ja koulutuspolulle kiinnittymisen näkökulmasta on tärkeää, että nuori löytää itselleen mieluisan opiskelupaikan (Vasalampi & Salmela-Aro 2014). Nuorten näkymät jatko-opintoihin näyttäisivät myös jossain määrin linkittyvän perhetaustaan, esimerkiksi muiden kuin korkeakoulutettujen äitien lapset olivat muita yleisemmin ilman jatko-opintosuunnitelmaa. Perhetaustan onkin havaittu kietoutuvan siihen, miten nuoret käsitteellistävät tulevaisuuttaan: siinä missä keskiluokkaisisen taustan omaavat nuoret pohtivat omaa koulutus- ja urapolkuaan rohkeammin, matalamman sosioekonomisen taustan perheistä tulevien nuorten puheessa näkyy usein epävarmuus tulevista valinnoista (Huilla 2024).
Tässä tutkimuksessa havaittiin, että kouluhyvinvoinnin ja kouluun kiinnittymisen kokemukset eriytyvät peruskoulun yläluokilla vahvasti nuorten jatko-opintoaikeiden mukaan: lukiopolulle orientoituneilla nuorilla kokemukset ovat kautta linjan myönteisempiä kuin ammatilliselle koulutuspolulle suuntautuvilla tai niillä, joilla ei ollut vielä jatko-opintosuunnitelmaa. Erityisesti kokemus opintojen merkityksen vähenemisestä sekä luvattomat poissaolot ja myöhästymiset koulusta olivat jälkimmäiseksi mainituissa ryhmissä yleisempiä. Jatko-opintosuuntauksen yhteys kouluhyvinvointiin ja kouluun kiinnittymiseen säilyi myös silloin, kun analyysissa vakioitiin muiden yksilö- ja perhetaustatekijöiden sekä koulunkäynnistä pitämisen vaikutus ilmiötä selittävinä tekijöinä.
Käytössä olleen poikkileikkausaineiston avulla ei päästä kiinni siihen, johtaako esimerkiksi opintojen merkityksen väheneminen ja lintsaaminen siihen, että nuori rajaa jatko-opintomahdollisuutensa ammatilliseen koulutukseen tai omat mahdollisuudet näyttäytyvät yhä epäselvinä. Yhteys saattaa myös olla toisen suuntainen: ehkä tieto ei-akateemiselle polulle suuntautumisesta tai jatko-opintosuunnitelmien puuttuminen lisää piittaamattomuutta koulunkäyntiä kohtaan, kun arvosanoilla ei esimerkiksi ajatella olevan merkitystä oman jatkon kannalta. Ilmiössä saattaa olla kyse samanaikaisesti molemmista sekä myös muista juurisyistä, joihin ei tässä päästä käsiksi. On mahdollista, että tämä joukko nuoria kohtaa enemmän haasteita jatko-opintoihin kiinnittymisessä ja toisen asteen tutkinnon loppuun saattamisessa, jolloin erityisesti heidän koulupolulle sitouttamiseensa on syytä kiinnittää huomiota. Koulun aikuisilla on tässä merkitystä, sillä peruskouluaikana oppilaan koulunkäyntiin sitoutumisessa tärkeimmäksi suojaavaksi tekijäksi on todettu opettajan tarjoama johdonmukainen tuki (Virtanen 2016), millä voi olla väliä etenkin niiden nuorten kohdalla, jotka eivät saa tukea koulunkäyntiin kotoa.
Toisaalta kiinnostavaa on se, että kouluhyvinvoinnin suhteen tilanne vaikuttaa kääntyvän osin päinvastaiseksi toiselle asteelle tultaessa: esimerkiksi koulu-uupumus on harvinaisempaa ja koulunkäynnistä pidetään useammin ammatillisessa koulutuksessa kuin lukiossa (Määttä 2023). Koulunkäyntiin kiinnittyminen ja opinnoissa jaksaminen limittyneekin paljolti siihen, millaiseksi nuori kokee asetetut vaatimukset suhteessa omiin resursseihinsa – osa ei-akateemisesti suuntautuneista oppijoista saattaakin viihtyä paremmin käytännönläheisemmässä ammatillisessa koulutuksessa. Aiemmassa tutkimuksessa onkin havaittu, että peruskoulun viimeisen luokka oli ammattikouluun siirtyneille nuorille hyvin uuvuttava vaihe, mutta tilanne helpotti ammattikouluun siirryttäessä, kun taas lukioon siirtyneillä nuorilla koulu-uupumus lisääntyi heti lukion alussa (Salmela-Aro ym. 2008). Varsinkin ammatilliseen koulutukseen siirtyneet nuoret näyttäisivätkin hyötyvän peruskoulun jälkeisestä siirtymästä, sillä omia taitoja vastaavaan koulutusmuotoon siirtymisen jälkeen he kokevat voivansa edistää koulutuksellisia tavoitteitaan paremmin kuin peruskoulussa (Vasalampi ym. 2010).
Silti lintsaaminen ja myöhästely näyttäisi edelleen olevan yleisempää ammatillisessa koulutuksessa kuin lukiossa (THL 2024). Tiedetäänkin, että heikko sitoutuminen koulunkäyntiin peruskouluaikana ennustaa runsaampia poissaoloja myös toisen asteen opinnoissa (Virtanen ym. 2021). Jatkuvat koulupoissaolot ovat riski opintojen kululle ja ylipäätään toiselle asteelle siirtymiselle, sillä ne heikentävät oppimista ja arvosanoja (ks. esim. Gottfried 2019). Usein haasteet sitoutua koulunkäyntiin linkittyvät haasteisiin myös muilla elämän osa-alueilla, mikä saattaa kasvattaa riskiä koulutuspolulta putoamiseen. Esimerkiksi on havaittu, että nuorilla, joilla on paljon luvattomia poissaoloja, on tyypillisesti myös muita hyvinvoinnin vajeita tai riskialttiita rutiineja elämässään, kuten vähäistä unta ja runsasta netinkäyttöä (Kosola ym. 2024). Lintsaamisen havaittiin tässä tutkimuksessa olevan muita todennäköisempää paitsi ei-akateemiselle koulutuspolulle aikovilla, myös niillä, joiden perheen koulutuspääoma oli matala. Ylipäätään suunnitelmat jatko-opintojen suhteen näyttäytyivät epäselvänä tyypillisemmin niillä nuorilla, joiden äidillä ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tämä puoltaa jo aiemminkin havaittua tarvetta kohdistaa resursseja oppilaiden tukea ja ohjausta varten niille kouluille, joiden oppilaiden vanhempien koulutustaso on keskimääräistä matalampi.
Lopuksi voidaan nostaa esille se, että kouluhyvinvoinnin osalta on tärkeää kiinnittää huomioita erityisesti tyttöjen tilanteeseen, sillä esimerkiksi todennäköisyys kokea koulu-uupumusta on tämän tutkimuksen tulosten mukaan heillä poikiin nähden selvästi korkeampi huolimatta siitä, että muiden selittävien tekijöiden, kuten jatko-opintotoiveen ja perhetaustan, vaikutus vakioitiin. Tällä on merkitystä myös opinpolun sujuvuuden kannalta, sillä aiemmassa tutkimuksessa on esimerkiksi havaittu, että juuri tyttöjen kohdalla koulu-uupumuksen kokemukset ennakoivat opintojen viivästymistä sekä alhaisia koulutuksellisia tavoitteita (Vasalampi ym. 2010). Helsinkiläisnuorten osalta on tunnistettu, että koulu-uupumukseen ovat yhteydessä muun muassa koettuun osallisuuteen, sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät tekijät (Määttä 2022). Jatkotutkimuksessa on syytä pyrkiä selvittämään tarkemmin, miksi heikompi hyvinvointi koulussa koskettaa todennäköisimmin juuri tyttöjä.
Hanna Ahtiainen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet:
Ahtiainen, H. (2024). Perusasteen varassa olevien nuorten osuus kääntyi kasvuun – nuorten koulutus Helsingissä 2023. Kvartti-verkkolehti. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/perusasteen-varassa-olevien-nuorten-osuus-kaantyi-kasvuun-nuorten-koulutus-helsingissa-…(Link leads to external service);
Ahtiainen, H. (2023). Nuorten koulutus Helsingissä – polku peruskoulusta eteenpäin. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia. Tilastoja 2023:2.
https://kaupunkitieto.hel.fi/sites/default/files/23_05_30_Tilastoja_2_0.pdf(Link leads to external service)
Appleton, J.J., Christenson, S.L., Kim, D. & Reschly, A.L. (2006): Measuring cognitive and psychological engagement: Validation of the Student Engagement Instrument. Journal of school psychology, 44(5), s. 427–445.
Eccles, J. S. (2004). Schools, academic motivation and Stage-Environment Fit. L. Steinberg (toim.), Handbook of adolescent psychology (s. 125–153). New York: Wiley.
Fredricks, J.A., Blumenfeld, P.C. & Paris, A.H. (2004). School Engagement: Potential of the Concept, State of the Evidence. Review of Educational Research. Spring 2004, (74)1. S. 59–100.
Gottfried, M. A. (2019). Chronic Absenteeism in the Classroom Context: Effects on Achievement. Urban Education, 54(1), 3-34. https://doi.org/10.1177/0042085915618709(Link leads to external service)
Helsingin kaupunki (2024). Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot. Koulutus 2030. Rakennamme yhdessä hyvää oppimista, hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta. Helsinki: Helsingin kaupunki, Kasvatuksen koulutuksen toimiala.
Helsingin kaupunki (2021). Kasvun paikka. Helsingin kaupunkistrategia 2021–2025. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Huilla, H. (2024). Nuorten tulevaisuuden toiveet ja koulu. Teoksessa Kosunen, S., Juvonen, S., Huilla, H. & Peltola, M. (toim.) Koulu ja eriarvoisuus. S. 132–150. Gaudeamus.
Kalalahti, M. (2014). MUUTTUVAT KOULUTUSMAHDOLLISUUDET ‒ NUORTEN SOSIAALISET HIERARKIAT JA KOULUMENESTYS. Väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Helsingin yliopisto.
Kosola, S., Kullberg, M., Melander, K., Engblom, J., Ranta, K. & Alanko, K. (2024). Associations of excessive internet use, sleep duration and physical activity with school absences: a cross-sectional, population-based study of adolescents in years 8 and 9. Arch Dis Child 2024; s. 1–6. doi:10.1136.
Kouluterveyskysely, tulospalvelu. THL (2024).
https://public.tableau.com/app/profile/.kouluterveyskysely/viz/Lastenjanuortenterveysjahyvinvointi/Navigointisivu(Link leads to external service)
Määttä, S. (2023). Kouluterveyskysely 2023. Helsinkiläislasten ja -nuorten koettu hyvinvointi, terveys ja turvallisuus. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia. Tilastoja 2023:6.https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_10_26_Tilastoja_6_Maatta.pdf
Määttä, S. (2022). Helsinkiläisnuorten hyvinvoinnin ulottuvuudet. Perhetaustan ja kasvuympäristön yhteydet koettuun hyvinvointiin. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia. Tutkimuksia 2022:2. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/22_12_12_Tutkimuksia_2_Maatta.pdf
OKM (2024). Selvitys tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) toimivuudesta. https://owalgroup.com/wp-content/uploads/2024/06/TUVA_raportti_19.6.2024.pdf(Link leads to external service)
Reschly, A. L., & Christenson, S. L. (2012). Jingle, jangle, and conceptual haziness: Evolution and future directions of the engagement construct. Teoksessa Christenson, S. L., Reschly, A. L. & Wylie C. (toim.), Handbook of research on student engagement (s. 3–19). Springer Science + Business Media. https://doi.org/10.1007/978-1-4614-2018-7_1(Link leads to external service)
Salmela-Aro, K., Kiuru, N., & Nurmi, J.E. (2008). The role of educational track in adolescents’ school
burnout: A longitudinal study. British Journal of Educational Psychology. 78, s. 663–689.
doi: 10.1348/000709908X281628.
Vasalampi, K. & Salmela-Aro, K. (2014). Sisäinen motivaatio ja kouluinnokkuus edistävät nuorten opintopolkuja. Teoksessa Pihlajaniemi, S., Villa, T, Lavikainen, E. & Valkeasuo, L. (toim.): Oppia ikä kaikki - kouluttautumisen edellytykset eri elämänvaiheissa (s. 12–23). Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus. Opiskelijatutkimuksen vuosikirja, 2014.
Vasalampi, K., Salmela-Aro, K. & Nurmi, J.-E. (2010). Education-related goal appraisals and self-esteem during the transition to second¬ary education: A longitudinal study. Interna¬tional Journal of Behavioral Development, 34, s. 481–490.
Virtanen, T.E., Räikkönen, E., Engels, M.C., Vasalampi, K., & Lerkkanen, M.-K. (2021). Student engagement, truancy, and cynicism: a longitudinal study from primary school to upper secondary education. Learning and Individual Differences, 86, Article 101972. https://doi.org/10.1016/j.lindif.2021.101972(Link leads to external service)
Virtanen, T. (2016). Student Engagement in Finnish Lower Secondary School. Väitöskirja. Kasvatustieteen laitos, Jyväskylän yliopisto.
Wang, M. T., & Eccles, J. S. (2012). Adolescent behavioral, emotional, and cognitive engagement trajectories in school and their differential relations to educational success. Journal of research on adolescence, 22(1), s. 31–39.
Alaviitteet:
1. Vastaajan syntyperää tarkasteltiin kaksiluokkaisella muuttujalla, jolla syntyperä määräytyy nuoren ilmoittaman vanhempien syntymämaan perusteella. Suomalaistaustaisiksi katsotaan ne henkilöt, joiden vanhemmista vähintään toinen on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisiksi katsotaan ne, joiden molemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Tarkasteluja tehtiin myös siten, että ulkomaalaistaustaiset vastaajat jaettiin nuoriin, jotka ilmoittavat itse syntyneensä Suomessa sekä nuoriin, jotka ilmoittavat syntyneensä ulkomailla.
2. Vastaava kysymys vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn lomakkeessa: ”Mihin aiot ensisijaisesti hakea opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Valitse yksi vaihtoehto. 1. Lukioon tai ammatilliseen koulutukseen 2. Lisäopetukseen (kymppiluokalle) 3. Ammatilliseen koulutukseen tai lukioon valmistavaan koulutukseen (VALMA, LUVA) 4. En aio jatkaa enää opintoja 5. En tiedä”.