Helsinkiläisten kulttuurin kuluttaminen vaihtelee selkeästi koulutustason mukaan

Helsinkiläiset ovat pääkaupunkiseudun muita asukkaita ahkerampia kulttuurin kuluttajia, mutta koulutusryhmien väliset erot ovat suuret myös pääkaupungissa. Kun joka toinen korkea-asteen tutkinnon suorittaneista käy vähintään kerran kuukaudessa taide- tai kulttuuritilaisuudessa tai -tapahtumassa, on vastaava osuus perusasteen koulutuksen saaneilla 15 prosenttia. Sen sijaan tulotaso ei ole yhteydessä kulttuurin kuluttamiseen sen jälkeen, kun koulutustaso ja hyvinvointia kuvaavat tekijät on otettu huomioon. Ryhmämuotoinen kulttuurin harrastaminen on itse asiassa pienituloisilla jopa yleisempää kuin parempituloisilla. Myös monet hyvinvoinnin, terveyden ja elintapojen indikaattorit ovat yhteydessä kulttuurin kuluttamiseen. Koska kulttuurin tarjonta näyttää lisäävän kulttuurin kulutusta, taide- ja kulttuuripalveluja ja -tapahtumia on syytä olla ympäri kaupunkia, jolloin kaikilla on mahdollisuus osallistua niihin.

Johdanto

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kulttuurinen toimiminen on monitahoista ja monimuotoista toimintaa, jossa yhdistyy useita hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Kasautuvan tutkimusnäytön mukaan taiteet ja kulttuuri voivatkin parhaimmillaan vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin ja terveyteen. (Esimerkiksi Fancourtin ja Finnin katsausartikkeli vuodelta 2019.) Koska kulttuurin nähdään selkeästi vallitsevan käsityksen mukaan tekevän ihmisille hyvää ja koska yhteiskunta tukee kulttuuripalvelujen tuottamista (Heikkilä & Lindblom 2023), on tärkeä tietää, ketkä kulttuuria kuluttavat ja mitkä tekijät ovat yhteydessä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen ja kulttuurin harrastamiseen.

Kulttuurin kuluttaminen, kulttuuripalvelujen käyttö sekä kulttuuritoiminta ovat yhteydessä korkeampaan sosioekonomiseen asemaan, parempaan elämänlaatuun ja parempaan terveyteen – ja väestötasolla jopa pidempään elinajanodotteeseen (Fancourt & Finn 2019). Tämä yhteys nähdään riippumatta siitä, miten kapeasti tai laajasti kulttuuri ymmärretään. Syy-seuraussuhteiden merkityksen keskinäistä suuruutta ei kuitenkaan tunneta: miten paljon kulttuurilla on kausaalista vaikutusta ja missä määrin toisaalta selkeä yhteys johtuu siitä, että ihmiset, joilla on tiettyjä ominaisuuksia, kuluttavat kulttuuria enemmän. 

Kaikissa ihmisyhteisöissä vallitsee sosiaalisia hierarkioita, ja kun omaa statusta pyritään symbolisesti eri tavoin esittämään, voivat kulttuurin eri muodot toimia korkeamman statuksen osoittimina. Kulttuuriset käytännöt, mukaan lukien kulttuurin kuluttaminen, liittyvät Suomessakin sosiaalisiin jakoihin, ja keskeisin elämäntyylejä erottava yksittäinen tekijä on koulutustaso. (Purhonen ym. 2014.)

Kulttuurin kuluttamiseen yhteydessä olevista tekijöistä Suomessa on jonkin verran tietoa (esim. Nordiska ministerrådet 2022; Karttunen ym. 2019). Korkea koulutustaso lisää erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja -paikoissa käymisen yleisyyttä paria poikkeusta – karaoke ja bingo – lukuun ottamatta, ja voimakkaimmin korkea koulutus on yhteydessä museoissa, taidegallerioissa, jazz- ja klassisen musiikin konserteissa sekä oopperassa käymiseen (Purhonen ym. 2014). Myös vaikkapa vapaa-ajalla luettujen kirjojen määrä vaihtelee erittäin paljon koulutuksen mukaan, minkä lisäksi lähes kaikkia kirjallisuuden muotoja korkeasti koulutetut lukevat vähän koulutettuja enemmän eli heidän kirjallisuusmakunsa on laajempi (Tilastokeskus 2021; Purhonen ym. 2014). 

Niin ikään tarkasteltaessa eri kulttuurimuodoista pitämistä nähdään huomattavia koulutusryhmien välisiä eroja. Esimerkiksi eri musiikkilajeista pitäminen vaihtelee selkeästi koulutustason mukaan (Tilastokeskus 2021). Klassisen korkeakulttuurin musiikinlajit, mutta osin myös jotkin modernimmat musiikkityylit (kuten jazz ja blues) ovat suositumpia korkeasti koulutettujen keskuudessa. Kotimainen iskelmämusiikki puolestaan on pidetympää perusasteen koulutuksen saaneilla. Kuvataidesuuntia tarkasteltaessa nähdään vastaavasti selkeitä eroja: korkeasti koulutetuista 40 prosenttia pitää kaikkein eniten joko modernista taiteesta tai impressionismista, kun perusasteen koulutuksen suorittaneilla maisemamaalaukset ovat selvä suosikki. (Purhonen ym. 2014.)  

Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin puolestaan niitä suomalaisia, jotka eivät kulttuuritilaisuuksissa käy. Kulttuuria vain vähäisesti kuluttavat ovat yleisemmin nuoria, matalasti koulutettuja ja pienituloisia. Myös miehet ja maalla asuvat käyvät kulttuuritilaisuuksissa naisia ja kaupungissa asuvia harvemmin. (Heikkilä & Lindblom 2023.) Muilta osin kulttuuritilaisuuksissa harvoin käymiseen yhteydessä olevia tekijöitä tunnetaan kuitenkin huonosti.

Helsingissä kulttuurin tarjonta on muuta maata runsaampaa (Renko & Ruusuvirta 2018; Taide ja kulttuuri… 2020), ja kulttuurin alueellinen saavutettavuus on Helsingissä todella hyvä (Suomen virallinen tilasto 2021). Siitä huolimatta helsinkiläisten kulttuurin kuluttamisesta on melko vähän tietoa. Asukkaiden kulttuuriosallistumisesta ja eri kulttuurimuodoista pitämisestä on tehty tutkimus muutama vuosi sitten. Tulosten mukaan elokuvateatterit, kaupunkitapahtumat, museot ja kirjastot ovat suosituimpia kulttuurimuotoja, ja naiset osallistuvat kulttuuritilaisuuksiin miehiä aktiivisemmin. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, missä määrin helsinkiläiset pitävät eri kulttuurimuodoista. Pitäminen oli miltei kaikkien kulttuurin muotojen kohdalla osallistumista suurempaa, joten jos olosuhteet mahdollistaisivat, kulttuuritapahtumissa saatettaisiin käydä nykyistä enemmänkin. Suurin osa niistä kulttuurin muodoista, joihin osallistuttiin enemmän kuin mitä pitäminen ennustaisi, olivat itse asiassa useimmiten ilmaisia (Mustonen ja Lindblom 2016a.) 

Tutkimus osoitti myös, että kulttuuriin osallistuminen on Helsingin kantakaupungissa esikaupunkialueita suurempaa kaikissa kulttuurimuodoissa lasten kulttuuritapahtumia lukuun ottamatta. Ero alueiden välillä oli suurin gallerioissa käymisen ja klassisen musiikin konserttien kohdalla, mutta myös kaupunkitapahtumien, museoiden, musiikkifestivaalien, baletin ja oopperan kohdalla erot olivat huomattavan suuria. (Mustonen ja Lindblom 2016a.)

Sen sijaan helsinkiläisten kulttuurin kuluttamiseen yhteydessä olevista tekijöistä ei juuri ole tietoa. Vielä vähemmän tiedetään, mitkä tekijät ovat yhteydessä siihen, että taide- tai kulttuuritilaisuuksissa ei koskaan käy, vaikka tarjonta kaupungissa on runsasta ja monipuolista. Myös taiteen ja kulttuurin tekemisestä itse tiedetään melko vähän. Tässä artikkelissa tarkastellaankin, mitkä tekijät ovat yhteydessä helsinkiläisten kulttuurin kuluttamiseen. Aineistona käytetään pääkaupunkiseudun asukkaille tehtyä kyselytutkimusta, jolla kartoitettiin väestön elinoloja, terveyttä ja hyvinvointia.

Aineisto ja menetelmät

Pääkaupunkiseudun hyvinvointikysely on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten keväällä 2021 toteuttama asukkaiden elinoloja, terveyttä ja hyvinvointia kartoittava kyselytutkimus. Tutkimukseen valittiin väestörekisterijärjestelmästä satunnaisesti 25 000 pääkaupunkiseudun 20 vuotta täyttänyttä asukasta. Vastauksia kertyi lähes 12 000, joista 4 800 oli Helsingistä, 3 300 Espoosta, 2 600 Vantaalta ja 1 100 Kauniaisista. Kyselyn vastausprosentti oli 47.

Kulttuurin kuluttamista kartoitettiin kyselylomakkeella kolmen kysymyksen avulla. Niistä tässä tutkimuksessa tarkastellaan tarkemmin kahta. Ensinnäkin ollaan kiinnostuneita siitä, ketkä helsinkiläiset eivät koskaan käy taide- ja kulttuuritapahtumissa ja toisaalta sitä, ketkä käyvät tapahtumissa suhteellisen usein eli vähintään kerran kuukaudessa. Lisäksi analysoidaan, mitkä tekijät ovat yhteydessä taiteen ja kulttuurin harrastamiseen ryhmässä eli esimerkiksi kuorossa tai lukupiirissä. Kulttuuri on tässä Pääkaupunkiseudun hyvinvointikyselyssä ohjattu ymmärtämään laveasti, ja niin sanotun korkeakulttuurin lisäksi esimerkiksi elokuvissa tai kesäfestivaaleilla käyminen täyttää kulttuurin käsitteen kriteerit.

Tässä artikkelissa esitetään aluksi yleisiä jakaumia ja ristiintaulukointeja. Kaikki tulokset, joissa verrataan alueita tai väestöryhmiä, ovat ikävakioituja. Yhteyksiä katsotaan toisin sanoen ikään kuin väestöjen ikärakenteet olisivat samanlaiset. Näin otetaan huomioon kiinnostuksen kohteena olevien tekijöiden (esimerkiksi koulutustason) oma vaikutus ilman että sen muuttujanluokkien erilainen ikärakenne vaikuttaa tuloksiin. Vastauskatoa korjataan analyyseissä painokertoimilla, ja tuloksille esitetään myös 95 prosentin luottamusvälit. Artikkelissa käytetyt muuttujat ja niiden jakaumat pääkaupunkiseudulla on kuvattu laajasti tulosraportissa, joka on julkaistu hankkeen kotisivulla (Pääkaupunkiseudun hyvinvointikysely 2021(Link leads to external service)).

Sosioekonomisten ja sosiodemografisten sekä hyvinvointia kuvaavien tekijöiden ja kiinnostuksen kohteena olevien kulttuurin kuluttamista kuvaavien indikaattoreiden välistä yhteyttä tarkastellaan lisäksi logistisella regressiomallilla, ja tulokset esitetään ristitulosuhteina eli niin sanottuina odds ratioina. Malleissa merkitään aina luvulla 1,00 tietyn muuttujan – vaikkapa koulutustason – vertailuluokan todennäköisyys kiinnostuksen kohteena olevan tekijän – esimerkiksi kulttuuritilaisuuksissa käymisen – suhteen. Muiden muuttujan luokkien kulttuuritilaisuuksissa käyminen lasketaan suhteessa tähän vertailuryhmään. Kaikki analyysit tehtiin SAS EG 8.1-ohjelman koodipohjalla.

Tulokset

Helsinkiläiset kävivät pääkaupunkiseudun asukkaista ahkerimmin kulttuuritapahtumissa

Lähes joka kymmenes pääkaupunkiseudun asukas kertoi, ettei koskaan käy taide- tai kulttuuritilaisuudessa tai -tapahtumassa. Vähän alle 60 prosenttia ilmoitti käyvänsä joskus, ja joka kolmas puolestaan kertoi käyvänsä kulttuuritapahtumissa vähintään kerran kuukaudessa.

Vantaalla oli hieman Helsinkiä suurempi osuus asukkaita, jotka eivät käyneet kulttuuritapahtumissa koskaan, vaikkakin erot ikävakioiduissa osuuksissa neljän kaupungin välillä olivat pienet (Kuvio 1). Miehistä hieman naisia suurempi osuus ei koskaan käynyt kulttuuritilaisuuksissa, ja myös iäkkäillä osuus oli nuorempia suurempi. Naisilla osuudet eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi kaupunkien välillä, ja koko pääkaupunkiseudun naisista kahdeksan prosenttia ilmoitti, ettei harrasta kulttuuritilaisuuksia lainkaan. Miehillä sen sijaan eroja oli: vantaalaismiehillä niiden osuus, jotka eivät koskaan käyneet kulttuuritilaisuuksissa, oli helsinkiläismiehiä suurempi, ja Kauniaisissa asuvilla miehillä puolestaan Helsinkiä pienempi.

Joka kolmas pääkaupunkiseudun asukas siis kertoi käyvänsä taide- ja kulttuuritilaisuuksissa ja -tapahtumissa vähintään kerran kuukaudessa, mutta osuudessa oli selkeitä eroja pääkaupunkiseudun kaupunkien välillä (Kuvio 1). Kaikkein ahkerimmin kulttuuritilaisuuksissa kävivät helsinkiläiset, ja erityisesti helsinkiläisnaiset, joista 45 prosenttia kertoi tekevänsä niin vähintään kerran kuussa. Kauniaisissa asuvilla naisilla osuus oli lähes yhtä suuri. Helsinkiläismiehistä joka kolmas kertoi käyvänsä tapahtumissa vähintään kuukausittain, ja osuus oli selvästi suurempi kuin Espoossa ja Vantaalla. Ikä sen sijaan ei juurikaan ollut yhteydessä säännölliseen kulttuurin kuluttamiseen, sillä alle 75-vuotiailla erot ikäryhmien välillä eivät olleet tilastollisesti merkitsevät, ja 75 vuotta täyttäneissäkin usein kulttuuritapahtumissa käyviä oli vain vähän vähemmän kuin nuoremmissa.

Kulttuurin harrastaminen ryhmässä, eli esimerkiksi kuorolaulu tai lukupiirissä tai teatteriporukassa toimiminen, oli harvinaisempaa kuin kulttuuritapahtumissa käynti. Vähintään kerran kuukaudessa ryhmässä muiden kanssa taidetta ja kulttuuria harrasti 17 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista. Kulttuurin harrastaminen ryhmässä oli naisilla miehiä yleisempää ja iäkkäillä nuoria yleisempää. Myös tämän kulttuurimuodon harrastamisen yleisyys erosi pääkaupunkiseudun kaupunkien välillä (Kuvio 1). Helsinkiläisnaiset (22 prosenttia) olivat Espoossa ja Vantaalla asuvia naisia ahkerampia kulttuurin harrastajia, ja helsinkiläismiehillä (lähes 17 prosenttia) ero yleisyydessä oli tilastollisesti merkitsevä vantaalaismiehiin verrattuna.

Näitä kuviossa 1 nähtyjä kulttuurin kuluttamisen yleisyyden eroja kaupunkien välillä myös mallinnettiin tilastollisilla malleilla, mutta vaikka monet tekijät (kuten koulutus- ja tulotaso) olivat yhteydessä sekä kulttuuri- ja taidetapahtumissa käymiseen että ryhmässä tapahtuvan kulttuurin harrastamisen todennäköisyyteen, ne eivät selittäneet kaupunkien välisiä eroja. Taustalla onkin todennäköisesti kulttuuritarjonnan määrään liittyviä eroja. 

Myös Helsingin sisällä oli eroja kulttuurin kuluttamisen yleisyydessä. Kuviossa 2 näytetään helsinkiläisten kulttuurin kuluttamisen yleisyys sen mukaan, asuuko vastaaja esikaupungissa vai kantakaupungissa eli niin sanotussa raitiovaunu-Helsingissä. Tämä aluemuuttuja on kuvattu tarkemmin aikaisemmassa julkaisussa (Mustonen ja Lindblom 2016b). Kulttuuritilaisuuksien välttely (”ei koskaan käy kulttuuritilaisuuksissa” -vastausten osuus) oli vähäisempää ja kulttuuritilaisuuksissa käyminen ja kulttuurin harrastaminen puolestaan yleisempää niillä helsinkiläisillä, jotka asuivat raitiovaunulinjaston varrella. Rakenteelliset sosioekonomiset tekijät eli erot koulutustasossa, työmarkkina-asemassa, tulotasossa ja kokemuksessa tulojen riittävyydestä alueiden välillä selittivät osan tästä yhteydestä, mutta näiden tekijöiden vakioinnin jälkeenkin erot alueiden välillä olivat tilastollisesti merkitsevät.

Koulutustaso oli selkeästi yhteydessä kulttuurin kuluttamiseen Helsingissä

Koulutusryhmien väliset erot olivat erittäin suuret kaikissa kolmessa kulttuurin kuluttamista mittaavassa muuttujassa (Kuvio 3). Korkeasti koulutetuista helsinkiläisistä vain neljä prosenttia ilmoitti, ettei koskaan käy taide- ja kulttuuritilaisuuksissa tai -tapahtumissa, mutta perusasteen koulutuksen saaneilla vastaava osuus oli 26 prosenttia. Sukupuolten välillä ei kuitenkaan ollut eroja tilaisuuksissa käymättömyydessä millään koulutustasolla.
Joka toinen korkeasti koulutettu helsinkiläinen puolestaan kertoi käyvänsä kulttuuritapahtumissa vähintään kerran kuukaudessa, kun perusasteen koulutuksen saaneista näin teki 15 prosenttia. Lisäksi sukupuolten välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero korkeasti koulutetuilla, ja tämän ryhmän naisista peräti 55 prosenttia ilmoitti käyvänsä kulttuuritilaisuuksissa vähintään kerran kuussa, kun miehillä osuus oli 44 prosenttia. Myös muilla koulutustasoilla oli vastaava ero sukupuolten välillä, mutta se ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Koulutustaso oli selvästi yhteydessä myös siihen, harrastiko kulttuuria ryhmässä. Lähes joka neljäs korkeakoulututkinnon suorittanut helsinkiläinen kertoi harrastavansa kulttuuria ryhmässä vähintään kerran kuukaudessa, kun perusasteen koulutuksen saaneilla helsinkiläisillä osuus oli 12 prosenttia. Myös tämän indikaattorin kohdalla korkeasti koulutetuilla oli eroa sukupuolen mukaan: naisista 27 prosenttia harrasti kulttuuria ryhmässä, kun miehillä osuus oli 18 prosenttia. 

Myös työttömyys ja monet hyvinvoinnin indikaattorit yhteydessä siihen, ettei käynyt kulttuuritilaisuuksissa

Kahdeksan prosenttia helsinkiläisistä siis kertoi, ettei koskaan käy missään taide- tai kulttuuritapahtumassa, ja koulutustaso oli voimakkaasti yhteydessä siihen. Seuraavaksi tarkastellaan, miten koulutustaso oli yhteydessä tähän tapahtumissa käymättömyyteen sen jälkeen, kun huomioon otettiin tätä yhteyttä mahdollisesti välittäviä ja selittäviä tekijöitä (Taulukko 1). Samalla saadaan tuloksia myös muiden tekijöiden yhteydestä siihen, ettei koskaan osallistu kulttuuritapahtumiin.

Perusasteen koulutuksen saaneilla ikä- ja sukupuolivakioitu todennäköisyys olla käymättä tilaisuuksissa oli yli kuusinkertainen korkeakoulututkinnon suorittaneisiin verrattuna ja keskiasteen tutkinnon suorittaneillakin lähes 2,5-kertainen (Taulukko 1, Malli 1). Myös muut sosioekonomista asemaa kuvaavat muuttujat olivat voimakkaasti yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritilaisuuksissa. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla tai kuntoutustukea saavilla vastaava todennäköisyys oli yli viisinkertainen työelämässä mukana oleviin verrattuna ja työttömillä tai lomautetuilla niin ikään noin 4,5-kertainen. Lisäksi sekä kotitalouden rahallinen tulotaso että kokemus taloudellisista vaikeuksista (siitä, onko menojen kattaminen saaduilla tuloilla hankalaa), olivat yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa. Pienituloisten todennäköisyys olla käymättä oli 4,5-kertainen parempituloisiin verrattuna ja taloudellisia vaikeuksia kokeneilla todennäköisyys oli samansuuruinen verrattuna niihin, joilla vaikeuksia ei ollut lainkaan.

Nämä sosioekonomiset tekijät ovat kuitenkin osin yhteydessä toisiinsa. Seuraavassa mallissa ne vakioitiinkin keskenään (Taulukko 1, Malli 2), jolloin yhteydet siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa, heikkenivät mutta jäivät pääosin voimaan. Koulutustason mukaiset erot olivat edelleen suuret, mutta työmarkkina-asemaa tarkasteltaessa vain työttömillä oli enää työssäkäyviä suurempi todennäköisyys olla käymättä kulttuuritapahtumissa. Tarkempi malli osoitti, että etenkin koulutustason ja rahallisen tulotason erot työmarkkina-aseman luokkien välillä selittivät tämän muuttujan alkuperäistä yhteyttä. Rahallisen tulotason ja taloudellisten vaikeuksien kokemisen vakioiminen keskenään puolestaan heikensi molempien yhteyttä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen. Vaikka ne kuvaavatkin pääosin eri asiaa, oli tulotaso selvästi yhteydessä taloudellisten vaikeuksien kokemisen todennäköisyyteen.

Seuraavaksi tarkasteltiin hyvinvointiin liittyvien tekijöiden yhteyttä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa. Myös näitä muuttujia katsottiin ensin niin, että vain ikä ja sukupuoli vakioitiin (Taulukko 1, Malli 1). Huono koettu elämänlaatu, yksinäisyyden kokemus ja terveydentilan aikaisempi huononeminen olivat kaikki yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa. Myös päihteidenkäyttö oli yhteydessä kulttuuritapahtumissa käymiseen: täysin raittiit henkilöt sekä toisaalta tupakoijat välttelivät kulttuuritilaisuuksia todennäköisemmin kuin alkoholia käyttävät ja ei-tupakoivat henkilöt.

Myös hyvinvointiin liittyvät tekijät vakioitiin keskenään (Taulukko 1, Malli 3). Kaikkien edellä mainittujen tekijöiden yhteydet siihen, ettei käynyt kulttuuritilaisuuksissa, heikkenivät mutta olivat edelleen tilastollisesti merkitseviä. 

Viimeisessä mallissa (Taulukko 1, Malli 4) kaikki tarkasteltavat muuttujat vakioitiin keskenään. Näin esimerkiksi koulutusryhmien väliset erot terveydentilassa pystyttiin ottamaan huomioon. Koulutustaso oli edelleen hyvin voimakkaasti yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritilaisuuksissa. Myös työttömien kaksinkertainen todennäköisyys olla käymättä tapahtumissa suhteessa työssä oleviin oli edelleen tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan tulot eivät enää olleet yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa, ja tämä tulos koski sekä rahallista tulotasoa että kokemusta tulojen riittävyydestä. 

Hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä huono koettu elämänlaatu, yksinäisyyden kokemus sekä terveydentilan huononeminen olivat kaikki edelleen yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa, mutta hieman heikommin kuin ennen sosioekonomisten tekijöiden vakioimista (Taulukko 1, Malli 4). Niin ikään raittiilla henkilöillä oli alkoholia käyttäviin verrattuna edelleen kaksinkertainen todennäköisyys vältellä kulttuuritapahtumia, mutta sen sijaan tupakointi ei enää ollut yhteydessä siihen, ettei koskaan käynyt kulttuuritapahtumissa. Osa alkuperäisistä yhteyksistä siis selittyi koulutustason ja työmarkkina-aseman sekä terveyden ja terveyskäyttäytymisen välisellä yhteydellä.

Koulutustason voimakas yhteys kulttuuritilaisuuksissa käymiseen oli muista tekijöistä riippumaton

Seuraavaksi tarkasteltiin taide- tai kulttuuritilaisuuksissa vähintään kerran kuussa käymisen todennäköisyyttä. Tulokset olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin samansuuntaiset kuin edellä esitetyt tulokset kulttuuritapahtumien välttelystä. Tästä syystä tulosten esitystapa on hieman erilainen.
Koulutustaso oli hyvin vakaasti yhteydessä myös tähän kulttuurin kuluttamisen indikaattoriin, ja yhteys muuttui hyvin vähän muita sosioekonomista asemaa ja hyvinvointia kuvaavien muuttujien vakiointien jälkeen (Kuvio 4). Korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden todennäköisyys käydä kulttuuritilaisuuksissa oli lähes viisinkertainen perusasteen koulutuksen saaneisiin verrattuna vielä useiden vakiointien jälkeenkin. Keskiasteen tutkinnon suorittaneillakin todennäköisyys oli yli kaksinkertainen.

Sen sijaan taloudellinen tilanne ei ollut yhteydessä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen sen jälkeen, kun muita tekijöitä otettiin huomioon. Ensinnäkin vaikka rahallinen tulotaso oli yksinään yhteydessä kulttuuritapahtumissa käymisen todennäköisyyteen, niin sen jälkeen kun otettiin huomioon se, miten hyvin kotitalous pystyy kattamaan taloudelliset menonsa saamillaan tuloilla, ei tulotaso ollut enää yhteydessä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen. Niiden joukossa, jotka kokivat, että menojen kattaminen oli hankalaa, oli vähemmän kulttuuritilaisuuksissa usein käyviä kuin niiden joukossa, joille menojen kattaminen oli helppoa. Tämä yhteys oli näkyvissä vielä rahallisen tulotason vakioimisen jälkeen, mutta yhteys hävisi, kun lisäksi otettiin huomioon hyvinvointia kuvaavia tekijöitä. 

Hyvinvointiin ja elintapoihin liittyvät tekijät olivat yhteydessä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen hyvin samalla tavalla kuin kulttuuritilaisuuksissa käymättömyyteen (Taulukko 1). Huono elämänlaatu ja yksinäisyyden kokemus pienensivät todennäköisyyttä osallistua kulttuuritilaisuuksiin samoin kuin päivittäistupakointi sekä se, ettei käytä alkoholia. Vaikka kaikki nämä tekijät olivat yhteydessä kulttuuriin osallistumiseen muiden muuttujien vakionnin jälkeenkin, ne vaikuttivat hyvin vähän koulutustason yhteyteen.

Pienituloiset harrastivat kulttuuria ryhmässä suurituloisia todennäköisemmin

Niin ikään ryhmässä tapahtuvassa kulttuurin harrastamisessa (esimerkiksi kuorolaulu tai lukupiirissä tai teatteriporukassa toimiminen) oli huomattavat koulutusryhmien väliset erot. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden ikä- ja sukupuolivakioitu todennäköisyys harrastaa taidetta tai kulttuuria ryhmässä vähintään kerran kuukaudessa oli kaksinkertainen perustutkinnon suorittaneiden todennäköisyyteen verrattuna (Taulukko 2, Malli 1). Myös työmarkkina-asema oli yhteydessä harrastamiseen: eläkkeellä olevien sekä perhevapaalla olevien tai opiskelijoiden todennäköisyys harrastukseen oli työssä olevia suurempi ja työttömillä puolestaan pienempi. 

Sen sijaan rahallinen tulotaso tai kokemus tulojen riittävyydestä eivät olleet yhteydessä ryhmässä harrastamiseen, silloin kun vain ikä ja sukupuoli oli vakioitu. Sen sijaan, kun myös koulutustaso vakioitiin, selvisi, että pienituloiset harrastavat ryhmässä tehtävää kulttuuria suurituloisia todennäköisemmin (Taulukko 2, Malli 2). Koulutustasoerot tuloryhmien välillä olivat siis peittäneet tulojen ja harrastamisen välisen yhteyden. Lisäksi pienituloisilla koulutusryhmien väliset harrastuserot olivat suurituloisia pienemmät. Suurituloisista vähän kouluttautuneet harrastivat kulttuuria ryhmässä erittäin harvoin. 

Huono koettu elämänlaatu oli kulttuuritilaisuuksien välttelyn lisäksi yhteydessä myös siihen, että ei itse harrastanut kulttuuria (Taulukko 2, Malli 1). Vastaavasti psyykkinen kuormittuneisuus vähensi harrastamisen todennäköisyyttä, mutta vain kun ikä ja sukupuoli oli vakioitu. Niin ikään se, että terveydentila oli suunnilleen samalla tasolla tai huonompi kuin vuotta aiemmin, oli yhteydessä vähäisempään todennäköisyyteen harrastaa kulttuuria. Muista hyvinvointia laajasti kuvaavista muuttujista esimerkiksi yksinäisyyden kokemus tai alkoholin käyttö eivät olleet yhteydessä ryhmässä tapahtuvaan kulttuurin harrastamiseen, eikä niitä näytetäkään Taulukossa 2. 

Kaikki tekijät vakioitiin keskenään vastaavalla tavalla kuin Taulukossa 1. Koulutustason yhteys ei vakiointien myötä muuttunut juurikaan, vaan korkeasti koulutettujen todennäköisyys oli edelleen yli kaksinkertainen perusasteen koulutuksen suorittaneiden todennäköisyyteen (Taulukko 2, Mallit 2, 3 ja 4). Myös työmarkkina-aseman yhteys säilyi ennallaan lukuun ottamatta sitä, että työttömyys ei koulutustason vakioinnin jälkeen enää ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vähäisempään kulttuurin harrastamiseen ryhmässä. Pienituloisten suurempi todennäköisyys harrastaa kulttuuria ryhmässä säilyi vielä hyvinvointitekijöiden vakioimisen jälkeenkin, ja yhteys itse asiassa hieman suureni. Koettu huono elämänlaatu oli edelleen yhteydessä vähäisempään harrastamiseen, ja terveydentilan muutosten yhteys puolestaan säilyi muuttumattomana.

Pohdinta

Tässä artikkelissa tarkasteltiin helsinkiläisten kulttuuripalveluiden käyttöä ja kulttuuritoimintaa kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin oltiin kiinnostuneita siitä, ketkä helsinkiläiset eivät koskaan käy kulttuuritilaisuuksissa, ketkä käyvät tapahtumissa suhteellisen usein eli vähintään kerran kuukaudessa sekä mitkä tekijät ovat yhteydessä taiteen ja kulttuurin harrastamiseen ryhmässä.

Kyselylomakkeen muotoilussa kulttuurin käsite on esimerkeillä ohjattu ymmärrettäväksi niin sanottua korkeakulttuuria laajemmin eli kattamaan myös esimerkiksi elokuvat ja festivaalit. Toisaalta esimerkit ohjaavat ajattelemaan käsitteen ”perinteisempänä” kulttuurina ja taiteena, vaikka moni muukin toiminta, kuten esimerkiksi urheilun seuranta eli penkkiurheilu, voidaan myös ymmärtää kulttuuriksi. Osa vastaajista onkin saattanut mieltää urheilutapahtumissa käymisen ja ryhmäliikunnan kulttuuriseksi toiminnaksi. Toisaalta tiedetään, että urheilun seurannassa ei kaiken kaikkiaan ole suuria koulutusryhmien välisiä eroja (Purhonen ym. 2014), joten ainakaan tältä osin kulttuurin käsitteen mahdolliset tulkintaerot tuskin vaikuttavat tuloksiin ainakaan ratkaisevasti.

Toinen tulosten tulkinnan kannalta keskeinen asia on se, että aineisto kerättiin kevään 2021 aikana, jolloin oli voimassa joitain koronarajoituksia. Kyselyyn vastanneet henkilöt ovatkin saattaneet tulkita kulttuuria koskevat kysymykset keskenään eri tavalla: osa on voinut vastata normaaliajan näkökulmasta, osa puolestaan on voinut ottaa huomioon kulttuuritapahtumien peruuntumisia ja erilaisia sulkuja. Tästä syystä kulttuurin kuluttamisen yleisyyttä kuvaaviin tuloksiin on syytä suhtautua jonkinlaisella varauksella, eikä tuloksia ole syytä verrata ajallisesti vastaavien kyselyiden tuloksiin. Tämän tutkimuksen näkökulma on ennen kaikkea väestöryhmiä vertaileva, ja kiinnostuksen kohde on etenkin kulttuurin kuluttamiseen yhteydessä olevissa tekijöissä. Näihin puolestaan korona-aika tai koronarajoitukset eivät niinkään ole vaikuttaneet, ja vähintäänkin voidaan olettaa vaikutusten olleen eri väestöryhmissä samankaltaisia.

Vastauskato saattaa myös periaatteessa vaikuttaa tuloksiin. Kyselyyn vastaamatta jättäneiden kulttuurin kuluttamisesta ei ole mahdollista sanoa mitään varmaa, mutta jos ajatellaan, että ainakin osalla vastaamatta jättäneistä kyse on yleisesti passiivisemmasta elämänotteesta, voi vastaamattomuus olla yhteydessä vähäisempään kulttuurin harrastamiseen. Tällöin tutkimuksen tulokset antaisivat todellisuutta aktiivisemman kuvan pääkaupunkilaisten harrastuneisuudesta ja korostaisivat väestöryhmien välisiä eroja kulttuurinkuluttamisessa. Analyyseissä käytettiin kuitenkin vastauskatoa huomioivia painokertoimia, joten ainakin osin siitä aiheutuva vinouma tuloksiin on korjattu.

Kulttuurin kulutuksen yleisyys vaihteli paitsi pääkaupunkiseudun kaupunkien välillä niin myös Helsingissä kantakaupungin ja esikaupunkialueen välillä. Rakenteelliset erot, kuten erot sosioekonomisessa asemassa ja sosiodemografisissa jakaumissa alueiden välillä, eivät kuitenkaan selittäneet näitä alueellisia eroja. Onkin luultavaa, että kun kulttuuria on tarjolla paljon (kuten Helsingissä ja etenkin sen keskusta-alueella), sitä myös kulutetaan (vrt. Mustonen & Lindblom 2016a). Osin kyse voi myös olla siitä, että pääkaupunkiseudun hyväosainen väestönosa on ainakin aikaisemmin ollut sisäisesti eriytynyt. Toisaalta tulotason ja toisaalta koulutustason perusteella muodostetut ryhmät erosivat toisistaan paitsi elämänarvojensa, asenteidensa ja kulttuurisen suuntautumisen suhteen, niin myös asuinalueen suhteen (Kortteinen, Vaattovaara & Alasuutari 2005). Tämä on voinut heijastua alueellisiin eroihin kulttuurin kuluttamisessa. Asumispreferensseistä osana muuta elämänorientaatiota olisikin hyödyllistä saada tuoreempaa tietoa.

Joka tapauksessa on tärkeä huolehtia siitä, että taide- ja kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia järjestetään ympäri kaupunkia, jolloin suuremmalla osalla asukkaita on mahdollisuus niihin osallistua. Osin tähän tarpeeseen onkin jo vastattu: Helsingissä on vuodesta 2016 lähtien toiminut kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalla laadittu Helsingin malli, jonka tavoitteena on tasapainottaa ja monipuolistaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa, vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista sekä vahvistaa asukkaiden kulttuurista osallisuutta. (Kuusi 2016.) Hanke on edelleen käynnissä.

Koulutustaso oli hyvin voimakkaasti yhteydessä helsinkiläisten kulttuurin kulutukseen riippumatta siitä, miten kulttuurista toimintaa mitattiin. Tämä yhteys myös säilyi hyvin vakaana, vaikka useiden muiden selittävien tekijöiden vaikutus vakioitiin. Niin ikään esimerkiksi työttömien todennäköisyys olla käymättä kulttuuritapahtumissa oli muiden tekijöiden vakioinnin jälkeenkin selvästi työssä käyviä suurempi. 

Sen sijaan taloudellinen asema tai kokemus tulojen riittävyydestä eivät enää olleet yhteydessä kulttuuritilaisuuksissa käymiseen tai käymättömyyteen sen jälkeen, kun muita sosioekonomista asemaa ja hyvinvointia kuvaavia tekijöitä otettiin huomioon. Ryhmässä tapahtuva kulttuurin harrastaminen oli lisäksi pienituloisilla suurempituloisia yleisempää. Suurituloisista vähän kouluttautuneet harrastivat ryhmämuotoista kulttuuria erittäin harvoin. Tämä ryhmittymä on aikaisemmissakin tutkimuksissa tullut esille ryhmänä, jonka käyttäytyminen osin poikkeaa muista: matalan koulutustason omaavista parempituloiset pelaavat esimerkiksi rahapelejä huomattavasti enemmän sekä käyttävät alkoholia liikaa ja juovat humalahakuisesti useammin kuin saman koulutusryhmän pienempituloiset (Mäki 2022). Keskiasteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla ei vastaavan suuruista vaihtelua tulotason mukaan ole nähtävissä.

Hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä huono koettu elämänlaatu, yksinäisyyden kokemus sekä terveydentilan huononeminen olivat yhteydessä vähäisempään kulttuurin kuluttamiseen. Osa alkuperäisistä yhteyksistä kuitenkin lieventyi, kun kaikki tarkasteltavat muuttujat vakioitiin keskenään. Yhteydet siis selittyvät osin koulutustason ja työmarkkina-aseman sekä terveyden ja terveyskäyttäytymisen linkittymisellä.

Elintavoista tupakointi vähensi selvästi todennäköisyyttä käydä usein taide- tai kulttuuritapahtumissa ja harrastaa kulttuuria ryhmässä. Sen sijaan alkoholinkäytön yhteys oli päinvastainen. Ne helsinkiläiset, jotka eivät käytä alkoholia lainkaan, osallistuvat kulttuuritapahtumiin harvemmin kuin alkoholia käyttävät helsinkiläiset. Aikaisemman tutkimuksen (Mäki 2020) pohjalta tiedämme, että raittius on Helsingissä yleisempää matalasti koulutetuilla sekä niillä, joiden terveydentila on heikko ja elämänlaatu huono. Samat ryhmät siis kuluttavat myös kulttuuria vähemmän. Toisaalta monilla alkoholinkäyttö liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, joista kulttuuritilaisuudet ovat yksi muoto. Niin ikään tiettyjen alkoholituotteiden käytöllä voi tehdä statukseen liittyviä eroja: korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat esimerkiksi juovat suurimman osan käyttämästään alkoholista viinin muodossa (Mäkelä 2018) toisin kuin muissa ryhmissä olevat. 

Kasautuva tutkimusnäyttö viittaa siihen, että taiteella ja kulttuurilla olisi kausaalisia hyvinvointivaikutuksia (esimerkiksi Fancourtin ja Finnin katsausartikkeli vuodelta 2019). Vaikutusmekanismeja on useita, ja osin vaikutukset kulkevat terveyskäyttäytymisen kautta, sillä kulttuuria harrastavien elintavat ovat kulttuuria välttäviä terveemmät. Osin mekanismit voivat olla epigeneettisiä, sillä taide aiheuttaa kokijalleen elämyksen, joka aktivoi aivojen neuroniverkot (Hyyppä 2021). Lisäksi kulttuuri houkuttelee ihmiset liikkeelle toistensa seuraan. Kulttuuripalveluiden yhteiskunnallista tukemista onkin usein perusteltu sen hyvinvointia edistävästä näkökulmasta (Heikkilä & Lindblom 2023). Nyt käsillä olevan tutkimuksen tulosten mukaan terveydentilan heikkeneminen edellisen vuoden aikana vähensi sekä kulttuuritapahtumissa käymistä että kulttuurin ryhmäharrastusta. Nämä tulokset eivät ole keskenään ristiriitaisia, mutta kertovat siitä, että taidetta ja kulttuuria tulisi olla tarjolla myös – ja ehkä erityisesti – erilaisten hyvinvointihaasteiden kanssa kamppaileville.  

VTT, dosentti Netta Mäki toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.

Kirjallisuus:

Fancourt D & Finn S (2019): What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe; 2019 (Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67).

Heikkilä R & Lindblom T (2023): Overlaps and accumulations: The anatomy of cultural non-participation in Finland, 2007 to 2018. Journal of Consumer Culture 2023(1): 122–145.

Hyyppä M T (2021): Kulttuuri ja terveys. Lääkärikirja Duodecim https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01283(Link leads to external service)

Karttunen S, Kurlin A, Ruusuvirta M, Lahtinen E & Karri S (2019): Kulttuuritilaisuuksissa käyminen ja luovat harrastukset Espoossa. EspooCult-tietokortti 3. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Kortteinen M, Vaattovaara M & Alasuutari P (2005): Eliitin eriytymisestä pääkaupunkiseudulla. Yhteiskuntapolitiikka 70(5):475–487.

Kuusi S (2016): Kohti tasa-arvoisempaa kulttuuri-Helsinkiä Helsingin malli – väliraportti. https://www.hel.fi/static/liitteet-2019/KuVa/julkaisut/Helsingin-malli-valiraportti.pdf

Mustonen P & Lindblom T (2016a): Kulttuuriosallistuminen ja kulttuurimuodoista pitäminen Helsingissä. Kvartti 2016(3): 92–107. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/kulttuuriosallistuminen-ja-kulttuurimuodoista-pitaminen-helsingissa(Link leads to external service)

Mustonen P & Lindblom T (2016b): Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä. Kyselytutkimus asumistyytyväisyydestä ja asumisvalinnoista Helsingissä. Kvartti 2016(1): 52–66. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/kantakaupungissa-asuu-tyytyvaisia-lapsiperheita(Link leads to external service)

Mäkelä P (2018): Miten työikäisten yhteiskunnallinen asema on yhteydessä alkoholinkäyttöön? Kirjassa Mäkelä P, Härkönen J, Lintonen T, Tigerstedt C & Warpenius K (toim): Näin Suomi juo. Helsinki: THL, 168–177.

Mäki N (2022): Rahapelaaminen ja peliongelmat yleisimpiä vähän koulutetuilla ja talousvaikeuksia kokevilla. Kvartti 2022(2): 26–39. 

Mäki N (2020): Raittius keskittyy Helsingissä samoihin väestöryhmiin kuin alkoholin ongelmakäyttö. Kvartti 2020(1): 62–71.

Nordiska ministerrådet (2022): Delaktikghet i kulturlivet i Norden. Nordisk kulturfakta 2022:7.

Purhonen S, Gronow J, Heikkilä R, Kahma N, Rahkonen K & Toikka A (2014): Suomalainen maku — kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Helsinki: Gaudeamus.

Pääkaupunkiseudun hyvinvointikysely (2021): https://pkskysely.kaupunkitieto.fi/(Link leads to external service)

Renko V & Ruusuvirta M (2018): Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV. Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Suomen virallinen tilasto (2021): Kulttuuri [verkkojulkaisu]. ISSN=2341-7315. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 8.1.2024]. Saantitapa: https://stat.fi/tilasto/klt(Link leads to external service)

Taide ja kulttuuri Helsingissä 2030. Työryhmän visio kaupungille ja kaupunkilaisille maaliskuussa 2020. https://www.hel.fi/static/liitteet-2019/KuVa/julkaisut/Taide-ja-kulttuuri%20Helsingissa%202030.pdf

Tilastokeskus (2021): Mitä kuuluu vapaa-aikaan? Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki: Tilastokeskus.