Hyppää pääsisältöön

Helsingin työpaikkakehitys kääntyi koko maata kovempaan kasvuun

Tämä blogiteksti on osa useamman lyhyen artikkelin sarjaa, joissa tarkastellaan Helsingin työpaikkamäärän ja -rakenteen muutosta uusimman, vuotta 2016 koskevan tilastoaineiston kautta. Tässä artikkelissa käsitellään Helsingin ja pääkaupunkiseudun työpaikkamäärien kehitystä sekä muiden Suomen suurimpien kaupunkien tilannetta. Lopuksi Helsingin kehitystä rinnastetaan muiden pohjoismaisten suurten kaupunkien kehitykseen.
Kuuluu sarjaan:

Joka kuudes Suomen työpaikka sijaitsee Helsingissä

Helsingissä oli vuoden 2016 lopussa 388 005 työpaikkaa Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan. Työpaikkamäärä kasvoi 2,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Koko pääkaupunkiseudun työpaikkamäärä oli 618 132 ja koko Helsingin seudun 719 931. Helsinki muodostaa maan suurimman työpaikkakeskittymän ja kaikista maan työpaikoista 17,1 prosenttia sijaitsi maan pääkaupungissa. Pääkaupunkiseudun osuus kaikista työpaikoista oli 27,2 prosenttia ja koko Helsingin seudun osuus 31,6 prosenttia.

Verrattuna yhdeksän vuoden taakse (2008–2016), Helsingin työpaikkamäärä on kasvanut 1,8 prosenttia, mutta koko maassa työpaikkojen määrä on laskenut 4,3 prosenttia (ks. kuvio 1).

Työpaikkojen lukumäärällä tarkoitetaan Tilastokeskuksen määritelmän mukaan tietyssä kaupungissa tai alueella työskentelevien henkilöiden lukumäärää. Työntekijä voi asua joko samalla paikkakunnalla kuin työpaikka tai jollain muulla paikkakunnalla. Jokaisen työllisen henkilön on ajateltu muodostavan yhden työpaikan huolimatta siitä, työskenteleekö hän vaikkapa osa-aikaisesti. Esimerkiksi jos vanhempainvapaalla olevan töitä hoitaa sijainen, saattaa muodostua kaksi työpaikkaa.

Työvoimaan luetaan puolestaan kaikki 15–74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat työllisiä tai työttömiä. Työvoimaan kuuluvuus on ratkaistu eri rekistereistä saatujen tietojen perusteella. Lisätietoja määritelmistä löytyy Tilastokeskuksen verkkosivuilta.

Työpaikkojen määrä kasvoi vahvimmin Helsingissä, Mikkelissä ja Turussa

Suomen 21 suurimman kaupungin, ns. C21-kaupunkien, työpaikkamäärä vastasi 90 prosenttia koko maan työpaikkamäärästä. Niiden työpaikkamäärä kasvoi vuonna 2016 vain hieman nopeammin kuin muun Suomen, 1,2 prosenttia verrattuna 1,0 prosenttiin. C21-kaupungeista voimakkainta työpaikkamäärän kasvu vuodesta 2015 oli Helsingissä, 2,2 prosenttia, toiseksi suurinta Mikkelissä, 2,0 %, ja kolmanneksi suurinta Turussa, 1,9 %.

Työpaikkamäärä oli C21-kaupungeista laskenut vuonna 2016 edellisvuoteen verrattuna eniten Salossa, 2,2 prosenttia, Porissa, 1,8 %, ja Vaasassa, 1,1 %.

Kun katsotaan työpaikkamääriä kymmenen vuotta taaksepäin (vuosina 2007–2016), korkeimmat työpaikkojen kasvuluvut C21-kaupungeista kirjataan Vantaalle, 7,4 %, Seinäjoelle, 7,2 %, ja Ouluun, 3,2 %. Työvoiman kysyntä laski eniten Salossa, 30,7 %, Kouvolassa 14,7 % ja Savonlinnassa, 13,9 %, mikä kyseenalaistaa kaupunkien merkitystä työssäkäyntialueensa keskuksena. Helsingin työpaikkamäärä kasvoi kymmenessä vuodessa 0,7 prosenttia. Kyseisenä ajankohtana kaikkien Suomen maakuntien asukasta kohti laskettu bruttokansantuotteen arvo on kuitenkin kasvanut ja koko Suomen bruttokansantuotekin 21,4 prosenttia. Bruttokansantuote kasvoi kyseisenä ajankohtana voimakkaimmin Pohjanmaalla (32,4 %), Keski-Pohjanmaalla (29,6 %), Etelä-Pohjanmaalla (28,3 %) ja Uudellamaalla (27,6 %).

Väestönkasvu kasvattaa työpaikkojen määrää, sillä palveluita tarvitaan lisää. Positiivinen kierre ruokkii itseään, kun taas työpaikkojen kasvu houkuttelee lisää väestöä. Kuntatalouden kannalta on mielenkiintoista katsoa työikäisten (15–64-vuotiaat) määrän kehittymistä. Alla olevissa kuvioissa kaupunkien työikäisten määrän kehitystä on suhteutettu niiden työpaikkamäärän kehitykseen vuosina 2007–2016. Kahdeksassa kunnassa 21:stä sekä väestönmuutos että työpaikkamäärän muutos olivat positiivisia. Nämä kunnat eivät kuitenkaan ole kuusi suurinta kaupunkia (ks. kuvio 3), vaan pienemmistä kaupungeistakin positiivista kehitystä on koettu Seinäjoella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Joensuussa (ks. kuvio 4). Suurimmista kaupungeista kasvu oli suurinta Vantaalla, Oulussa, Espoossa ja Helsingissä.

C21-kuntien joukossa on vain yksi kunta, Joensuu, jossa työpaikkamäärä kasvoi vuosina 2007–2016 nopeammin kuin työikäisten määrä. Myös Seinäjoella päästiin hyvin lähelle. Vertailu tulisi toki suorittaa mieluummin työssäkäyntialueittain kuin kaupungeittain, mutta on sinänsä huolestuttavaa, jos työikäisen väestön määrä laskee jopa voimakkaammin kuin työpaikkojen määrä. Tällainen tilanne C21-kaupungeista oli Savonlinnassa, Mikkelissä ja Porvoossa. Työikäisten määrä laski C21-kaupungeista eniten Savonlinnassa, 14,1 prosenttia, Kouvolassa (-10,3 %), Salossa (-9,4 %) ja Kotkassa (-8,4 %). Koko Suomen kehitystä katsottaessa työikäisten määrä laski 1,4 prosenttia ja työpaikkamäärä 3,9 prosenttia vuosina 2007-2016.

C21-kaupunkien kehitys on siis viime vuosikymmenen aikana poikennut toisistaan riippuen muun muassa siitä, miten muu yhteiskunnallinen kehitys ja rakennemuutos on edennyt eri alueilla. Mainittakoon myös, ettei ajanjakson aloitusvuosi, 2007, ei ollut 10-vuotisjakson heikoin vuosi, vaan taantuma oli Suomessa syvimmillään vuonna 2009. Kehityksen tahti poikkesi kyseisten vuosien aikana voimakkaasti eri puolilla Suomea.

Ruotsin suurimpien kaupunkien työpaikkamäärien kasvu 2010-luvun alkupuoliskolla Pohjoismaiden vahvinta

Muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa työpaikkamäärät kasvoivat Nordstatin mukaan vuonna 2016 samaa tahtia tai hitaammin kuin Helsingissä. Oslon työpaikkamäärä ei juuri muuttunut ja Tukholmassa kasvua oli yhtä paljon kuin Helsingissäkin, 2,2 prosenttia. Muista suurista kaupungeista voimakkain työpaikkamäärän kasvu vuodesta 2015 oli Malmössä (3,4 %) ja Göteborgissa (3,3 %). Tanskan kaupungeista tuoreimmat tiedot olivat vuodelta 2015, jolloin työpaikkamäärät kasvoivat suurimmissa kaupungeissa yli kolme prosenttia, Aalborgissa jopa 5,6 prosenttia.

Kun katsotaan työpaikkamääriä viisi vuotta taaksepäin (ks. kuvio 5), korkeimmat työpaikkojen kasvuluvut Pohjoismaiden suurimmista kaupungeista kirjataan Göteborgiin, 11,4 %, Tukholmaan 11,4 % ja Malmöön 11,2 %. Helsingin työpaikkamäärä kasvoi vuosina 2012–2016 0,4 %.

Kun työpaikkamäärän muutosta suhteutetaan kaupunkien väkiluvun muutokseen, huomataan, että vuosina 2012–2016 kaikkien Pohjoismaiden suurimpien kaupunkien asukasluku on kasvanut vähintään kolme prosenttia. Työpaikkamäärän muutos on ollut negatiivinen vain kolmessa kaupungissa. Kuten aikaisemminkin mainittiin, Tanskan kaupungeista oli saatavilla työpaikkatietoja vain vuoteen 2015 saakka ja siksi niissä muutosta on tässä kuviossa mitattu vain neljänä vuotena.

Uudellamaalla taloudellinen suhdanne alueen bruttokansantuotteella mitattuna kääntyi positiiviseksi vasta 2015 (ks. kuvio 6) ja siksi Helsingin työpaikkamäärän kasvu on jäänyt jälkeen muiden maiden kaupungeista. Vuosina 2012–2016 alueellinen BKT kasvoi Uudellamaalla keskimäärin 0,5 %, kun taas Oslon alueella kasvua syntyi keskimäärin 4,9 % vuodessa Tukholman läänissä 2,9 % ja Kööpenhaminan alueella 2,7 %.

Seuraavassa blogitekstissä käsitellään Helsingin toimialarakenteen muutosta.

Anu Henriksson toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.