Helsingin tavoitteena on luoda palveluihinsa osallistavaa toimintakulttuuria. Osallistavaksi voidaan katsoa ympäristö, jossa on helppoa tuoda omia mielipiteitään esiin, vaikuttaa sisältöihin ja halutessaan osallistua aktiivisesti itse toiminnan kehittämiseen. Tällaisessa ympäristössä myös osallisuuden kokemus todennäköisesti vahvistuu.
Kouluilla on oma roolinsa nuoren kasvamisessa aktiiviseksi kansalaiseksi muiden yhteisöjen ohella. Esimerkiksi oppilaskuntatoiminta on yksi tapa edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista. Kouluissa keskusteluun voi nousta esimerkiksi kysymyksiä koulun työjärjestyksestä, viihtyvyydestä tai teemapäivistä. (Autio et al. 2008, 27–28.) Koulujen ja oppilaitosten ohella kansalaiseksi kasvamiseen vaikuttavat toki muun muassa nuorten lähisuhteet, media ja muut instituutiot (Idström 2016, 30).
Tässä artikkelissa kuvailen yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden osallisuutta ja osallistumista Kouluterveyskyselyn mukaan Helsingissä vuonna 2017. Kouluterveyskysely on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laaja valtakunnallinen tutkimus lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kahden vuoden välein tehtävästä kyselystä saadaan monipuolista tietoa esimerkiksi koululaisten ja opiskelijoiden osallistumisesta. Helsingin alakoululaisten osallisuutta on jo tutkittu aiemmin (Erjansola 2018), ja siksi tämä artikkeli keskittyy käsittelemään yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden tuloksia. Rajaan artikkelini aineistolähtöisesti koskemaan nuorten kokemuksia heidän vaikutusmahdollisuuksistaan, osallistumisestaan esimerkiksi oppilaskunnan hallituksen toimintaan ja kuulumisestaan erilaisiin yhteisöihin. Aloitan tulosten esittelyn siitä, kokevatko vastaajat oppilaitoksen ilmapiirin sellaiseksi, jossa on helppoa kertoa omia mielipiteitään.
Aineisto
Vuoden 2017 kyselyssä olivat alakoululaisten lisäksi mukana perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvät oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kyselyyn vastasi 11 397 yläkoululaista ja tai toisen asteen opiskelijaa. Heistä vajaa puolet opiskeli yläkoulussa, noin kolmasosa lukiossa ja viidesosa ammattioppilaitoksessa. Kaikista vastaajista reilu puolet oli tyttöjä ja noin 15 prosenttia ulkomaalaistaustaisia eli heidän kummatkin tai ainut tiedossa oleva vanhempansa oli syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisista vastaajista reilu puolet oli syntynyt myös itse ulkomailla. Loput olivat Suomessa syntyneitä.
Vastaajista 15 prosentilla oli jokin toimintarajoite*. Noin kolmella neljäsosalla näistä 1 599 henkilöstä oli kognitiivinen toimintarajoite ja kolmasosalla fyysinen toimintarajoite. Vastaajista 205 henkilöllä oli kummatkin. Kognitiivinen toimintarajoite katsottiin olevan heillä, jotka raportoivat paljon vaikeuksia asioiden muistamisessa, oppimisessa ja/tai keskittymisessä. Fyysinen toimintarajoite katsottiin taas olevan heillä, joilla oli paljon vaikeuksia nähdä, kuulla tai kävellä. Tässä artikkelissa toimintarajoitteisiksi katsotaan ne vastaajat, joilla oli vähintään yksi kognitiivinen tai fyysinen toimintarajoite. Heistä vajaa kaksi kolmasosaa oli tyttöjä. Näin siitä huolimatta, että pojat korostuvat selvästi erityisen tuen päätöksen saaneissa peruskoululaisissa (Tilastokeskus 2019). Kouluterveyskyselyn aineistossa toimintarajoitteisia oli kaikilla kouluasteilla.
Noin 300 vastaajaa sai lomakkeesta selkokielisen version, johon oli koottu joitakin kyselyn kysymyksiä uudelleenmuotoiltuina. Tämän artikkelin kysymyksistä mielipiteen ilmaisua koskevat kysymykset olivat myös tässä selkokielisessä lomakkeessa.
Kaikista kyselyyn vastanneista 91 prosenttia oli alle 20-vuotiaita. Loput 995 vastaajaa kuuluivat ikäluokkaan 20–29-vuotiaat. Heistä lähes kaikki opiskelivat ammattioppilaitoksessa. Silti ammattioppilaitoksessa opiskelevista vastaajista noin 55 prosenttia oli alle 20-vuotiaita. Tässä artikkelissa aineistoa ei ole rajattu ainoastaan nuoriin vastaajiin, sillä näkökulmana on koulun osallistavuus palveluna ylipäänsä.
Luokassa kannustava ilmapiiri
Kouluterveyskyselyssä kysyttiin koululaisten ja opiskelijoiden mielipiteitä luokkansa tai opiskeluryhmänsä ilmapiiristä. Valtaosa vastaajista koki ilmapiirin sellaiseksi, että he uskaltavat kertoa omia mielipiteitään. Lähes yhtä suuri osuus vastaajista myös koki, että opettaja rohkaisee heitä mielipiteen ilmaisuun. Ilmapiiri koettiin kannustavimmaksi ammattioppilaitoksissa ja lukioissa ja vähiten kannustavaksi yläkouluissa. Ammattioppilaitoksessa opiskelevista 91 prosenttia oli täysin samaa mieltä sen väitteen kanssa, että luokassa uskaltaa kertoa omia mielipiteitä, kun taas näin ajatteli lukiolaisista 87 ja yläkoululaisista 80 prosenttia. Yläkoululaisistakin kuitenkin vain 4 prosenttia oli täysin eri mieltä tämän väitteen ja myös opettajan kannustavuuteen liittyvän väitteen kanssa. Lukiolaisista ja ammattioppilaitoksessa opiskelevista täysin eri mieltä väitteiden kanssa oli noin 1,5 prosenttia. Kaiken kaikkiaan pojat kokivat ilmapiirin tukevan mielipiteen ilmaisua tyttöjä yleisemmin.
Erot kouluasteiden välillä selittyvät osin sillä, että yli 20-vuotiaat vastaajat kokivat ilmapiirin paremmin mielipiteen ilmaisua tukevaksi kuin nuoremmat vastaajat. Yli 20-vuotiaita vastaajia oli lähinnä ammattioppilaitoksissa.
Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat kokevat suomalaistaustaisia yleisemmin, että opettaja rohkaisee heitä ilmaisemaan mielipiteitään. Syntyperän mukainen ero kuitenkin lähes katoaa, kun katsotaan vain alle 20-vuotiaiden opiskelijoiden vastauksia.
Tuloksia voidaan tarkastella myös sen mukaan, onko vastaajalla jokin kognitiivinen tai fyysinen toimintarajoite. Toimintarajoitteisiksi katsottiin ne vastaajat, joilla on paljon vaikeuksia tai he eivät pysty toimimaan lainkaan vähintään yhdellä toiminnallisella perusulottuvuudella: muistaa asioita, oppia uusia asioita, keskittyä tai toisaalta nähdä, kuulla tai kävellä. Toimintarajoitteisten vastaajien keskuudessa oli muita vastaajia yleisempää kokea, että heitä ei rohkaista kertomaan omia mielipiteitään. Toimintarajoitteisista lähes kolmasosa oli samaa tai täysin samaa mieltä sen väitteen kanssa, että opettajat eivät rohkaise heitä kertomaan omia mielipiteitään luokassa. Muista vastaajista näin ajatteli vajaa viidesosa eli selvästi harvempi. Rinnasteisesti toimintarajoitteisista 75 prosenttia kertoi, että luokan tai ryhmän ilmapiiri tukee mielipiteen ilmaisua, kun muista vastaajista näin ajatteli 86 prosenttia.
Mielipiteen ilmaisu on kehittynyt viime vuosina Helsingissä suotuisasti kaikilla kouluasteilla. Niiden, jotka kokevat luokan ilmapiirin tukevan mielipiteen ilmaisua, osuus on kasvanut verrattuna Kouluterveyskyselyn aiempien vuosien aineistoihin. Samalla niiden, jotka kokevat, ettei opettaja kannusta kertomaan omia mielipiteitä, on kutistunut.
Erityisesti ulkomaalaistaustaiset arvioivat vaikutusmahdollisuutensa hyviksi
Opiskelijoilta kysyttiin myös heidän vaikutusmahdollisuuksistaan koulussa tämän lukuvuoden aikana. Merkittävä osuus vastaajista ei kokenut vaikutusmahdollisuuksiaan hyviksi eikä huonoiksi: alakysymyksestä riippuen 26–43 prosenttia vastaajista arvioi näin. Vanhemmat vastaajat arvioivat vaikutusmahdollisuutensa nuorempia vastaajia paremmiksi.
Vaikutusmahdollisuutensa kokivat hyviksi erityisesti ammattioppilaitosten opiskelijat. Heistä 60 prosenttia kertoi, että välituntien tai taukojen suunnitteluun voi vaikuttaa hyvin. Lukiolaiset taas kokivat vaikutusmahdollisuutensa parhaimmiksi oppituntien järjestelyissä ja opiskelun suunnittelussa. Näissä asioissa noin puolet lukiolaisista piti mahdollisuuksiaan vaikuttaa hyvinä. Yläkoululaisten mielestä koulun teemapäivien tai retkien suunnitteluun oli parhaat vaikutusmahdollisuudet. Heistä 40 prosenttia koki vaikutusmahdollisuutensa niihin erittäin tai melko hyviksi. Koko maahan verrattuna Helsingin yläkoululaiset kokivat vaikutusmahdollisuutensa yleisesti ottaen paremmiksi. Helsingin ja muun Suomen lukiolaiset ja ammattioppilaitoksessa opiskelevat eivät eronneet tässä toisistaan selkeästi kumpaankaan suuntaan.
Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat kokivat vaikutusmahdollisuutensa paremmiksi kuin suomalaistaustaiset. Erot ovat selkeitä kaikkien alakysymysten kohdalla. Ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista 55 prosenttia koki vaikutusmahdollisuutensa oppituntien järjestelyyn hyviksi, kun taas suomalaistaustaisista näin ajatteli 42 prosenttia. Lukiolaisten keskuudessa syntyperän mukaiset erot vaikutusmahdollisuuksien kokemisessa olivat kuitenkin keskimäärin heikkoja.
Pojat kokivat vaikutusmahdollisuutensa paremmiksi kuin tytöt. Sukupuolten väliset erot olivat selkeämpiä suomalaistaustaisten kuin ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden keskuudessa. Ammattioppilaitoksessa opiskelevien keskuudessa sukupuolten väliset erot olivat heikompia kuin lukiolaisilla tai yläkoululaisilla. Aiemmassa vuoden 2013 Kouluterveyskyselyssä kysymys oli muotoiltu eri tavalla. Silloin kysyttiin, onko vastaaja osallistunut esimerkiksi oppituntien järjestelyihin tai teemapäivien järjestämiseen. Tuolloin ulkomaalaistaustaiset pojat olivat osallistuneet selvästi enemmän kysyttyihin asioihin kuin tytöt, vaikka nyt sukupuolten väliset erot vaikutusmahdollisuuksissa olivat ulkomaalaistaustaisten keskuudessa heikkoja.
Ne vastaajat, joilla oli jokin kognitiivinen tai fyysinen toimintarajoite, arvioivat pääsääntöisesti vaikutusmahdollisuutensa muita vastaajia hieman huonommiksi. Esimerkiksi 37 prosenttia toimintarajoitteisista kertoi, että oppituntien järjestelyihin oli hyvät mahdollisuudet vaikuttaa, kun muista vastaajista näin ajatteli 46 prosenttia eli suurempi osuus.
Yläkoululaiset aktiivisimpia osallistumaan
Vastaajilta kysyttiin myös osallistumisesta erilaisiin toimintoihin, kuten oppilaskunnan hallituksen toimintaan tai poliittiseen toimintaan, tämän lukuvuoden aikana. Yläkoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa selvästi yleisintä oli äänestää luokan edustajan tai oppilaskunnan vaalissa: noin puolet vastaajista oli äänestänyt vaalissa. Oppilaskunnan hallituksen toimintaan oli osallistunut yläkoululaisista 14 ja lukiolaisista 8 prosenttia. Nuorisovaltuuston toimintaan oli osallistunut selvästi harvempi. Noin joka kymmenes yläkoululainen tai lukiolainen kertoi osallistuneensa poliittiseen toimintaan lukuvuoden aikana. Yläkoululaiset olivat kyselyn mukaan aktiivisempia osallistumaan kyselyssä kuvattuihin toimintoihin kuin lukiolaiset.
Ammattioppilaitoksessa opiskelevat osallistuivat vähiten. Heidänkin keskuudessaan yleisintä oli äänestää luokan edustajan tai oppilaskunnan vaalissa, jossa joka kymmenes ammattioppilaitoksen opiskelija oli äänestänyt. Kouluasteiden väliset erot eivät selity sillä, että ammattioppilaitoksissa opiskelee runsaasti myös yli 20-vuotiaita opiskelijoita. Myös nuoret ammattioppilaitoksessa opiskelevat osallistuivat nimittäin yhtä vähän kysyttyihin asioihin kuin vanhemmat opiskelijat. Kaiken kaikkiaan Helsingin ammattikoululaisista huomattavasti harvempi oli äänestänyt kuin koko maan ammattioppilaitoksessa opiskelevista, joista äänestäneitä oli noin joka kuudes.
Sukupuolten väliset erot osallistumisessa ovat pieniä. Pojat olivat osallistuneet kysyttyihin toimintoihin hieman tyttöjä yleisemmin äänestämistä lukuun ottamatta. Sen sijaan ulkomaalaistaustaisia vastaajia oli lähes kaikissa osallistumiseen liittyvissä alakysymyksissä niin vähän, ettei syntyperän mukaisia eroja voida tarkastella. Äänestäminen oli kuitenkin suomalaistaustaisia yleisempää Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten keskuudessa. Myös toimintarajoitteisia vastaajia oli liian vähän tilastolliseen tarkasteluun äänestämistä koskevaa kysymystä lukuun ottamatta. Toimintarajoitteisista vastaajista hieman muita vastaajia harvempi oli äänestänyt luokan edustajan tai oppilaskunnan vaalissa lukuvuoden aikana.
Toimintarajoitteisten kokemus osallisuudesta yhteisöissä muita vastaajia huonompi
Kouluterveyskyselyssä kysyttiin, kokeeko vastaaja olevansa tärkeä osa erilaisia yhteisöjä. Yläkoululaisten ja ammattioppilaitoksessa opiskelevien keskuudessa oli kuitenkin yleistä olla vastaamatta näihin kysymyksiin, joten heidän vastausjakaumiaan ei voida tässä artikkelissa tarkastella.
Lukiolaisten keskuudessa oli yleistä kokea olevansa tärkeä osa perhettä, ystäväporukkaa tai sukua. Yli puolet lukiolaisista myös koki olevansa osa harrastusporukkaa, luokkayhteisöä, kouluyhteisöä tai suomalaista yhteiskuntaa. Harvinaisinta oli kokea olevansa osa nettiyhteisöä, johon 45 prosenttia koki yhteenkuuluvuutta. Eri mieltä olevien osuuden kasvaessa myös neutraalin vastauksen antaneiden osuus kasvoi.
Ulkomaalaistaustaiset lukiolaiset kokivat suomalaistaustaisia hieman harvemmin olevansa osa perhettä. Ulkomaalaistaustaisista muita vastaajia pienempi osuus myös koki olevansa tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Ulkomaalaistaustaisista lukiolaisista tämän väitteen kanssa oli samaa tai täysin samaa mieltä 47 prosenttia, kun muista vastaajista näin ajatteli 55 prosenttia. Samalla he kokivat yleisemmin olevansa tärkeä osa eniten käyttämäänsä nettiyhteisöä. Näin vastasi ulkomaalaistaustaisista puolet ja suomalaistaustaisista 44 prosenttia.
Kun katsotaan koko yläkoululaisten, ammattioppilaitoksessa opiskelevien ja lukiolaisten aineistoa, toimintarajoitteiset vastaajat kokivat muita vastaajia vähemmän olevansa tärkeä osa kyselyssä mainittuja yhteisöjä. Toimintarajoitteisille kouluyhteisö oli kaikkein vähiten merkityksellinen yhteisö, kun muilla vastaajilla nettiyhteisöön kuuluvien osuus oli pienin. Tärkeäksi osaksi kouluyhteisöä koki itsensä 37 prosenttia toimintarajoitteisista vastaajista ja 56 prosenttia muista vastaajista. Toimintarajoitteisista vastaajista jopa viidesosa ei kokenut olevansa tärkeä osa kumpaakaan koulu- eikä luokkayhteisöä, kun muista vastaajista näin ajatteli vain 8 prosenttia.
Aineistossa oli 982 sellaista henkilöä, jotka eivät kokeneet olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä. He kokivat muita vastaajia yleisemmin vaikeuksia muistamisessa, oppimisessa tai keskittymisessä. He kokivat myös selvästi muita vastaajia yleisemmin yksinäisyyttä. Koulu- tai luokkayhteisöön kuulumattomista noin 40 prosenttia tunsi itsensä yksinäiseksi, kun muista vastaajista yksinäisyyttä koki 8 prosenttia. Lisäksi he kokivat muita vastaajia yleisemmin keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa ja perheensä taloudellisen tilanteen kohtalaiseksi tai huonoksi. Heistä, jotka eivät kokeneet olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä, muita vastaajia pienempi osuus tunsi itsensä usein hyödylliseksi tai olevansa arvokas.
Lopuksi
Osallisuuden kokemus ei välttämättä aina vahvistu sillä, että osallistuu aktiivisesti (ks. Bäcklund & Kurikka 2008, 12; Isola et al. 2017, 3). Tästä näkökulmasta tärkeintä ei välttämättä aina ole se, osallistuuko nuori vai ei, vaan se, kokeeko hän mahdollisuutensa osallistua niin halutessaan hyviksi.
Tämän artikkelin aineistossa valtaosa Helsingin perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä oppilaista sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista kokee koulunsa ilmapiirin sellaiseksi, jossa omia mielipiteitä on helppoa tuoda esiin. Moni uskoo myös mahdollisuuksiinsa vaikuttaa koulun asioihin, kuten oppituntien järjestelyihin tai koulutyön suunnitteluun. Vaikutusmahdollisuuksiin liittyy kuitenkin myös paljon epätietoisuutta, sillä merkittävä osuus vastaajista ei osaa arvioida mahdollisuuksiaan hyviksi eikä huonoiksi.
Tässä aineistossa pojat kokevat vaikutusmahdollisuutensa tyttöjä paremmiksi. Hyvät vaikutusmahdollisuudet eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että oppilas olisi osallistunut koulun asioiden suunnitteluun. Toisin kuin yläkoululaisilta ja toisen asteen opiskelijoilta, alakoululaisilta kysyttiin, olivatko he itse osallistuneet koulun asioiden suunnitteluun. Alakoululaisten keskuudessa oli niin, että tytöt olivat osallistuneet poikia yleisemmin (Erjansola 2018, 56).
Yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat eivät ole kovin aktiivisia osallistumaan oppilaskunnan hallituksen tai nuorisovaltuuston toimintaan. Yläkoululaiset ovat aktiivisempia kuin toisen asteen opiskelijat. Kaikilla kouluasteilla on yleisintä äänestää luokan edustajan tai oppilaskunnan vaalissa. Yläkoululaisista ja lukiolaisista noin puolet mutta ammattioppilaitoksessa opiskelevista vain joka kymmenes on äänestänyt vaalissa.
Yhteisöihin kuulumista pystyttiin tässä artikkelissa tarkastelemaan lähinnä lukiolaisten osalta. Lukiolaisten keskuudessa on yleistä kokea olevansa tärkeä osa perhettä, ystäväporukkaa tai sukua. Tuloksia voidaan verrata alakoululaisten aineistoon, sillä myös alakoululaisilta kysyttiin näitä samoja kysymyksiä osallisuudesta eri yhteisöihin. Lukiolaiset eroavat alakoululaisista odotetusti niin, että he kokevat alakoululaisia vähemmän yhteenkuuluvuutta sukuun ja luokkayhteisöön mutta yleisemmin olevansa osa ystäväporukkaa ja nettiyhteisöä. Noin kaksi kolmasosaa lukiolaisista kokee olevansa tärkeä osa joko luokka- tai kouluyhteisöä.
Toimintarajoitteiseksi katsottujen vastaajien keskuudessa on muita vastaajia harvinaisempaa kokea olevansa tärkeä osa erilaisia yhteisöjä. Toimintarajoitteisista vastaajista jopa viidesosa ei koe olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä, kun muista vastaajista näin ajattelee vain 8 prosenttia. Toimintarajoitteiset kokevat muita vastaajia yleisemmin, ettei heitä rohkaista kertomaan omia mielipiteitään. Myös Kouluterveyskyselyn valtakunnallisesta aineistosta on havaittu, että toimintarajoitteet lisäävät riskiä moniin kielteisiin asioihin nuorten elämässä (Kanste et al. 2018). Toimintarajoitteisiksi katsotaan ne vastaajat, jotka kokevat paljon vaikeuksia asioiden muistamisessa, oppimisessa, keskittymisessä tai toisaalta näkemisessä, kuulemisessa tai kävelemisessä. Tässä esitettyjen tulosten perusteella kouluissa tulisi pyrkiä vahvistamaan erityisesti heidän osallisuuttaan.
Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa pyritään luomaan ilmapiiriä, jossa kaikkien opiskelijoiden on helppoa osallistua toiminnan suunnitteluun. Tausta-ajatuksena on muun muassa se, että kaupungit voivat lisätä asukkaidensa hyvinvointia sillä, että kaupunkilaiset voivat osallistua palveluidensa kehittämiseen aiempaa paremmin (THL 2017, 60). Voidaan myös olettaa, että oppimisympäristöt kehittyvät paremmiksi, jos opiskelijatkin pääsevät ideoimaan parhaita ratkaisuja omassa oppimisympäristössään itse.
Jenni Erjansola toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
Lähteet:
Autio K, Hiillos L, Mattila P, Keskinen V (2008) Hesan Nuorten Ääni – Kuuluuko se? Nuorten osallisuus- ja demokratiahankkeen toimintatapoja ja nuorten kokemuksia. Teoksessa Bäcklund P (toim.) Helsinkiläisten käsityksiä osallisuudesta. Tutkimuskatsauksia 7/2008. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 24–38.
Bäcklund P & Kurikka P (2008) Kuntademokratia helsinkiläisten kokemana. Teoksessa Bäcklund P (toim.) Helsinkiläisten käsityksiä osallisuudesta. Tutkimuskatsauksia 7/2008. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 11–23.
Erjansola J (2018) Helsingin alakoululaisten osallisuus – yhdenvertaisuutta tavoittelemassa. Kvartti 4/2018. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot.
Idström A (2016) Katsaus demokratiaa ja osallisuutta käsittelevän keskustelun nykytilaan. Tutkimuskatsauksia 13/2016. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.
Isola A-M, Kaartinen H, Leemann L, Lääperi R, Schneider T, Valtari S & Keto-Tokoi A (2017) Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: THL.
Kanste O, Sainio P, Halme N, Nurmi-Koikkalainen P. Erilaisia toimintarajoitteita kokevien nuorten hyvinvointi ja kasvuympäristön turvallisuus. Tutkimuksesta tiiviisti 24. Helsinki: THL.
Tilastokeskus (2019) Statfin-tietokanta. Tehostettua tai erityistä tukea saaneet peruskoulun oppilaat alueittain 2011–2017. Luettu 25.1.2019.
* Toimintarajoitteiden mittaaminen perustuu WG-UNICEF kyselymoduliin (Washington Group for Disability Statistics / UNICEF Survey Module on Child Functioning and Disability.