Pitkäaikaiset tarkastelut osoittavat Helsingin asuinalueiden sosioekonomisen ja etnisen eriytymisen vaikuttaneen selvästi peruskoulujen oppilasalueisiin. Helsingin kaupunkisegregaatio on ollut perinteisesti hyvin hienopiirteistä, ja vielä vuosituhannen vaihteessa etenkin huono-osaisuus paikantui lähinnä korttelitasolle (Kortteinen & Vaattovaara 2015). 2000-luvun kuluessa erojen on havaittu piirtyvän näkyviin myös suuremmilla aluetasoilla. Eriytymiskehitys on vaikuttanut sekä alakoulujen että yläkoulujen oppilasalueisiin, eli oppilaille osoitettavan lähikoulun määrittäviin hallinnollisiin alueisiin. Esimerkiksi alakoulujen oppilasalueilla erot aikuisväestön koulutustasossa nousevat alueiden välillä jopa viisinkertaisiksi. Vaikka Helsingin eriytyneisyys on edelleen eurooppalaisessa vertailussa maltillista, koulujen toiminnan näkökulmasta ilmiö merkitsee koulun sosiaalisen toimintaympäristön selvää erilaistumista koulujen välillä. Oppilaiden sosioekonomisten ja etnisten taustojen erot heijastuvat kouluyhteisöjen arkeen ja jopa oppimistulosten jakoihin koulujen välillä (Bernelius 2013).
Koulujen toimintaympäristöjen eriytymisen haasteet on tunnistettu Helsingissä, ja kaupungissa onkin ollut jo 1990-luvulta käytössä koulujen alueellisiin lähtökohtiin sidottu resursointimalli, eli niin kutsuttu positiivisen diskriminaation tuki (Lankinen 2001; Bernelius 2013). Kehityskulkujen on arveltu vaikuttavan samansuuntaisesti myös päiväkotien toimintaympäristöihin ja alueellisiin haasteisiin, mutta päiväkotien lähialueiden eroja ei ole toistaiseksi näistä lähtökohdista selvitetty määrällisten aineistojen kautta. Päiväkodit ovat lasten kehitysympäristönä keskeisiä, ja lapsiperheiden näkökulmasta yksi tärkeimpiä ja arvostetuimpia alueellisia palveluita (Haataja ym. 2017). Koulutuksen tutkimuksen kentällä varhaiskasvatuksen roolia on viime aikoina korostettu voimakkaasti myöhemmän koulumenestyksen ja lasten mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta (OECD 2018). Tässä artikkelissa pyrimmekin kartoittamaan lähialueiden tilannetta samoista lähtökohdista kuin koulujen oppilasalueiden eroja on analysoitu aikaisemmin.
Päiväkotien lähialueet ja maantieteellinen tarkastelumenetelmä
Peruskoulujen oppilasalueiden eriytymisen tarkastelu on Helsingissä kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen mielenkiintoista, koska kaupungissa jokaiselle koululle on määritelty oma maantieteellinen oppilasalueensa. Tällöin hallinnolliset rajat toimivat myös luonnollisina toiminnallisten alueiden rajoina segregaation tarkastelussa. Koulukohtaiset oppilasalueet kytkevät koulut naapurustoihin, ja aluerajojen sisällä asukkaat aidosti jakavat lähtökohtaisen sidoksen tarkasteltavaan instituutioon.
Päiväkotien lähialueiden eriytymiseen ei ole mahdollista päästä kiinni samanlaisten aluerajojen kautta, sillä kaupungissa ei ole hallinnollisesti määriteltyjä maantieteellisiä varhaiskasvatusalueita, joilla asuvat päiväkoti-ikäiset allokoitaisiin juuri tiettyyn päiväkotiin. Koska päiväkotipaikkojen jakamisessa kuitenkin noudatetaan mahdollisuuksien mukaan läheisyysperiaatetta, sidos alueellisuuteen on vahva. Loimme artikkelin tarkasteluja varten päiväkodeille keinotekoiset lähialueet, joilla jokainen kortteli on yhdistetty sitä maantieteellisesti lähimpään päiväkotiin. Päiväkodeista poimittiin mukaan suomenkieliset julkiset päiväkodit, eli ruotsinkieliset ja yksityiset päiväkodit jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Näin määritellen päiväkotialueita muodostui kaupunkiin 286.
Lähialueiden arvioimismenetelmänä käytimme niin kutsuttuja Thiessenin polygoneja MapInfo- ja ArcGIS-ohjelmistoissa. Paikkatieto-ohjelmiston avulla toteutettavassa menetelmässä jokaisesta päiväkodista lähdetään kartalla laajentamaan aluetta – ikään kuin veden pinnalla leviävää ympyrää – joka pysähtyy törmätessään toisen päiväkodin suunnasta lähestyvän ympyrään. Lopulta alueista muodostuu verkosto, joka kattaa koko kaupungin siten, että jokainen asuinkortteli jää yhden päiväkodin lähialueen sisälle maantieteellisen läheisyytensä perusteella. Mallintamisen tapaa on käytetty useasti muun muassa oppilasalueettomien koulujen tarkasteluissa (Östh ym. 2013).
Päiväkotialueiden luomisen jälkeen laskimme jokaiselle alueelle keskiarvot aikuisväestön tulotasosta ja koulutustasosta. Tässä menetelmänä toimi Tilastokeskuksen vuoden 2016 Ruututietokannan ruutujen poiminta jokaisen päiväkodin lähalueen sisältä, ja näiden ruutujen väkimäärällä painotettujen aluekeskiarvojen laskeminen SPSS-ohjelmistossa. Ruututietokanta sisältää monipuolisesti 250 x 250 metrin ruututasolle aggregoitua väestötietoa asukkaiden ja kotitalouksien sosioekonomisesta asemasta sekä asumisoloista. Valitsemamme muuttujat poimittiin koulututkimusten esimerkkien perusteella, jotta päiväkotien lähialueiden eriytymistä olisi mahdollista vertailla aiemmissa tutkimuksissa mallintamaamme koulujen oppilasalueiden eriytymiseen. Koulututkimuksissa on myös havaittu, että kyseisillä muuttujilla on hyvin voimakas yhteys oppilaiden oppimistuloksiin ja hyvinvointiin (Bernelius 2013).
Koulujen ja päiväkotien äärevät alueet
Analyysimme osoittaa, että päiväkotien lähialueiden väliset erot ovat syvempiä kuin koulujen oppilasalueiden erot. Tulos on linjassa sen helsinkiläistä segregaatiota koskevan tutkimushavainnon kanssa, että erot kasvavat pienempiä aluetasoja tarkasteltaessa. Päiväkotien lähialueet ovat maantieteellisesti oppilasalueita pienempiä, joten hienopiirteisempi segregaatio tulee voimakkaammin näkyviin näillä aluetasoilla; esimerkiksi alakoulujen oppilasalueita on kaupungissa 79, suomenkielisten kunnallisten päiväkotien lähialueita on yhteensä 286. Aluetason vaikutus ei kuitenkaan tyhjene tekniseen havaintoon erikokoisten alueyksiköiden välisistä hajonnoista, vaan kuvaa konkreettista eriytymisen syvyyttä lasten ja päiväkotiyhteisöjen arjessa. Päiväkotien maantieteellisten lähiympäristöjen sosiaaliset ja taloudelliset erot näyttäytyvätkin lähtökohtaisesti jyrkempinä kuin koulujen vastaavat erot.
Aiempien tarkastelujemme valossa korkeakoulutettujen aikuisten osuuden vaihtelu koulujen oppilasalueiden välillä on noin 10 prosentista noin 50 prosenttiin. Päiväkotien lähialueilla vaihteluväli on puolestaan alle yhdeksästä prosentista lähes 60 prosenttiin. Koulujen osalta ero heikoimmin ja korkeimmin koulutetun alueen välillä on siis noin viisinkertainen, ja päiväkotien osalta jopa kuusinkertainen (kuvio 1). Myös tulotason erot ovat merkittäviä ja korostuvat etenkin päiväkotien lähialueilla. Asukkaiden keskimääräisten vuositulojen ero äärevimpien koulujen oppilasalueiden välillä on 2,8-kertainen, mutta nousee päiväkotien lähialueiden välillä yli nelinkertaiseksi. Pienimmillään keskimääräiset vuositulot ovat tuloköyhimmällä päiväkodin lähialueella alle 15 000 euroa, kun taas hyvätuloisimmalla alueella keskitulot nousevat yli 63 000 euroon (kuvio 2). Kotitalouksien tulojen, eli esimerkiksi kahden tulonsaajan perheissä yhteenlaskettujen tulojen, vaihteluväli on reilusta 26 000 eurosta yli 103 000 euroon.
Alueellisten olosuhteiden vaihtelu koulutuksessa ja tuloissa on mittaluokaltaan hyvin merkittävää, kun sen suhteuttaa suomalaisten keskiansioihin tai kuntien väliseen vaihteluun. Esimerkiksi tulotason vaihtelun osalta helsinkiläisten päiväkotien lähialueet ovat eriytyneempiä kuin koko Suomen kunnat keskimäärin. Tilastokeskuksen PX-Web-tilastotietokannan (2018) mukaan vuonna 2016 kotitalouksien kuntakohtaiset vuositulot olivat pienimmillään Lieksassa ja Rääkkylässä noin 30 000 euroa ja suurimmillaan noin 100 000 euroa Kauniaisissa. Pienituloisimpien kuntien tulotaso siis ylitti köyhimmän helsinkiläispäiväkodin lähialueen ansiotason yli 4000 eurolla, kun taas suurituloisin helsinkiläinen päiväkodin lähialue kiri vauraimman kunnan ohi lähes 3000 eurolla.
Alueiden hajontojen tarkastelu paljastaa myös alueellisen eriytymiskehityksen korostumisen alueiden ääripäässä eli segregaatiokehitykseen sisältyvän ääripäiden polarisaation. Keskimääräinen tulojen vaihtelu, keskihajonta, päiväkotien lähialueilla on suhteellisen merkittävä, noin 7200 euroa. Eriytyminen kuitenkin korostuu ääripäissä ja etenkin tulotason osalta hyvin pieni- ja suurituloiset alueet erottuvat kuvaajissa omina ryhminään.
Alueelliset ryppäät ja kertautuvat kartat
Päiväkotien lähialueiden maantieteellinen tarkastelu paljastaa, että hyvinvoinnin osatekijät korreloivat voimakkaasti toisiinsa, ja samantyyppiset alueet kasautuvat kaupungissa suuremmiksi alueellisiksi yksiköiksi. Tätä kautta havaitut erot konkretisoituvat suhteellisen merkittäviksi lähtökohtien eroiksi eri kaupunginosien välillä ja tuottavat alueellisesti kertautuvia vaikutuksia lasten elinoloihin ja instituutioiden toimintaedellytyksiin. Siellä, missä koulutustaso on matala, jäävät tulotkin mataliksi, ja toisilla alueilla puolestaan sekä korkea koulutustaso että hyvätuloisuus korostuvat. Aikaisemmat Helsingin segregaatiota kuvanneet tarkastelut osoittavat, että samoille alueille kasautuvat myös monet muut huono- tai hyväosaisuuden ulottuvuudet, kuten työttömyys ja erityisopetuksen korostuneet tarpeet. Myös maahanmuuttajataustaisen väestön osuus korostuu matalan koulutus- ja tulotason leimaamilla alueilla.
Korkeakoulutettujen alueellista osuutta kuvaavat kartat (kuvio 3) osoittavat, että korkea koulutustaso painottuu sekä koulujen että päiväkotien osalta kantakaupungin liepeille, merellisille ranta-alueille sekä pohjoisen Helsingin pientaloalueille. Kaupungin itä- ja koillisosat puolestaan erottuvat laajahkona heikomman koulutustason notkelmana. Tulotasoa kuvaavissa kartoissa (kuvio 4) erottuu samantyyppinen trendi, eli kaupunki jakautuu myös tulotason osalta suuralueisiin, joiden sisällä lähellä toisiaan sijaitsevat alueyksiköt muistuttavat naapureitaan. Selvimmin alueellinen ryvästyminen erottuu päiväkotien lähialueissa, jolloin vierekkäiset päiväkodit kamppailevat samantyyppisten, laaja-alaisten toimintaympäristön haasteiden kanssa. Kaupungin tasolla tilanne merkitsee yhtäältä alueellisten haasteiden laajenemista kokonaisia kaupungiosia kattaviksi kysymyksiksi ja toisaalta niiden yhä selvempää eriytymistä Helsingin eri osien välillä.
Segregaatio eriyttää koulujen toimintaympäristöt
Suomalaiskoulujen kansainvälisesti erinomaisia PISA-tuloksia raportoitaessa osa kansallista kertomusta ovat pienet koulujen väliset erot, joita pidetään monesta näkökulmasta lähtökohtana koulutusjärjestelmän tasa-arvolle ja oppilaiden oppimisympäristöjen tasavertaisuudelle (OECD 2012). Kaupunkisegregaatio on kuitenkin haastanut suomalaisen koulutusjärjestelmän suurilla kaupunkiseuduilla, ja oppimistuloksiltaan niin maan heikoin kuin paras koulu ovat löytyneet useissa arvioinneissa juuri pääkaupunkiseudulta (Bernelius 2013).
Alkusysäyksenä koulujen äärevyydelle toimivat kaupunkiseutujen suuret väestöerot, kuten esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kansallisessa katsannossa voimakkaasti eriytynyt tulo- ja koulutustaso. Yksin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella myös asuu jopa puolet koko maan vieraskielisistä koululaisista. Varsinaisen vauhdin koulujen eriytymiselle tuottaa kuitenkin väestön alueellinen eriytyminen, joka asettaa alueelliset instituutiot lähtökohtaisesti erilaiseen asemaan toiminta-alueensa väestöpohjan rakenteen osalta.
Koulujen oppilaspohjan lähtökohtainen segregaatio eli oppilaiden sosiaaliset ja etniset erot muotoutuvat pitkälti koulun maantieteellisen lähialueen eriytymisen tuloksena. Helsingin lähikouluperiaate korostaa koulun ja asuinalueen välistä sidettä, mutta kansainväliset tutkimusesimerkit osoittavat, että kaupunkisegregaatio heijastuu voimakkaasti kouluihin yleensä myös silloin, kun varsinaisia oppilasalueita ei ole (Boterman 2012, 2013). Yhteys perustuu osaltaan siihen, että oppilasalueiden puuttumisesta huolimatta koulut tyypillisesti painottavat maantieteellistä läheisyyttä oppilaaksiotossa, sekä toisaalta siihen, että lähialue vaikuttaa perheiden kouluvalintoihin (Boterman 2012, 2013). Perheiden valinnoissa painavat eurooppalaisen tutkimusnäytön mukaan paitsi koulumatkaan liittyvät pohdinnat, myös koulun lähialueen sosiaalisen ja etnisen rakenteen vaikutus koulua valitsevien vanhempien käsityksiin koulun maineesta ja oppilasaineksesta (ks. esim. Raveaud & van Zanten 2007; Posey-Maddox ym. 2014). Vanhempien valinnat saattavat jopa korostaa segregaation vaikutuksia, jos oppilasainekseltaan eriytyneitä kouluja väistetään valinnoissa, ja oppilaspohja yksipuolistuu näin entisestään (Bernelius 2013).
Koulujen eriytyvien toimintaympäristöjen ja oppilassegregaation tuottamia haasteita on kaupungissa pyritty ratkomaan esimerkiksi alueellisten haasteiden arvioimiseen perustuvalla lisäresursoinnilla, eli niin kutsutulla positiivisen diskriminaation tuella. Tuen tarkoituksena on kompensoida eriytymisen vaikutuksia ja tukea koulujen edellytyksiä tuottaa hyviä oppimistuloksia ja kannatella oppilaiden siirtymistä toisen asteen koulutukseen. Saman tyyppinen tuki on käytössä useissa muissa eurooppalaiskaupungeissa, ja usein resurssilisäyksillä pyritään myös tukemaan lähikoulun houkuttelevuutta kouluvalinnoissa, eli vähentämään eriytymistä syventävää koulun torjuntaa perheiden kouluvalinnoissa.
Päiväkotien eriytyvät resurssitarpeet ja alueelliset ratkaisumallit?
Päiväkodeille ei ole määritelty oppilasalueiden kaltaisia hallinnollisia rajoja. Koulujen tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös niissä kaupungeissa, joissa oppilasalueita ei ole, lähialueilla on tyypillisesti selvä vaikutus alueellisten toimintaedellytysten muodostumiseen sekä lasten sosioekonomisen ja etnisen taustan eriytymiseen koulujen välillä (esim. Boterman 2012). Koulujen tapauksessa segregaation haasteet myös kertautuvat, kun koulutusorientoituneiden perheiden valinnat lisäksi suuntautuvat usein ulos huono-osaistuneiden alueiden kouluista.
Päiväkotien tilanne luonnollisesti eroaa monelta osin koulujen lähtökohdista, eikä päiväkotipaikkojen jaossa noudateta samanlaisia alueellisia periaatteita kuin kouluissa. Perheet saavat toivoa kunnallista päiväkotipaikkaa esimerkiksi työpaikan läheltä, ja lisäksi kaupungissa toimii lukuisia yksityisiä päiväkoteja, joihin lapsen voi ilmoittaa jonotilanteen mukaan. Maantieteellinen tarkastelu on kuitenkin päiväkotienkin osalta keskeistä, sillä päiväkodit ovat tärkeä alueellinen instituutio, ja valtaosa perheistä toivoo päiväkotipaikkaa mahdollisimman läheltä kotia. Alueellinen tarkastelu auttaa ennen muuta havaitsemaan, miten eriytyneessä toimintaympäristössä päiväkotien toimintaa kaupungeissa organisoidaan, eli miltä kaupungin sosiaalinen maantiede näyttää instituutioiden toimintaedellytysten näkökulmasta. Segregaatio asettaa päiväkotien toiminnalle, verkon kehittämiselle ja päiväkotipaikkojen jakamiselle sekä resurssitarpeelle alueelliset reunaehdot.
Havaitut erot alleviivavat myös jatkotutkimuksen tarvetta. Päiväkotien väliset erot lasten taustoissa ovat todennäköisesti Helsingissä kansallisesti huomattavia, mutta systemaattista, alueeseen kytkettyä selvitystä lasten taustojen eriytymisestä ei toistaiseksi ole. Päiväkotien tapauksessa myöskään perheiden valintoja ei ole segregaationäkökulmasta selvitetty, eikä esimerkiksi yksityisiin päiväkoteihin suuntautuvia virtoja ja niiden vaikutuksia tarkasti tunneta. Tutkimuksellisesti olisikin keskeistä selvittää, millä tavoin suomalaiskaupunkien segregaatio on yhteydessä päiväkotilasten taustojen eriytymiseen päiväkotien välillä, ja minkälaisen lisävaikutukset perheiden tekemät valinnat tuottavat tilanteeseen. Samalla tiedetään, että Suomen tilanne on edelleen kansainvälisesti tarkastellen hyvä, ja lisätutkimus voisi tuottaa tärkeitä analyyttisiä näkökulmia erityisen toimiviin käytänteisiin ja paikallisiin vahvuuksiin, joita voisi olla mahdollista kehittää edelleen ja soveltaa myös muualla.
Helsingin varhaiskasvatuksessa segregaatiohaasteeseen on akateemisen tutkimuksen vähäisyydestä huolimatta jo havahduttu, ja päiväkodeille jaetaan vuosittain noin 1,4 miljoonaa euroa kohdentaen tukea harkinnanvaraisesi koulujen positiivisen diskriminaation resurssien jakoperusteita soveltaen. Kansainvälisesti näiden varhaiskasvatukseen suunnattujen panostusten katsotaan nykyisin olevan yhteiskuntataloudellisesti jopa tuottavampia kuin myöhempien koulutusinvestointien (OECD 2018). Suomalainen varhaiskasvatusjärjestelmä on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen laadukas, mutta tarkastelumme osoittaa, että sen alueelliset lähtökohdat ovat todennäköisesti vähintään yhtä haastavat kuin koulutusjärjestelmän tapauksessa: erot päiväkotien lähialueissa nousevat sosioekonomisilla mittareilla jopa suuremmiksi kuin koulujen oppilasalueilla. Resurssitarpeiden tulevan arvioinnin ja päiväkotien lähtökohtaisten toimintaedellytysten analyysin kannalta onkin huomionarvoista, että kaupungin varhaiskasvattajat ovat tilanteessa, jossa saman palveluverkon puitteissa on katettava koko maan kuntien välistä vaihtelua suuremmat erot lasten alueellisissa lähtökohdissa.
Kirjoittajat:
Venla Bernelius, Karoliina Bergström, Hertta Sydänlammi
Kaupunkitutkimusinstituutti URBARIA / Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto
Lähteet:
Bernelius, V. (2013). Eriytyvät kaupunkikoulut. Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä. Tutkimuksia 2013: 1. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki. 223 s.
Boterman , W. R. (2012). Residential Practices of Middle Classes in the Field of Parenthood. Amsterdam: University of Amsterdam.
Boterman , W. R . (2013) Dealing with Diversity. Middle-class family households and the issue of 'black' and 'white' schools in Amsterdam, Urban Studies 50:1130-1147.
Haataja, A., Ahlgren-Leinvuo, H., Ranto, S., Valaste, M. (2017). Lastenhoitoratkaisut helsinkiläisissä lapsiperheissä. Tutkimuksia 2017:4. Helsingin kaupungin Kaupunkitutkimus ja tilastot. 150 s.
Kortteinen, M. & Vaattovaara, M. (2015). Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka 80(6), 562-574.
Lankinen, M. (2001). Positiivinen diskriminaatio- mitä se on? Helsingin kaupungin tietokeskuksen keskustelualoitteita 2001:2. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.
OECD (2012). Equity and Quality in Education: Supporting Disadvantaged Students And Schools. OECD Publishing. 170 s.
OECD (2018). Engaging Young Children: Lessons From Research About Quality In Early Childhood Education And Care. OECD Publishing. 161 s.
Posey-Maddox, L., McDonough Kimelberg, S., & Cucchiara, M. (2014). Middle-class parents and urban public schools: current research and future directions. Sociology Compass, 8(4), 446–456.
Raveaud, M, & Van Zanten, A (2007). Choosing the local school: middle class parents' values and social and ethnic mix in London and Paris. Journal of Education Policy, 22(1), 107–124.
Östh, J., Andersson, E., Malmberg, B. (2013). School Choice and Increasing Performance Difference : A Counterfactual Approach. Urban Studies: 50: 407–425.
Artikkelin analyysit perustuvat Karoliina Bergströmin ja Hertta Sydänlammin (Lehvävirta) opinnäytetöihin:
Bergström, Karoliina (2018). Lasten eriytyvät kasvuympäristöt? Päiväkotien toimintaympäristöt segregoituvassa kaupungissa. Kandidaatintutkielma, Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitos. 33 s.
Lehvävirta, Hertta (2016). Aikasarjatarkastelu Helsingin oppilasalueiden sosiaalisen kaupunkirakenteen kehityksestä 1995-2011. Kandidaatintutkielma, Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitos. 59 s.