Helsinki kutsuu asukkaitaan kehittämään kaupungin palveluita ja alueita. Kaupunkilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä parantamaan luotiin tänä vuonna osallisuus- ja vuorovaikutusmalli (Helsingin kaupunki 2018), jonka pääperiaatteisiin kuuluu yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien tukeminen. Erilaisten väestöryhmien osallisuus kaupungin palveluissa on siis Helsingin kaupungille ajankohtainen ja strategisesti tärkeä tutkimuskohde.
Lapset ovat yksi näistä väestöryhmistä, ja heidän osallisuuttaan voidaan tukea kouluissa. Nina Halmeen ja kumppaneiden (2017) mukaan osallisuus tarkoittaa opiskelijahuollossa muun muassa sitä, että lapset osallistuvat koulun toiminnan suunnitteluun ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa heitä itseään koskeviin päätöksiin. Esimerkiksi yhdenvertaisuudessa on Suomessa vielä kehitettävää, sillä esimerkiksi tyttöjen ja poikien ja toisaalta suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten osallisuudessa on havaittavissa eroja. (Emt., 62−64.) Myös Pasi Saukkosen ja Juho Peltosen Helsinkiä koskevan tutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustainen väestö osallistuu suomalaistaustaisia vähäisemmin esimerkiksi erilaisten yhteisöjen, kuten yhdistysten tai harrastusryhmien toimintaan (Saukkonen & Peltonen 2018, 56). Tasa-arvonäkökulmasta lasten osallisuutta onkin tutkittava pureutuen erityisesti siihen, eroavatko osallisuuskokemukset esimerkiksi syntyperän tai sukupuolen mukaan.
Osallisuus on käsitteenä laaja ja monitulkintainen. Esimerkiksi Helka Raivion ja Jarno Karjalaisen (2013) mukaan osallisuus koostuu kolmesta ulottuvuudesta: taloudellisesta, yhteisöllisestä sekä toiminnallisesta osallisuudesta. Tärkeää on tällöin paitsi riittävä toimeentulo ja hyvinvointi myös jäsenyys yhteisöissä ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Osallisuuden määritelmänsä Raivio ja Karjalainen pohjaavat sosiologi Erik Allardtin klassiseen teoriaan hyvinvoinnin ulottuvuuksista – having, loving, being (1976). Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore Kouluterveyskysely nojaa tämän tyyppiseen ajatteluun osallisuuden osatekijöistä.
Tässä artikkelissa analysoin alakoululaisten osallisuutta Kouluterveyskyselyn mukaan Helsingissä vuonna 2017. Keskityn alakoululaisten toiminnalliseen ja yhteisölliseen osallisuuteen. Toiminnallista osallisuutta selvitettiin tutkimuksessa kysymällä, kuinka paljon oppilas on osallistunut koulun asioiden, kuten yhteisten sääntöjen tai tapahtumien, suunnitteluun. Yhteisöllistä osallisuutta taas tutkittiin kysymällä, kokeeko oppilas olevansa tärkeä osa erilaisia yhteisöjä, kuten perhettä, nettiyhteisöä tai luokkayhteisöä.
Ensin kerron lasten osallistumisesta koulun asioiden suunnitteluun. Osallistuminen vaihtelee sukupuolen ja ulkomaalaistaustan mukaan. Sen jälkeen erittelen lasten osallisuuskokemuksia: mihin yhteisöihin kuulutaan, mihin ei? Myös lasten vanhemmilta on selvitetty heidän osallisuuttaan erilaisiin yhteisöihin, joten tarkastelen myös lasten vastausten suhdetta heidän vanhempiensa osallisuuskokemuksiin. Lopuksi analysoin, onko osallistuminen koulun asioiden suunnitteluun yhteydessä siihen, kokeeko lapsi kuuluvansa osaksi kouluyhteisöä.
Kouluterveyskysely on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laaja valtakunnallinen tutkimus lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kahden vuoden välein tehtävästä kyselystä saadaan monipuolista tietoa esimerkiksi koululaisten osallisuudesta myös alueittain. Vuoden 2017 kyselyssä olivat ensimmäistä kertaa mukana perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvät lapset ja heidän vanhempansa.
Kouluterveyskyselyyn vastasi 8 320 Helsingin alakoulujen 4.- ja 5.-luokkalaista, mikä oli kolme neljäsosaa kaikista näiden luokka-asteiden oppilaista. Heistä valtaosa vastasi myös osallisuutta koskeviin kysymyksiin. Kaikista vastanneista noin puolet oli tyttöjä ja puolet poikia. Syntyperältään ulkomaalaistaustaisia oli 1 069 lasta, joista noin 60 prosenttia oli itse syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisilla tarkoitetaan tässä niitä alakoululaisia, joiden molemmat vanhemmat tai ainut tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Aineistossa ei ole tarkempaa tietoa vastanneiden taustamaista. Huoltajan vastaukset yhteisöihin kuulumisesta saatiin 28 prosentille kaikista vastanneista eli 2 343 oppilaalle.
Kaiken kaikkiaan tässä artikkelissa esitettyjen tulosten voidaan olettaa edustavan helsinkiläisten alakoululaisten 4. ja 5. luokkaa käyvien lasten kokemuksia. Ulkomaalaistaustaiset ovat aineistossa aliedustettuina, mutta vastanneita on kuitenkin kohtalaisen hyvä määrä. Erityisesti huoltajien vastauksia on kuitenkin tulkittava varoen, sillä voidaan olettaa, että vastanneet vanhemmat ovat jossain määrin valikoituneita. Aineisto ei juuri mahdollista sen arvioimista, kuinka hyvin juuri vastanneet vanhemmat edustavat myös vastaamatta jättäneitä vanhempia.
Erityisesti ulkomaalaistaustaiset kertovat osallistuvansa koulun asioiden suunnitteluun
Vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä 4.- ja 5.-luokkalaisilta lapsilta kysyttiin, kuinka paljon he ovat olleet mukana suunnittelemassa koulun asioita tämän luokan aikana. Helsingissä suurin osa vastaajista oli osallistunut vähintään jonkin verran koulun asioiden suunnitteluun. Kuviossa 1 esitetään vastaukset sukupuolen mukaan. Noin puolet vastaajista oli osallistunut jonkin verran koulun yhteisten sääntöjen, oppituntien sisällön, koulun juhlien, tapahtumien ja retkien tai välituntitoiminnan suunnitteluun. Harvempi oppilas oli ollut mukana koulun piha-alueiden ja kouluruokailun suunnittelussa.
Kuvio 1. Kuinka paljon sinä olet ollut mukana suunnittelemassa seuraavia asioita tämän luokan aikana? Kysymykseen vastanneet 4.–5.-luokkalaiset Helsingissä vuonna 2017, %
Tytöt kertovat hieman poikia yleisemmin osallistuvansa koulun asioiden suunnitteluun. Osallistumiserot ovat tilastollisesti merkitseviä piha-alueiden suunnittelua lukuun ottamatta. Sekä tytöt että pojat osallistuvat yleisimmin koulun yhteisten sääntöjen suunnitteluun.
Sukupuolten välinen ero näkyy myös koko maan aineistossa. Osallistuminen yhteisten sääntöjen suunnitteluun ja toisaalta tapahtumien suunnitteluun on Helsingissä koko maata yleisempää.
Osallistuminen koulun asioiden suunnitteluun eroaa myös syntyperän mukaan (Kuvio 2). Suomalaistaustaisiin verrattuna ulkomaalaistaustaiset kertovat osallistuvansa koulun asioiden suunnitteluun yleisemmin. Erot ovat selkeitä ja tilastollisesti erittäin merkitseviä kaikkien alakysymysten kohdalla. Erityisesti ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset sanovat olleensa mukana suunnittelussa, mutta myös Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset ovat osallistuneet suunnitteluun selvästi suomalaistaustaisia enemmän.
Kuvio 2. Koulun asioiden suunnitteluun paljon tai jonkin verran osallistuneet 4.- ja 5.-luokkalaiset Helsingissä vuonna 2017 syntyperän mukaan, %
Sukupuolten välinen ero on suomalaistaustaisia suurempi ulkomaalaistaustaisilla lapsilla. Erityisesti ulkomaalaistaustaiset tytöt kertovat osallistuneensa koulun asioiden suunnitteluun. Esimerkiksi oppituntien sisällön suunnittelussa kertoi olleensa paljon mukana ulkomaalaistaustaisista tytöistä 48 prosenttia ja pojista 39 prosenttia. Suomalaistaustaisilla tytöillä osuus jäi 20 prosenttiin ja pojilla 17 prosenttiin.
Lasten vastaukset erilaisiin koulun asioiden suunnitteluun korreloivat voimakkaasti ja tilastollisesti erittäin merkitsevästi keskenään. Esimerkiksi jos lapsi on osallistunut kouluruokailun suunnitteluun, on hän muita lapsia todennäköisemmin osallistunut myös piha-alueiden suunnitteluun. Näyttäisikin siltä, että eri alakysymyksillä on onnistuttu mittaamaan samaa ilmiötä: osallistumista koulun asioiden suunnitteluun. Mittarin reliabiliteetti eli luotettavuus on hyvä ja alakysymykset myös latautuvat pääkomponenttianalyysissä samalla faktorilla. Kysymykset edustavat siis suurimmaksi osaksi samaa taustalla olevaa ulottuvuutta. Analyysin perusteella koulun asioiden suunnitteluun liittyvistä alakysymyksistä voidaankin luoda osallistumista mittaava summamuuttuja.
Koulun asioiden suunnitteluun osallistumista mittaava summamuuttuja luotiin niille vastaajille, jotka olivat vastanneet kaikkiin osallistumista mittaaviin alakysymyksiin. Vastaukset jakautuivat kohtalaisen tasaisesti, mutta painottuen hieman vain vähän osallistuneiden suuntaan. Yleisin vastaus oli, että oli osallistunut suunnitteluun jonkin verran. Vastaajista 453 kertoi, että oli osallistunut paljon kaikkiin kysyttyihin asioihin koulun sääntöjen suunnittelusta oppituntien sisällön suunnitteluun. Toisaalta 610 lasta ei ollut osallistunut lainkaan mihinkään kysytyistä asioista.
Koulun asioiden suunnitteluun osallistumista mittaava summamuuttuja voidaan myös muuntaa kaksiluokkaiseen indikaattorimuotoon. Näin tarkasteltuna koulun asioiden suunnitteluun osallistuneiden osuus oli korkein joillakin Itä-Helsingin alueilla ja toisaalta Länsi-Helsingin Kaarelassa ja Pitäjänmäessä (Kuvio 3). Osallistuneiden osuudet vaihtelivat osa-alueittain 45 prosentin ja 64 prosentin välillä. Näillä alueilla ulkomaalaistaustaisten osuus on keskimääräistä korkeampi.
Tytöistä poikia suurempi osa kokee olevansa osa erilaisia yhteisöjä
Kouluterveyskyselyssä alakoululaisilta 4. ja 5.-luokkalaisilta lapsilta ja heidän vanhemmiltaan kysyttiin myös osallisuudesta erilaisissa yhteisöissä. Lähes kaikki alakoululaiset vastasivat olevansa tärkeä osa perhettä ja valtaosa olevansa osa sukua (Kuvio 4). Kolme neljäsosaa koki olevansa osa ystäväporukkaa ja kaksi kolmasosaa kuuluvansa harrastusporukkaan. Sen sijaan vain reilu kolmasosa koki olevansa tärkeä osa eniten käyttämäänsä nettiyhteisöä. Luokkayhteisöön koettiin voimakkaampaa yhteenkuuluvuutta kuin kouluyhteisöön: lapsista kaksi kolmasosaa koki olevansa osa luokkayhteisöä ja noin puolet osa kouluyhteisöä.
Alakoululaisten aineistossa hieman suurempi osuus tytöistä kuin pojista vastasi olevansa osa perhettä, sukua, ystäväporukkaa sekä luokka- ja kouluyhteisöä. Suurin sukupuolten välinen ero oli luokkayhteisöön kuulumisessa: tytöistä 66 prosenttia ja pojista 61 prosenttia sanoi olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Sen sijaan nettiyhteisöihin koki kuuluvansa pojista 38 prosenttia ja tytöistä 33 prosenttia. Harrastusporukkaan kuulumisessa ei sukupuolten välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa.
Myös koko maan aineistossa tyttöjen ja poikien välillä on vastaavia eroja. Helsingistä poiketen koko maan aineistossa myös harrastusporukkaan kuulumisessa on eroa tyttöjen eduksi. Kaiken kaikkiaan Helsingin tulokset eivät kovin voimakkaasti poikkea muun maan tuloksista. Perhettä ja sukua lukuun ottamatta muualla maassa on hieman Helsinkiä yleisempää kokea olevansa tärkeä osa kysyttyjä yhteisöjä.
Suomalaistaustaisten lasten keskuudessa on pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia yleisempää kokea olevansa osa yhteisöjä. Helsingissä suhteessa suurin ero on kuulumisessa osaksi harrastusporukkaa: suomalaistaustaisista 64 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisista 52 prosenttia koki kuuluvansa harrastusyhteisöön. Myös esimerkiksi ystäväporukkaan kertoi kuuluvansa suomalaistaustaisista 76 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisista lapsista vain 69 prosenttia. Edelleen suomalaistaustaisista 65 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisista 58 prosenttia koki olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset kokivat kuitenkin hieman yleisemmin osallisuutta perheeseen ja sukuun kuin suomalaistaustaiset. Ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset kokivat ylipäänsä vähiten osallisuutta lueteltuihin yhteisöihin. Muista yhteisöistä poiketen kouluyhteisöön kuulumisessa ei kuitenkaan ollut eroa syntyperän mukaan.
Kun katsotaan, millä Helsingin asuinalueilla painottuu korkea lähiyhteisöihin kuuluvien osuus, korostuvat eri asuinalueet kuin koulun asioiden suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Perheeseen, sukuun, ystäväporukkaan ja tai harrastusporukkaan koettiin voimakasta yhteenkuuluvuutta esimerkiksi Pakilassa, Munkkiniemessä ja Ullanlinnassa (Kuvio 5). Vähiten yhteenkuuluvuutta koettiin niillä Itä- ja Länsi-Helsingin asuinalueilla, joilla koulun asioiden suunnittelussa ollaan ollut aktiivisesti mukana. Lähiyhteisöihin kuuluvien osuudet vaihtelivat alueittain 83 ja 94 prosentin välillä, joten kaikilla alueilla valtaosa alakoululaisista tunsi kuitenkin olevansa tärkeä osa lähiyhteisöjä.
Myös alakoululaisten vanhemmilta kysyttiin samat kysymykset kuulumisesta yhteisöihin kuin heidän lapsiltaan. Vanhempien vastaukset saatiin 28 prosentille lapsista, eli 2 343 vanhempaa vastasi kyselyyn. Heistä neljä viidesosaa oli naisia. Myös vanhemmat kokivat yleisesti yhteenkuuluvuutta perheeseen ja sukuun. Lapsiin verrattuna osallisuus ystäväpiiriin oli yleisempää mutta toisaalta harrastusporukkaan harvinaisempaa. Nettiyhteisöihin koki kuuluvansa vanhemmista vain viidesosa. Lapsista poiketen vanhemmilta kysyttiin myös kuulumisesta työyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Vanhempien keskuudessa oli yleisempää kokea kuuluvansa osaksi työyhteisöä kuin osaksi yhteiskuntaa. Silti vanhemmista noin 70 prosenttia koki olevansa tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Tuloksia on kuitenkin luettava varoen, sillä on vaikeaa arvioida sitä, edustavatko juuri vastanneiden vanhempien kokemukset vanhempien kokemuksia yleensä. On syytä olettaa, että vastanneet vanhemmat ovat jossain määrin valikoituneita, mutta aineistossa ei ole paljoakaan tietoa vanhempien taustasta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että esimerkiksi toimeentulotukea saaneet perheet olisivat hieman aliedustettuina vastanneiden keskuudessa. Vastanneet vanhemmat ovat myös pääasiassa naisia ja on oletettavaa, että naisille on miehiä tyypillisempää kokea yhteenkuuluvuutta erilaisiin yhteisöihin.
Kouluterveyskyselyn mukaan vanhemman osallisuuskokemukset ovat yhteydessä lapsen osallisuuskokemuksiin. Voimakkain yhteys vanhempien ja lasten osallisuuskokemusten välillä näyttäisi olevan siinä, että jos vanhempi kokee kuuluvansa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, on todennäköistä, että lapsi kokee olevansa osa luokkayhteisöä. Niistä lapsista, joiden vanhempi koki osallisuutta suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan, 71 prosenttia koki osallisuutta luokkayhteisöön. Sen sijaan niistä lapsista, joiden vanhempi ei kokenut olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa, vain 62 prosenttia koki olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä.
Lapsen kokemusta luokkayhteisöön kuulumisesta ja erityisesti sen yhteyttä vanhemman vastauksiin tarkasteltiin hieman tarkemmin myös mallintamalla. Logistisen regressioanalyysin perusteella vanhemman kokemus kuulumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan sekä lapsen sukupuoli selittävät sitä, että lapsi kokee kuuluvansa osaksi luokkayhteisöä. Jos vanhempi kokee kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan, lapsen todennäköisyys kokea kuuluvansa osaksi luokkayhteisöä on 50 prosenttia muita lapsia suurempi. Tyttöjen todennäköisyys kokea kuuluvansa osaksi luokkayhteisöä on 20 prosenttia poikia suurempi. Sen sijaan syntyperä ei tässä aineistossa selitä lapsen osallisuutta luokkayhteisöön, kun nämä muut tekijät on vakioitu. Näin on siitä huolimatta, että juuri ulkomaalaistaustaisten vanhempien keskuudessa on yleisempää ajatella, ettei kuulu tärkeäksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Lapsen kokemusta kuulua osaksi luokkayhteisöä ei tässä aineistossa selittänyt myöskään vastanneen vanhemman sukupuoli, perheen toimeentulotuki-asiakkuus eikä työttömyys tai sen uhka.
Osallistumisen ja kouluosallisuuden yhteys
Tulokset osoittavat, että mikäli lapsi on osallistunut koulun asioiden suunnitteluun, hän myös kokee muita todennäköisemmin itsensä tärkeäksi osaksi kouluyhteisöä. Joko kokemus osallisuudesta kouluyhteisössä kasvattaa todennäköisyyttä osallistua koulun yhteisten asioiden suunnitteluun tai toisinpäin. Yhteys näkyy kaikkien koulun asioiden suunnitteluun liittyvien alakysymysten kohdalla. Niistä, jotka kokevat kouluosallisuutta, 28 prosenttia on osallistunut paljon esimerkiksi koulun yhteisten sääntöjen suunnitteluun, kun taas muista vastaajista paljon osallistuneita on vain 16 prosenttia.
Korrelaatiot osallistumisen ja kouluosallisuuden välillä ovat kuitenkin pieniä. Koulun asioiden suunnitteluun liittyvistä alakysymyksistä luotu osallistumista mittaava summamuuttuja korreloi lievästi sen kanssa, kokeeko lapsi kouluosallisuutta (Pearsonin korrelaatiokerroin = 0,2). Lisäksi varianssianalyysin perusteella osallistumisen summamuuttujan saamat keskiarvot eroavat sen mukaan, kokeeko vastaaja olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä vai ei. Osallistuminen lisääntyy kouluyhteisöön kiinnittymisen mukana kuitenkin kohtalaisen vähän, ja kouluyhteisöön kuuluminen selittääkin koulun asioiden suunnitteluun osallistumisen vaihtelusta alle 5 prosenttia.
Päätelmät
Tämän artikkelin aineiston perusteella yhdenvertaisessa osallisuudessa on vielä tehtävää Helsingin kouluissa. Suurempi osuus tytöistä kuin pojista kokee olevansa tärkeä osa perhettä, sukua, ystäväporukkaa sekä luokka- ja kouluyhteisöä. Ainoastaan nettiyhteisöihin pojat kokevat tyttöjä yleisimmin voimakasta yhteenkuuluvuutta, mutta niihinkin vain reilu kolmasosa. Tytöt myös kertovat hieman poikia yleisemmin osallistuvansa koulun asioiden suunnitteluun. Erot poikien ja tyttöjen vastausten välillä eivät ole suuria, mutta ne toistuvat systemaattisesti eri kysymyksissä. Poikien osallisuutta yhteisöihin ja osallistumista koulun asioiden suunnitteluun olisikin syytä tukea.
Suomalaistaustaisten lasten keskuudessa on pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia yleisempää kokea olevansa osa kyselyssä lueteltuja yhteisöjä. Sen sijaan osallistuminen koulun asioiden suunnitteluun eroaa syntyperän mukaan toiseen suuntaan: erityisesti ulkomaalaistaustaiset kertoivat osallistuvansa koulun asioiden suunnitteluun. Varsinkin ulkomaalaistaustaisten tyttöjen aktiivisuus korostuu. Tämä tulos on kiinnostava, mutta aineisto ei mahdollista sen selittämistä. Saattaa olla niin, että juuri ulkomaalaistaustaisia tyttöjä kannustetaan kouluissa osallistumaan ja kotoutetaan näin suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2013 yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa ulkomaalaistaustaiset pojat osallistuivat koulun asioiden suunnitteluun selvästi tyttöjä enemmän. Vuonna 2017 yläkoululaisilta kysyttiin asiaa hieman eri tavalla kuin alakoululaisilta, joten täysin vertailukelpoista tietoa tässä artikkelissa käytetyn alakoululaisten aineiston kanssa ei ole.
Myös alueellisia eroja osallistumisessa ja osallisuudessa voidaan nähdä. Yllättävää on se, että eri alueet korostuvat, kun kysytään osallisuutta yhteisöihin ja toisaalta osallistumista koulun asioiden suunnitteluun. Vähiten yhteenkuuluvuutta lähiyhteisöihin koetaan niillä Itä- ja Länsi-Helsingin asuinalueilla, joilla koulun asioiden suunnittelussa on oltu aktiivisesti mukana. Kenties koulujen toimintakulttuurit osallistamiseen liittyen eroavat alueittain.
Tämä aineisto antaa myös pieniä viitteitä osallisuuden ylisukupolvisuudesta. Jos vanhempi kokee kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan, lapsen todennäköisyys kokea kuuluvansa osaksi luokkayhteisöä on 50 prosenttia muita lapsia suurempi. Yhteys on nähtävissä tässä aineistossa, mutta aineisto ei kuitenkaan juuri mahdollista sen arvioimista, kuinka hyvin juuri vastanneet vanhemmat edustavat myös vastaamatta jättäneitä vanhempia. Joka tapauksessa osallisuuteen on syytä kiinnittää huomiota myös ylisukupolvisena ilmiönä. On mahdollista, että osallisuus yhteiskunnassa on prosessi, jonka ensimmäisiä askelia on kiinnittyminen luokkayhteisöön.
Kokemus osallisuudesta kouluyhteisössä on odotetusti yhteydessä siihen, osallistuuko alakoululainen koulun yhteisten asioiden suunnitteluun. Tässä aineistossa yhteys ei kuitenkaan vaikuttanut kovin voimakkaalta. Alakoululainen saattaa kokea olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä, vaikka hän ei erityisesti osallistuisikaan koulun asioiden suunnitteluun.
Tässä artikkelissa ei ollut mahdollista tarkastella muutosta ajassa, sillä alakoululaiset ovat mukana Kouluterveyskyselyssä nyt ensimmäistä kertaa. Jatkossa kysely tehdään aina kahden vuoden välein, joten muutosta alakoululaisten osallisuudessa voidaan seurata. Tulevina vuosina kouluihin voi myös syntyä aivan uusia osallisuuden muotoja, kun tulevat ikäluokat keksivät osallistumisen käsitteen ja keinot uudelleen.
Jenni Erjansola toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
Lähteet:
Allardt, Erik (1976). Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY.
Halme N & Hedman L & Ikonen R & Rajala R (2017). Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Työpaperi 15/2018. Helsinki: THL.
Helsingin kaupunki (2018). Osallisuus- ja vuorovaikutusmalli. https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/vaikuttamiskanavat/osallisuus-ja-vuorovaikutusmalli Luettu 2.11.2018
Raivio H & Karjalainen J (2013). Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Taina Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Saukkonen P & Peltonen J (2018). Eroja ja yhtäläisyyksiä. Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimuksen tietojen valossa. Helsingin kaupunginkanslian tutkimuskatsauksia 2018:2. Helsinki: Helsingin kaupunki.