”Meillä on usein romanttinen, kylämäinen käsitys osallisuudesta. Siinä ihmiset kokoontuvat päättämään yhteisistä asioistaan yksimielisyyden ja yhteisymmärryksen vallitessa."
Todellisuus ei ole näin ruusuinen, eikä sen tarvitsekaan olla.
”Kaupunkilaiset ovat ja saavatkin olla asioista eri mieltä”, Laitio korostaa.
”Näkemysten ja intressien erilaisuutta ei pidä häivyttää, vaan ne täytyy kirjata ylös ja avata myös toisille ihmisille. Osallisuustyön kautta kaupunkilaisilla on mahdollisuus tutustua toistensa argumentteihin ja oppia ymmärtämään niitä."
”Ne myös raportoidaan päätöksentekijöille. Edustuksellisen demokratian näkökulmasta tämä on arvokasta tietoa, joka auttaa tekemään parempia päätöksiä."
Helsingille halutaan onnistumisen edellytyksiä
Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio johtaa puhetta Helsingin kaupungin uutta osallisuus- ja vuorovaikutusmallia suunnittelevassa työryhmässä. Osallisuuskäytäntöjen kehittäminen kuuluu yhtenä elementtinä kaupungin johtamis- ja organisaatiouudistuksen valmisteluun.
Tommi Laitio. (Kuva: Maarit Hohteri.)
Uusi osallisuusmalli on tarkoitus tuoda vuoden 2016 loppuun mennessä kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Valtuusto on linjannut, että uuden mallin tulee ottaa huomioon neljä asiaa: alueellinen osallisuus, verkko-osallisuus, käyttäjä- ja asukasraadit sekä osallistava budjetointi.
Laitio tarkentaa, mistä osallisuuden lisäämisessä on kyse. Tavoite ei ole luoda uusia päätöksentekoelimiä vaan kehittää parempia käytäntöjä siihen, miten kuntalaisten esiin tuomia aloitteita ja ideoita viedään eteenpäin.
Vaikka palvelukokemus monilta osin on asukkaiden näkökulmasta aiempaa parempi, moni kokee yhä edelleen törmäävänsä byrokratian rattaisiin. Tuntuu ettei omille ajatuksille löydy vastakaikua virkamieskunnasta tai ettei sopivaa aikaa tai kanavaa ideoiden esittämiselle ole.
”Jatkossakin päätöksenteko tulee perustumaan viranhaltijoiden harkintaan ja vaaleilla valittujen edustajien tekemiin päätöksiin. Kaupungin pitää silti osata ottaa kaupunkilaisten ideat ja palautteet vakavasti ja tuoda niitä oikealla hetkellä poliittisten päättäjien pöydälle."
Laition käsityksen mukaan suuri osa ihmisistä haluaa, että Helsinki onnistuu kaupunkina. Onnistumisen mahdollisuuksia voitaisiin parantaa hyödyntämällä talkoovoimaa nykyistä paremmin. Kuntalaisten asiantuntemus ja käytännön kokemus palvelujen käyttäjinä olisi saatava tehokkaammin kaupungin hallinnon käyttöön.
”Kokemuksia kannattaa kerätä päivittäisissä kohtaamisissa, esimerkiksi kun isät ja äidit tuovat tai hakevat lapsiaan päivähoidosta. Taikka käynnillä terveyskeskuksessa tai nuorisotalolla. Tämä voisi olla usein fiksumpaa kuin että odotetaan kiireisten ihmisten tulevan paikalle erillisiin tilaisuuksiin”, Laitio huomauttaa.
”Olisi löydettävä sujuvat käytännöt siihen, miten näissä asiakastilanteissa saatu tieto syötetään päätöksentekoon."
Laitio muistuttaa myös, että kaupunki ja kaupunginosat näyttäytyvät monennäköisinä, kun niitä katsotaan erilaisten käyttäjien silmin. Kotiäidin tai uraohjuksen Helsinki saattavat olla hyvinkin erilaisia paikkoja. Tämäkin on otettava huomioon osallisuusmallin suunnittelussa.
Tärkeää tietää, milloin päätöksiä tehdään
Kaupungilla on jo nyt Laition mukaan monia hyviä käytäntöjä, jotka edistävät asukkaiden osallistumista (ks. tietolaatikko). Ne vain pitäisi paketoida nykyistä ymmärrettävämmäksi kokonaisuudeksi, josta voitaisiin viestiä selkeästi asukkaille.
Helsingissä on tutkittu myös ulkomaisia esimerkkejä siitä, miten eri kaupungit osallistavat asukkaitaan päätöksentekoon ja edistävät vaikuttamismahdollisuuksia. Erityisesti osallistavan budjetoinnin käytäntöjä, joita meilläkin on kokeiltu, on laajemmin käytössä joissakin kaupungeissa.
Pariisi antaa yli 100 miljoonaa euroa vuodessa asukkaiden käytettäväksi. Asukkaat ideoivat käyttötarkoituksia tälle rahalle, ja kehitettyjen aloitteiden joukosta sitten äänestetään ne, joille yhteisiä varoja jaetaan.
Myös Reykjavikissa osallistavan budjetoinnin malli on jo vakiintunut osaksi kaupungin toimintakulttuuria. Siellä on linjattu, että rahan käyttötarkoitukset liittyvät nimenomaan julkiseen tilaan. Virkakoneistolle annetaan kolme kuukautta aikaa arvioida kuntalaisten tarjoamat ideat sekä niiden toteutettavuus, ja sitten osa hankkeista valitaan äänestykseen.
Yksi osallisuuden kompastuskivistä on yleisesti se, etteivät asukkaat tiedä, milloin kaupungissa tehdään päätöksiä mistäkin asiasta. Uusia, rahoitusta kaipaavia hankkeita on turha ehdottaa silloin, kun seuraavan vuoden talousarvio on jo lyöty lukkoon. Reykjavikin malli on selkeästi sidottu budjettivuoden kiertoon. Kaupunkilaiset oppivat, milloin rahaa asukkaiden ideoille on jaossa, ja näin on myös selvää, milloin uusien avausten valmistelu kannattaa käynnistää.
Kaupunkien parhaiden käytäntöjen vertailua vaikeuttaa se, että eri maissa on käytössä erilaisia demokratiamalleja. Esimerkiksi Tukholmassa ja Pariisissa kaupunginosilla on vaaleilla valitut keulahahmonsa ja omat hallintovirkamiehensä. Britanniassa taas vaalitapa on sellainen, että pientä vaalipiiriä edustaa parlamentissakin vain yksi eniten ääniä saanut edustaja. Poliittinen aktivismi on helppoa kohdistaa tähän edustajaan, kun taas esimerkiksi Helsingissä on otettava yhteyttä koko valtuustoon, kun haluaa vaikuttaa.
Helsingissä ei ole erillisiä kaupunginosahallintoja, eikä sellaisia myöskään organisaatiouudistuksen yhteydessä olla muodostamassa. Silti osallisuuskäytäntöjä kehitettäessä pitää pohtia, mikä alueellinen taso olisi sopivin millekin toimintatavalle. On eri asia, organisoidaanko osallisuutta esimerkiksi Itä- tai Pohjois-Helsinkiin vai kaupunginosien tarkkuudella.
Keskustelu osallistumisesta palautuu joka tapauksessa helposti juuri aluenäkökulmaan. Helsingissä mietitään, olisiko kaupungin mahdollista nimetä nykyistä laajemmin henkilökuntaa koordinoimaan kaupungin toimintaa nimenomaan eri asuinalueilla. Tällaisia ”aluejärkkäilijöitä” kaupunkilaisetkin ovat eri yhteyksissä toivoneet. Nämä henkilöt voisivat vetää yhteen alueella käytyä keskustelua ja toimia yhteyskanavana päätöksentekokoneiston suuntaan.
”Se, että ihmiset tuntevat toisiaan asuinalueellaan ja tietävät mitä kautta asioihin voi vaikuttaa, kasvattaa heidän hallinnan tunnettaan kaupungissa ja omalla asuinalueella”, sanoo Tommi Laitio.
Lisää painoarvoa asukkaiden aloitteille
Koko osallisuusmallin kehittämisurakassa tavoitteena on Laition mukaan kasvattaa kaupunkilaisten tekemien aloitteiden poliittista painoarvoa ja velvoittavuutta.
”On samalla muistettava, että vaikka usein puhumme nimenomaan asukkaista, sama koskee kaikkien toimijoiden, esimerkiksi järjestöjen tai yritysten toiveita."
"Kun poliitikot tekevät isoja päätöksiä, kaupunkiorganisaation pitää pystyä raportoimaan heille, millä tavoin kuntalaisia ja muita intressiryhmiä on kuultu ja mitä tietoa on siten saatu."
Tällaisen vuorovaikutusraportoinnin avulla voidaan osoittaa päättäjille nykyistä selkeämmin, mitä on tehty helsinkiläisten osallistumisen edistämiseksi. Jos osallisuuden lisääminen asetetaan esimerkiksi kaupungin strategiseksi tavoitteeksi, on tavoitteen toteutuminen toki myös kyettävä todentamaan.
Vuorovaikutusraportointia harrastetaan jo esimerkiksi kaupunkisuunnitteluvirastossa. Tarkoitus ei ole kertoa raporteissa päättäjille, että asukkaiden kuulemiseksi on järjestetty vaikkapa neljä tilaisuutta, vaan pikemminkin se mitä intressejä, ristiriitoja tai uutta tietoa eri kuulemistilanteissa on tullut esiin.
Tällöin ollaan osallisuuden ytimessä. ”Hauska yhteistoiminta, esimerkiksi kaupunginosajuhlat, ovat vain yksi osallisuuden muoto. Kaupungissa kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla keskenään kavereita, mutta meidän on kyettävä elämään yhdessä."
Teksti: Teemu Vass
