Maahanmuuttajat asuvat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla selvästi kantaväestöä harvemmin omistusasunnossa (esim. Vaattovaaraym. 2010, 218–220, 253; Castaneda & Kauppinen 2015; Helsingin kaupungin tietokeskus 2015). Vastaavanlainen ero havaitaan myös monessa muussa maassa, etenkin vähemmän aikaa maassa olleiden maahanmuuttajien osalta.
Tässä artikkelissa tarkastelemme pääkaupunkiseudulle vuosina 1991–2005 muuttaneiden maahanmuuttajien omistusasuntoon siirtymisen nopeutta ja omistusasuntoon muuttoa ennustavia tekijöitä. Tarkastelu on rajattu länsimaiden ulkopuolella syntyneisiin maahanmuuttajiin¹. Esittelemämme tulokset perustuvat Housing Studies -lehdessä julkaistun aihetta laajemmin käsittelevän artikkelimme keskeisiin tuloksiin (Kauppinen & Vilkama 2015). Vertaamme myös pääkaupunkiseudun tilannetta havaintoihin maahanmuuttajien omistusasuntoon siirtymisestä Tukholman ja Kööpenhaminan seuduilla (Kauppinen ym. 2015).
Omistusasuntoon muuttoa voidaan pitää osoituksena vakaasta taloudellisesta tilanteesta. Maahanmuuttajien ja kantaväestön väliset erot omistusasumiseen siirtymisessä voivatkin yksinkertaisimmillaan selittyä eroilla taloudellisissa resursseissa ja perhetilanteissa, etenkin kun tiedetään, että maahanmuuttajilla on usein ongelmia työllistymisessä (Eronen ym. 2014). Eri maissa tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, ettei tämä riitä selitykseksi omistusasumisen yleisyydessä havaituille eroille. Myös rahan käyttö muihin kohteisiin kuin asumiseen (esim. rahalähetykset kotimaahan, investoinnit yritystoimintaan), uskonnolliset esteet korollisen lainan ottamiselle tai toive paluusta entiseen kotimaahan saattavat vähentää omistusasuntoon muuttamista (Virtanen & Vilkama 2008; Skovgaard Nielsen ym., 2015). Päivittäisestä elämisestä yli jäävää rahaa saatetaan myös sijoittaa talon rakentamiseen entisessä kotimaassa uudesta kotimaasta ostetun omistusasunnon sijaan (Huttunen 2006). Lisäksi maahanmuuttajien kokemalla syrjinnällä voi olla merkitystä. Taloudellisiin resursseihin vaikuttavan työmarkkinoilla tapahtuvan syrjinnän (Larja ym. 2012) ohella tämä saattaa näkyä muun muassa heikompina mahdollisuuksina saada lainaa asunnon ostoa varten. Suomessa tästä ei kuitenkaan ole tutkimustietoa. Maissa ja kaupungeissa, joissa samaan etniseen ryhmään kuuluvia asuu jo entuudestaan paljon, onkin usein muodostunut erilaisia keskinäisen kanssa-avun verkostoja ja etnisten vähemmistöjen omia asunnonvälitystoimistoja, joiden kautta siirtyminen omistusasumiseen voi helpottua (esim. Søholt 2001, 345–350; Texeira 2006, 127).
Tutkimusaineisto
Tutkimuksen aineistona käytettiin Tilastokeskuksesta tilattua rekisteriaineistoa (sopimus TK-52-1520-10), jokakuvaavuosina 1991–2005 pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) muualta Suomesta tai ulkomailta muuttaneita 18–49-vuotiaita henkilöitä. Tässä joukossa seurattiin asunnon hallintaperustetta vuosittain muuttovuodesta vuoteen 2008 saakka tai omistusasuntoon muuttamiseen asti. Kaikki tutkitut henkilöt, myös Suomessa syntyneet, olivat siis muuttaneet pääkaupunkiseudulle aikuisiässä. Käytössä oli rekisteripohjainen otosaineisto, jossa seurattavana oli 23 063 Suomessa syntynyttä (10 %:n otos) ja 10 390 länsimaiden ulkopuolella syntynyttä (33 %:n otos) henkilöä. Seuranta lopetettiin ennen vuotta 2008, mikäli henkilö muutti Uudenmaan ulkopuolelle tai pois Suomesta. Aineistossa olivat mukana vain ne henkilöt, jotka asuivat Suomessa vähintään kaksi vuotta pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen.
Tutkittavana olevat länsimaiden ulkopuolella syntyneet maahanmuuttajat jaettiin kuuteen ryhmään (ks. Kuvio 1). Näistä Venäjällä syntyneisiin on luettu myös ne, joilla syntymämaana oli Neuvostoliitto. Virossa syntyneiden joukossa ovat kuitenkin ne Venäjällä tai Neuvostoliitossa syntyneet, jotka olivat Viron kansalaisia tai joiden äidinkieli oli Viro Suomeen muutettaessa. Suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset on poistettu ulkomailla syntyneistä lukuun ottamatta Venäjällä tai Virossa syntyneitä suomenkielisiä. Suomessa syntyneistä käytetään jatkossa myös termiä ”kantaväestö".
Tämän artikkelin tarkasteluissa ovat mukana vain ne henkilöt, jotka eivät muuttaneet suoraan omistusasuntoon seudulle muuttaessaan. Vuosina 1991–2005 pääkaupunkiseudulle muuttaneista Suomessa syntyneistä 18–49-vuotiaista 22 prosenttia muutti suoraan omistusasuntoon, muualla syntyneistä 12–21 prosenttia ryhmästä riippuen. He eivät siis ole mukana artikkelimme tarkasteluissa.
Selviä eroja omistusasumiseen siirtymisen tahdissa
Muista asumismuodoista omistusasumiseen siirtymisen tahdissa on selkeitä eroja kantaväestön ja maahanmuuttajien sekä toisaalta eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Kuvio 1 osoittaa, millaisiin eroihin omistusasuntoon muuttaneiden osuudessa nämä erilaiset tahdit johtavat 12 vuoden seurannassa. Kuviossa vuodella 0 tarkoitetaan pääkaupunkiseudulle muuton vuotta.
Suomalaissyntyiset muuttivat omistusasuntoon selvästi muita ryhmiä nopeammin: alun perin muussa kuin omistusasunnossa asuneista puolet oli muuttanut omistusasuntoon seitsemässä vuodessa pääkaupunkiseudulle tulosta (Kuvio 1). Maahanmuuttajista nopeimmin omistusasuntoon päätyivät Lähi-idän ulkopuolisessa Aasiassa syntyneet, joilla tämä mediaanikesto oli 11 vuotta. Hitaimmin omistusasuntoon etenivät Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyneet. Heillä omistusasuntoon muuttaminen oli niin harvinaista, että 12 seurantavuoden aikana vain 12 prosenttia muutti omistusasuntoon².
Kuviossa 1 seurannan aikana pois Suomesta (tai muualle Suomeen) muuttaneet ovat vaikuttaneet tuloksiin muuttovuotta edeltävään vuoteen asti. Tulokset kuvaavat kuitenkin varsin hyvin myös pidempään Suomessa pysyneitä: tulokset ovat lähes identtiset, jos kriteerinä maassaolovuosille käytetään vähintään kuutta vuotta pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen.
Tulokset ovat hyvin samankaltaisia Tukholmaan ja Kööpenhaminaan verrattuna (Kauppinen ym. 2015). Kantaväestö ja ei-länsimaalaiset maahanmuuttajat eroavat hyvin samaan tapaan omistusasumiseen siirtymisen tahdissa Kööpenhaminan, Helsingin ja Tukholman seuduilla (kun Tukholman seudun osalta omistusasumiseksi lasketaan myös osuuskuntamuotoiset bostadsrätt-asunnot).
Erot selittyvät erityisesti taloudellisilla resursseilla
Yksinkertaisin selitys eri syntymämaaryhmien eroille omistusasumiseen päätymisen nopeudessa olisi, että hitaimmin etenevissä ryhmissä on eniten puutetta taloudellisista resursseista. Ryhmien väliset erot työllisyydessä ja tulotasossa ovatkin pääpiirteissään tämän suuntaisia. Vakaa työhistoria on kaikissa tarkastelluissa maahanmuuttajaryhmissä selvästi harvinaisempaa kuin Suomessa syntyneillä, ja kaikkein harvinaisinta se on Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä. Näissä ryhmissä vain noin neljänneksessä seurantavuosista henkilö oli työllinen vähintään toisena peräkkäisenä vuonna, kun Suomessa syntyneillä osuus oli selvästi suurempi, kaksi kolmannesta seurantavuosista. Myös asuntokunnan tulotaso on keskimäärin huomattavasti korkeampi Suomessa syntyneillä kuin maahanmuuttajilla, ja matalimmillaan se on Afrikassa ja Aasiassa syntyneillä. Virossa syntyneiden työllisyys ja tulotaso ovat kuitenkin melko korkealla tasolla suhteessa heidän hitaaseen etenemiseensä omistusasumiseen.
Taulukosta 1 nähdään, missä määrin havaitut erot maahanmuuttajaryhmien ja Suomessa syntyneiden omistusasumiseen siirtymisessä ovat selitettävissä taloudellisilla resursseilla (työllisyys ja tulotaso) sekä yleisemmin sosiodemografisilla tekijöillä (edellisten lisäksi ikä, sukupuoli, perheellisyys, lapset; myös erot seurannan ajankohdissa välillä 1991–2008 on otettu tässä huomioon). Tässä logistiseen regressioanalyysiin perustuvassa dekomponoinnissa verrataan Suomessa syntyneiden keskimääräistä havaittua omistusasuntoon muuttavien osuutta yksittäisenä seurantavuonna (9,3 prosenttia) siihen osuuteen, joka regressiomallin ennusteen mukaan havaittaisiin Suomessa syntyneillä, jos heidän taloudelliset resurssinsa (tai sosiodemografinen tausta) olisivat samat kuin maahanmuuttajaryhmissä. Näiden osuuksien välinen ero on tulkittavissa siksi osaksi Suomessa syntyneiden ja maahanmuuttajaryhmän välisestä erosta, joka on selitettävissä ryhmien taustassa havaittavilla eroilla. Tämä ilmaistaan taulukossa prosentteina havaitusta ryhmien välisestä erosta.
Taulukko 1 osoittaa, että kaikkien muiden paitsi virolaissyntyisten osalta enemmistö erosta Suomessa syntyneisiin nähden voidaan selittää erilaisella sosiodemografisella taustalla. Jos siis maahanmuuttajaryhmien ja Suomessa syntyneiden välillä ei olisi eroa tuloissa, työllisyydessä ja perherakenteessa, omistusasumiseen siirtymisen erot olisivat mallinnuksen mukaan alle puolet havaituista eroista.
Selitetty osuus liittyy lähinnä taloudellisiin resursseihin, joilla on selitettävissä 30–67 prosenttia omistusasuntoon muuton todennäköisyydessä havaitusta erosta. Huonoimmin tämä taloudellisiin resursseihin liittyvä selitys toimii virolaissyntyisten osalta, muissa ryhmissä yli puolet erosta voidaan selittää mitattujen taloudellisten resurssien erolla. Demografiset erot auttavat selittämään vain virolaisten ja venäläisten eroa Suomessa syntyneisiin, liittyen näiden ryhmien vanhempaan ikärakenteeseen.
Jäljelle jäävä ero suomalaissyntyisiin nähden on suurin virolaissyntyisillä ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyneillä. Sosiodemografiset taustatekijät eivät kuitenkaan riitä selittämään koko eroa minkään maahanmuuttajaryhmän kohdalla.
Tarkasteltaessa taustatekijöiden yhteyksiä omistusasuntoon siirtymiseen ilmenee, että asuntokunnan tulotaso ennustaa selvästi heikommin omistusasuntoon muuttamista länsimaiden ulkopuolella syntyneillä maahanmuuttajilla kuin suomalaissyntyisillä. Korkeammat tulot eivät siis lisää maahanmuuttajien omistusasuntoon muuttoa yhtä herkästi kuin kantaväestössä. Työllisyyden yhteys omistusasumiseen siirtymiseen on sen sijaan samaa tasoa. Sekä Suomessa että muualla syntyneillä myös yhteen muuttaminen puolison kanssa on tärkeä ennustaja, mutta ensimmäisen lapsen syntyminen on yhteydessä omistusasuntoon muuttoon selvimminSuomessa syntyneillä.
Taustatekijöiden yhteydet omistusasuntoon siirtymiseen ovat hyvin samankaltaisia Tukholman ja Kööpenhaminan seuduilla (Kauppinen ym. 2015). Tulotaso on länsimaiden ulkopuolelta tulleilla maahanmuuttajilla kantaväestöä heikommin yhteydessä omistusasuntoon muuttamiseen – kaikilla kolmella pääkaupunkiseudulla heikoimmin Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä – ja perhetilanteen muutokset ovat ei-länsimaalaisilla maahanmuuttajilla heikommin yhteydessä omistusasumiseen siirtymiseen kuin kantaväestössä.
Sosiaalisessa vuokra-asunnossa asuminen on sekä kantaväestössä että maahanmuuttajilla yhteydessä vähäisempään omistusasuntoon muuttamiseen, mutta yhteys on Helsingin seudulla voimakkaampi maahanmuuttajilla (Kauppinen ym. 2015). Helsingin seudulla maahanmuuttajat ovat pohjoismaisia pääkaupunkiseutuja vertailtaessa erityisen selvästi keskittyneet sosiaaliselle vuokra-asuntosektorille (Skifter Andersen ym. 2015). Tästä huolimatta ei-länsimaalaiset maahanmuuttajat ovat vähemmän keskittyneitä huono-osaisille alueille kuin muilla pohjoismaisilla pääkaupunkiseuduilla (Wessel ym. 2016). Tämä saattaa johtua seudulla harjoitetusta sosiaalisen sekoittamisen politiikasta, joka tasaa alueellisia eroja (Skifter Andersen ym. 2015).
Suomalaistaustaisen puolison merkitys omistusasuntoon muuttamiselle on kiinnostava tarkemman tutkimuksen aihe. Tätä ei tutkittu tässä kuvatuissa tutkimuksissa, mutta aineistosta on havaittavissa, että ei-länsimaalaisten maahanmuuttajien muutoista omistusasuntoon 30 prosenttia tapahtui sellaisena vuonna, kun nämä asuivat suomen-, ruotsin- tai saamenkielisen puolison kanssa (7 prosenttia muutoista omistusasuntoon nimenomaan sinä vuonna, kun muuttivat yhteen tämän puolison kanssa). Muina seurantavuosina 16 prosentilla oli suomen-, ruotsin- tai saamenkielinen puoliso.
Johtopäätökset
Tulokset osoittavat, että vuosi vuodelta yhä suurempi osuus sekä Suomessa että muualla syntyneistä pääkaupunkiseudulle vuosina 1991–2005 muuttaneista oli edennyt omistusasumiseen (vrt. Linnanmäki-Koskela & Niska 2010). Etenemisen tahdissa oli kuitenkin suuria eroja ryhmien välillä suomalaissyntyisten edetessä nopeimmin.
Enemmistö maahanmuuttajaryhmien ja suomalaissyntyisten välisistä eroista on selitettävissä eroilla sosiodemografisessa rakenteessa, erityisesti taloudellisissa resursseissa. Aiemmissa kansainvälisissä ja suomalaisissa tutkimuksissa korostettu maassaolovuosien merkitys (esim. Linnanmäki-Koskela & Niska 2010) liittyneekin suureksi osaksi taloudellisten resurssien karttumiseen.
Tutkimuksen aineisto ulottui 1990-luvulle saakka, jolloin työperäinen maahanmuutto oli 2000-lukua vähäisempää, ja 1990-luvun alkupuolella Suomessa vallitsi syvä lama. Nämä tekijät saattavat osittain selittää, miksi taloudellisten resurssien erot selittävät näin suuren osan maahanmuuttajien ja kantaväestön välisistä eroista omistusasumiseen siirtymisessä. Maahanmuuttajien integraatio työmarkkinoille on ollut Suomessa hidasta, minkä Sarvimäki (2011) liittää työmarkkinoiden voimakkaaseen sääntelyyn ja toisaalta kattavaan sosiaaliturvaan (ks. myös Yijälä, painossa).
Erot taloudellisissa resursseissa eivät kuitenkaan selitä eroja täysin, ja tulotaso on heikommassa yhteydessä omistusasuntoon muuttamiseen maahanmuuttajilla kuin suomalaissyntyisillä. Erityisesti virolaissyntyisillä ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyneillä tulotason yhteys omistusasuntoon muuttoon jää heikommaksi. Virossa syntyneiden osalta kyse saattaa olla kiinteiden siteiden ylläpidosta Viroon, jolloin esimerkiksi säästöjä saatetaan sijoittaa sinne Suomen sijasta. Myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyneillä, joista noin puolet on Somaliassa syntyneitä, kyse voi olla rahalähetyksistä kotimaahan sekä esimerkiksi syrjinnän vaikutuksista, uskonnollisista esteistä korollisen lainan ottamiselle tai Suomesta pois muuttamisen mahdollisuudesta.
Sosiaalisen vuokra-asumisen yhteys vähäisempään omistusasumiseen siirtymiseen on tulkittavissa osoitukseksi siitä, että sosiaalinen vuokra-asuminen voidaan nähdä omistusasumiselle vaihtoehtoisena keinona saavuttaa vakaa asumistilanne (vrt. Skovgaard Nielsen ym. 2015). Tästä näkökulmasta sosiaalinen vuokra-asuntosektori tarjoaa turvatun asumisen sellaisissakin ryhmissä, joissa omistusasunnon hankkiminen on vaikeaa. Tämä piirre kuitenkin häviää tai heikkenee, mikäli mahdollisuus jatkaa sosiaalisessa vuokra-asunnossa asumista evätään jatkossa tulojen noustessa (Valtioneuvoston kanslia 2015).
Tutkimustulosten perusteella voidaan katsoa, että mikäli maahanmuuttajien taloudellista tilannetta onnistutaan kohentamaan esimerkiksi työllisyyspolitiikan keinoin, voidaan samalla melko tehokkaasti vähentää esteitä heidän asumisurallaan. Koska oman asunnon hankintaa helpottaa luottamus turvattuihin oloihin tulevaisuudessa, myös muut tekijät kuten maahanmuuttopolitiikassa harjoitettu sääntely ja yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri voivat vaikuttaa omistusasuntoon siirtymisen tahtiin.
Kiitokset
Tutkimus on toteutettu pohjoismaisessa NODES-tutkimushankkeessa (ks. Andersson ym. 2010; Nordic welfare states… 2016), jonka rahoittajana oli NORFACE -tutkimusohjelma “Migration in Europe - Social, Economic, Cultural and Policy Dynamics".
1) Länsimailla tarkoitetaan tässä Länsi-Eurooppaa (muu Eurooppa kuin kylmän sodan aikaisen itäblokin maat), Amerikkaa ja Oseaniaa. Länsimaalaiset maahanmuuttajat etenevät Kauppisen ym. (2015) perusteella omistusasumiseen lähes samaa tahtia kuin suomalaissyntyiset.
2) Aiemmat Linnanmäki-Koskelan ja Niskan (2010) tulokset viittasivat pienempiin eroihin ryhmien välillä, mikä saattaa liittyä kyseisessä tutkimuksessa tutkittujen 1987–1993 Suomeen tulleiden maahanmuuttajien erityisyyteen esimerkiksi niin sanottuina kärkimuuttajina, valikoivan maastamuuton vaikutukseen kyseisen tutkimuksen tuloksiin tai oman tutkimuksemme rajautumiseen vain pääkaupunkiseutuun.
Timo M. Kauppinen toimii erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Katja Vilkama on Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuspäällikkö.
Kirjallisuus
Andersson R, Dhalmann H, Holmqvist E, Kauppinen TM, Magnusson Turner L, Skifter Andersen H, Søholt S, Vaattovaara M, Vilkama K, Wessel T, Yousfi S (2010) Immigration, housing and segregation in the Nordic welfare states, 195–262. Department of Geosciences and Geography C2, University of Helsinki.
Castaneda A, Kauppinen TM (2015) Asuminen ja tulojen riittävyys. Teoksessa Nieminen T, Sutela H, Hannula U (toim.): Ulkomaalaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014, s. 137–140. Helsinki: Tilastokeskus.
Eronen A, Härmälä V, Jauhiainen S, Karikallio H, Karinen R, Kosunen A, Laamanen J-P, Lahtinen M (2014) Maahanmuuttajien työllistyminen. Taustatekijät, työnhaku ja työvoimapalvelut. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 6/2014. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Helsingin kaupungin tietokeskus (2015) Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2015. Tilastoja 2015:41. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.
Huttunen L (2006) Bosnialainen diaspora ja transnationaali eletty tila. Teoksessa Tuomas Martikainen (toim.): Ylirajainen kulttuuri: Etnisyys Suomessa 2000-luvulla, s. 55–82. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Kauppinen TM, Vilkama K (2015) Entry to Homeownership among Immigrants: A Decom-position of Factors Contributing to the Gap with Native-born Residents. Housing Studies. DOI: 10.1080/02673037.2015.1094566
Kauppinen TM, Skifter Andersen H, Hedman L (2015) Determinants of immigrants’ entry to homeownership in three Nordic capital city regions. Geografiska Annaler: Series B, Human Geography 97: 4.
Larja L, Warius J, Sundbäck L, Liebkind K, Kandolin I, Jasinskaja-Lahti I (2012) Discrimination in the Finnish Labor Market. An Overview and a Field Experiment on Recruitment. Publications of the Ministry of Employment and the Economy, Employment and Entrepreneurship 16/2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Linnanmäki˗Koskela S, Niska A (2010) Maahanmuuttajien integroituminen Suomen omistusasunto˗ ja työmarkkinoille. Kvartti 2010: 2, 51˗63.
Nordic welfare states and the dynamics and effects of ethnic residential segregation (2016). http://blogs.helsinki.fi/nodesproject/
Sarvimäki M (2011) Assimilation to a welfare state: Labor market performance and use of social benefits by immigrants to Finland. Scandinavian Journal of Economics 113: 3, 665–688.
Skifter Andersen H, Andersson R, Wessel T, Vilkama K (2015) The impact of housing policies and housing markets on ethnic spatial segregation: comparing the capital cities of four Nordic welfare states. International Journal of Housing Policy, DOI: 10.1080/14616718.2015.1110375.
Skovgaard Nielsen R, Holmqvist E, Dhalmann H, Søholt S (2015) The interaction of local context and cultural background: Somalis’ perceived possibilities in Nordic capitals’ housing markets. Housing Studies 30: 3, 433–452.
Søholt S (2001) Ethnic minority groups and strategies in the housing market in Oslo. European Journal of Housing Policy 1: 3, 337–355.
Texeira C (2006). A comparative study of Portuguese homebuyers’ suburbanization in the Toronto and Montreal areas. Espace populations sociétés 2006: 1, 121–135
Vaattovaara M, Vilkama K, Yousfi S, Dhalmann H, Kauppinen TM (2010) Contextualising ethnic residential segregation in Finland: migration flows, policies and settlement patterns. Teoksessa: Andersson R, Dhalmann H, Holmqvist E, Kauppinen TM, Magnusson Turner L, Skifter Andersen H, Søholt S, Vaattovaara M, Vilkama K, Wessel T, Yousfi S: Immigration, housing and segregation in the Nordic welfare states, s. 195–262. Department of Geosciences and Geography C2, University of Helsinki.
Valtioneuvoston kanslia (2015) Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
Virtanen H, Vilkama K (2008) Somalien asuminen pääkaupunkiseudulla. Suurperheiden arki suomalaisissa lähiöissä. Teoksessa: Martikainen T, Sakaranaho T, Juntunen M (toim.): Islam Suomessa: Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa, s. 132–156. Tietolipas 223. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Wessel T, Andersson R, Kauppinen TM, Skifter Andersen H (2016, hyväksytty julkaistavaksi) Spatial integration of immigrants in Nordic cities: the relevance of spatial assimilation theory in a welfare state context. Urban Affairs Review.
Yijälä A (painossa) Toimeentulotuki – urapolun umpikuja vai ponnahduslauta taloudelliseen hyvinvointiin? Pitkittäistarkastelu helsinkiläisten maahanmuuttajien tukitarpeeseen ja siitä irtautumiseen vuosina 2006–2011. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.