Yksi hyvinvoinnin edellytyksistä on, että ihmisellä on riittävästi rahaa ruokaan ja asumiseen sekä muihin välttämättömiin perustarpeisiin. Kun tulot, varallisuus ja muut etuudet eivät riitä, yhä useampi turvautuu toimeentulotukeen. Kaikkia toimeentulotuen saajia voidaan pitää köyhinä sillä perusteella, että heidän tulonsa eivät tuen saamisen hetkellä riitä ihmisarvoiseen elämään kuuluvien perustarpeiden tyydyttämiseen. Toimeentulotuen saajat ovat heterogeeninen joukko erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Osa tarvitsee tukea vain tilapäisesti, kun taas joillekin toimeentulotuesta on muodostunut pääasiallinen tulonlähde.
Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki
Velvollisuus huolehtia omasta ja perheen toimeentulosta kuuluu meistä jokaiselle, mutta hyvinvointivaltiossa tunnistetaan erilaisia riskitilanteita, joissa toimeentulo saattaa vaarantua ja tarve ulkopuoliselle avulle syntyä. Suomessa jokaiselle taataan oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella (Perustuslaki 1999/731, 19 §). Näistä riskitilanteista seuraavat toimeentulon vajeet on tarkoitettu korjattavaksi syyperusteisilla sosiaaliturvaetuuksilla kuten työttömyysturvalla, sairauspäivärahalla, kuntoutusrahalla, eläkkeellä, opintotuella, vanhempainpäivärahalla tai lasten kotihoidon tuella. Syyperusteiset etuudet ovat joko työskentelyyn perustuvia ansiosidonnaisia etuuksia tai Kelan maksamia Suomessa asumiseen perustuvia etuuksia. Lisäksi pienituloisten asumista tuetaan asumisen tuilla. Jos toimeentuloaan ei pysty itse turvaamaan esimerkiksi ansiotuloilla eivätkä syyperusteiset etuudet ja asumisen tuet ole riittäviä – tai niitä ei syystä tai toisesta ole – viimesijaisen turvaverkon tarjoaa toimeentulotuki.
Toimeentulotuki koostuu Kelan myöntämästä ja maksamasta perustoimeentulotuesta sekä kunnan myöntämästä ja maksamasta täydentävästä toimeentulotuesta. Perustoimeentulotuki ja täydentävä toimeentulotuki muodostavat niin sanotun varsinaisen toimeentulotuen, jonka sisältö on toimeentulotukilaissa (1412/1997) melko tarkasti normitettu ja ohjeistettu. Lisäksi kunta myöntää ja maksaa päättämiensä perusteiden mukaisesti ehkäisevää toimeentulotukea, jonka tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta. Toimeentulotuen saajalle maksetaan lisäksi toimintarahaa ja matkakorvauksia kuntouttavaan työtoimintaan osallistumista varten.
Oikeus perustoimeentulotukeen ratkaistaan arvioimalla hakijan tuen tarve
Toimeentulotuki on kotitalouskohtainen etuus, jota myönnettäessä otetaan huomioon kaikkien kotitalouden jäsenten tulot ja varallisuus. Toimeentulotuki on varsin hyvin ohjeistettu ja normitettu etuus, mutta silti sen myöntämiseen sisältyy myös tapauskohtaista harkintaa esimerkiksi sen suhteen, mitä tarkoittaa menojen huomioiminen tarpeellisen suuruisena (ks. esim. toimeentulolaki 1412/1997 7b §). Lisäksi toimeentulotukeen liittyy asiakkaan käyttäytymistä koskevia ohjeita ja rajoitteita, joista merkittävimmät liittyvät työn vastaanottovelvollisuuteen (Saari 2019, 11).
Perustoimeentulotuen määrä on laissa välttämättömiksi määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus (ks. taulukko 1). Perustoimeentulotukilaskelmassa huomioidaan menoiksi ensinnäkin perhekoon mukainen laskennallinen perusosa (ks. Laki toimeentulotuesta 1997/1412 9 §). Perusosa on kiinteä summa niistä menoista, jotka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin menoihin (esimerkiksi ruoka ja vaatteet). Laskennallisen perusosan lisäksi menoiksi hyväksytään laskennalliseen perusosaan kuulumattomat muut välttämättömät menot (esimerkiksi asumisen menoja), jotka otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina.
Tässä artikkelissa tarkastellaan perustoimeentulotuen käyttöä Helsingissä vuonna 2017. Artikkelissa nostetaan esiin ryhmiä, jotka joutuvat turvautumaan perustoimeentulotukeen keskimääräistä useammin ja pidempään. Lisäksi tarkastellaan, mihin menoihin myönnetty perustoimeentulotuki keskimäärin kohdentuu. Artikkelin päähuomio on perustoimeentulotuessa, mutta siinä sivutaan myös täydentävää ja ehkäisevää tukea. Artikkelin tiedot perustuvat Kelalta tilattuun tilastoaineistoon, jossa on yhdistetty Helsingin kaupungin ja Kelan helsinkiläisille vuonna 2017 myöntämän perustoimeentulotuen tiedot [1]. Lisäksi artikkelissa hyödynnetään Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan vuositilastoja sekä Kelasto-tietokannan ja Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmän vuosi- ja kuukausitilastoja.
Suurin osa myönnetystä toimeentulotuesta on perustoimeentulotukea
Toimeentulotuen saajista valtaosa saa perustoimeentulotukea. Esimerkiksi kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuen kustannuksista lähes 83 prosenttia syntyi vuonna 2016 perustoimeentulotuen kustannuksista (ks. Hiekkavuo 2017, 58). Useimmat täydentävän tai ehkäisevän tuen saajat saavat myös perustoimeentulotukea. Helsingissä täydentävän toimeentulotuen piirissä oli vuonna 2016 yli 35 000 henkilöä, joista pelkkää täydentävää tukea saaneita oli vain reilu tuhat henkeä. Ehkäisevän tuen piirissä oli samana vuonna noin 12 000 henkilöä, joista noin 1 500 sai pelkkää ehkäisevää toimeentulotukea. Perustoimeentulotuen piirissä oli kaikkiaan lähes 64 000 henkeä (emt., 58) [2].
Kuviossa 1 on tarkasteltu toimeentulotuen eri lajien saajien osuutta helsinkiläisväestöstä vuosina 2008-2017. Tarkastelussa ovat mukana kaikki toimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen kuuluvat henkilöt. Perustoimeentulotukea saaneiden osuus nousi aikavälillä 2008–2016 lähes kahdella prosenttiyksiköllä. Vuoden 2017 alussa perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksatus siirtyivät kunnilta Kelan tehtäväksi, ja samassa yhteydessä osa aiemmin täydentävänä toimeentulotukena myönnetystä tuesta siirtyi osaksi perustoimeentulotukea. Tämä selittää perustoimeentulotuen saajien väestöosuuden vuoden 2016 jälkeistä nousua. Vastaavasti täydentävää tukea saaneiden osuus on tästä syystä laskenut ja oli vuonna 2017 lähes samalla tasolla kuin tarkastelujakson alussa vuonna 2008. Ehkäisevän tuen saajien osuus on noussut vuodesta 2008 noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Kuvion väestöosuuksia ei voi laskea yhteen, sillä sama henkilö voi olla mukana sekä perustoimeentulotuensaajissa että ehkäisevässä ja/tai täydentävässä tuessa. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että toimeentulotuesta on vuosien varrella tullut toimeentulon lähde yhä useammalle helsinkiläiselle.
Useampi kuin joka kymmenes helsinkiläinen oli perustoimeentulotuen piirissä vuonna 2017
Helsingissä oli vuonna 2017 yhteensä yli 48 000 perustoimeentulotukea saanutta kotitaloutta, joissa asui yhteensä noin 72 000 henkilöä. Useampi kuin joka kymmenes helsinkiläinen kuului perustoimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen. Tuensaajissa korostuvat yhden hengen kotitaloudet, lapset ja nuoret, yhden vanhemman lapsiperheet ja vieraskieliset (ks. kuvio 1).
Yli puolet perustoimeentulotukea saaneessa kotitaloudessa asuneista helsinkiläisistä oli alle 30-vuotiaita. Lasten ja nuorten osuus oli väestöön suhteutettunakin merkittävä. Kaikista alle 30-vuotiaista helsinkiläisistä lähes 17 prosenttia oli tuen piirissä, mikä oli yli viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin toimeentulotuensaajien osuus koko väestöstä keskimäärin.
Lapsiperheistä perustoimeentulotukea sai kaikkiaan joka viides. Tukea saaneista lapsiperheistä yli 60 prosenttia on yhden vanhemman lapsiperheitä. Kaikkiaan 23 prosenttia helsinkiläisistä yksinhuoltajaperheistä oli saanut vuoden aikana perustoimeentulotukea. Perheen ja asuntokunnan koon mukaan tarkasteltuna [3] eniten perustoimeentulotuen saajien joukossa oli yhden hengen kotitalouksissa: kolme neljästä perustoimeentulotukea saaneesta kotitaloudesta oli yhden hengen talouksia. Asuntokuntien lukumäärään suhteutettuna tuen saaminen oli yhden hengen kotitalouksissa yhtä yleistä kuin yksinhuoltajaperheissä eli noin 23 prosenttia niistä sai tukea.
Äidinkielen mukaan tarkasteltaessa esiin nousivat muita kuin kotimaisia kieliä puhuvat. Vaikka suomenkieliset (mukaan lukien saamenkieliset) olivat lukumääräisesti suurin tuensaajien joukko, oli vieraskielisten osuus kuitenkin suhteellisesti suurin: lähes joka kolmas vieraskielinen helsinkiläinen kuului perustoimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen. Suomenkielisistä helsinkiläisistä noin 8 prosenttia kuului tukea saaneeseen kotitalouteen, ruotsinkielisistä vain alle kolme prosenttia.
Perustoimeentulotukea saatiin keskimäärin seitsemän kuukauden ajan
Perustoimeentulotuki on tarkoitettu ja mitoitettu tilapäiseksi syyperusteisen sosiaaliturvan ja asumistuen täydentäjäksi, joka auttaa ihmisen yli yllättävästä ja erityisestä tilanteesta. Osalle tuen tarve onkin tilapäistä, vain kuukauden tai parin kestävä ohimenevä poikkeustilanne. Helsinkiläisistä toimeentulotukea saaneista kotitalouksista 28 prosenttia (ja tuen piirissä olleista henkilöistä 30 prosenttia) sai vuoden 2017 aikana tukea enintään kolmen kuukauden ajan. Lyhytaikainen tuen saanti oli keskimääräistä yleisempää lapsettomien pariskuntien, 18–29-vuotiaiden ja ikääntyneiden kohdalla.
Tuen keston tarkastelu kalenterivuotta kohden ei kerro koko totuutta tuen kestosta, sillä tuen maksaminen on voinut alkaa jo edellisen vuoden puolella ja vastaavasti jatkua seuraavan vuoden puolelle. Osa lyhytaikaista tukea saaneista on siis todellisuudessa voinut saada tukea myös edellisen tai seuraavan vuoden aikana. Vuosiseurannassa voidaan kuitenkin havaita, että esimerkiksi lapsettomien pariskuntien kohdalla lyhytaikaisen tuen saaminen on pidemmälläkin aikavälillä ollut yleisempää kuin esimerkiksi yksin asuvilla [4]. Tuen kesto kalenterivuotta kohden on varauksistaan huolimatta varsin hyvä seurantamittari.
Yhä useammalle toimeentulotuesta on tullut lähes pysyvä tulonlähde. Helsingissä perustoimeentulotuen kesto oli vuonna 2017 keskimäärin seitsemän kuukautta. Keston suhteen painopiste on siis pidempiaikaisen tuen puolella. Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneeksi määritellään yleensä henkilöt, jotka ovat tarkasteluvuoden aikana saaneet toimeentulotukea vähintään 10 kuukauden ajan. Näin toimeentulotuen pitkäaikaisen käytön määrittelee mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ks. esim. SVT, Toimeentulotuki 2017). Helsinkiläisistä perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista 39 prosenttia (ja tukea saaneeseen kotitalouteen kuuluvista henkilöistä 37 prosenttia) sai tukea vähintään 10 kuukauden ajan.
Keskimääräistä suurempi pitkäaikaista tukea saaneiden osuus oli lapsiperheiden ja 30–64-vuotiaiden joukossa. Ikääntyneistä tuensaajista pitkäaikaista tukea sai noin joka viides, mikä oli selvästi vähemmän kuin muissa ikäryhmissä.
Vuoden poikkileikkaustiedoilla ei saada näkyviin sitä ongelmaa, että osalla ihmisistä toimeentulotuen tarve jatkuu vuodesta toiseen. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vuosina 2008–2010 toimeentulotuen asiakkaana olleita helsinkiläisiä, havaittiin, että lähes 30 prosentille vuosina 2008–2010 toimeentulotuen asiakkaana olleista yksin asuneista miehistä oli kertynyt vähintään 10 vuotta toimeentulotukikuukausia (ks. Haataja 2013, 36). Toimeentulotuen pidempiaikaisen tarpeen yleisyyteen viittaavat myös tulokset tilastotarkastelusta, jossa katsottiin, minkä verran helsinkiläisistä vuoden 2016 aikana perustoimeentulotukea saaneista oli saanut tukea myös edellisten vuosien aikana [5]: vuonna 2015 tästä ryhmästä sai perustoimeentulotukea 74 prosenttia, vuonna 2014 noin 62 prosenttia ja viisi vuotta aiemminkin vuonna 2010 tukea oli saanut heistä peräti lähes 40 prosenttia (Helsingin kaupunki 2018).
Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden osuus on yksi keskeisistä huono-osaisuuden indikaattoreista. Paitsi, että se kertoo pienituloisuudesta, indikoi se myös laajemmista hyvinvointivajeista. Monilla pitkäaikaisen tuen saajilla ongelmat eivät rajaudu taloudelliseen huono-osaisuuteen vaan tilannetta hankaloittavat esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat. On arvioitu, että toimeentulotuen hakijoista 20–40 prosenttia tarvitsee toimeentulotuen lisäksi myös sosiaalityön tukea ja palveluja (Hytönen 2018; myös Ahola & Hiilamo 2013).
Tuen piirissä olleista aikuisista yli 70 prosenttia työttömiä
Kun perustoimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen kuulunutta aikuisväestöä tarkastellaan pääasiallisen toiminnan mukaan [6], näyttäytyy perustoimeentulotuki erityisesti työttömien toimeentuloa korjaavana etuutena. Marraskuussa 2017 helsinkiläisistä perustoimeentulotuen piirissä olleista 18 vuotta täyttäneistä 72 prosenttia oli työttömiä. Tilanne on sama koko maassa. Koko Suomessa työttömien osuus oli 73 prosenttia. Kuudessa suurimmassa kaupungissa työttömien osuus vaihteli Vantaan 70 prosentista Oulun 76 prosenttiin. Pääkaupunkiseudun kunnat erosivat koko maan keskiarvosta ja muista kuutoskaupungeista siinä, että niissä työllisten ja eläkeläisten osuus oli hieman keskimääräistä korkeampi. Espoossa ja Vantaalla, missä lapsiperheiden osuus väestöstä on muita suurempi, myös pienten lasten vanhempien osuus tuensaajista oli hieman muita suurempi.
Koska työttömien osuus perustoimeentulotuen saajien joukossa on niin suuri, vaikuttavat yleisen työllisyystilanteen ja työttömien lukumäärän muutokset toimeentulotuen saajien lukumäärän. Kuviossa 5 on verrattu pitkäaikaista perustoimeentulotukea saaneiden ja pitkäaikaistyöttömien lukumääriä toisiinsa vuosina 2010-2017. Samaan aikaan kun pitkäaikaistyöttömien lukumäärä on kasvanut, on myös pitkäaikaisesti perustoimeentulotukea saaneiden lukumäärä kasvanut. Vastaavasti työllisyystilanteen parantuessa pitkäaikaisesti perustoimeentulotukea saaneiden lukumäärä on laskenut.
Vaikka perustoimeentulotuen saaja olisi työtön Kelan rekisterin pääasiallista toimintaa kuvaavan tiedon mukaan, hän ei kuitenkaan välttämättä saa työttömyysetuutta. Esimerkiksi marraskuussa 2017 perustoimeentulotukea saaneista helsinkiläisistä kotitalouksista vain hieman yli 40 prosentilla pääasiallinen tulonlähde oli työttömyysetuus. Perustoimeentulotuen saajien joukossa on paljon tulottomia kotitalouksia.
Tulottomuus yleistä erityisesti nuorilla
Jos kotitaloudella ei ole lainkaan veronalaisia tuloja tai sen tulot koostuvat pelkästään verottomista etuuksista kuten asumistuesta, lapsilisästä, elatustuesta tai toimeentulotuesta, kotitalous katsotaan tulottomaksi (ks. esim. Korpela 2017). Edellä kuvatulla määritelmällä tulottomia perustoimeentulotukea saaneita kotitalouksia oli Helsingissä marraskuussa 2017 noin 8 000, eli noin 30 prosenttia Kelan myöntämää perustoimeentulotukea saaneista helsinkiläiskotitalouksista. Tulottomuus oli yleistä erityisesti nuorilla. Perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista, joissa hakija tai puoliso oli alle 25-vuotias, yli puolet oli tulottomia.
Tulottomien suurta osuutta niin nuorten kuin muidenkin kohdalla selittää ennen kaikkea työttömyysturvan odotusaika ja siihen liittyvät karenssit (Raittila ym. 2018; Korpela 2017; Liimatainen 2015). Kelan rekisteriselvityksen mukaan tulottomista perustoimeentulotukea saaneista nuorista yli puolella oli työttömyysturvan estävä työvoimapoliittinen lausunto (Raittila ym. 2018, 32). Tulottomuuden taustalla on myös muita syitä kuten esimerkiksi päihteiden käyttöä ja asunnottomuutta. Espoossa tehdyn selvityksen mukaan monilla työttömyysturvan estävän lausunnon saaneilla tulottomilla toimeentulotuen asiakkailla nimenomaan päihde- ja mielenterveysongelmat olivat työllistymisen sekä koulutukseen ja työkokeiluun osallistumisen esteenä (Liimatainen 2015). Tulottomien osuus perustoimeentulotukea saaneista on Helsingissä hieman suurempi kuin koko maassa tai pääkaupunkiseudun muissa kunnissa.
Perustoimeentulotuesta lähes puolet kohdentuu asumismenoihin
Kelan perustoimeentulotuen tilastoinnissa on arvioitu, miten perustoimeentulotuki kohdentuu kotitalouden erilaisiin menoihin (perusosa, terveydenhoitomenot, asumismenot, muut menot). Arvioinnin lähtökohtana on, että kotitalouden tuloista asumistuki on tarkoitettu asumisen menoihin ja muut tulot kohdennetaan ensisijaisesti laskennallisen perusosan menoihin, ja tämän jälkeen tasaisesti muihin jäljelle jääneisiin menoihin. Kelan vuoden 2017 aikana maksamasta perustoimeentulotuesta lähes puolet on kohdentunut asumisen kustannuksiin niin Helsingissä kuin koko maassa keskimäärin. Kuviossa 7 on verrattu Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua muihin kaupunkimaisiin kuntiin sekä taajaan asuttuihin että maaseutumaisiin kuntiin. Kuviosta nähdään, että vaikka asumiseen on kohdentunut perusosaa ja muita menoja enemmän toimeentulotukea kaikissa kuntaluokissa, pääkaupunkiseudulla on vuositasolla maksettu kotitalouksien asumismenoja perustoimeentulotuesta lähes kaksinkertaisella euromäärällä maaseutumaisiin kuntiin verrattuna. (Kela 2018)
Toimeentulotuen käyttö kertoo köyhyydestä, mutta vain osan tarinasta
Perusturvan riittävyyttä vuosina 2011-2015 arvioinut työryhmä toteaa arviointiraportissaan, että perusturvan varassa olevien asumiskustannusten jälkeiset käytettävissä olevat tulot eivät riitä kattamaan viitebudjetin [7] mukaista kohtuullista minimikulutusta eläkkeensaajia lukuun ottamatta (Moisio ym. 2016; THL 2015). Pienituloisten eläkeläistenkin kohdalla toimeentulo vaarantuu herkästi muun muassa terveydentilan heikentyessä (esim. Ahonen ym. 2018). Viimesijaisen turvaverkon eli toimeentulotuen varaan joutuu heterogeeninen joukko ihmisiä, osa tilapäisesti, mutta liian moni pidemmäksi aikaa.
Perustoimeentulotuen saajat ovat taloudellisesti heikossa asemassa olevia ihmisiä. Tämän ryhmän lukumäärän ja sen väestöosuuden seuraaminen sekä ryhmän tarkastelu demografisten ja muiden hyvinvointiin liittyvien taustatekijöiden mukaan on siksi tärkeää. Erityisesti perustoimeentulotuen pitkäaikainen käyttö kertoo köyhyydestä. Lukuja tulkittaessa täytyy kuitenkin muistaa, että perustoimeentulotuen käyttö on vain yksi näkökulma köyhyyteen.
Vaikka sosiaaliturvajärjestelmän näkökulmasta toimeentulotuki tarjoaa viimesijaisen toimeentulon turvan, käytännössä osa ihmisistä putoaa tämänkin turvaverkon läpi. Tästä kertovat esimerkiksi kaupunkien kaduilla kiemurtelevat leipäjonot, joissa jonottavista monet ovat toimeentulotuensaajia, mutta joukossa on myös hyvin pienituloisia ihmisiä, jotka eivät ole edes hakeneet toimeentulotukea (Ohisalo ja Saari 2014). Toimeentulotuen alikäyttöä on selitetty muun muassa heikentyneellä toimintakyvyllä, etuuksiin liittyvän tiedon puutteella ja haluttomuudella hakea tukea (emt.). Muun muassa vanhuuseläkeläisten arvellaan olevan toimeentulotuen alikäytön riskiryhmä.
Yksi tavoite perustoimeentulotuen siirtämisessä kunnilta Kelalle oli toimeentulotuen alikäytön vähentäminen. Kela-siirron jälkeen toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut koko maassa 17 prosenttia (ks. SVT, Toimeentulotuki 2017), ja ainakin osittain kasvun taustalla nähdään alikäytön ongelman vähenemistä (Kela 2017). Alikäytön ongelman lisäksi on tärkeää kysyä, mikä on riittävä toimeentuloturvan taso: mihin ja millä perusteella vedetään raja apua tarvitsevien ja omillaan pärjäävien välille? Esimerkiksi vanhuuseläkeläisten kohdalla ongelmana on, että takuueläke nostaa tuloja juuri sen verran, että oikeutta perustoimeentulotukeen ei välttämättä synny, vaikka takuueläkkeen varassa elävän iäkkään toimeentulo varmasti onkin tiukalla.
Hanna Ahlgren-Leinvuo toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
* * * * * * *
[1] Perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksatus siirtyivät kunnilta Kelan tehtäväksi 1.1.2017 alkaen. Käytännössä Kela-siirto toteutui kolmen kuukauden siirtymäajalla. Aikavälillä 1.1.-31.3.2017 perustoimeentulotukea myönsi helsinkiläisille sekä kaupunki että Kela. Kaikkiaan 19 390 helsinkiläistä kotitaloutta, joihin kuului 27 845 henkilöä, sai alkuvuodesta 2017 perustoimeentulotukea kaupungilta. Samaan aikaan Kela myönsi perustoimeentulotukea 22 467:lle helsinkiläiskotitaloudelle, joihin kuului 40 336 henkilöä. Jotta tiedettäisiin, kuinka moni helsinkiläinen kotitalous ja henkilö on ollut perustoimeentulotuen piirissä vuoden 2017 aikana, täytyi Helsingin kaupungin ja Kelan tiedot yhdistää toisiinsa ja varmistaa, että sama kotitalous on mukana tilastossa vain kertaalleen.
[2] Vuoden 2017 osalta ei toistaiseksi ole tietoa siitä, kuinka moni kunnan myöntämää ja maksamaa täydentävää ja/tai ehkäisevää tukea saaneista olisi saanut myös perustoimeentulotukea ja kuinka moni vain kunnan myöntämää ja maksamaa tukea.
[3] Tässä perustoimeentulotukea saaneiden lapsiperheiden ja lapsettomien pariskuntien lukumäärät on suhteutettu Tilastokeskuksen perheväestötietoihin (SVT, Perheet) ja yksinasuvien tuensaajien lukumäärät on suhteutettu Tilastokeskuksen asuntokuntaväestötietoihin (SVT, Asunnot ja asuinolot). Tiedot eivät ole vertailukelpoisia THL:n toimeentulotuen tilastoraportissa (SVT, Toimeentulotuki 2017) esitettyjen osuuksien kanssa, sillä siinä tuensaajien lukumäärät on suhteutettu Tilastokeskukselta erikseen saatuun tietoon, jossa yksinasuvaksi on luettu mm. kotona asuvat aikuiset lapset.
[4] Vuosien 2013–2016 aikana toimeentulotukea saaneista lapsettomista pariskunnista 37-39 prosenttia sai tukea enintään kolmen kuukauden ajan. Vastaavasti yksinasuvilla lyhytaikaisen tuen saajien osuus vaihteli 28-30 prosentin välillä. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan vuositilastot.)
[5] Tehdyssä tilastotarkastelussa huomioitiin henkilöt, jotka olivat tarkasteluvuoden aikana saaneet perustoimeentulotukea edes yhden kuukauden ajan.
[6] Tieto pääasiallisesta toiminnasta on marraskuun poikkileikkaustieto ja perustuu Kelan rekisteritietoihin
[7] Kuluttajatutkimuskeskuksen eri kotitaloustyypeille laatimat kohtuullisen minimin viitebudjetit. Kohtuullisen minimin viitebudjetit pyrkivät määrittämään kulutustason, jolla ihminen tulee toimeen ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa (ks. esim. Lehtinen ym. 2010).
Lähteet:
Ahola, Elina ja Heikki Hiilamo (2013). Köyhyyttä Helsingissä. Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008-2010. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 127, Kelan tutkimusosasto, Helsinki.
Ahonen, Kati, Liisa-Maria Paloheimo ja Anu Polvinen (2018). Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna 2017. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 3/2018. Osoitteessa https://www.etk.fi/wp-content/uploads/Elakelaisten-toimeentulokokemukset-vuonna-2017.pdf [Viitattu 13.2.2019]
Haataja, Anita (2013). Toimeentulotuki yhden aikuisen talouksissa Helsingissä. Teoksessa Ahola, Elina ja Heikki Hiilamo (toim.). Köyhyyttä Helsingissä. Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008-2010. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 127, Kelan tutkimusosasto, Helsinki.
Helsingin kaupunki (2018). Perustoimeentulotuen saajat vuosilta 2010-2016 tuen keston mukaan, päähenkilöt ja osalliset. Erillinen tietopyyntö/Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Tilastopalvelut.
Hiekkavuo, Aino (2017). Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2016. Kuusikkotyöryhmän julkaisusarja 5/2017. Osoitteessa https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_09_05_Kuusikko_toimeentulotuki_2016.pdf [Viitattu 12.2.2019]
Hytönen, Johanna (2018). Toimeentulotuen siirto Kelaan paljasti etuuden ongelmakohdat. Sosiaalivakuutus 1.6.2018, Kela. Osoitteessa https://sosiaalivakuutus.fi/toimeentulotuen-siirto-kelaan-paljasti-etuuden-ongelmakohdat/ [Viitattu 7.1.2019]
Kela. Toimeentulotuen pikaopas. Osoitteessa https://www.kela.fi/toimeentulotuki. [Viitattu 5.2.2019]
Kela (2017). Perustoimeentulotuki yhdenmukaisesti koko maassa. Suomen sosiaaliturva, 10 suurta saavutusta. Kelan tutkimusblogi 21.11.2017. Osoitteessa http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/4277 [Viitattu 25.2.2019].
Kela (2018). Tilasto perustoimeentulotuen kohdentumisesta varsinaisiin asumismenoihin ja muihin asumiseen liittyviin menoihin Helsingissä ja koko maassa 1/2017-12/2017. Erillinen tietopyyntö/Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmä.
Korpela, Tuija (2017). "Tulottomien" kotitalouksien määrä kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kelan tutkimusblogi 14.12.2017. Osoitteessa http://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4341 [Viitattu 21.1.2019]
Laki toimeentulotuesta 1412/1997. Osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L2P13 [Viitattu 21.1.2019]
Lehtinen, Anna-Riitta, Johanna Varjonen, Anu Raijas, Kristiina Aalto ja Riepu Pakoma (2010). Mitä eläminen maksaa? – Kohtuullisen elämän viitebudjetit. Julkaisuja 4/2010, Kuluttajatutkimuskeskus. Osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152360 [Viitattu 13.2.2019]
Liimatainen, Sanni (2015). Tulottomat miehet ja naiset toimeentulotuen asiakkaina. Opinnäytetyö, Diakoniammattikorkealoulu. Osoitteessa https://www.theseus.fi/handle/10024/90005 [Viitattu 31.1.2019]
Moisio, Pasi, Susanna Mukkila, Ilari Ilmakunnas, Lauri Mäkinen ja Paula Saikkonen (2016). Perusturvan riittävyys ja köyhyys. Tutkimuksesta tiiviisti 23, lokakuu 2016, THL. Osoitteessa http://www.iulkari.fi/handle/10024/131346 [Viitattu 21.1.2019]
Ohisalo, Maria ja Juho Saari (2014). Kuka seisoo leipäjonossa? Kunnallisalan kehittämissäätiö, Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 83.
Perustuslaki 1999/731. Suomen perustuslaki. Osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 [Viitattu 21.1.2019]
Raittila, Simo, Tuija Korpela, Minna Ylikännö, Markku Laatu, Hanna-Mari Heinonen,. Signe Jauhiainen ja Tuula Helne (2018). Nuoret ja perustoimeentulotuen saanti. Rekisteriselvitys. Kelan tutkimus, Työpapereita 128/2018. Osoitteessa https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/236234/Tyopapereita138.pdf?sequence=3&isAllowed=y [Viitattu 1.2.2019]
Saari, Juho (2019). Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Toimi-hankkeen selvityshenkilön raportti 30.1.2019. Osoitteessa https://vnk.fi/toimi [Viitattu 8.2.2019]
Suomen virallinen tilasto (SVT). Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-6745. Helsinki: Tilastokeskus. Osoitteessa http://www.stat.fi/til/asas/index.html .
Suomen virallinen tilasto (SVT). Perheet [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-3215. Helsinki: Tilastokeskus. Osoitteessa http://www.stat.fi/til/perh/kas.html .
Suomen virallinen tilasto (SVT). Toimeentulotuki 2017 [verkkojulkaisu]. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osoitteessa http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137501/Tr01_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y .
THL (2015). Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011-2015. Perusturvan riittävyyden II arviointiryhmä. Työpaperi 1/2015. Osoitteessa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125703/TY%C3%96_2015_001_w... [Viitattu 14.1.2019].