Mielenterveyden häiriöt ovat yleisyydessään merkittävä kansanterveydellinen haaste. Puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia, ja osuus on ollut jo jonkin aikaa nousussa (Eläketurvakeskus 2019). Myös mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen määrä on kasvanut nopeasti viime vuosina (Blomgren 2020).
Mielen hyvinvoinnin edistäminen ja palvelujen parantaminen ovat ajankohtaisia kehittämiskohtia niin kansallisesti kuin kaupunkitasolla. Vastikään julkaistu Mielenterveysstrategia 2020–2030 (STM 2020) linjaa kansallisen tason tavoitteet ja periaatteet mielenterveystyön kehittämisen ja päätöksenteon tueksi. Mielenterveyden häiriöiden hoidon osalta strategiassa nostetaan keskiöön asiakaslähtöisten, saavutettavien, joustavien ja yhdenvertaisten palvelujen tarjoaminen. Asukkaiden mielenterveyden lisääminen on tärkeä päämäärä myös pääkaupunkiseudun kunnissa, mikä näkyy kuntien strategiatavoitteissa.
Palvelujärjestelmän toimivuus on keskeistä kaupunkilaisten mielen hyvinvoinnin edistämisessä. Jotta palveluista saadaan paremmin kohdennettuja ja sujuvampia, on tärkeää saada tietoa paitsi mielenterveyssyistä asioimisen yleisyydestä niin myös väestön kokemuksista palvelujen toimivuudesta. Palvelujen käyttäjien näkökulma on tunnistettu keskeiseksi lähtökohdaksi kehittämistyölle myös mielenterveyspalvelujen käyttäjäkokemuksia tarkastelevissa tutkimuksissa (Newman ym. 2015).
Tässä artikkelissa tarkastelemme mielenterveysongelmien vuoksi mitä tahansa terveyspalveluja käyttäneitä pääkaupunkiseudun asukkaita sekä heidän kokemuksiaan terveyspalvelujen saatavuudesta, toimivuudesta, sujuvuudesta ja asiakaslähtöisyydestä. Aineiston vastaajat arvioivat vastauksissaan niin julkisten kuin yksityisten järjestäjien eri mielenterveyspalveluita. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä terveyspalvelujen käytöstä, tarpeesta ja asiakaskokemuksista mielenterveysongelmia kokeneiden näkökulmasta.
Aineisto
Artikkelin analyysit perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuosina 2017–2018 toteuttamaan FinSote-kyselytutkimukseen, jolla selvitetään 20 vuotta täyttäneiden suomalaisten koettua hyvinvointia, terveydentilaa ja palvelukokemuksia. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat tilanneet aineistosta lisäotoksen, joka mahdollistaa tulosten tarkastelun kuntatasolla.
Aineistossa on yhteensä 8 171 pääkaupunkiseutulaisen vastaukset, joista helsinkiläisiä on 3 646, espoolaisia 2 362, vantaalaisia 1 215 ja kauniaislaisia 948. Koko maata koskevat tiedot perustuvat maakuntatasoisen otoksen tietoihin, jotka on poimittu THL:n Terveytemme-portaalissa olevista tulosraporteista (http://www.terveytemme.fi/finsote/(Link leads to external service)).
FinSote-tutkimuksen vastausaktiivisuus oli koko maassa keskimäärin 45 prosenttia. Pääkaupunkiseudun kaupungeissa vastausaktiivisuus jäi lisäotoksesta huolimatta alle koko maan keskiarvon. Vastausaktiivisuus vaihteli merkittävästi muun muassa ikäryhmittäin. Kadon vaikutusta onkin korjattu painottamalla tuloksia vastaamaan väestön ikä-, sukupuoli-, siviilisääty-, koulutusaste- sekä kielijakaumaa.
Mielenterveyssyistä terveyspalveluissa asioimista selvitettiin kyselyssä kysymyksellä "Oletteko käynyt mielenterveydellisten tai päihteiden käyttöön liittyvien ongelmien takia 12 viime kuukauden aikana: a) terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa tai opiskeluterveydenhuollossa, b) mielenterveystoimistossa tai psykiatrian poliklinikalla, c) A-klinikalla, katkaisuhoidossa tai muussa päihdehoidossa, d) yksityisvastaanotolla (lääkäri, psykologi tai muu), e) psykiatrisessa tai muussa sairaalassa, f) muussa hoitopaikassa missä?” Vastausvaihtoehdot olivat: 1) en, 2) kyllä, mielenterveydellisten ongelmien vuoksi, 3) kyllä, päihteiden käyttöön liittyvien ongelmien vuoksi. Kysymykseen vastasi kaikkiaan 7 855 henkilöä pääkaupunkiseudulla. Mielenterveyspalveluita käyttäneiksi tulkittiin yhteen tai useampaan alakysymykseen vaihtoehdon 2) mielenterveydellisten ongelmien vuoksi vastanneet.
Mielenterveyssyistä terveydenhuollossa asioiminen on yleisintä nuorimmissa ikäryhmissä
Noin joka kymmenes pääkaupunkiseudulla asuva oli käyttänyt terveyspalveluja mielenterveysongelmien vuoksi. Yleisintä mielenterveyssyistä johtuva terveyspalveluissa asioiminen oli Helsingissä ja Espoossa (Kuvio 2). Helsingissä 12 prosenttia ja Espoossa 11 prosenttia oli käyttänyt palveluja mielenterveyssyistä, mikä oli hieman enemmän kuin koko maassa keskimäärin (9 %). Vantaalla palveluja käyttäneiden osuus jäi hieman alle koko maan keskiarvon. Kauniaisissa terveyspalveluja mielenterveysongelmien vuoksi käyttäneitä oli kuusi prosenttia väestöstä, mikä on selvästi vähemmän kuin muissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa ja koko maassa.
Kauniaislaiset ylipäätään kokivat keskimäärin hieman vähemmän mielenterveyden ongelmia.
Ikä on yhteydessä mielenterveyspalveluiden käyttöön. Tarkistimme tämän vuoksi kunnittaiset osuudet myös ikävakioituina eli niin, että kuntien erilainen ikärakenne ei vaikuttanut osuuteen. Ikävakioidut osuudet poikkesivat kuitenkin hyvin vähän ikävakioimattomista luvuista, joten päädyimme käyttämään jälkimmäisiä. Kun seuraavassa tarkastellaan mielenterveyspalveluiden käyttöä 10-vuotisikäryhmittäin, katsotaan koko pääkaupunkiseutua yhdessä, sillä vastaajien lukumäärä jäisi ikäryhmittäin hyvin pieneksi ja satunnaisuus vaikuttaisi tuloksiin.
Terveyspalvelujen tarve kasvaa yleisesti ottaen ikääntymisen myötä, ja iäkkäät henkilöt käyttävät palveluja nuorempia enemmän. Mielenterveysongelmien suhteen tilanne on kuitenkin päinvastainen – mitä vanhempi ikäryhmä on kyseessä, sitä harvinaisempaa palvelujen käyttäminen on (Kuvio 1.) Etenkin nuoret hakeutuvat mielenterveysongelmien vuoksi avun piiriin: Yleisintä mielenterveyssyistä asioiminen oli 20–30-vuotiailla pääkaupunkiseudun asukkailla, joista lähes viidennes oli käyttänyt jotain terveyspalvelua mielenterveysongelmien vuoksi. 50–60-vuotiaan väestön osalta vastaava osuus oli kahdeksan prosenttia, eli yli puolet vähemmän kuin nuorimmassa ikäryhmässä. Nuorten aikuisten muita ikäryhmiä aktiivisempi hakeutuminen palvelujen piiriin ilmentänee kyseisen sukupolven kokemia mielenterveysongelmia: mielenterveyden oireet, kuten merkittävä psyykkinen kuormittuneisuus, olivat yleisimpiä alle 30-vuotiailla pääkaupunkiseudun asukkailla.
Naiset käyttävät terveyspalveluja mielenterveysongelmien vuoksi miehiä useammin
Naiset käyttivät terveyspalveluja mielenterveyssyistä yleisemmin kuin miehet (Kuvio 2). Sukupuolten väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Naisten korkeampi osuus palvelujen käyttäjinä saattaa kertoa siitä, että naiset hakevat apua mielenterveysongelmiinsa miehiä useammin. Vaikka miehet hakeutuvatkin mielenterveyspalvelujen piiriin naisia harvemmin, se ei silti välttämättä kerro vähäisemmästä palvelutarpeesta miesten osalta. Espoossa psyykkinen kuormitus oli yleisempää miehillä. Kauniaisissa naiset olivat miehiä useammin ilmoittaneet mielenterveysoireita, kuten merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Helsingissä ja Vantaalla sukupuolten välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja kuormittuneisuuden kokemisessa. Itse raportoitu masennusoireilu oli Helsingissä yleisempää naisilla kuin miehillä, mutta muissa kunnissa sukupuolten välillä ei ollut merkitseviä eroja.
Palvelujen käyttö ei suoraan anna kuvaa asukkaiden mielenterveyspalvelujen tarpeesta, sillä moni mielenterveyden ongelmia kokeva ei välttämättä hakeudu avun piiriin. Palvelujen tarvetta voidaan arvioida tutkimalla sitä, kuinka usein erilaisia mielenterveysoireita ilmoittaneet henkilöt ovat hakeneet apua mielenterveysongelmiin (Kuvio 3.) Voidaankin todeta, että pääkaupunkiseudun kunnissa asuu paljon ihmisiä, jotka kokevat vakavia mielen hyvinvoinnin ongelmia, mutta ovat syystä tai toisesta hoidon ulkopuolella. Helsingissä ja Vantaalla vain noin 55 prosenttia itsemurha-ajatuksia kuluneen vuoden aikana ilmoittaneista oli hakenut apua palveluista, Espoossa osuus oli vielä matalampi, 43 prosenttia. Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneista vain noin 40 prosenttia Helsingissä ja Espoossa ja reilu 30 prosenttia Vantaalla oli käyttänyt palveluja mielenterveyssyistä, vaikka korkeaksi tulkittava kuormittuneisuus viittaa hoidon tarpeeseen ja usein myös mielenterveyshäiriöihin [1].
Mielenterveysoireilu ja diagnosoitu mielenterveyssairastavuus on yleisempää vähemmän koulutetulla väestöllä. Tästä huolimatta mielenterveyspalveluissa asioiminen ei ollut yleisempää matalammin koulutetuilla pääkaupunkiseudun asukkailla. Espoossa matalammin koulutetut asioivat palveluissa hieman useammin kuin korkeammin koulutetut, mutta erot koulutusryhmien välillä eivät missään kunnassa olleet tilastollisesti merkitseviä. Tulos viittaakin mielenterveysongelmien hoidon osalta tyydyttämättä jääneeseen palvelutarpeeseen etenkin matalimmin koulutetuilla.
Mielenterveysongelmien vuoksi hoitoon hakeutuneet kokevat useammin esteitä palvelujen saatavuudessa
Mielenterveyssyistä terveyspalveluja käyttäneiden kokemukset terveyspalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta ovat kauttaaltaan huonompia verrattuna niiden kokemuksiin, jotka käyttivät terveyspalveluja muista syistä. Mielenterveyssyistä terveyspalveluja käyttäneistä 30 prosenttia koki terveyspalvelujen saatavuuden hyväksi, kun vastaava osuus terveyspalveluja muista syistä käyttäneistä oli 41 prosenttia. Saatavuuden alakysymyksinä esitettiin muun muassa, onko vastaaja kokenut saavansa yhteyden hoitopaikkaan sujuvasti, saanut vastaanottoajan riittävän nopeasti ja päässyt tutkimuksiin riittävän nopeasti. (Kuvio 4.)
36 prosenttia mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluja käyttäneistä koki saavansa riittävän nopeasti yhteyden hoitopaikkaan. Muista terveyspalvelujen käyttäjistä 46 prosenttia koki samoin. Myös vastaanottoajan riittävän nopeassa saamisessa mielenterveyssyistä asioineiden kokemus oli selvästi huonompi verrattuna muista syistä terveyspalveluissa asioineiden kokemuksiin.
Mielenterveyspalveluja käyttäneistä 43 prosenttia koki palvelujen aukioloaikojen olevan hankalat, mikä vaikeuttaa osaltaan saavutettavuutta. Muita terveyspalveluja käyttäneiden kokemus palvelujen aukioloajoista oli positiivisempi – heistä hieman alle kolmannes arvioi palvelujen aukioloaikojen olevan hankalat.
Mielenterveyssyistä terveyspalveluita käyttäneistä 24 prosenttia koki liian korkeiden asiakasmaksujen vaikeuttaneen hoidon saantia ja muista terveyspalvelujen käyttäjistä vain 13 prosentilla oli sama kokemus asiakasmaksuista . Asiakasmaksut terveyspalveluissa voivat vaihdella paljon riippuen palvelusta ja sen järjestäjästä.
Palvelut voivat myös olla asiakkaalle maksuttomia, esimerkiksi työnantajan tarjoamat palvelut tai osa kunnan tarjoamista palveluista.
Palvelukokemuksia koskevat tarkastelut on tehty koko pääkaupunkiseudun tasolla. Kuntatasolla tapausten määrät ovat osin niin pieniä, että erot eivät välttämättä ole tilastollisesti merkitseviä. Vertailua kuntien välillä ei voida tehdä ilman, että sattumalla olisi liian suuri merkitys vertailtavuuteen.
Mielenterveyssyistä asioineet ovat tyytymättömämpiä terveyspalvelujen sujuvuuteen ja asiakaslähtöisyyteen
Edellä tarkasteltiin kokemuksia palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Tarkasteltaessa kokemuksia käytettyjen terveyspalvelujen sujuvuudesta ja asiakaslähtöisyydestä huomataan, että mielenterveyssyistä terveyspalveluissa asioineiden kokemukset ovat näilläkin osa-alueilla kauttaaltaan huonompia verrattuna muista syistä asioineiden kokemuksiin (Kuvio 5). Sujuvuutta kuvaa muun muassa tiedonkulku ammattilaisten välillä sekä se, hoituuko palvelu ilman asiakkaan pompottelua palvelupisteestä toiseen.
Mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluissa asioineista vain 36 prosenttia koki käyttämänsä palvelut sujuvaksi, kun muista terveyspalvelujen käyttäneistä lähes 60 prosenttia koki saaneensa sujuvaa palvelua. Jopa lähes 70 prosenttia mielenterveyssyistä asioineista koki joutuneensa selvittämään tilannettaan useammalle työntekijälle tai useaan kertaan, kun muista terveyspalveluja käyttäneistä samoin koki 44 prosenttia. Noin 40 prosenttia mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluissa asioineista koki pompottelun eri palvelupisteiden välillä haitanneen hoidon saantia. Samoin koki muista terveyspalveluja käyttäneistä 25 prosenttia.
Kuviossa 6 on kuvattu asiakaskokemuksia terveyspalveluissa. 38 prosenttia mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluja käyttäneistä koki, että asiointi oli asiakaskokemuksena myönteinen. Muilla terveyspalveluja käyttäneillä myönteinen asiakaskokemus oli 54 prosentilla.
Noin 40 prosenttia mielenterveyssyistä terveyspalveluissa asioineista koki, että hänen kanssaan on vietetty riittävästi aikaa vastaanottokäynneillä ja että aikaa on ollut riittävästi myös kysymyksille. Muilla terveyspalvelujen käyttäjillä kokemus oli selvästi parempi – heistä yli puolet (55 %) koki saaneensa riittävästi aikaa asioidessaan terveyspalveluissa.
Mielenterveyssyistä asioineista 44 prosenttia koki, että asiat on selitetty terveyspalveluissa ymmärrettävästi, ja samoin koki muista syistä terveyspalveluissa asioineista 58 prosenttia.
Kolmannes mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluissa asioineista koki saaneensa osallistua hoitoaan tai tehtyjä tutkimuksia koskeviin päätöksiin. Muista terveyspalveluissa asioineista lähes puolet kokivat samoin.
Lopuksi
Noin joka kymmenes pääkaupunkiseudulla asuva on käyttänyt terveyspalveluja mielenterveyden ongelmien vuoksi. Helsingissä ja Espoossa mielenterveyssyistä palveluja käyttäneiden osuus on hieman korkeampi kuin koko Suomessa keskimäärin, ja Vantaan osuus on lähes Suomen keskiarvon tasolla. Kauniaisten osalta mielenterveyssyistä asioineiden osuus on huomattavasti koko Suomen keskiarvoa alhaisempi. Nuoret aikuiset käyttivät palveluita muita ikäryhmiä yleisemmin, mikä saattaa ilmentää sukupolvien eroja asenteissa mielenterveysongelmia ja avun hakemista kohtaan.
Kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa naiset käyttävät terveyspalveluja mielenterveysongelmien vuoksi miehiä yleisemmin. Tämän aineiston perusteella ei kuitenkaan voida selittää, mistä ero johtuu. Naisten korkeampi osuus palvelujen käyttäjinä saattaa kertoa siitä, että naiset hakevat apua mielenterveysongelmiinsa miehiä useammin. Vastaavasti matalasti koulutetut eivät asioi palveluissa muita koulutusryhmiä aktiivisemmin, vaikka mielenterveysongelmia esiintyy yleisimmin juuri matalan koulutustason väestöllä. Tämä viittaa siihen, että mielenterveyspalvelujen tarve jää useammin tyydyttämättä nimenomaan matalasti koulutetuilla, mikä on huomattava haaste sosioekonomisten terveyserojen kannalta.
Palveluissa asioinnin yleisyys kertoo vain osan siitä, minkä verran mielenterveysongelmien hoidolle on tarvetta, sillä moni mielen hyvinvoinnin vajeita kokeva ei hakeudu hoitoon. Tässä artikkelissa esitetyt tulokset antavatkin viitteitä siitä, että osa palveluja tarvitsevista jää hoidon ulkopuolelle.
Mielenterveysongelmien kohdatessa avun hakemista saattaa estää esimerkiksi mielenterveysongelmiin yhä liittyvä stigma eli häpeä leimautumisesta. Toisaalta myös tiedon puute palvelujen tarjonnasta ja hoitoon hakeutumisesta saattaa aiheuttaa palvelujen alikäyttöä joissain ryhmissä. Artikkelissa esitetyt tulokset kertovat myös siitä, että mielenterveyssyistä terveyspalveluissa asioineet kokevat esteitä palvelujen saatavuudessa ja saavutettavuudessa. Noin kolme neljästä koki, ettei saanut tarvitsemaansa vastaanottoaikaa riittävän nopeasti, ja lähes neljännes koki korkeiden asiakasmaksujen vaikeuttaneen hoidon saantia. Hoitoon hakeutumisen kannalta on tärkeää, että yksilö kokee avun olevan saatavilla ja hoidon saavutettavissa.
Tarkastellun aineiston perusteella voidaan todeta, että mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluissa asioineiden kokemukset palveluista ovat kautta linjan huonompia kuin muiden palveluja käyttäneiden. Erityisesti kokemukset palvelujen sujuvuudesta ovat heikkoja verrattuna muista syistä terveyspalveluissa asioineisiin. Tämä tulos viittaakin siihen, että etenkin mielenterveysongelmaisten hoidossa on syytä panostaa palvelujen integraation vahvistamiseen. Kun jaksaminen on jo valmiiksi koetuksella, voivat kokemukset palveluissa asioimisen raskaudesta, kuten samojen asioiden toistuvasta selittämisestä tai palvelupisteiden välisestä ravaamisesta, nousta jopa esteiksi avun hakemiselle.
[1] Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneet -indikaattori muodostuu MHI-5-mittarilla (Mental Health Inventory) enintään 52 pistettä saaneista, joilla on hoidon tarpeeseen viittaavaa psyykkistä kuormittuneisuutta. Valtaosalla näin pienen pistemäärän saaneista on mielenterveyden häiriö. (THL).
Hanna Ahtiainen ja Marianne Forsell toimivat tutkijoina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
Kirjallisuus:
Blomgren, J. (2020). Mielenterveyden häiriöstä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu jatkuu jyrkkänä. Kelan tutkimusblogi 29.1.2020.
Eläketurvakeskus (2019). Työ- ja kansaneläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeensaajat sairauspääryhmittäin. Osoitteessa: https://tilastot.etk.fi/pxweb/fi/ETK(Link leads to external service)
Newman D., O'Reilly P., Lee S.H. & Kennedy C. (2015). Mental health service users' experiences of mental health care: an integrative literature review. Psychiatric and Mental Health Nursing. 2015;22 s. 82–171.
STM (2020). Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6.